Tuulilasi lehti 01/2018

Olipa Tuulilasi lehti muuttunut aivan uskomattoman hyvästi luettavaksi. Ajattelin jo, että näkökykyni on parantunut ja terävöitynyt mutta Tuulilasi lehden sivuilla olikin puhaltaneet uudistuksen tuulet. Jotenkin olin jo menettänyt toivoni nähdä selkeästi kuvalehtien kiiltävien sivujen epämääräistä tekstiä jota ei saanut mieleisekseen oikein missään valaistuksessa. Mieluummin luin tekstiä älykännykän tai tablet tietokoneen näytöltä koska niiltä luettaessa sivun kirkkautta ja taustaväriä pystyy säätämään mieleisekseen. Mutta nyt Tuulilasi lehden sivujen tausta lla ja fonteilla silmä oikein lepäsi, niin täydellisen onnistunut on sivujen taustaväri ja kirjaimien selkeys. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kirjainten koon säätö. Mutta se lienee paperilehdessä vielä mahdotonta. Väitän kuitenkin, että uusia Tuulilasi lehden sivuja on selkeämpi ja silmä ystävällisempi lukea kuin yli 1000 euron iPhone älypuhelimen tekstiä.
Niin se kehitys kehittyy. Jotenkin jäi tunne tekstiä sormella koskettaessa, että tekstin tuntee myös sormilla.
1079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyseinen lehti oli Tuulilasi 01/2019

Äänestä
  • Taitavat olla toimituksen kommentteja !

    Äänestä

  • Mainohan tämä on katsoin uuden Tuulilasin ei ole sen kummempi kun ennenkään...jutut kumminkin ratkaisee onko Tuulilasi vai Huulilasi..

    Äänestä

Surkea mainos!
Tuulilasin alamäki alkoi jo 1994. Nykyiset geelitukkatoimittajat ei osaa hokea muuta kuin näyttävyyttä ja sporttisuutta.

Äänestä
  • On Tuulilasi nyt taas paremmalla tolalla kuin vuosia sitten. Heti Ketosen lähdettyä ei ollut oikein minkäänlaista käytetty-auto juttuakaan, nyt niitä on taas.
    Olisihan se hienoa kun jutut kirjoitettaisiin vanhaan kunnon tyyliin ilman trendi-ilmauksia, otettaisiin kunnolla dokumentoivat kuvat eikä yritettäisi mitään taidepläjäyksiä tehdä joista ei ole paljon asiahyötyä.

    Äänestä

Löytyykä VW autoista mitää vikoja lehden sivuilta?

Äänestä
  • Ei löydy kun testivoittoja vaan"vag"
    autoista niinkuin muistakin autolehdistä..

    Äänestä

  • Minkä volkkari sille voi että japsiräsyt ei osaa tehdä autoja joissa on palikat kohdillaan luikertelevat kuin mato maantiellä eivät saksanlaadun tasolla lähimainkaan. Mitä järkeä olla huono häviäjä? Myöntäkää se volkkari on paras monesti testikohdissa ja öyhöttäjät voi itse käydä testaamassa niin huomaavat miten istuimet ajoasento ajettavuus ergonomia on valovuosia kilpailijoita edellä. Vertailun vuoksi jokos uuteen honda accordiin mahtuu mies istumaan penkille? Nehän on semmosia nuken istuimia.

    Äänestä

Huomaa kyllä ettei vastaajat ole edes selailleet vuoden 2019 Tuulilasi lehteä.
Tällä hetkellä luen ostamaani Tekniikan maailma lehteä no: 02 16.1.2019 jonka irtonumeron hinta oli 4,60 euroa. Mutta kyllä tässä lehdessä on vanhan aikainen kiiltävä tai puolikiiltävä paperi joka heijastaa ikävästi valoa silmiin lukulampun valossa luettaessa. Maailma muuttuu ja jopa paperi ja painojälki muuttuu paremmin luettavaksi mutta paskanjauhajat kuten tuossa edellä pysyvät samanlaisina katkeran elämänsä loppuun asti

Äänestä
  • Avaa vaan ihan itse egr venttiilisi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lukukokemus kirjoitti:

Olipa Tuulilasi lehti muuttunut aivan uskomattoman hyvästi luettavaksi. Ajattelin jo, että näkökykyni on parantunut ja terävöitynyt mutta Tuulilasi lehden sivuilla olikin puhaltaneet uudistuksen tuulet. Jotenkin olin jo menettänyt toivoni nähdä selkeästi kuvalehtien kiiltävien sivujen epämääräistä tekstiä jota ei saanut mieleisekseen oikein missään valaistuksessa. Mieluummin luin tekstiä älykännykän tai tablet tietokoneen näytöltä koska niiltä luettaessa sivun kirkkautta ja taustaväriä pystyy säätämään mieleisekseen. Mutta nyt Tuulilasi lehden sivujen tausta lla ja fonteilla silmä oikein lepäsi, niin täydellisen onnistunut on sivujen taustaväri ja kirjaimien selkeys. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kirjainten koon säätö. Mutta se lienee paperilehdessä vielä mahdotonta. Väitän kuitenkin, että uusia Tuulilasi lehden sivuja on selkeämpi ja silmä ystävällisempi lukea kuin yli 1000 euron iPhone älypuhelimen tekstiä.
Niin se kehitys kehittyy. Jotenkin jäi tunne tekstiä sormella koskettaessa, että tekstin tuntee myös sormilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu