Kansallis-sosialismi on demonisoitu Hitlerillä

Sehän puree tietysti, koska sitä on syötetty jo peruskoulussa kuvin ja ohjelmin säännöllisesti tähtitieteellisiä määriä Länsi-Euroopassa.

Ja se on nykyisten vallanpitäjien vastainen näkökulma YK:n aikaan katsoen vanhentuneisiin ja VAARALLISIIN siirtolais-sopimuksiin. niillä luodaan vastakkainasettelu, hävitetään eurooppalainen ihminen ja kulttuuri !

Mittakaavassa ei kyennyt Hitlerkään moiseen, vaikka keinot olivat suoria ja suoraan näkyvän pahoja !
Nyt pahuus leviää toisella tavalla politiikassa. haittamaahanmuutti lisää euroopan kurjistumista, eurooppalaisen ihmisen uhrina olemista.

Hitler teki kansallis-sosialismista irvikuvan, ei se sitä sisällöltään ole, mutta sitä on niin helppoa käyttää propagandana.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja Hitler demonisoi kansallis-sosialismin.
Ja niin on moni muukin johtaja vienyt ideologiansa kanssa kansan kurjuuteen.

Tämä aika tarvitsee ehdottomasti yhteneväisempää kansallishenkeä, yhteistyön voimaa eikä hajoituspolitiikkaa ja ideologiaa, ei kouluttamattomien kehitysmaalaisten miehitystä, mikä on kaikista turmiollisinta monin eri tavoin suomen suomalaiselle yhteiskunnalle ja taloudelliselle tilanteelle sekä sisäiselle turvallisuudelle.

Ruotsi on niin mainio eeimerkki vieressä kehitysmaalaisilla pilaantumassa olevasta maasta. Kukaan tervepäinen ja älykäs suomalainen ei haluaa samaa turvatonta paskaa ja heikentyviä koulujen Pisa-tuloksia, joista voi päätellä seuraamuksia myös tulevaisuuteen.

Äänestä

Eurooppaan tulee haittamaahanmuuttoa islamilaisista maista, mutta mitä tekee äärioikeisto? Kiusaa ja vainoaa Euroopassa olevia juutalaisia, jotka ovat täysin intergroituneet eivätkä aiheuta kenellekään mitään ongelmia! HALOO? Olisiko aika päivittää vanhentuneet ideologiat?

1Äänestä

Stalin tapatti 60 miljoonaa ihmistä teloituttamalla suoraan tai gulakeissa. Silti vassareilla ei ole vaikeuksia ihailla kommunistisia aatteita.

Aatu oli Josifin rinnalla pikkutekijä, kuin pikkupoika polvihousuissaan, voisi sanoa.

Mutta Josif tapattikin pääasiassa oman maan kansalaisia. Sehän se on nykyään vassareidenkin tavoite.

Äänestä

Jep, juutalaiset ovat rahan vallassa aika laajalti nykyäänkin, mutta EU-maiden hallitukset päättävät suurista linjoista-kylläkin Brysselin ohjauksessa.

Esim. Bonnierkin on juutalaisomisteinen ja sen yhtiön Historia-lehden kannessa näkyy aina muistutuksia Natsi-Saksasta.

Eli tuomalla tuota esille ikään kuin koko ajan sillä vastustetaan kaikenlaista kansallismielisyyttä ja maahanmuuttokritiikkiä.

Emmehän mekään viitsi ikuisesti kantaa vihaa Stalinia kohtaan, kun tämä 1939 päätti hyökätä pientä suomea vastaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niinhelppoaseon kirjoitti:

Sehän puree tietysti, koska sitä on syötetty jo peruskoulussa kuvin ja ohjelmin säännöllisesti tähtitieteellisiä määriä Länsi-Euroopassa.

Ja se on nykyisten vallanpitäjien vastainen näkökulma YK:n aikaan katsoen vanhentuneisiin ja VAARALLISIIN siirtolais-sopimuksiin. niillä luodaan vastakkainasettelu, hävitetään eurooppalainen ihminen ja kulttuuri !

Mittakaavassa ei kyennyt Hitlerkään moiseen, vaikka keinot olivat suoria ja suoraan näkyvän pahoja !
Nyt pahuus leviää toisella tavalla politiikassa. haittamaahanmuutti lisää euroopan kurjistumista, eurooppalaisen ihmisen uhrina olemista.

Hitler teki kansallis-sosialismista irvikuvan, ei se sitä sisällöltään ole, mutta sitä on niin helppoa käyttää propagandana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu