Tuore raportti haastaa käsitykset katastrofaalisesta merenpinnan noususta. Sen mukaan merenpinnan nousua ei voi liittää väitettyyn ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. Merien pinnat ovat hitaasti hiipineet ylöspäin viimeiset 150 vuotta. Paikoitellen merenpinta on ollut nykyistä korkeammalla 5 000 - 7 000 vuotta sitten. Monin paikoin nykyinen pinnan nousu onkin puoliksi maan vajoamisesta johtuvaa, mihin kehitykseen myös ihmisellä on osuutensa.
Merenpinnan nousu on puoliksi maan vajoamista
20
<50
Vastaukset
- tietoa.jos.saisi
Linkki, doi - koodi tai muu viite? Jos väitteesi on WUWTin puolelta niin kaiva mielipidekirjoituksen joukosta esille tieto siitä, missä tieteellisessä julkaisussa tuo väite on esitetty.
- PierreReview_
Viite tuohon raporttiin tulee tuonnempana, mutta nyt pitää odotella palstalla päivystäneen lumihiutaleen eli agw-jonnen rauhoittumista ja joidenkin viestien palautumista: tänään varhaisina aamun tunteina klo 05 ja 07 välillä oli sellainen poistatuskiima, ettei mitään linkkejä kannattanut laittaa.
Eipä silti, täysin linkittömänkin aloituksen saa poistatettua. Mutta toisaalta kun ylläpidon taholta on väitetty, ettei yksittäinen keskustelija pysty poistattamaan aloitusta tai kommenttia, eikä asiattomaksi ilmoittavien viestien määrä vaikuta esim. aloituksen poistoon, jokin ei tässä täsmää. - ilmastostasäähän.jne
PierreReview_ kirjoitti:
Viite tuohon raporttiin tulee tuonnempana, mutta nyt pitää odotella palstalla päivystäneen lumihiutaleen eli agw-jonnen rauhoittumista ja joidenkin viestien palautumista: tänään varhaisina aamun tunteina klo 05 ja 07 välillä oli sellainen poistatuskiima, ettei mitään linkkejä kannattanut laittaa.
Eipä silti, täysin linkittömänkin aloituksen saa poistatettua. Mutta toisaalta kun ylläpidon taholta on väitetty, ettei yksittäinen keskustelija pysty poistattamaan aloitusta tai kommenttia, eikä asiattomaksi ilmoittavien viestien määrä vaikuta esim. aloituksen poistoon, jokin ei tässä täsmää.Ylläpidon väitteet eivät täsmää. Oman toistuneen kokemuksen perusteella asiallisen ja aiheeseen liittyvän linkittömän aloitukseni on saanut poistatettua vaikka siinä ei ollut sanaakaan vierasta kieltä.
Ylläpito kyllä palauttaa virheellisesti poistatetut viestit ja aloitukset, kunhan muistaa laittaa talteen viestiin osoittavan linkin ja oheistaa sen palautelomakkeessa esitettyyn palautuspyyntöön. Siihen kuluu pari arkipäivää.
Laita hakusanat näkyviin tai lyhytlinkki auki kirjoitettuna kuten minä ja näköjään joku muukin tekee.
- antautukaa.suomi
Suomessa taasen maannousu kumoaa pienoisen vedenpinnan nousun.
Meidän täytyy nostaa kädet pystyyn , hävetä ja korvata se etu suurella rahalla maailman muille maille. Olisiko summa miljardeja euroja vai enemmän. Otetaan raha vaikka eläkeläisiltä ja työttömiltä. Veroja kuitenkin kaikille lisää ja velkaa rutkasti piikkiin asti.
Vihreä valta! - antidenialisti
Monin paikoin merenpinnan nousu on kokonaan maan vajoamisesta johtuvaa. Asiasta oli YLE:n ykkösellä hyvä dokumentti muistaakseni toissa vuonna. Ne kaupungit on rakennettu jokisuistoon jossa maaperän vesipitoisuus on suuri. Kun maasta pumpataan käyttövettä, maa vajoaa.
Viime vuonna oli uutinen muistaakseni malesiasta, jossä yksi kaupunki vajoaa jopa 25 cm vuodessa, kun maasta pumpataan vettä. Siellä rakennetaan muuria suojaksi merta vastaan. Melko epätoivoista touhua, kun maa vajoaa koko ajan lisää. Kun seuraa, mitä maailmalla tapahtuu, ei tarvitse doi koodeja eikä vertaisarvioituja tutkimuksia.- eri.asioista.kyse
Pohjaveden ottamisen tiedetään aiheuttavan maanpinnan vajoamista. Tämä on ongelmana monin paikoin Aasian puolella eli kyseessä on paikallinen ongelma. Asiasta on palstalla keskusteltu ennenkin. Suomen osalta tiedetään, että jääkaudesta aiheutuvan maanpinnan kohoamisen takia merenpinnan nousu ei meitä näillä nousunopeuksilla juurikaan häiritse.
Mitä tekemistä pohjaveden oton aiheuttamalla paikallisella maanpinnan vajoamisella on valtamerten merenpinnan nousun kanssa? - mielipiteiden.perustelu
"ei tarvitse doi koodeja eikä vertaisarvioituja tutkimuksia."
Uskonto- ja yhteiskuntapalstoilla voi perustella väitteensä uskontoon, ideologiaan, mielipiteeseen ja poliittiseen kantaan vedoten. Tiedepalstalla perustelun pitää liittyä tieteeseen, siksi vertaisarvioitu tutkimus tarvitaan. Ilman sitä kyseessä on mielipide. - höpötihöpö
mielipiteiden.perustelu kirjoitti:
"ei tarvitse doi koodeja eikä vertaisarvioituja tutkimuksia."
Uskonto- ja yhteiskuntapalstoilla voi perustella väitteensä uskontoon, ideologiaan, mielipiteeseen ja poliittiseen kantaan vedoten. Tiedepalstalla perustelun pitää liittyä tieteeseen, siksi vertaisarvioitu tutkimus tarvitaan. Ilman sitä kyseessä on mielipide.Usko jo, ettei se kaveriarviointi kerro yhtään mitään mistään.
Mielipiteelläsi ei ole merkitystä. - vertais.arviointi.rulaa
höpötihöpö kirjoitti:
Usko jo, ettei se kaveriarviointi kerro yhtään mitään mistään.
Mielipiteelläsi ei ole merkitystä.Näin se menee jatkossakin tällä palstalla, eli kun väitteitä esitetään ilmastoasioihin liittyen niin joku aina kysyy perusteeksi vertaisarvioitua tutkimusta aiheesta, jossa tuo väite on esitetty. Jos tai usein kun sellaista ei löydy niin sitten todetaan että kyseessä oli mielipide. Saat vapaasti tulla kertomaan mielipiteesi tieteellisestä menetelmästä jokaiseen tuollaiseen keskusteluun mutta turha odottaa että sinulle joka kerta vastattaisiin muuten kuin edellä esitetyllä kysymyksellä.
Jos koet tämän ahdistavaksi niin Suomi24:ssä on paljon muitakin keskusteluryhmien kategorioita kuin tiede. - antidenialisti
eri.asioista.kyse kirjoitti:
Pohjaveden ottamisen tiedetään aiheuttavan maanpinnan vajoamista. Tämä on ongelmana monin paikoin Aasian puolella eli kyseessä on paikallinen ongelma. Asiasta on palstalla keskusteltu ennenkin. Suomen osalta tiedetään, että jääkaudesta aiheutuvan maanpinnan kohoamisen takia merenpinnan nousu ei meitä näillä nousunopeuksilla juurikaan häiritse.
Mitä tekemistä pohjaveden oton aiheuttamalla paikallisella maanpinnan vajoamisella on valtamerten merenpinnan nousun kanssa?Tällä on siinä mielessä tekemistä merenpinnana nousun kanssa, että aiemmin uskottiin, että niissä kaupungeissa nousee merenpinta ilmastonmuutoksen seurauksena. Uudessa tutkimuksessa kuitenkin todettiin, että se onkin maa joka vajoaa eikä merenpinta ole noussut. Todennäköisesti se virhe on edelleen tilastoissa joihin alarmkistit vetoaa.
- antidenialisti
mielipiteiden.perustelu kirjoitti:
"ei tarvitse doi koodeja eikä vertaisarvioituja tutkimuksia."
Uskonto- ja yhteiskuntapalstoilla voi perustella väitteensä uskontoon, ideologiaan, mielipiteeseen ja poliittiseen kantaan vedoten. Tiedepalstalla perustelun pitää liittyä tieteeseen, siksi vertaisarvioitu tutkimus tarvitaan. Ilman sitä kyseessä on mielipide.Kaikki nuo veratsiarvioidut ilmastotutkimukset perustuu 1800-luvulla keksityille valheellisille väittämille, jotka sitten samaa uskoa kannattavat on veteisarvioineet. Mitä arvoa sellaisella on. Minä annan arvoa sellaisille arvioille, jotka tulee muiden alojen huippututkijoilta.
Alarmistit kuvittelee, että ilmastotiede on niin spesiaali ala, ettei siitä voi mitään ymmärtä muut kuin ilmastotiede. Sellainen luulo on erittäin väärä nimenomaan ilmastotieteen suhteen. Nykyään voi aivan kuka tahansa perehtyä mihin tahansa tieteeseen jos vaan järki riittää.
Minä olen lukenut toisen tieteenalan edustajien näkemyksiä ilmastotieteestä, ja omakohtaisen kokemuksen takia luotan nimenomaan heihin. Sillä alalla ei ole vara sekoilla mitä sattuu. Kaikesta mitä ihminen on rakentanut vastaa juuri se ala johon minä luotan.
Siitä perusdatasta, jota tuo ala käyttää, ei ole lähes sataan vuoteen tehty mitään vertaisarvioitua tutkimusta. Sitä tietoa vaan soveltaa päivittäin maailman teollisuus. Sen takia sitä vertaisarviota tai doi numeroita on turha vaatia. Tieto löytyy teollisuuden käyttämistä taulukoista.
Koska minä en käytännön kokemukseni takia ole luottanut ilmastotieteen ennusteisiin, kaivoin esille perusfaktan. Siihen minut sysäsi luottamani alan huippuosaaja, joka oli kirjoittamut pari asiantuntevaa juttua lehteen. Toisessa olin minä aloitteentekijänä.
Sikäli kun on uskonasiasta kysymys, minä uskon tieteelliseen faktaan, jonka olen nähnyt toimivan myös käytännössä. Epämääräisiin ennusteiaiin minä en usko. Minä kun tiedän kaikki ne väittämät, joille ne ennusteet perustuu. Minä olen tietänyt ne jo 50 vuotta.
Olen pitänyt niitä väittämiä aina epäluotettavina, mutta vasta vuosi sitten kaivoin todelliset tieteelliset faktat esille. Tiesin mistä ne löytyy. Parhaiten todelliset faktat tietää kaasuteollisuus, joka työkseen käsittelee ilmakehän kaasuja.
Täälä häärä vaan sellaista mielipuolista porukkaa, joka ei luota todellisiin asiantutijoihin. Minä taas luotan vain todellisiin asiantuntijoihin. Kaasuista tietää todellakin eniten se täällä pilkattu kaasuinsinööri. Samat asiat tietää kyllä myös metallin insinöörit, jotka on minua opettameet.
Se perusfakta yhdistettynä tietoon auringosta tulevan energian määrään todisti minulle, ettei ilmastotieteen teoriassa mikään voi olla totta. Minähän tunsin sen teorian perusteineen jo 50 vuotta, ja olin uskonut ns. kasvihuoneilmiköön vaikkakin hiukan erilaisin perustein.
Aloin tutkimaan asiaa ja löysin ilmakehän lämmönsäätöjärjestelmän, jonka kyllä ilmastotiede osittain on jo tuntenutkin. Lähetin tuloksen Helsingin yliopistolle ja ilmatieteen laitokselle. Muutaman kuukauden päästä alkoi säätiedotuksiin tulla muutoksia. ja sen jälkeen useat meteorologit on kieltäytyneet ottamasta kantaa ilmastonmuutokseen.
Ehkäpä siellä on tehty sitä vertaisarviointia, ja huomattu, että kannattaa tutkia minun oivalluksiani lisää. Jokohan tänä vuonna arvioidaan hurrikaaneja uudesta näkökulmasta.
Ne ei ole mikään häiriötekijä vaan olennainen osa ilmakehän lämmönsäätöjärjestelmää, johon kuuluu myös merivirrät.
Kuinka kaun sitä öljyä nyt on pumpattu ja sen takia sotia käyty?
Kultaa ja mineraaleja lie kaivettu kautta maailman historia joten onhan se outoa, jos kuori ei muuttaisi muotoaan ja täyttäisi aukkopaikkoja.
Kuinka se oikeastaan muuten voisi edes tapahtua kuin vajoamalla?- haunewer
Maan nousuna, kuten täällä meillä tapahtuu. Eli kuori muuttaa muotoaan.
Vaikka virheellisesti väitetään, että suomessa maan kohoaminen tapahtuu jääkauden jäätiköiden sulamisesta, niin se ei ole totta, vaan nousu on ihan tektonista toimintaa. - Glacial-Isostatic-Adjstm
haunewer kirjoitti:
Maan nousuna, kuten täällä meillä tapahtuu. Eli kuori muuttaa muotoaan.
Vaikka virheellisesti väitetään, että suomessa maan kohoaminen tapahtuu jääkauden jäätiköiden sulamisesta, niin se ei ole totta, vaan nousu on ihan tektonista toimintaa.Suomessa tapahtuvan maan nousun määrä, laatu ja syyt (jääkausi) on selitetty varsin hyvin Maanmittauslaitoksen sivuilla.
www.maanmittauslaitos.fi/tutkimus/teematietoa/maannousu
Kannattaa lukea koko teksti, jossa selitetään jääkausien aiheuttamien GIA - ilmiöiden vaikutusta.
- Dinker
Meren pinta on noussut niin kauan kuin meriä on ollut. Kaikki mereen laskevat joet kuljettavat mantereilta miljardeittain tonneja maa-ainesta joka itse asiassa nostaa meren pohjaa, tai pienentää suistojen kohdalta meren pinta-alaa, mikä näkyy näennäisenä meriveden pinnannousuna. Myös kaikki meressä kuoleva eliöstö painuu pohjalle ja vaikuttaa samansuuntaisesti.
- grace-satelliitit
Sedimentti merenpinnan nostajana on aiemmissa keskusteluissa kuopattu. Viimeksi selityksen kelvottomuus käytiin läpi keskustelussa otsikon "Kylmin Halloween 100 vuoteen" alla. Se löytyy urly piste fi kauttaviiva 15Pg
Jokaista valtameren merenpinnan nousumillimetriä kohti pitäisi koko Maapallon kaikilta maa-alueilta siirtyä maa-ainesta valtameriin keskimäärin noin 2.4 millimetrin paksuinen kerros. Kun sitä ei tapahdu niin selitys on edelleenkin kelvoton. - Dinker
grace-satelliitit kirjoitti:
Sedimentti merenpinnan nostajana on aiemmissa keskusteluissa kuopattu. Viimeksi selityksen kelvottomuus käytiin läpi keskustelussa otsikon "Kylmin Halloween 100 vuoteen" alla. Se löytyy urly piste fi kauttaviiva 15Pg
Jokaista valtameren merenpinnan nousumillimetriä kohti pitäisi koko Maapallon kaikilta maa-alueilta siirtyä maa-ainesta valtameriin keskimäärin noin 2.4 millimetrin paksuinen kerros. Kun sitä ei tapahdu niin selitys on edelleenkin kelvoton.Ei vain joet. Tuulet myös.
Each year, over one hundred million tons of Saharan dust gets blown across the Atlantic, some of it reaching as far as the Amazon River Basin. - grace-satelliitit
Dinker kirjoitti:
Ei vain joet. Tuulet myös.
Each year, over one hundred million tons of Saharan dust gets blown across the Atlantic, some of it reaching as far as the Amazon River Basin.Lue see aiempi vastaukseni niin huomaat että suuruusluokat ovat pielessä. Maapallon valtamerien pinta-ala on 361 miljoonaa neliökilometriä Esimerkiksi 2.4 millimetrin merenpinnan nousu vaatisi 870 kuutiokilometriä sedimenttiä, joka siis vastaisi määrällisesti yhtä Yellowstonen supertulivuoden VEI-5 tason purkausta joka vuosi.
Kuutiokilometri vettä painaa gigatonnin eli 1 Gt (tuhat miljoonaa tonnia).
Mainitsemasi sata miljoonaa tonnia (1E11kg) eli 100 000 000 000 kg eli 0.1 Gt Saharan pölyä on tilavuudeltaan alle 0.04 kuutiokilometriä, kun hiekan tiheys on luokkaa 2600 kg/kuutiometri. Tuo pölyn määrä tarvittaisiin siis kaksikymmentätuhattakertaisesti, jotta sillä voisi selittää yhden vuoden merenpinnan nousun. - jäätävääkeliä
grace-satelliitit kirjoitti:
Lue see aiempi vastaukseni niin huomaat että suuruusluokat ovat pielessä. Maapallon valtamerien pinta-ala on 361 miljoonaa neliökilometriä Esimerkiksi 2.4 millimetrin merenpinnan nousu vaatisi 870 kuutiokilometriä sedimenttiä, joka siis vastaisi määrällisesti yhtä Yellowstonen supertulivuoden VEI-5 tason purkausta joka vuosi.
Kuutiokilometri vettä painaa gigatonnin eli 1 Gt (tuhat miljoonaa tonnia).
Mainitsemasi sata miljoonaa tonnia (1E11kg) eli 100 000 000 000 kg eli 0.1 Gt Saharan pölyä on tilavuudeltaan alle 0.04 kuutiokilometriä, kun hiekan tiheys on luokkaa 2600 kg/kuutiometri. Tuo pölyn määrä tarvittaisiin siis kaksikymmentätuhattakertaisesti, jotta sillä voisi selittää yhden vuoden merenpinnan nousun.Maapallolla sataa keskimäärin 1000 milliä vuodessa. Yhden päivän vesisade/veden haihtuminen on yhtä suuri kuin vuotuinen merenpinnan nousu.
- denutonakuankkoja
Valtaosin merenpinnan nousu selittyy meriveden lämpölaajenemisella joka taas johtuu ilmakehän lämpenemisestä joka taas johtuu ihmiskunnan ilmakehään työntämästä hiilidioksidista..
Sensijaan denialistien selitykset eivät kelpaa edes kansanradioon..
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5462076Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3851672Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211499Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641398JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191076- 561072
- 1181067
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16838Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11824Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66813