Haluan pois

Olen kohta Keski-ikäinen kiltti ihminen ja ihanien lasten äiti. Töissä käyvä, aina ollut. Ei päihderiippuvuutta itsellä, mutta ollut 10 vuotta väkivaltaisen, narsistisen ja uskottoman pedofiilialkoholistimiehen avovaimo. Päässyt irti sairaasta suhteesta pari vuotta sitten. Nyt uusi puoliso petti. Olen työpaikkakiusattu uuden työkaverin taholta, syynä pelko siitä että olen uhaksi. Ainoa syy miksi jaksan roikkua enää mukana on lapset. En uskalla sanoa kenellekään. Onko joku, jolla ois samankaltaisia asioita? Tuntuu niin pahalta tajuta kuinka lopussa on.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voi että, kun haluaisin sanoa sinulle muutaman lohduttavan sanan. Toisen epätoivoa kun lukee, tulee heti objektiivinen ymmärrys siitä, että toinen on lukinnut itsensä jumiin kielteisyyden häkkiin. Ja että hänen pitää vain päästä sieltä pois, lakata pyörittämästä päässään ajatuksia, joita seuraa kielteiset tunteet.

Kileteiset tunteet ovat seurausta ajatuksista. Se on niin perusasia. Pitää lopettaa sen kielteisen ajatuspiikin käyttäminen. Sitä on jäänyt kiinni tuohon kehään.

Itse olen myönteinen ihminen, aina ollut. Nyt vain tuntuu raskaalta, ja huomaan ajattelevani epätoivon ajatuksia, joihin en yleensä koskaan ´sorru´. Elämässäni on ollut niin paljon epäonnea, että alkaa nyt selkä/mieli painumaan alas, ei jaksaisi enää tsempata. Alkaa itsekin ajattelemaan, etten ole mitään.

Oikeasti kun asiaa ajattelee, suurin osa maailman väestöstä joutuu kärsimään ihan suunnattomasti. Ihmisen pitää vain löytää elämäntapa, joka perustuu kaikkeen, mikä voimistaa ja kantaa eteenpäin. Sinulla on lapset. Jos vaivut epätoivoon, se perityy lapsillesi. Ihan menee heille vain ihon alle, vaikka kuinka tsemppaisivat vastaan. Rakkaudestasi lapsiisi, sinun on nyt alettava rakastamaan itseäsi. Tee parhaasi ja kaikkea, millä osoitat itsellesi rakkautta. (Uimahalli, kävelylenkki, hyvä kirja, sauna, katkaiset heti, kun kielteinen ajatus alkaa piikittämään sinua.)

Sinun kannattaa ehdottomasti mennä terveyskeskukseen omalääkärillesi ja pyytää saada lähete TK:n psykologille. Tältä sitten vaadit lähetteen supportiiviseen terapiaan tms. Muista vaatia. Nykyään ei mitään anneta, jos ei vaadi. Esität, että sinun on pakko päästä lastesi takia. Korosta asemaasi lasten huoltajana-

Pääset puhumaan traumoistasi, niin taakkasi putoaa.

Minäkin olen aika huonolla mielialalla, alkaa olla lopussa myönteisyys. Tavallaan tiedän, että se johtuu elämäntilanteesta, olen jumiutunut hyvin tiukkaan kuivoon, ei näköalaa elämässä. Toisaalta tiedän, että teoilla, omilla teoillani mieli kevenee ja alkaisi näkyä valoa. Juuri nyt on vain niin maassa, että en jaksa kohentaa elämääni. On tiettyjä juttuja, jotka haluan saada selväksi ensin, ennen sitä en jaksa.

Ymmärrän taustasi. Itselläni on osapuilleen samaa kakkaa. On kuitenkin tärkeää tajuta, että ihmisen elämä on tätä. Kaikilla täällä on enemmän tai vähemmän kamalaa. Pitää vain kehittää itseään ja elämäänsä niin, että ajattelu on myönteistä. Harrastuksia, liikuntaa, kiitollisuus siitä, mitä on.

Sinulle minulta iso lämmin sydänhali. Mene nyt sinne terveyskeskukseen ja hae keskusteluapua. Sinulla on oikeus siihen, ja lapsillasi on oikeus siihen, että äitinsä saa apua.

PS Älä välitä niistä työpaikkakiusaajista. Useimmiten kiusaajat ovat oikeasti todella säälittäviä tyyppejä. Ei kannata piitata, ja kun huomaavat että viis veisaat, jättävät rauhaan. Tähänkin saat apua kun pääset psykologin kanssa juttelemaan.

Sydänhali!

Äänestä

PS Ja jätä se uusi puolisosi heti, ettei taas mene turhaan aikaa kun ensin olet hänen järkkäämissä sotkuissa kärventelemässä vuositolkulla. Ja sitten erosotukut. Erosotkut ovat pahemmat nimenomaan sen takia, että syyttää itseään siitä, ettei tajunnut lähteä huonosta suhteesta aikaisemmin.

Se petti sinua kerran, ja on aivan varmaa että pettää uudelleen. Huolimatta siitä, mitä sinulle syöttää. Menetät itsekunnioituksesi tuollaisten äijien kanssa,

Sinä opetat lapsillesi ihmissuhteen mallin olemalla kimpassa epäluotettavan miehen kanssa. Kaikki uusiksi nyt. Kaikki kakka (vanhaa toistava) elämästäsi pois. Heti eikä viidestoisa vuosi.

Äänestä
  • Kiitos kauniista sanoista juFi. Sillä positiivisella ajattelulla olen mennyt tähän asti. Lapsille en näytä mitä sisimmässäni käyn läpi tai paljasta epätoivoa. Pettymysten takia olen uupunut ja sinnittelemällä kuitenkin kuten olisin täysin toimintakykyinen, olen ajanut itseni loppuun. Olisi pitänyt olla itselleni armollinen. Nykyinen mies ei lyö eikä ole lapsille ilkeä. Eikä puhu rumasti. Ja hoitaa omat asiansa. Itsekunnioitus on minulle vieras asia. Olen päättänyt etsiä terapeutin, lähete on jo luvattu. Nyt pelkään sitä viimeistä pisaraa, joka estäisi minua menemästä eteenpäin lannistumatta lopullisesti. En jaksa ymmärtää miksi ihmiset ovat toisilleen niin pahoja ja ilkeitä. Ihan pyytämättä. Saisipa jokainen olla jonkun pätkän kenenkään satuttamatta. Ainoa asia, josta olen onnellinen, on se miten olen kaikesta huolimatta selvinnyt äitinä olemisesta. Lapset ovat ok.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haluaisinpois kirjoitti:

Olen kohta Keski-ikäinen kiltti ihminen ja ihanien lasten äiti. Töissä käyvä, aina ollut. Ei päihderiippuvuutta itsellä, mutta ollut 10 vuotta väkivaltaisen, narsistisen ja uskottoman pedofiilialkoholistimiehen avovaimo. Päässyt irti sairaasta suhteesta pari vuotta sitten. Nyt uusi puoliso petti. Olen työpaikkakiusattu uuden työkaverin taholta, syynä pelko siitä että olen uhaksi. Ainoa syy miksi jaksan roikkua enää mukana on lapset. En uskalla sanoa kenellekään. Onko joku, jolla ois samankaltaisia asioita? Tuntuu niin pahalta tajuta kuinka lopussa on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu