Millä mielellä lähestytään seuraavia eduskuntavaaleja? Mitä ajattelette tulevista ehdokkaista? Minkälaisia arvoja haluaisitte eduskuntavaali ehdokkaan ajavan että minä voisin saada sinun äänesi vaaleissa? T. Delphin (toistaiseksi anonyymi) eduskuntavaali ehdokas suomen kommunistisen puolueen listoilta. Nettipastori, profeetta & Raamatun tulkitsija.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mä äänestän persuja. Eurovaaleissa Asylia.
Tod.näköisesti. Ei vielä lukkoonlyötyä.
Olen kauan sitten äänestänyt myös vasemmistoa, jopa kommunisteja, mutta nähtyäni sen jengin todellisen olemuksen, en enää koskaan.
Kommareista KTP oli ainakin tuolloin asiallisempi kuin SKP.
Tiukka poliisi Kotkasta, Samuli Sibakoff (ps) on myös vahva kärkiehdokkaani eu:hun.
Tuon äijän eteen en haluaisi joutua vastaamaan esim. näpistyksestä.
Onneksi en näpistele.
>Tuon äijän eteen en haluaisi joutua vastaamaan esim. näpistyksestä.
Mutta miljoonien talousrikoksista kyllä, sillä Siba ei osaisi tutkia niitä.
Kaikki ehdokkaat ovat oletusarvoisesti edustajiksi kelpaamattomia oman edun ajajia.
Esimerkkinä mainittakoon moneen vähemmistöön kuuluvan sairaslomalaisen holtiton taksikortin käyttö tai vaikkapa asuinjärjestelyt.
Ainoa järkevä vaihtoehto on muuttaa kansanedustus varusmiespalveluksen tapaan pakolliseksi ja arpoa edustajat tietyin painotuksin ja esteelliset arvonnasta poistaen.
Esteellisiä ovat selvästi taikauskoiset, eli uskontokuntiin kuuluvat, puolueen jäsenkirjaa kantaneet sekä muut rikolliset.
No, tässä sitä ateistista / antikristillistä juutalaiskommunismia sitten ihan vaalipuheena.
Kielletään toisinajattelu, esim. kristityt: tukka pois ja linnaan / mielisairaaloihin!
Ei juurikaan eroa Saksan natsijohtajien toimista (heistäkin monet olivat osin juutalaistaustaisia, esim A. Hitler).
Katsoin eilen Netflixiltä elokuvan Schindlerin lista. Suosittelen muillekin. Ralf Fiennesin esittämä Amon Goeth oli suoritus, siinä oli tuolloisen "tosinatsin" sielunmaailma hyvin kuvattuna.
Persut eivät ole tätälajia natseja (joskin joukossa voi olla jokunen heitäkin.)
"Uskonto on
Sydämettömän kansan sydän,
Hengettömän maailman henki,
Ahdistuneen luomakunnan huokaus.
Tämä on oopiumia kansalle."
Brittiläinen kommunismin luoja, juutalainen ateisti Karl Marx.
Huomannet, että diskaisin kaikki jäsenkirjaa koskaan kantaneet, siis myös kommarit.
Edelleen valehtelevat uskonharhaiset saavat osallistua heti manattuaan epäjumalansa olevaiseksi. Siihen asti diskaus on voimassa ja kuten tiedämme, ei satuolentojen olevaiseksi muuttumista odotellessa kannata pidätellä henkeä.
En ota turhaa stressiä vaaleista ja sen sellaisista. Kun itse ainakin luotan siihen että, uskovaisen elämä järjestyy parhainpäin kävi miten tahansa. Siksi ei ole mitään erityisiä suosikkeja vaikka tuonne Perussuomalaisten suuntaan omat arvot jokseenkin kallistuukin. Ehkä hieman kummeksun niitä jotka kauheasti pelkää mitä seuraavaksi tapahtuu. Oma maailman katsomus lisäksi on sellainen ettei erillsitä kristillistä puolueta tarvita vaan on parempi jos eri puolueissa olisi tasaisesti myös uskovaisia kuten toisaalta onkin.
Samoin ajattelen. Myös kristittyjä löytyy monista puolueista, joistain enemmän, joistain ei ollenkaan.
Politiikka ei ole uskontoa vaan talousoppia: kuinka olemassaoleva raha kulloinkin jaetaan. Mikä on viisasta, mikä epäviisasta.
Keiden työn tuloksilla maa makaa ja ketkä taas ovat itse itsestään todistaneet olevansa pelkkiä, vakaumuksellisia loiseläjiä että muutoinkin kansaamme ja tapojamme halveksivia monirikollisia.
Tämänpäivän politiikassa siis tärkeää erityisesti myös maanpuolustukselliset asiat: keille maa kuuluu ja keille ei.
"Tämänpäivän politiikassa siis tärkeää erityisesti myös maanpuolustukselliset asiat: keille maa kuuluu ja keille ei."
Ei ole maanpuolustuksellinen kysymys, koska Suomi ei ole sotilasvaltio. On valtion sisäiseen turvallisuuteen kuuluva kysymys. Suomi kuuluu kaikille, joilla on täällä virallinen lupa asua joko kansalaisuuden tai oleskeluluvan perusteella.
Pakolaiskiintiö ja turvapaikanhakuoikeus tulee myös säilymään, sillä se on osa ihmisoikeus- ja pakolaissopimuksia, joihin Suomi on muiden sivistysvaltioiden mukana sitoutunut. Schengen-sopimus taas säätelee eurooppalaista liikkuvuutta.
Suomella on maahanmuuttopolitiikassa liikkumavaraa opiskelu- ja työperäisen maahanmuuton suhteen, voimme kiristää lupien käsittelyaikoja ja määritellä pakolaiskiintiömme suuruuden. Turvapaikanhakijoista suurin osa palautetaan joka tapauksessa, koska edellytykset eivät täyty. Ongelmana ovat olleet hakemusten käsittelyajat. Eivät tosin nekään normaalitilanteessa.
Ai? Oma maanpuolustus merkitsee sotilasvaltioita?
Kun ulkoistetaan maanpuolustus koko maailman sotaisimmalle kansalle, USA, joka ei ole olemassaolonsa vuosisatoina montakaan rauhanpäivää nähnyt. USA sotii ja tukee sotia joka maailmankulmalla.
Puhu pukille. Tarinasi on silkkaa teoriaa, voisi sanoa jopa valhetta. Olen itse kaduilla ja toreilla nähnyt totuuden "suomalaisesta demokratiasta".
Ette kerro totuutta, esim. että poliisi voi kadulta, ilman pätevää syytä kaapata kyytiin toisinajattelijan ja viedä putkaan, sallien samalla maamme vastaisen marssin jossa huudetaan kuolemaa kansallismielisille, nimitellen "natseiksi".
Poliisi ei tutki kansallismielisiä vastaan tehtyjä rikoksia ja yhdessä medioiden kanssa toimii valheuutisoinnin tukijana.
Hakusana: Junes Lokka.
Hänen sivustoillaan silkkaa faktaa, youtubea.
Suomi kuuluu vain suomalaisille ja suomenmielisille. Me ja esivanhempamme tämän maan rakensimme.
On noloa samanaikaisesti mollata Venäjää joka on kaikintavoinn osoittanut rauhantahtoa ja kunnioitusta meitä kohtaan, jota samaa ei voi sanoa nk. pakolaisista. Oman maansa ja kansansa pettureiden, matupatjojen raiskaajarakastajat pitävät meitä täysin pilkkanaan. Suvakit jopa ovat itse tarjonneet niille pikkulapsiaan. Suomeen on tullut uusi seksuaalirikollisuus, vauvojen raiskaukset.
Turun terroristi yksistään virnuili viranomaisillemme, oli mm. uhkaillut sairaalahenkilökuntaa.
"Oma maailman katsomus lisäksi on sellainen ettei erillsitä kristillistä puolueta tarvita vaan on parempi jos eri puolueissa olisi tasaisesti myös uskovaisia kuten toisaalta onkin."
Olen aina ollut samaa mieltä. Ei ole mitään kristillistä politiikkaa. Eikä kristittyjen tehtävä ole rakentaa maanpäälle teokratiaa. Kristitty voi osallistua yhteiskuntaan niillä aloilla tai puolueissa, jotka omakseen kokee. Ja jotka eivä sodi omia arvoja vastaan.
Suomen arvothan ovat myös kristillisiä arvoja. Rauha: Jeesus julisti rauhantekijät autuaiksi. Demokratia (=oikeus osallistua), ihmisoikeudet (mm. tasavertaisuus, uskonnonvapaus, sananvapaus) sekä oikeusvaltio ( riippumaton ja lakia noudattava) kätkevät tarkemmin ajatellen sisälleen pyrkimyksen oikeamielisyyteen ja lähimmäisen rakkauteen. Diktatuuri on tuon kaiken vastakohta.
Et siis ymmärrä käsitteiden maanpuolustus ja sisäinen turvallisuus välistä eroa??? Maanpuolustus on SODAN AIKAISTA sotilaallista toimintaa, valmiuden ylläpitoa sekä rauhanturvatoimintaa ulkomailla. Puolustusvoimat eivät toimi rauhan aikana Suomen rajojen sisäpuolella, kuin poikkeustilanteissa.
Sisäinen turvallisuus siviiliviranomaisten toimintaa RAUHAN AIKANA.
Yhteistyöverkostona toimii sisäasiainministeriö, rajavartiolaitos, poliisin eri yksiköt ml. supo, sekä ja maahanmuuttovirasto. Sisäministeriön alainen rajavartiolaitos valvoo rajoja ja tekee rajatarkastuksia satamissa ja lentoasemilla. Sisäministeriö vastaa maahantulosäädöksistä ja mm. pakolaiskiintiöistä ja maahanmuuttovirasto taas oleskeluluvista ja turvapaikkahakemusten käsittelystä.
Maahantuloasiat ja rajavalvonta eivät siis liity maanpuolustukseen, vaan rauhan aikaiseen sisäiseen turvallisuuteen. Jännää, että suomalaiset eivät edes vaivaudu ottamaan selvää miten oma maa toimii.
Yhteiskunnallisia asioita hoidetaan asiantuntemuksella, eikä epämääräisellä arvohöpinällä. On turha mennä seisomaan toreille, jos ei pysty ottamaan vastaan myös asiantuntevia ja tiukkoja kysymyksiä ulko-, talous- , sisä- ja sosiaalipolitiikasta.
Suomen arvot valtiona ovat: rauha ja vakaus, demokratia, ihmisoikeudet sekä oikeusvaltio. Ne ovat aina olleet kaiken päätöksenteon läpi kulkeva punainen lanka. Arvoista puhuvan, kannattaa selvittää itselleen mitä ne perimmältään tarkoittavat.
"Suomen arvot valtiona ovat: rauha ja vakaus, demokratia, ihmisoikeudet sekä oikeusvaltio."
hehe
Eikö riipu ihan siittä ketkä sinne valitaan niin määrää mitkä suomen arvot on
"Yhteiskunnallisia asioita hoidetaan asiantuntemuksella"
Ei siellä eduskunnassa tarvi muuta osata kun olla samaa mieltä puolueen johdon kanssa
Jos ministeriksi pääsee niin saksa niille kertoo mitä pitää tehdä
"Eikö riipu ihan siittä ketkä sinne valitaan niin määrää mitkä suomen arvot on"
No ei. Nämä ovat länsimaisen sivistysvaltion pysyvät arvot. Ne eivät horju ja heilu sen mukaan mitä puolueita tai edustajia valitaan eduskuntaan.
"Ei siellä eduskunnassa tarvi muuta osata kun olla samaa mieltä puolueen johdon kanssa"
Yllättyisit mitä siellä pitää osata.
"Jos ministeriksi pääsee niin saksa niille kertoo mitä pitää tehdä"
Haluatko oikeasti tietää? Suomalainen asiantuntija kertoo ministerille faktat ja mitä niiden perusteella pitää tehdä. Ja ministeri kertoo Saksalle ym. EU-kumppaneille Suomen kannan asiaan. Asiantuntijoita kutsutaan myös eduskunnan valiokuntiin kertomaan mitä faktojen perusteella pitäisi tehdä.
"No ei. Nämä ovat länsimaisen sivistysvaltion pysyvät arvot."
Voidaan valita eduskuntaan suomen kansalaisuuden saaneita Irakilaisia Turkkilaisia Somalialaisia eiköhän niistä 200 pätevää napinpainajaa löydy? Ja voihan ne palkata itselleen avustajan jos eivät osaa nappia painaa? Eikö Sipilästä Orposta ja Soinista tulis ihan mukiinmeneviä avustajia pienellä lisäkoulutuksella Ja olishan siellä noi muutkin nyt istuvat sopivia avustajia noille Islamisteille.
Demokratiassa edustajat ovat samanlaisia kuin kansa. Turha vaati mitään asiantuntijaraatia eduskuntaan jos suurin osa äänestäjistä on hörhöjä.
Meitä kansalaisia on onneksi monenlaisia. Olen tehnyt 70-luvulta lähtien yhteistyötä eduskunnan kanssa. Enemmistö edustajista ottaa hommansa vakavasti. Vanhemmat konkarit ovat keränneet kunnioitettavan määrän asiantuntemustakin. Mutta on siellä muutamia tuolinkuluttajiakin. Enemmistö äänestävästä Suomen kansasta taitaa kuitenkin olla jokseenkin täyspäistä.:)
Mikä meitä estää palkkaamasta sinne päteviä osaajia ulkomailta?
Siis ihan normi työsuhteeseen tulos taikka ulos periaatteella Kansa tyytyväinen saa jatkaa kansa ei tyytyväistä monoo persauksiin Ei meidän suomalaisiin idiootteihin kannata tyytyä jos ulkomailta saa koulutettua osavaa väkee.
"Turha vaati mitään asiantuntijaraatia eduskuntaan jos suurin osa äänestäjistä on hörhöjä."
Eipä niillä kaikilla nykyedustajillakaan ole kaikki kotona. Senverran mielettömiä päätöksiä ovat saaneet aikaan. Esim kaks karvasta ukkoa keskenään naimisiin!!!
Nuo päätökset ovat kyllä senkaltaisia, että niitä voidaan tehdä 'vain jumalan seläntakana'!
Kansa niittää päätösten seuraukset, kansahan on itse valinnut edustajansa.
Helluntailaisten varajeesus kyselee ruokansa perään?
Ei eduskuntavaaliehdokkaine tosiaankaan tarvitse muuta kuin edustaa kansaa. Jos tulevat valituksi, he saavat avustajia sekä voivat kuulla kaiken maailman asiantuntijoita tai nekään eivät tiedä, kuten puheenjohtajien tentissä yksi vastasi ettei tiedä voiko metsien hakkuita lisätä, kun sitä eivät tiedä asiantuntijatkaan. Sipilä piikitteli siihen, että silti pitää voida tehdä päätöksiä, silti täytyy olla oma mielipide. Sipilää kaikki moittivinaan, mutta ukkohan edustaa hienosti.
Yleensä kuulee idioottimaisia mielipiteitä, että tehdään tyhmiä päätöksiä kun rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Itse asiassa ei eduskunta puheistaan huolimatta pyöritä elinkeinoelämää eikä edes lopulta luo sille edellytyksiä miten markkinavoimat jyllää. Ei yksilö voi hattu kourassa odottaa että eduskunta tiputtaa siihen rahaa. Jotain pitäisi itsekin yrittää. Eikä se voi mitenkään olla eduskunnan vika jos joku yrittäessään onnistuu. Voi sitä vastaavasti olla vahingoniloinen kun sattuu konkursseja ja ihmiset menettävät omaisuutensa.
Jos kansa valitsee entiset elitistit valtaan niin Suomesta tulee pohjoiskorea.
Joten vaalit ovat elämän ja kuoleman kysymys. Kuilun partaalla Suomi syöksyy joko tuhoon tai saa vielä armonajan.
Kansa siis valitsee joko valheen tai totuuden. Enää ei ole kysymys lintukodon pienistä mielipide-eroista. Vaan eliitti on vienyt maamme suurvaltojen pelinappulaksi koska rakastavat EUpomoja enemmän kuin omaa maataan ja kansaansa. Näin ollen jos suunta ei muutu niin suurvallat vie pelinsä loppuun ja suomineito tallautuu mutaan.
Minä äänestän perSuja, sekä EU:hun että Eduskuntaan.
No täytyy arvioida Uudestaan ketä äänestää ? Nt kun Huhtasaari on siirtynyt uuskarismaattisten leiriin ei voi antaa hänelle ääniä.
Nämä eivät ole seurakunta-, vaan eduskuntavaalit! 😫
Kansanedustajan usko on sivuseikka.
Tärkeää on, mitä hän ymmärtää rahataloudesta eli pääomasta ja omaako hän ihmistuntemuksen ja maailmanmenon kaikki metkut, jottei häntä ja koko Suomea hänen kauttaan huijata ja hyväksikäytetä.
Ei enää vihervasemmisto- oman maansa ja kansansa pettureita!
Eikä enempää kepuleita Suomen rattaisiin! Sipilä ulos!
https://beta.oikeamedia.com/o1-94823
Jokainen voi omalla äänestämisellään vaikuttaa haluaako todella Suomeen lisää yllä olevassa uutisessa mainittua ilmiötä. Jokainen tällainen tapaus on suuri tragedia ja jokaisen myös uskovan ääni on tärkeä, jotta kansamme suunta voisi kääntyä paremmaksi. Perussuomalaiset on ainoa puolue, jolla on selkärankaa sanoa asiat juuri sellaisina kuin ne ovat
hah..hah.. Vai vielä tässä "äänestelemään"... Eikö kansalaiset VIELÄKÄÄN usko, että äänestämällä ei OIKEASTI ole mitään käytännön merkitystä, pelkkää silmänlumetta ja teatteria..Olen kuullut sanonnan: "Jos äänestämällä voisi oikeasti vaikuttaa asioihin, olisi äänestäminen kielletty lailla jo kauan sitten"
Näinhän se Ranskassakin oli/on sielläkin porukka käy sillointällöin äänestelemässä.
Ainuu keino kuitenkin oikeasti vaikuttaa on pukea keltaiset liivit päälle?
Vai meinaako joku että niiden kannattaisi luopuu liiveistä ja yrittää äänestämällä muuttaa tilannetta.