Kaksoiselämää ja häpeää Jehovan todistajien yhteisössä

Haastattelin seitsemää entistä Jehovan todistajaa aiheista "kaksoiselämän viettäminen" ja "häpeän tunne" Jehovan todistajien seurakunnassa. Etsin samoista aiheista kirjoituksia Jehovan todistajien julkaisuista. Tein kaksi erillistä juttua, jotka paljastavat karun totuuden: On olemassa valtava kuilu Vartiotorniseuran ihanteiden ja monien seurakunnan jäsenten arkielämän välissä. Se johtaa monien kohdalla ahdistukseen ja riittämättömyyden tunteeseen. Monet kokevat, että heillä ei Jehovan todistajien yhteisössä ole mahdollisuutta elää omaa elämäänsä vaan toisten määräämää elämää.

Tässä pieni kooste:

* * * * * * * * * *

Kaksoiselämää ja häpeää Jehovan todistajien yhteisössä

Jehovan todistajien julkaisema Vartiotorni-lehti väittää, että Jehovan todistajat olisivat ylpeitä siitä, että he kuuluvat Jehovan todistajien järjestöön:

"On aivan sopivaa ylpeillä oikeista asioista. Meidän tulisi esimerkiksi aina tuntea ylpeyttä siitä, että olemme Jehovan todistajia (Jer. 9:24)." (Vartiotorni 15.01.2013, sivu 20)

Pitääkö tämä paikkansa?

Ei, jos kuuntelemme niitä Jehovan todistajia, jotka on erotettu tai ovat itse eronneet syystä tai toisesta Jehovan todistajien seurakunnasta.

* * *

Jehovan todistaja -perheeseen syntynyt Maria kävi kasteella 16-vuotiaana. Omien sanojensa mukaan hän ei koskaan ollut "ylpeä" siitä, että oli Jehovan todistaja.

Maria ei kertonut koulu- tai työkavereille jehovantodistaja-taustasta, ellei ollut pakko. Hän häpesi sitä syvästi ja yritti vältellä sitä, että asiasta olisi puhuttu.

Mariaa kaduttaa se, että hän meni kasteelle. Häntä harmittaa, ettei uskaltanut olla menemättä.

* * *

"Leppäkerttu" kasvoi Jehovan todistaja -perheessä ja kävi kasteella noin 14-vuotiaana. Hän ei oman muistinsa mukaan koskaan ollut ylpeä siitä, että oli Jehovan todistaja. Hän häpesi sitä.

"Leppäkerttu" ei kokenut itseään rohkeaksi. Hän kertoo peloistaan näin: "En kertonut lapsena tai nuorena rohkeasti kenellekään ja pelkäsin kentällä käydessä, että koulukavereita tulee ovelle."

* * *

Vartiotorni-lehti luo JT-perheen lapsille sellaisen pakollisen ihanteen, että he koulukiusaamisestaan huolimatta ovat rohkeita ja ylpeitä siitä, että ovat Jehovan todistajia. Lainaus vuoden 2015 lehdestä:

"Te nuoret ilmaisette rohkeutta, kun kerrotte avoimesti olevanne Jehovan todistajia, vaikka luokkatoverit tai muut kiusaisivat teitä sen vuoksi. Näin osoitatte olevanne ylpeitä siitä, että Jehovan nimi yhdistetään teihin."

* * *

Koska Jehovan todistajien järjestö asettaa jäsenilleen valtavasti sellaisia sääntöjä ja vaatimuksia, joita kaikki eivät jaksa noudattaa, monet alkavat viettää "kaksoiselämää". Vartiotorni-lehti varoittaa kaksoiselämästä hyvin jyrkästi. Vuoden 2014 lehti kertoo näin:

"Jehova paljastaa määräaikanaan kaikki ne, jotka harjoittavat pahuutta tai viettävät kaksoiselämää. Hän tekee selväksi ”eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä, Jumalaa palvelevan ja häntä palvelemattoman välillä”. (Mal. 3:18.) Ennen kuin tuo aika koittaa, on rohkaisevaa tietää, että ”Jehovan silmät ovat kohdistettuina vanhurskaisiin ja hänen korvansa heidän rukoukseensa” (1. Piet. 3:12)."

* * *

Jehovan todistaja -perheeseen syntynyt Maria eli kaksoiselämää jo vuosia ennen kastetta (ala- ja yläkoulussa). Miksi hän sitten oli Jehovan todistaja?

Jehovan todistaja -perheen kasvattina hänellä ei ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa. Hän ei ollut valmis menettämään perhettään ja ystäviään nuoruudessaan. Hän kertoo kaksoiselämän viettämisestä näin: "Olin koulukavereiden seurassa kuin maailmallinen, niin paljon kuin se oli mahdollista tekemättä mitään aivan älytöntä. Kiroilin, maistoin tupakkaa, käyttäydyin kuin normaalit teinit. En kertonut kenellekään. Jäin kiinni muistaakseni noin 15-vuotiaana, kun vanhempani penkoivat huonettani ja löysivät sieltä materiaalia joka ei ollut todistajalle sopivaa."

* * *

Leppäkerttu kertoo omasta kaksoiselämän viettämisestään näin:

"Lähdin opiskelemaan ja sain uusia kavereita. Tutustuin "maailmalliseen" elämään. Aloin elää kaksoiselämää, jonkin aikaa kävin kokouksissa. Kävin opiskelijakavereiden kanssa juhlimassa, alkoholia nautitiiin runsaasti, oltiin risteilyillä ja illanvietoissa. En enää halunnut olla Jehovan todistaja vaan halusin tuolloin erota seurakunnasta. Lähetin seurakunnan vanhimmalle erokirjeen, ja mun luo tuli vanhimmat juttelemaan asiasta. Mun oma haluni erota kiistettiin ja vedottiin mun iäkkäisiin vanhempiin ja siihen, että olin vanhimman vaimo. Eroa ei annettu, se oli aika uskomatonta."

* * *

Lue lisää kaksoiselämän viettämisestä ja häpeän tunteesta näiden linkkien kautta:

*

Miksi monet Jehovan todistajat elävät "kaksoiselämää"?

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1033.html

*

Miksi monet Jehovan todistajat todellisuudessa häpeävät sitä, että ovat Jehovan todistajia? Miksi entiset todistajatkin voivat tuntea samanlaista häpeää oltuaan todistajia?

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1034.html

16

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loppupettymys

      JohanneksenPoika 3.1.2019 14:26

      "On olemassa valtava kuilu Vartiotorniseuran ihanteiden ja monien seurakunnan jäsenten arkielämän välissä. "

      -Miksei olisi. Vartiotorniseurahan vain mainostaa.
      Tiedä, vaikkapa olisi ottanut tupakkimainoksista oppia. "jos haluat kuvitella itsesi jäänsärkijän kapteeniksi, väitämme että he polttavat juuri tätä tupakkata"
      "Onko villejä päiväunia villin lännen elokuvien sankareista, osta tupakkiamme ja kuvittele olevasi se sankari".
      Syöpään vain kuolivat mainosmannekiinit - Come to Marlboro country, jossa hautaristit, se oli sitten todellisuus.
      Vartiotorniseurahan tekee mainosmiehiä jäsenistään. Muuan uutiskasvo oli esimerkillinen lahkomannekiini.
      Omahyväisyyden ja maailmanloppupelon kombinaatio sitten - pettymyksestä puhutaan kun tulee aika siirtyä ajasta ikuisuuteen.

    • hgfdfgyuio

      JT elämä poikkeaa suuresti maallisesta elämästä, siinä on monille se vaikeus, että JT uskonto ei maistu.

      • Häläpätihäppäälahko

        Suurin kysymys lahkossa onkin: miten siitä pääsisi eroon?
        Jos muita sukulaisia lahkossa ei ole, asia on helppo nakki.


      • gfdsdfrtyuiop
        Häläpätihäppäälahko kirjoitti:

        Suurin kysymys lahkossa onkin: miten siitä pääsisi eroon?
        Jos muita sukulaisia lahkossa ei ole, asia on helppo nakki.

        Rakastat maailman menoa, JT eivät rakasta.
        JT rakastaa vain uskon veljiä ja sisaria


    • Thanks

      Hyvä kirjoitus! Kiitos tästä!

      • jhytrewertyuiop

        Aloittajan kirjoitus on pelkkää panettelua!


      • Jcfhvhrrx6
        jhytrewertyuiop kirjoitti:

        Aloittajan kirjoitus on pelkkää panettelua!

        Olet tyhmä kuin talonpojan vasemman jalan saapas. Mikä mättää!!!!!!!!!!!!!!!!


    • Tuuripus

      Häläpätihäppäälahko 4.1.2019 18:18

      "Suurin kysymys lahkossa onkin: miten siitä pääsisi eroon?"

      -Niin lahko yrittää "sulkea mielen" ettei edes keskusteluyhteys toimisi.
      Entinen lahkon päämajassa työskennellyt todistaja Randall Watters, jonka Jehova johdatti ulos lahkon synkistä syövereistä valoon vapauteen ja iloon, on kirjoittanut oppaan "suljetun mielen avaaminen", vain tuollainen sivullisen verran kysymyksiä todistajalle joiden on tarkoitus herättää ajattelemaan.
      Kirjoitus on Turusen kirjassa, joka löytyy kirjastoista.
      Myös Valaisijan kotisivulla: http://www.oocities.org/valaisija/h_mieli.htm

      Mutta sitten kun lahko kieltää oman historiansa, niin keno olisi toimittaa todistajan postiluukkuun valokopioita vanhoista vartiotorneista, näistä nykyään kielletyistä vanhoista, esim. maailmanlopun ennustevuosien kohdalta, rokotuskiellosta. Jeesus on vanhoissa julkaisuissa palannut 1874.
      Seurakunnan jäsenten toimittama vaali vanhinten valitsemiseksi on aikoinaan kirjoitettu vartiotorniin apostolin tarkoittamaksi menettelyksi.

      Tuommoisessa valokopiossa todistaja joutuu vastakkain lahkon valehtelun kanssa, kiellettyjen asioiden kanssa, eikä ole mietittävänä mitään sanottavaa, kun ei ole läsnä ketään jolle sanoisi. Siinä ravistetaan todistajan uskon perusteita.

    • hgfrggt

      Kumpia on enemmän eronneita vaikko "lahkossa" pysyneitä
      Nykyisin tuppaa olemaan niin että jos henkilö ennen kuulunut vaikkapa kokoomuslaisiin ja saa sieltä kenkää Niin alkaa syyttämään kokoomusjohtoa pedofiiliasta ja useista raiskauksista ja väittää että muut kokoomuksen rivijäsenet hyväksyy nämä teot

      Kaksoiselämää viettää jokainen sitä kutsutaan sivistyneeksi käytökseksi Ei esimerkiksi PIERESKELLÄ ruokapöydässä vaikka se luonnollinen asia onkin.

      • Edutpoishaisemisesta

        Mulla tuli kerran pieru salilla. Ja haisikin niin vietävästi, kun olin syönyt edellisenä päivänä juuri lanttulaatikkoa, tuota pakanallista ruokaa.Jouduin puhutteluun ja palvelusedut otettiin pois.
        Sitten meni muutama viikko ja tuli taas pieru. Sitten veljet sanoi että tein sen tahallani ja niinpä en saanut enää vastata kokouksissa. Ei auttanut vaikka yritin selittää että mulla on laktoosi-intoleranssi.


    • Fundamentalistien joukkoja välttelee jokainen järkevä ihminen.

      • lahkojen-tappajat

        Silloinhan ei ole oikeutettu menemään niiden kokouksiin
        Jos haluaa vaikuttaa kokoomuksen politiikkaan on ainut keino liittyä siihen Ja sitten sisältäpäin vaikuttaa lahkon toimintaan. Äänestyksissä äänestää muita sinne soluttautuneita ja ottaa "lahko" haltuun. Myöhemmässä vaiheessa sitten eåäjärjestyksellä tuhota koko lahko


      • InhottavaRealisti
        lahkojen-tappajat kirjoitti:

        Silloinhan ei ole oikeutettu menemään niiden kokouksiin
        Jos haluaa vaikuttaa kokoomuksen politiikkaan on ainut keino liittyä siihen Ja sitten sisältäpäin vaikuttaa lahkon toimintaan. Äänestyksissä äänestää muita sinne soluttautuneita ja ottaa "lahko" haltuun. Myöhemmässä vaiheessa sitten eåäjärjestyksellä tuhota koko lahko

        Enpä jaksa uskoa, että kansainvälistä "lahkoa" niin vain muutellaan.


      • mitään-eivät-vois
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Enpä jaksa uskoa, että kansainvälistä "lahkoa" niin vain muutellaan.

        "Harva äänestää seurakuntavaaleissa, vaikka kannattaisi: luottamushenkilöt päättävät kirkollisverorahojesi käytöstä"

        "Kuitenkin neljän vuoden takaisissa seurakuntavaaleissa äänestysprosentti oli vain 15,5"

        Pelkästään Muslimit vois liittyy kirkkoon äänestyksen ajaksi ja vot muslimit päättäis mihin rahat käytettäisiin.


    • jhgtfrdsertyuiop

      Tervetuloa JT kokouksiin!
      Älkää olko palstan manipuloitavissa.

      • Jätäharhaoppi

        Tervetuloa aivopesuun. Me hypnotisoimme sinut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8596
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4748
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4421
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      46
      2633
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      99
      1510
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1306
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1256
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1162
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1160
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1100
    Aihe