Omaisuus menee myyntiin ja kirkot pakkolunastetaan vavaltiolle. Joitain tullaan tulevina vuosikymmeninä joko purkamaan tai ne otetaan uusiokäyttöön. Kirkoiksi ne eivät jää. Myös suurin osa kunnista varmaan jo suunnittelee, vosiko hautausmaat kaavoittaa asumiskäyttöön.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on haettu konkurssiin
RiemunVuosi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
On vaikea käsittää luuleeko joku valeuutisella edistävänsä asiaansa.
Oli aloittajalla niitä kirotusvireitä. Taas. Jäljet viittaa vain yhteen suuntaan.
Harmi kun alottajan fantasia ei ole ainakaan vielä toteutunut.
Jep,jep. Kirkko lienee vakavaraisin yritys. Nillä todellakin on kiintöistöjä laittaa pantiksi.
Se, että onko se ihan oikein onkin sitten toinen juttu mutta kuitenkin, ei sieltä pantit heti lopu.
Minusta on rostiriitaista, että kirkko kerää mammonaa ja ihmsiet kärsivät nälkää.
Hidasta Rakas Ystävä tahtia, että ei tule niin paljon virheitä.