Media on nyt uutisoinut Raskone Oy:n myynnin olleen reilusti alihintainen, asiantuntijan mukaan yhtiö myytiin noin puoleen hintaan omaisuutensa arvoon nähden. Sekä ministeri Lintilä että finanssineuvos Minna Pajumaa kieltäytyivät vastaamasta lehden kysymyksiin, Pajumaan mukaan asiakirjat olisi myös salattu liikesalaisuuksien johdosta.
Valtioneuvoston viestintäosasto kertoo nyt, että omistajaohjausosasto on luvannut vastata toimittajien tekemiin tietopyyntöihin määräajan kuluessa. Raskone Oy:n myyntiprojekti alkoi vuonna 2015, jolloin omistajaohjausosasto antoi toimeksiannon ulkopuoliselle taloudelliselle neuvonantajalle omistajan vaihtoehdoista yhtiön omistuksen suhteen.
Näin Sipilä& Orpo hävittää kansalaisten omaisuutta saadakseen rikkaiden verot alas.
Valtioneuvoston viestintäosasto kertoo nyt, että omistajaohjausosasto on luvannut vastata toimittajien tekemiin tietopyyntöihin määräajan kuluessa. Raskone Oy:n myyntiprojekti alkoi vuonna 2015, jolloin omistajaohjausosasto antoi toimeksiannon ulkopuoliselle taloudelliselle neuvonantajalle omistajan vaihtoehdoista yhtiön omistuksen suhteen.
Näin Sipilä& Orpo hävittää kansalaisten omaisuutta saadakseen rikkaiden verot alas.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miten Raskoneen hinta vaikuttaa jonkun ihmisryhmän verotukseen?
Miten Tiinan verotus muuttuu siitä, jos Matti ostaa yrityksen halvalla?
Jos Matti saa yrityksen halvalla, niin miten se pienentää Matin verotusta?
Onko olemassa joku Raskone-verotaulukko?
Mitä hlvettiä sä sekoilet???
Turhaan mesot itse.
Selvähän se on, että jos yritys myydään siitä halutaan mahdollisimman korkea hinta. Vain velkaiset konkurssikypsät myydään alihintaan, jos ostaja vastaa veloista ja jos myynti tapahtuu jotakin tahoa suosien on se rikos.
Yritys näyttää toimivan ympäri maata.
Suomessa ja muualla on myyty sellaisia yrityksiä ja toimialoja, joita ei tulisi yksityisille, eikä ulkomaisilleyrityksille ollenkaan myydä.
Siitä maksetaan korkea hinta.
Tuo on triviaalia, mutta miten tuo liittyy loppuyhteenvetoon verotuksesta?
Ainoa yhteys olisi se, että joku ostaa halvalla ja myy kalliilla, mutta silloinkin veroja maksetaan enemmän eikä vähemmän.
mihin nuorisosäätiön miljoonat hävisi, kohta nekin verotetaan kansalta, kuten kaikki oikeisto porvarien hävittämät miljoonat, ja "kreikkamiljardit yms.
Poliittinen raha pitää jakaa kaikille.
On oikein, että muutkin saa rahaa kuin SDP ja SAK pörssikaupoistaan, joista ei maksettu veroa. Niidenkin rahat kerätään veronmaksajilta.
Olemme ketkuja,Orpo ja Sipilä!
Ja Rinne sekä Eloranta
Aki Lindénin mukaan tuhannen yleislääkärin palkkaus maksaisi yhteiskunnalle 100 miljoonaa euroa – pikkusumma 20 miljardin sote-potissa. Tällä terveyskeskukset pystyisivät tarjoamaan vuodessa 2,5 miljoonaa lääkäriaikaa lisää..
Lisää alan kouluspaikkoja HETI.
Jo Esko Ahon toimesta 1990 luvulla lääkäreiden koulutuspaikkoja vähennettiin tuntuvasta ja Turusta hammaslääkäri koulutus lopetettiin kokonaan. Jo silloin oli lääkäreistä pulaa ja sama meno on jatkunut jo 30 vuotta. Joten ei ihme jos ei lääkäreitä riitä terveyskeskuksiin kun hallitus en estänyt niiden koulutuksen jo vuosikymmeniä sitten.
Miten ne tollopiru päätti tosta kaupasta?
Kyllä se pitstää kysymään kun noita valtion yhtiöiden myymisiä tehdään ,että minne loputtomaan kaivoon nuo valtion veroeurot katoavat ,kun mihinkään ne ei riitä? Jatkuvasti puhutaan kuinka palvelut pitäiis yksityistää kun rahat ei riitä ja tehdä säästötoimia .Tuokin on yksi erikoinen musta aukko joka on täysin käsittämätön päätöksenteko suunta ja mitä erikoisemmin perusteltu,sillä mikään liikeyritys ei kykene tuottamaan palveluita alle omakustannushinnan ,kuten ne on vatiollisin / yhteiskunnallisin perusten tuotettavissa.
Toimet kertovat pikeminkin yleisestä ahneudesta ,jonka puitteissa kaikki valtiollinen tulisi saada yksityisen sektorin hyödynnettäväksi ja muutettua tulovirroiksi yksityisten taskuihin . Pikemminkin näissä puitteissa voidaan kysyä,mihin katoavat moninkertaisesti verotetut tulomme? Kansalaiset maksavat palkasta korkeaa veroa ja lisäksi joka ostoksesta maksamme alv veroa ja vieläpä omasta omaisuudestamme puolison kuollessa perintöveroa ja lapsemme tuota kun itse poistumme täältä ikuisuuten, eikä sittenkään nämä maksetut verot riitä tuottamaan palveluita ,sen harvan kerran kun niitä tarvitsemme vaikka maksamme koko ikämmme suurimman osan ansioistamme pois valtiolle näitä palveluita ylläpitääksemme . Vetääkö joku meidän kustannuksella Tequila sun raiseja päivät pitkät vai minne rahat häviävät.
Kun lukee esim tuota artikkelia ei voi olla miettimättä poliittista moraalikatoa ja kuinka nuorisosäätiön kaltaiset jutut ym voivat jatkuvasti vain pyöriä kaikesta huolimatta.
https://www.salkunrakentaja.fi/2019/01/raskone-myynti/
Samasta poliittisesta moraalisesta rappeutumisesat kertoo aktiivimalli joka kansalaisille saatiin aikaiseksi ,mutta joka ei kelvannut eduskunnan työntekijöille heidän työttömyysturvasta päätettäessä. Tuossa näkyy se kuinka asiat hoidetaan kun on valta päättää omista eduista ja kuinka tuolloin moraalia riittää. Tuossa asiasta oiva artikkeli soputumiseläkettä koskien:
https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2018/12/PS_runkolehti_201812_web.pdf
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/05/nain-kupattiin-nuorisosaation-rahat-kasikirjoitus
Ei veroeurojen käyttö ole mitään salatiedettä.
Karkeasti ottaen verot ja veroluontoiset maksut käytetään ensisiajisesti sosiaaliturvaan eli eläkkeisiin ja tukiin. Sen jälkeen huomattavasti pienemmällä osuudella on hallinnon pyörittäminen, terveydenhoito ja koulutus.
Todellisudessa terevydenhoidon ja sosiaaliturvan kulut on hankalia erottaa toisistaan. Poliittisista syistä halutaan kasvattaa sosiaalimenoja ja pienentää terveysmenoja. Sillä saadaan näyttämään, että meillä olisi korkea sosiaaliturva ja tehokas terveydenhoito. Kun luvut lasketaan yhteen, ei ero muihin maihin pienenee.
SOTE-uudistus tulee laskemaan sosiaalimenoja ja lisäämään terveysmenoja, mutta kokonaissumma pienenee. Syy terveysmonojen kasvulle on se, ettei niitä kuluja voi läittaa enään sosiaalipuolelle.
Kun suuret ikäluokat joutuvat entistä enemmän erikoissairaanhoidon asiakkaiksi, kulut kasvavat ja jossain pitää säästää. Jos on perehtynyt yhtään matematiikkaan, ymmärtää ettei isoja säästöjä voi tehdä pieniustä menoista. Esimerkiksi tienhoidon täydellinen lopettaminen ei riitä.
https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkiset-menot/Veroeurojen-kaytto/
VR virkamiehet ostivat vetureita 300 miljoonalla eurolla , mutta ne ovat käyttökiellossa matkustajien kuljettamiseen. "Siperian sudet" jotka ovat varmatoimisia koneita on päätetty romuttaa ideologisista syistä. Mistä noita osaamattomia virkamiehiä sikiää noin paljon tähän Sipilän ja Orpon hallitsemaan suomeen. Ei ihme jos ulkomaillakin jo ihmetellään Sipilän osaamattomuutta hallituksen johtajana. Vai onko sittenkin niin että Sipilä kauppamiehenä vetää provikat "kuoreensa" verovapaana tietenkin.
Sipiläntollo tyrii kaiken?
Tässä on VR:n hallintoneuvoston jäsenet. Niitä Sipilä ei ole nimittänyt ja ne ovat vastuussa yrityksem mokista:
Simon Elo, puheenjohtaja (sin)
Touko Aalto (vihr)
Thomas Blomqvist (sfp)
Lauri Ihalainen (sd)
Kalle Jokinen (kok)
Timo V. Korhonen (kesk)
Joonas Leppänen (vas)
Arto Pirttilahti (kesk)
Eero Reijonen (kesk)
Katja Taimela (sd)
Ville Tavio, (ps)
Raija Vahasalo (kok)
Ohjausomistuksista vastaavat virkamiehet ovat jättäneet työnsä tekemättä , mutta palkkansa kyllä ovat nostaneet. Ministeri ei ole valvonut virkamiehiä eikä Sipilä alaisiaan , koska saanut varmaan veturifirmalta "bonusta" tai sitten ei ymmärrä missä mennään.
Ite olin tuossa Raskonee yhtiössä töissä Sopimuksell 6 kuukautta . Sopimus oli Carrot toimialapalvelun kautta .
Aluksi H:ki - V antaa lentoasemalla. Paikka oli tuttu jo nuoruudesta. Nyt aikaa kuluneena muuttunut oli ympäristö. Vaan hyvältä tuntui työ kun se toi tuloja ja etenkin tutun ympäristön .Sillä olen sukujuuriltani kasvanut noiden kenttien ympärisölle ja tottunut lentokoneiden pärinään .
Joten sieluni lepäsi kuin kotonaan,kuten lentäjien sydänn ikänään tai niiden miesten jotka kenttien ympärillä touhuilivat aikanaa elämänsäö, ,kuten myös isäni ,isänsä jälkeen 40 vuotta ilmailun alalla sen hengessä ja henkeä luode tuonajan pioneereenä. Josko saan seistä kentällä ja olla ja vielä kun mul palkkaa siitä maksettais ,en ois katkera. En vaan ylpiä kun tuolla viel viimeset päiv saia uraan luoda.
"Monet veljet on taipuneet mun ukilt ja maahan vaipuneet ,vaan ,siipilaivuees pikkaansa taipuneet.Veljet ei toistaansa unhoita lain vain oottaavat paikkaansa maailmassa joukoon taipuen vain. Tuos joukos on tervehdys veljile vain jok tunnettu on lentäjien lain .He yksis kulkiee vain ja toverii ei unhoiteta vain".
Tuo henki ja opetus on saatu isoisältä ,kuten myös tervehdys tapa veljen tunnistamiseksi käteltäessä veljeskunassa. Seon yksi veljeskunnan merkki katoavaiseta Suometa ja veljellisyydesta,josta mielestäni on oppi otettavissa yhteiseen hyvään pyittäessä ja veljellisyyteen,sillä raha on katoavaista ja joka virheestä maksettava mitta määre, Taistelulentäjät kutsuivat tuota tappioksi ja tulkinnallinen seikka sen suhteen oli:"Jos aineellikselle määrällä tästä pääsimme ,tappio ei ollut huomattava ,se on rakhalla korvattava."Henki säily ja uutta materiaa on aina luotavissa.
Kaikki valtion Firmat myyty ali-hintaan .
Kuka on Ali?