Ydinvoiman osuus n. 6%

Ydinvoiman osuus maapallon energiantuotannossa on noin 6%. Sillä määrällä ei ilmastonmuutosta torjuta. Kuitenkin sen vakuutetaan olevan välttämätön ilmastonmuutoksen torjunnassa :D. Oikeasti ydinvoima vain kiihdyttää ilmastonmuutosta, koska tuettuna (siis halpana) sähköntuotantomuotona se mahdollista mm. kaikenlaisen saastuttavan tuotannon, kuten esimerkiksi teräksen ja alumiinin halvan tuotannon, kaiken maailman turhuuksista puhumattakaan.

Uusiutuvien energ ioiden potentiaali riittäisi monisatakertaisesti maapallon nykyiseen energian kulutukseen, vaikka vain teksnistaloudellisesti parhaat paikat hyödynnettäisiin. Vain määrätön ahneus, joka voi jopa tuhota ihmiskunnan, estää sen hyödyntämisen.

Ihmislaji saa sen minkä on ansainnutkin: ilmastonmuutoksen. Eniten siitä tulevat kärsimään tulevat sukupolvet, omat jälkeläisemme.

Niitä, jotka uskovat ydinvoiman käytön voivan pelastaa maailman ilmastonmuutoksen suurilta haitoilta, pyydän esittämään asiantuntevan ja luotettavan laskelman tai skenaarion siitä. Esimerkiksi atomienergiajärjestö IAEA tekee niitä.

50

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pölhökustaava

      Mikä on tuulivoiman osuus maapallon energiantuotannossa ?

      • toteutunut.tuotanto

        Erityisesti: Mikä on tuulivoimalla tuotetun energian osuus kaikesta ihmisen tuottamasta energiasta Maapallolla? Ei siis kysytä asennettua kapasiteettia vaan sitä toteutunutta tuotantoa.


      • vihreä_valhe_etoo

        Palstan aihe, tarvitaanko Suomeen lisää ydinvoimaa. Maailman energia-asiat autojen polttoaineineen, talojen lämmitykseen öljyllä ei ole mitään tekemistä aiheen kanssa. Nyt on kysymys sähköntuotannostaSuomessa, eikä siitä kuka on tolloin maailmassa.


      • pannaantuulemaan
        toteutunut.tuotanto kirjoitti:

        Erityisesti: Mikä on tuulivoimalla tuotetun energian osuus kaikesta ihmisen tuottamasta energiasta Maapallolla? Ei siis kysytä asennettua kapasiteettia vaan sitä toteutunutta tuotantoa.

        Tuulivoiman osuus oli vuonna 2017 5,1 % ja vuonna 2018 luvut eivät ole vielä valmistuneet, mutta ennuste on hieman yli 6 prosenttia.


    • Eipä näy ydinvoimaskenaarion esittäjää. Hevosmiesten tietotoimistoako ydinvoiman kannattajat sitten uskovat?

      Esimerkkinä IEA:n ydinvoima/ilmastonmuutos-skenaario /1/ vuodelta 2012:

      "Kunnianhimoisimmat tavoitteet ilmastohaasteen ratkaisemisesta löytyvät energiateollisuuden kansainväliseltä etujärjestetöltä IEA:lta. IEA:n skenaariossa2 vuosien 2012–2035 aikana uudesta sähköntuotantokapasiteetista 50 % olisi tuulivoimaa tai maakaasua, 15 % hiilivoimaa, 15 % vesivoimaa ja 15 % ydinvoimaa. Ydinvoiman suhteen tavoite kuulostaa maltilliselta, mutta se vaatisi silti yli 200 Olkiluoto 3:n kokoisen ydinvoimalan rakentamista 23 vuodessa.

      Tavoitteseen saattaisi olla mahdollista päästä ydinvoiman voimakkaalla taloudellisella tukemisella. Näin nopea kapasiteetin lisärakentaminen voisi kuitenkin johtaa monella tavoin hallitsemattomaan tilanteeseen."
      http://www.ydinvoima.fi/ydinvoima-maailmalla/ydinvoima-ja-ilmasto/
      https://www.iea.org/publications/freepublications/publication/WEO2012_free.pdf

      • Kansainvälinen energiajäärjestö IEA siis laskee ilmastonmuutoksen torjuntaa varten tarvittavan yli 200kpl uusia, OL3-luokan ydinvoimaloita vuoteen 2035 mennessä, johon nyt on aikaa enää 17 vuotta. En nyt tiedä paljonko ydinvoimaa on rakennettu raportin laatimisen jälkeen (2012), mutta paljon se ei ole.

        Ei ydinvoimasta ole ilmastonmuutoksen torjujaksi. Sehän vain kiihdyttää sitä talouskaasvun kautta.


    • OnnetonSaksa

      ja tähän tavoitteeseen on enää yksi vuosi aikaa;

      Saksan energiavallankumouksen tavoitteet:

      * v. 2020 mennessä- CO2-päästöjä leikataan vähintään 40% vuoden 1990 tasosta.

      • Julma_dokkari

        Menevät nykymallilla, eli lisätään hiilivoimaa. Taas avataan uusi avolouhos, josta valtava kaivuri nostaa ruskohiiltä ja kuljetusvaunujen kyljessä lukee "uusiutuvaa energiaa". Se nimittäin muuttuu matkalla uusiutuvaksi. Paikalliset mielenosoittajat yrittävät kylää puolustaa, mutta ammattimielenosoittajat puuttuvat.


    • K.Late

      Saksa on tehnyt sen, mitä muut eivät uskoneet. Se on korvannut uusiutuvilla jo 9 ydinvoimalaa ja jatkaa tätä urakkaa. Saksan naapurit vain ruikuttavat, joutuvat ajamaan yli-ikäisiä ydinvoimaloitaan, eivätkä saa oikeastaan mitää aikaiseksi.

      Saksalle voi toivottaa vain menestystä. Nyt juuri se pääsi taitekohtaan, jossa uusituvien osuus on suurempi, kuin fossiilisten. Karavaani kulkee ja koirat räksyttää.

      • OnnistunutBluffi

        Ruskohiilikaivoksia avataan lisää jatkuvasti. Kylä tyhjennetään taloista ja ihmisistä niiden tieltä. Tätä on todellisuus vaikka muuta väitetään. Karavaani kulkee ja piskit haukkuu. Jos hiilivoima loppuu kesken niin naapurivaltioista sähköä saadaan johtimet punaisena. Asia lienee arka Saksalle, koska tiedot tulee esille vain mielenosoitusten kautta.


      • kaasua
        OnnistunutBluffi kirjoitti:

        Ruskohiilikaivoksia avataan lisää jatkuvasti. Kylä tyhjennetään taloista ja ihmisistä niiden tieltä. Tätä on todellisuus vaikka muuta väitetään. Karavaani kulkee ja piskit haukkuu. Jos hiilivoima loppuu kesken niin naapurivaltioista sähköä saadaan johtimet punaisena. Asia lienee arka Saksalle, koska tiedot tulee esille vain mielenosoitusten kautta.

        Eipä taida pitää väite ollenkaan paikkansa Saksan ruskohiilen käytön lisääntymisestä. Sekä kivihiilen että ruskohiilen käyttö on laskenut Saksassa viisi vuotta nyt peräkkäin. Kaasun käyttö on puolestaan kasvanut.


      • UusiutuvaRuskohiili
        kaasua kirjoitti:

        Eipä taida pitää väite ollenkaan paikkansa Saksan ruskohiilen käytön lisääntymisestä. Sekä kivihiilen että ruskohiilen käyttö on laskenut Saksassa viisi vuotta nyt peräkkäin. Kaasun käyttö on puolestaan kasvanut.

        Useissa yle.n uutislähetyksissä on kerrottu Saksan lisääntyneestä ruskohiilen käytöstä. Uskon enemmän suomalaista mediaa kuin jotain vihreän valheen esittäjää. Myös vaalikeskustelussa asia oli esillä kun ihmeteltiin miksi jotkut valtiot vähentävät iilivoimaa, mutta samaan aikaan Saksa, Puola ja Romania lisäävät sitä!!! EU sallii kaiken minkä Saksa tekee, eikä mahda hiilivoiman lisäämiselle mitään. Kukaan ei enää usko tuosta syystä mihinkään ilmastomuutos kälätykseen kun jotkut vaan lisäävät sitä.


      • SÄÄNTÖMAFIAN_VASTUSTAJA
        UusiutuvaRuskohiili kirjoitti:

        Useissa yle.n uutislähetyksissä on kerrottu Saksan lisääntyneestä ruskohiilen käytöstä. Uskon enemmän suomalaista mediaa kuin jotain vihreän valheen esittäjää. Myös vaalikeskustelussa asia oli esillä kun ihmeteltiin miksi jotkut valtiot vähentävät iilivoimaa, mutta samaan aikaan Saksa, Puola ja Romania lisäävät sitä!!! EU sallii kaiken minkä Saksa tekee, eikä mahda hiilivoiman lisäämiselle mitään. Kukaan ei enää usko tuosta syystä mihinkään ilmastomuutos kälätykseen kun jotkut vaan lisäävät sitä.

        (haukotus)

        yritetään taas kertoa niin, että jatkossa tyhmimmätkin ymmärtää olla näyttämättä tyhmyyttään.

        - Saksan tavoitteena on 100% uusiutuviin energialähteisiin siirtyminen vuoteen 2050 mennessä
        - siis sekä ydinvoima että fossiiliset energialähteet olisi suljettava siihen mennessä

        - - molemmista ei voi luopua samaan aikaan
        - - - jos luovutaan ensin hiilivoimasta, ei ydinvoimalle jää säätövoimaa, koska uusiutuvia energioita on ihan liian vähän siihen

        - - - hiilivoiman tuotantoa vähennetään sitä mukaa kuin sitä voidaan korvata uusiutuvilla energioilla

        Pidetään peukkua Saksalle vallankumouksellisem energiakäänteen onnistumisen puolesta. Siitä hyötyy koko maaila jo nyt, mm. aurinosähkön voimakkaana halpenemisena.

        Kannattaa seurata uusiutuvien energioiden ja fossiilisten energioiden tuotannon suhteita Saksassa - jos sattuu niistä jotain ymmärtämään.

        Tämä voi olla vähän vaikeampi ymmärtää: Kokonaispäästöt ratkaisee päästöjen haitallisuuden, ei minkään yksittäisen sektorin päästöt. Mukavahan sellaisesta on kailottaa, mutta luonnon yskiminen johtuu kaikista päästöistä. Ja Saksa on kyllä kovasti panostanut uusiutuviin energioihin. Keskustelussa
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15512225/energiavallankumous-(energiakaanne)
        on vielä jotain Sääntömafian hyväksymiä viestejäni Saksan energiakäänteestä - se on ainakin kaksi tai kolme kertaa aloitettu kirjoittamaan uudelleen. Jokainen voi nähdä. että sen avausviestissä ei ole mitään sääntöjen vastaista (vain se poistamalla saadaan koko keskustelu poistettua).

        stuxnet - SÄÄNTÖMAFIAN_VASTUSTAJA


      • SÄÄNTÖMAFIAN_VASTUSTAJA
        SÄÄNTÖMAFIAN_VASTUSTAJA kirjoitti:

        (haukotus)

        yritetään taas kertoa niin, että jatkossa tyhmimmätkin ymmärtää olla näyttämättä tyhmyyttään.

        - Saksan tavoitteena on 100% uusiutuviin energialähteisiin siirtyminen vuoteen 2050 mennessä
        - siis sekä ydinvoima että fossiiliset energialähteet olisi suljettava siihen mennessä

        - - molemmista ei voi luopua samaan aikaan
        - - - jos luovutaan ensin hiilivoimasta, ei ydinvoimalle jää säätövoimaa, koska uusiutuvia energioita on ihan liian vähän siihen

        - - - hiilivoiman tuotantoa vähennetään sitä mukaa kuin sitä voidaan korvata uusiutuvilla energioilla

        Pidetään peukkua Saksalle vallankumouksellisem energiakäänteen onnistumisen puolesta. Siitä hyötyy koko maaila jo nyt, mm. aurinosähkön voimakkaana halpenemisena.

        Kannattaa seurata uusiutuvien energioiden ja fossiilisten energioiden tuotannon suhteita Saksassa - jos sattuu niistä jotain ymmärtämään.

        Tämä voi olla vähän vaikeampi ymmärtää: Kokonaispäästöt ratkaisee päästöjen haitallisuuden, ei minkään yksittäisen sektorin päästöt. Mukavahan sellaisesta on kailottaa, mutta luonnon yskiminen johtuu kaikista päästöistä. Ja Saksa on kyllä kovasti panostanut uusiutuviin energioihin. Keskustelussa
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/15512225/energiavallankumous-(energiakaanne)
        on vielä jotain Sääntömafian hyväksymiä viestejäni Saksan energiakäänteestä - se on ainakin kaksi tai kolme kertaa aloitettu kirjoittamaan uudelleen. Jokainen voi nähdä. että sen avausviestissä ei ole mitään sääntöjen vastaista (vain se poistamalla saadaan koko keskustelu poistettua).

        stuxnet - SÄÄNTÖMAFIAN_VASTUSTAJA

        Vierstissäni on virheitä. Uuttisesta
        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/saksassa-kasvaa-paine-luopua-hiilesta-nopeasti/abbc0dba-fa6f-3c6e-8e2f-dc402e9e0209
        löytyy oikeampaa tietoa Saksan energiakäänteesta 11.10.2018

        @stuxnet - SÄÄNTÖMAFIAN_VASTUSTAJA


    • OnnetonSaksa

      " Saksa on tehnyt sen, mitä muut eivät uskoneet. Se on korvannut uusiutuvilla jo 9 ydinvoimalaa ja jatkaa tätä urakkaa."

      Ydinvoiman korvaaminen uusiutuvilla ei vähennä kasvihuonekaasupäästöjä. Päinvastoin se lisää päästöjä. Siinä syy Saksan energiakäänteen epäonnistumiseen.

      Ilmastonmuutoksen torjumiseksi vain yksi on tärkeää: kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen. Siihen tarvitaan kaikkia hiilivapaita energialähteitä.

    • lue-ja-luule-vähemmän

      Ydinvoima on toistaiseksi ainoa todella toimiva keino ilmastomuutoksen estämiseksi. Jopa suomalaisia viherpipertäjiä on siirtynyt sille kannalle.
      Kun jälleen jollakin on tiedoissa aukkoja, niin täältä löytyy FAKTAA:
      https://pris.iaea.org/pris/

      Maailmassa on siis tällä hetkellä 453 ydinvoimreaktoria käynnissä yhteisteholtaan 399 370 megawattia eli keskimäärin 882 MW pannua kohti.
      Uusia on suunnitteilla 55 reaktoria.

    • NoinhanSeMenee

      Saksa on tehnyt sen, mitä monet eivät uskoneet. On satsannut yli 200 mrd € uusiutuvaan energiaan, mutta ei ole onnistunut vähentämään lainkaan CO2-päästöjä.

    • onneksi-tuontiakin-on
    • TyhmyydenYlistys

      "Saksa on tehnyt sen, mitä monet eivät uskoneet. On satsannut yli 200 mrd € uusiutuvaan energiaan, mutta ei ole onnistunut vähentämään lainkaan CO2-päästöjä."

      Uskomaton saavutus! Saksa olisi 200 mrd eurolla voinut rakentaa lisää ydinvoimaloita korvaamaan hiilivoimaloita. Tuloksena olisi ollut Saksan CO2-päästöjen aleneminen 200 miljoonaa tonnia/vuosi.

    • K.Late

      https://www.energiauutiset.fi/etusivu/valoa-saksan-paastovahennyksissa.html

      Asiaa voi käsitellä aivan kiihkottomasti. Saksa on valinnut kaikein rankinmman tien, se luopuu ydinvoimasta ja fossiilisista samalla kertaa. Se ei ole mikään helppo tie, mutta perustana on kansan tuki, demokratia.

      Jos ydinvoimasta luopumista päätetään viivästää kansanvallan kautta, niin se on sitten nähtävissä, mutta sitä ennen mennään näillä. Nyt jo tiedetään, että vuoden 2020 tavoitteesta jäädään, mutta tärkeimmät tavoitteet ulottuvat vuoteen 2050. Nostan hattua Saksalle ja sen kunninahimoiselle yritykselle, josta ovat hyötyneet jo monet muutkin maat uusiutuvien kehityksen kautta.

    • K.Late

      Se mitä Saksa nyt tekee, voi hyödyttää koko Eurooppaa. Ydinvoimasta on tullut ongelma, mm Belgia ei pysty luopumaan vanhoista, kohta jo vaarallisista ydinvoimaloistaan, koska sillä ei ole mitään tilalle. Sama koskee Ranskaa ja monia muita maita.

      Toiveikkaat katseet ovat nyt energiakäänteessä. Se tulee maksamaan aivan älyttömät summat, mutta se on vain välttämätön käänne, koko planeetalla. Uutta ydinvoimaa ei haluta enää rakentaa, koska sekin maksaa tolkuttomasti ja siirtää vain panttivankeutta tulevaisuuteen. Kakki haluavat nyt kestävän ratkaisun, jota ei tarvitse jälkeenpäin katua ja joka ei synnytä valtavia radioaktiivisia vuoria, joiden käsittelyyn ei ole rahaa, eikä suunnitelmia.

    • K.Late

      Ihmiskunta, kyllä luit oikein, haluaa nyt sellaisen ratkaisun, jolla on läpinäkyvyys tulevaisuuteen ja sitä kautta todennettava hallittavuus. Ydinvoiman tulevaisuudessa on vain musta aukko, ei edes pystytä sanomaan, onko se enää hallinnassa 50-200 vuoden päästä. Onko tontit putsattu, jätteet haudattu turvallisesti? Tuskin, koska suunnitelmat puuttuvat ja rahat eivät riitä edes nykyisten ongelmien ratkaisemiseen. Tulevaisuuden velka kasvaa melkoista vauhtia.

      Spengler loi aikoinaan käsitteen faustisesta kulttuurista. Sen voisi muotoilla myös siten, että Raamatun kautta kulttuurimme on iskostunut aikakäsitys: vanha aika, uusi aika, moderniaika, maailmanloppu. Ydinvoima on faustinen valinta: ei enää välitetä siitä, onko se hallittavissa, koska maailmanloppu on kuienkin tulossa ja se sallii sopimuksen mefiston kanssa.

    • vihervalettako

      K.Late, "Saksa on valinnut kaikein rankinmman tien, se luopuu ydinvoimasta ja fossiilisista samalla kertaa."

      Saksassa on suljettu puolet ydinvoimaloista 2010-luvulla.
      Kerropa Late, kuinka suuresta osasta fossiilisia Saksa on samalla ajalla luopunut ?

    • NakillaEiOoTaskuja

      Hra Stuxnet kirjoittaa jienosti ja asiantuntevasti ydinvoiman haitoista.

      Hän uskoo kuitenkin ilmastonmuutokseen mitä itse pidän huijauksena. Siinä maailman eliitti rahastaa mahtisummia yhteiskuntien varoja omiin taskuihinsa.

    • onneksi-on-svedupellet

      Svedupellet päättivät oikein huutoäänestyksellä luopua ydinvoimasta jo 1980-luvun alussa. Ja kuinkas sitten kävikään?? Vain vanhimmat Oskarshamnit ja Barsebäckit suljettiin, mutta kahdeksan reaktoria hyrisee edelleen mukavasti yli 63000 gigawattituntia vuodessa.
      Onneksi svedupelleillä on yhä myös ydinvoimaa myydä Suomellekin, joka talvesta toiseen joutuu jo pelkäämään todellista sähköpulaa eli -kriisiä.
      Äkkiä ydinvoimalamme valmiiksi, KIITOS.

      https://pris.iaea.org/PRIS/CountryStatistics/CountryDetails.aspx?current=SE

    • K.Late

      "Ja kuinkas sitten kävikään?"

      Ydinvoiman panttivankeus on aina huono asia, mutta Ruotsin kohdalla se ei ole kohtalokasta. Ruotsi on hyvässä vauhdissa uusiutuvien osalta ja siellä pystytään ajamaan ydinvoima hallitusti alas.

    • vihervalettako

      K.Late, "Saksa on valinnut kaikein rankinmman tien, se luopuu ydinvoimasta ja fossiilisista samalla kertaa."

      Saksassa on suljettu puolet käytössä olleista ydinvoimaloista 2010-luvulla.
      Kerropa Late, kuinka suuresta osasta fossiilisia Saksa on samalla luopunut ?

    • Toteamus

      Niin se on poijjaat,

      ”Saksan Energiewendeä voi käyttää surullisena esimerkkinä siitä, miten voi käydä, jos ideologia on tärkeämpää kuin todellisuus. Saksan päätös purkaa ydinvoimalat on johtanut siihen, että uusiutuva energia on korvannut ydinvoiman, ei fossiilista energiaa. Lopputuloksena päästöt ovat vähentyneet marginaalisen vähän.”

      http://www.turunvihreat.fi/2017/03/06/vihreiden-energiavisio-tunnustaa-tosiasiat/

    • ÖKOLOGISCH-jawohl

      Kiva kattoo millä saksmanni takoo terästänsä sitten kun nykyiset sähköenergian lähteet (rusko- ja kivihiili 40 % v. 2016 ja ydinvoimansa 11 % v. 2018) eli yhteensä 51 % koko sähköntuotantolähteistänsä on suljettu.
      Vielä jos rumppeli saisi aikaan Nordstream kakkoskaasuputkelle vaikeuksia, niin erinomaisen ökologisch tuosta asevelivaltiostamme tulisi äkkiä.
      Ihanaa saksmannit ihanaa.
      Esim. stuxnet voisi valistaa kaikkia, millä sähkönlähteillä pyörisi esim. Tornion terästeollisuus ja muu kaupunki näillä 30 asteen pakkasten tyyninä öinä. Ei ihan pelkillä tuuliruseteilla olisi pyörinyt edes joulukuussa.
      Tornio oli vuonna 2017 Suomen toiseksi suurin sähkönkuluttaja 3172 gigawattitunnillaan Helsingin (4567 GWh) jälkeen, mutta siellä tehdäänkin terästä eikä tatskoja.
      Nyt kaikki viherropelituulihatut ylistämään tuulisähkön autuutta: kaikki Suomen ropelit pukkasivat "sähköä" viime vuonna yhteensä 5857 GWh eli ruhtinaallisesti peräti 75 % kahden kaupunkimme Helsingin ja Tornion kokonaiskulutuksesta (7739 GWh vuonna 2017).
      Kaikkialla muualla maassa olisikin sitten aika hiljaista ja hämärän hyssyä, jos pelkästään tuulella hehkuttaisimme.
      https://energia.fi/files/1409/a_pikatilasto_joulukuu.pdf

    • voi-voi-tuulihattujamme

      Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan Suomen koettiin talven ennätyskulutus. Tiistaiaamuna 22.1.2019 kello 8 sähkön kokonaiskulutus oli tunnin aikana noin
      14 400 megawattia. Voimajärjestelmän käyttötilanne on kuitenkin normaali. Ennätyskulutus on muutaman vuoden takaa, kun käyttö ylsi 15 000 megawattiin.
      Suomen sähköntuotanto on tällä hetkellä vajaat 11 000 MWh. Loput on tuontisähköä.

      Jotta nyt kaikki viherpipertäjät puhaltelemmaa ja vislailemmaa äkkiä ropeleitten luokse, jottei tarttis tuoda niin bal Ruotsista ja Venäjältä. Onneksi Sosnovyi Borin pannuista neljä hyrisee ja viides on rakenteilla.

      https://www.fingrid.fi/sivut/ajankohtaista/tiedotteet/2019/suomen-sahkonkulutus-nousi-kuluvan-talven-ennatyslukemaan-lahes-14-400-megawattiin-22.1.2019/

      https://pris.iaea.org/PRIS/CountryStatistics/CountryDetails.aspx?current=RU

    • mikä-mättää

      Tuskinpa tämän tuoreempaa 2. lokakuuta 2018 ja tarkempaa tietoa Japanin ydinvoimatuotannon tilasta löytyy kuin tämä Japan Atomic Industrial Forum (JAIF) pdf-tilastojulkaisu:

      https://www.jaif.or.jp/cms_admin/wp-content/uploads/2018/10/jp-npps-operation181002_en.pdf

      Sen mukaan 38 reaktoria yhteisteholtaan 38 566 megawattia hyrisee sähköä sarakkeessa OP eli in operation (siis 10/2018 tieto ).
      Kolme reaktoria yhteisteholtaan 4141 MW on rakenteilla.
      Yhteensä 21 pannua yhteisteholtaan 12 397 MW on sarakkeessa CD (closed down).
      Yhä vaikeuksia jollakin ymmärtää lukemaansa? Toivottavasti ei.

    • K.Late

      Eipä tuota ollut vaikea lukea. OP sarakkeella ovat kaikki reaktorit, joita ei ole pysyvästi poistettu käytöstä. Restart-sarakkeelta löytyvät nyt käynnissä olevat, vuoden 2011 jälkeen uudestaan käyttöönotetut.

      Voisi kuvitella, että iso osa OP-sarakkeen reaktoreista tullaan käynnistämään uudestaan, jos vain kansalaiset saadaan hyväksymään käynnistykset.

      Kiitos talukosta, juuri tätä yritin etsiä.

      • stuxnet

    • anonyymi_6S2

      Arvoisat sähkönkäyttäjät!

      Aina tuulee jossakin. Tuulisähköä nyt Suomessa 24 MW (ydinsähköä yli 100-kertaa enemmän).

    • K.Late

      Ydinvoiman osuus on siis 6% ja tuulivoiman osuus noin 5%. Tuulivoiman ennustettiin menevän ohi ydinvoimasta jo ajat sitten, mutta sen jälkeen tuulivoiman tukea vähennettiin. Nyt kun tekniiikka on parantunut, tuulivoima ei tarvitse enää tukea voidakseen kilpailla muiden sähkön tuottajien kanssa.

      Nyt tuulivoimaa rakennetaan paljon. Suonessa tuetun tuulivoiman raja oli 2500Mw, mutta nyt rakennetaan myös ilman tukia, joten Suomeen tulee enemmän kuin tuo tavoite.

      Tämän talven huippukulutuksen aikoihin Suomeen oli tulossa matalapaine, jonka tuulet pelastivat kapasiteettitilnateen sen pahimmassa vaiheessa.

      Ei kestä enää pitkään, kun tuulivoima menee ohi ydinvoimasta.

    • pölhökustaava
    • Kertokaa joku mistä läysin maininnan "Ydinvoiman osuus n. 6%", Muistan, että jostain sen luin ja ihmettelin jo silloin että miten se noin pieni on.

      tänks

      • "Ydinvoiman osuus maapallon energiantuotannossa on noin 6%"

        Mistähän tuon nappasin`?

        se ei lohduta, että jossain näin maininnan n. 7%


    • K.Late

      "Kaikkiaan globaalit päästöt ovat 35 Gt vuodessa luokkaa. "

      En saanut vahvistusta uusimmille luvuille, mutta jo 2005 oli kokonaispäästöt 44Gt vuodessa. Joten veikkaan, että nyt mennään lähellä 50Gt vuositasolla. Mistä sait oman lukusi?

      • NoinhanSeMenee

        Antamani luku tarkoitti CO2-päästöjä fossiilisista polttoaineista. Jos otetaan huomioon myös muut kasvihuonekaasut ja maankäyttö, päädytään jonnekin 45-50 Gt tienoille. Mutta noihin muihin ei voi vähäCO2päästöisellä energialla vaikuttaa.


    • K.Late

      No, kun puhutaan osuudesta co2-päästöihin, niin silloin varmaan pitää puhua kokonaispäästöistä, tai muuten sen on vähän kaunistelua.

      Tämä kaunistelu näkyy kaikessa kirjoittelussa ja ydinvoimaa tarjotaan maailman pelastajaksi. Mutta edes kaiken fossiilisen sähköntuotannon muuttaminen ydinvoimaksi, ei auttaisi kuin muutamalla prosentilla, ja tavoitteet olisivat vielä kaukana. Ydinvoima voi tehdä pienen osuuden, mutta varsinainen urakka on tehtävä muualla.

    • tuonnista-riippuvaisuus

      k.ate väittää:
      "Ei kestä enää pitkään, kun tuulivoima menee ohi ydinvoimasta. " HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAH... .....HUUTONAURUA lattialla kieriskellen ja piereskellen..., :--0 :--0 :--0

      Saattaa mennä ropelien määrä hetkeksia aikaa ohi reaktoreiden määrän, mutta kun rusettien käyttökertoimet ovat parhaimmillaankin luokkaa 35 % ja ydinvoimaloiden 90 %.
      Tarkoittaa siis sitä, että keskimäärin lähes 8 kuukautta vuodesta rusetit eivät tuota sähköä lainkaan, kun ydinvoimala tuottaa vuodessa noin 11 kuukautta sähköä.
      Surullisinta viherpipertäjien rusettipropagandassa on se, että se jatkuu siitäkin huolimatta UNOHTAEN, että sähkön nettotuonti Suomeen oli viime vuonna peräti 19 936 gigawattituntia eli peräti 91 % oman ydinvoimatuotantomme määrästä (21 889 GWh).
      Ja tuontisähkö EI OLE tunnetusit ainakaan tuulivoimaa.
      Toisin sanoen sähkön nettotuonti Suomeen oli viime vuonna peräti 3,4 KERTAA KAIKKIEN TUULIRUSETTIEMME VIIME VUODEN SÄHKÖTUOTANTO.
      Repikää viherpipertäjät siitä faktasta huumoria!!

    • Vihis

      K.Laten sanomaa seuraten:

      No, kun puhutaan osuudesta co2-päästöihin, niin silloin varmaan pitää puhua kokonaispäästöistä, tai muuten sen on vähän kaunistelua.

      Tämä kaunistelu näkyy kaikessa kirjoittelussa ja uusiutuvia tarjotaan maailman pelastajaksi. Mutta edes kaiken fossiilisen sähköntuotannon korvaaminen uusiutuvilla, ei auttaisi kuin muutamalla prosentilla, ja tavoitteet olisivat vielä kaukana. Uusiutuvilla voi tehdä pienen osuuden, mutta varsinainen urakka on tehtävä muualla.

    • Pitkä.tie

      Pitkä tie on edessä. jos fossiiliset halutaan korvata fossiilivapaalla energialla.
      Fossiilisten osuus 80%, ydinvoiman 5%, muiden uusiutuvien (aurinko, tuuli ,ja geoterminen ym,) 2%.

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/035213bf-6bd5-4b3a-911f-7829906d72ad?ref=ampparit:c29e
      Kaikkiaan maailman energiankulutus oli viime vuonna öljyksi muutettuna 14 301 Mtoe:a. Fossiilisten eli hiilen, öljyn ja kaasun osuus tämän kulutukseen kattamiseksi oli viime vuonna edelleen 80 prosenttia. Ydinvoiman osuus oli viisi, vesivoiman kolme, biomassan ja jätteiden kymmenen sekä muiden uusiutuvien kaksi prosenttia.

    • K.late

      Pieni ristiriita tuossa artikkelissa. Siinähän puhutaan kokonaisenergiasta, joten ydinvoiman osuus ei voi olla 5%, eivätkä muutkaan luvut taida pitää juurikaan paikkaansa. Sähkön osuus on noin 20% kokonaisenergiasta (voi olla jo jonkinverran enemmän, koska sen suhteellinen osuus kasvaa nopeammin, kuin muut). Ydinvoiman osuus sähköstä on noin 10%, joten energiasta se voi olla vain noin 2-3%. Aurinko ja tuuli ovat yhdessä suunnileen samoissa.

      • Säteily

        Miksi rakentaa ydinvoimala kun sen kaikki energia menee sen omaan käyttöön ?
        Tätä ei kukaan usko,koska se tuntuu mahdottomalta ajatukselta.
        Voimalassa syntyy blutoniumia joka on tärkein tulon lähde.


      • S.M.V
        Säteily kirjoitti:

        Miksi rakentaa ydinvoimala kun sen kaikki energia menee sen omaan käyttöön ?
        Tätä ei kukaan usko,koska se tuntuu mahdottomalta ajatukselta.
        Voimalassa syntyy blutoniumia joka on tärkein tulon lähde.

        Plutoniumista hyödynnetään ydinreaktorissa alle 1%, joka tarkoittaa sitä, että
        - saastuttavaa uraanin louhintaa tehdään 100-kertainen määrä

        Eikä siinä vielä kaikki ydinvoiman surkeat ominaisuudet. 1000MWe (sähköteho) ydinvoimala on 3000MW lämpövoimala! Sen reaktori tuottaa sähköä 1000MW ja lämpöä 2000MW:. Ja tiedätkö mihin tuo 2MW lämpö päätyy: Suomessa se lämmittää Itämerta! Kaloilla on sitten kiva olla, :)

        Ja vielä yx hurja juttu:
        - Ydinjätettä, maailman vaarallisinta jätettä, syntyy sekä sähköntuotannossa että Itämeren lämmittämisestä, tuotantojen suhteessa. En pysty kuvittelemaan typerämpää laitosta kuin mitä ydinvoimalat ovat

        Perinteisen ydinvoimalan hyötysuhde on lähes 100% ydinjätteen tuotannossa, mutta sähköntuotannossa vain noin 35%. Siksi kutsunkin usein ydinvoimaloita ydinjätetuotantolaitoksiksi.


      • hyötysuhde.ei.ongelma
        S.M.V kirjoitti:

        Plutoniumista hyödynnetään ydinreaktorissa alle 1%, joka tarkoittaa sitä, että
        - saastuttavaa uraanin louhintaa tehdään 100-kertainen määrä

        Eikä siinä vielä kaikki ydinvoiman surkeat ominaisuudet. 1000MWe (sähköteho) ydinvoimala on 3000MW lämpövoimala! Sen reaktori tuottaa sähköä 1000MW ja lämpöä 2000MW:. Ja tiedätkö mihin tuo 2MW lämpö päätyy: Suomessa se lämmittää Itämerta! Kaloilla on sitten kiva olla, :)

        Ja vielä yx hurja juttu:
        - Ydinjätettä, maailman vaarallisinta jätettä, syntyy sekä sähköntuotannossa että Itämeren lämmittämisestä, tuotantojen suhteessa. En pysty kuvittelemaan typerämpää laitosta kuin mitä ydinvoimalat ovat

        Perinteisen ydinvoimalan hyötysuhde on lähes 100% ydinjätteen tuotannossa, mutta sähköntuotannossa vain noin 35%. Siksi kutsunkin usein ydinvoimaloita ydinjätetuotantolaitoksiksi.

        Aika lailla yks ja hailee tuo terminen hyötysuhde kun se on jo mukana sähkön hinnassa ja voimala tuottaa energiaa > 90% ajasta. Parempi hyötysuhde olisi toki teknisesti mahdollinen, mutta ylikireiden turvallisuusmääräysten vuoksi sellaista ei tietenkään voi toteuttaa.

        Ydinvoimalan tuottamaa lämpöä voisi hyödyntää kaukolämpöverkossa mutta viherväen säteilyhysterisoinnin vuoksi sekin on mahdotonta.

        Ei tuulivoimaloissakaan ongelmana ole huono hyötysuhde vaan se, että tuulivoimala tuottaa energiaa satunnaisesti ja tuon tuotetun energian hinta ei olisi kilpailukykyinen ilman tuotetulle sähkölle veronmaksajien taskuista maksettua takuuhintaa.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2518
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1781
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1487
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      123
      1466
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      169
      1308
    6. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      157
      1268
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1260
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      53
      1039
    Aihe