Kiina tunnetaan ilman Huttilaakin!

Valkosoturi

Stallari: "Kuten jo sanottu aiemmin niin Anni on näkijä, nero, edelläkävijä. Nyt vasta poliitikot alkavat heräillä siihen mitä Anni retardien herjauksista välittämättä on koettanut meille kertoa jo pitemmän aikaa."
https://yle.fi/uutiset/3-10594452

Onpa taas tahatonta huumoria. Huttilan palstalle työntämä hölynpöly on ollut potaskaa parhaasta päästä. Se on aina NL/Venäjää ylistävää ja Suomea/länsimaita mustamaalaavaa.

Kiinan nousua on käsitelty ja ennusteltu siitä alkaen kun kommunistit ottivat siellä vallan joskus 1940-luvulla. Kiinan modernisointi alkoi viime vuosisadalla ja on ollut täydessä vauhdissa tämän vuosisadan ajan. Kommunistinen yhteiskunta ja kapitalistinen talousjärjestelmä on tehnyt tulosta.
Ei Huttilalla ole siitä aiheesta mitään erityistä tietoa, kuten ei mistään muustakaan.

"Hän voi olla myös jonkun turvallisuuteen liittyvän ministeriön virkamies, joka on pantu asialle kertomaan anonyymisti asiasta mistä valtiovalta ei voi kailottaa kovin kuuluvasti etteivät suuret vientihankkeet Kiinaan vaarannu."

Hölynpölyä. Huttilan tiedoilla ei pääse mihinkään ministeriöön edes siivoojaksi.
Noita asioita on jauhettu vuosikymmenet erityisesti maailmanpolitiikan ja maailmantalouden käsittelyn yhteydessä.Eikä Ylen uutisen lainaus todista Huttilan tiedoista yhtäänmitään.

"Annia kannattaa kuunnella, hänellä on ilmeisesti kulissien takaista tietoa, jota hänen on lupa kertoa tipottain."

Totta kai tiedot ovat stallareille uusia. Eiväthän he ole vieläkään perillä edes vuodesta 1918. Ajat sitten kulahtaneen neuvostopropagandan toistelu ei ole mitään tietoa.

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valkosoturi

      Stallari: "Venäjästä retardit jaksavat pauhata yötä päivää mutta se kun miljoona uiguuria on "uudellenkasvatusleireillä" ei tätä pauhaajajengiä kiinnosta yhtään. Tiibetin kansa on tuhottu jo lähes kokonaan ja kiinalaistettu."

      NL/Venäjä on yhdellä jos toisella tavalla vaikuttanut Suomen historiaan. Kiina on siinä suhteessa kovin kaukainen. Kyllä Kiinan toimet uiguureita vastaan tunnetaan. Varmaan olisi suuri vaikutus, jos stallarit tuomitsisivat ne. Samoin stallarit ovat varman päteviä pelastamaan Tiibetin kansan tuholta. Onhan johtajana Vieno Huttula, jolla on "näkijän" lahjat.

      "Tai huudetaan kyllä Krimistä mutta kun Kiina on jo ominut koko Etelä-Kiinan meren omakseen naapurimaiden rannikoita myöten ei sekään kiinnosta ketään."

      Krimin anastus koskettaa Eurooppaa ja siinä samalla Suomea. Etelä-Kiinan merestä kiistelevät sitä omakseen havittelevat valtiot. Suomi ei kuulu niihin, eikä yksikään Euroopan maa.

      "Kai se johtuu siitä kun Hitler ei puhunut kiinalaisista mitään eikä himoinnut heidän maataan saksalaisten Lebensraumiksi."

      Siinä on hyvä osoitus stallarien älynlahjoista.

    • Vinosilmä

      "Kiinan ei pidä antaa missään tapauksessa tehdä tänne aikomiaan suuria sellutehtaita eikä Jäämeren rataa. "

      Ei niitä tehdä ilman Suomen lupaa. Tehtat ovat yhteisprojekteja,jotka jauhavat rahaa Suomellekin.

      "Ne tehtaat olisivat ikuisia sellun tuottajia Kiinan paperitehtaille ilman meidän omaa määräysvaltaa. "

      Raaka-aine, maaperä ja työvoima ovat meidän.

      "Jäämeren rata samoin palvelisi vain Kiinaa, Suomi ei sitä tarvitse yhtään mihinkään."

      Rata avaisi suuria mahdollisuuksia myös Suomelle. Tietenkin stallarit sitä vastustavat.

    • Valkosoturi

      "Näkee miten vakavaa on venäjäpsykoosi. Avaus on tehty Kiinasta mutta SheAgain puhuu vastauksessaan Venäjästä. Avauksessa ei ole mitään länsimaita mollavaa mutta harhainenhan näkee tunnetusti kaikkialla niitä omia harhojaan mikä tuli todistettua SheAagainin toimesta taas kerran."

      Kyse on Huttilan ja stallarien yleisestä linjasta. Jostain syystä he ovat nyt valinneet Kiinan valeidensa kohteeksi esittäen uutuuksina "totuuksia", jotka on tiedetty vuosikymmenet,

      "Paitsi, että tänä päivänä ei puhuta enää 1940-luvun ennusteista vaan ihan muusta eli Kiinan uhasta tässä ja nyt. Voisi SheAgainkin päivittää itsensä jo sieltä 1940-luvulta ja Stalinin ajoista lähemmäs nykyhetkeä."

      Kiinan uhkaa on käsitelty koko ajan eri yhteyksissä. Eivät stallarien väitteet ole millään tavalla uutta tietoa.

      "Huttila näkyy tietävän muutenkin mutta lainaus onkin varmaan vain tietämättömiä idiootteja varten. Tosin tyhmimmät heistä eivät näytä tajuavan sittenkään."

      Tuo uutisen lainaus ei todellakaan sisällä mitään uutta Kiinan toiminnasta. Vain stallarit voivat sellaista kuvitella.

      "Ihan tosi, joko Pravda kirjoitti vuosikymmenet sitten siitä mistä länsi on alkanut puhua vasta nyt?"

      Länsi alkoi puhua Kiinasta ja "keltaisesta vaarasta" viimeistään silloin, Kun Kiina sekaantui Korean sotaan ja kehitti atomipommin. Stallarit ovat aina yhtä tietämättömiä

    • Valkosoturi

      Stallari: "Lakien mukaan lupa on annettava aina jos hanke täyttää ympäristövaatimukset. Harkinta ei ole poliittinen. Tuo se rahaa mutta sitoisi melkoiset osat Suomen metsävaroja ikuisesti raaka-aineen tuottajaksi Kiinalle estäen täällä jalostusasteen nosamisen. Sellaista kannattavat vain aidot kremlinsit."

      Tällainen harkinta on aina myös poliittinen. Sellun tuottaminen on hyvä bisnes. Jalostusasteen nostaminen on oma asiansa. Ei sitä mikään estä.
      Tuskinpa Suomen hallituksessa ja metsäteollisuudessa kovin paljon "kremlinsejä" on. Sellaisia ovat vain kansainvälistä yhteistyötä vastustavat stallarit , ellei se ole Venäjän kanssa.

      "Mitä sitten kun tehdas ei olisi eikä suomalaisilla olisi mitään määräysvaltaa siihen. Etkö todellakaan tuon tyhmempää töräytystä keksinyt."

      Tietenkin Suomella on paljonkin määräysvaltaa tehtaaseen. Stallarien tiedot teollisuudesta ovat yhtä heikot kuin politiikasta. Suomessa asiaa hoitavat metsäbisneksen asiantuntijat, ei stallarit.

      "Eivät stalinistit ole Suomessa ainoa isänmaallinen ryhmittymä kuten heitä ylistät."

      Stallarit yrittävät kaikin keinoin vahingoittaa Suomea. Tämä kaupallisen yhteistyön mollaaminen on vain yksi väline. Stallarit hyväksyvät vain yhteistyön Venäjän kanssa.

      "Laittanet nyt sitten luettelon mahdollisuuksista, joita meillä ei nyt ole mutta jotka avautuisivat tuon radan ansiosta. Valehtele edes jotain, senhän sinä osaat palstalla parhaiten."

      Rata avaa valtavat kaupalliset mahdollisuudet, jos se joskus rakennetaan. Ei sitä muuten tehdäkään. Ja siksi stallarit sitä vastustavat.

      Stallarien valeiden oikominen on isänmaallista työtä. Sitä tekee ihan mielellään.

      • annifani

        -----Tällainen harkinta on aina myös poliittinen. Sellun tuottaminen on hyvä bisnes. Jalostusasteen nostaminen on oma asiansa. Ei sitä mikään estä.-----

        Ei ole vaan lakiteknillinen. Hallitus tai kukaan muukaan ei voi Suomessa kieltää laillista tehdashanketta. Jalostusasteesta päättää omistaja eli kiinalaistehtaasssa kiinalainen omistaja. Jos omistaja päättää, että tuotanto viedään selluna Kiinaan iäti niin sille ei kukaan mitään voi, kaiken vähiten sinä ja sinun valeesi. Puhut taas uskomatonta valetta ikäänkuin Suomi voisi sen jonkun lain nojalla kieltää.

        .......Tuskinpa Suomen hallituksessa ja metsäteollisuudessa kovin paljon "kremlinsejä" on. -----

        Kremlinseille eli sinulle ja kavereillesi kaikki mikä heikentää Suomea ja Suomen asemaa on suloista musiikkia korville.

        ----Tietenkin Suomella on paljonkin määräysvaltaa tehtaaseen. Suomessa asiaa hoitavat metsäbisneksen asiantuntijat.-----

        Sellaisetko hoitavat kuten sinä. Kerro vaan vapaasti mitä ja minkä lain nojalla voitaisiin kiinalainen tehtaanomistaja pakottaa tekemään jotain mitä se ei itse tahdo kuten esim. myymään sellunsa suomalaiselle paperitehtaalle. Odotellaan tietojasi, joita tosin ei tule.

        Kremlinsit yrittävät kaikin keinoin vahingoittaa Suomea. Kuten nähtiin jo vuosia sitten aina kun joku kehotti Suomea vahvistamaan armeijaansa. Mikä raivo puhkesikaan siellä kremlinsien leirissä. Tuli kaikki herjaukset mitä teille oli koulutuksessa opetettu.

        ------Stallarit hyväksyvät vain yhteistyön Venäjän kanssa.----

        Venäläiset eivät pyri eivätkä ole koskaan pyrkineet kaappaamaan Suomen metsäteollisuutta eivätkä muutakaan teollisuutta.

        ------Rata avaa valtavat kaupalliset mahdollisuudet, jos se joskus rakennetaan.-----

        Juu, yleisiä sanoja kuten "kaupalliset" on helppo heitellä mutta jos kysytään mikä sellainen kaupallinen mahdollisuus käytännössä jota meillä ei nyt ole mutta se rata toisi olisi niin hiljaista tulee. Jos kiinalaiset sen haluavat tehdä ja jos kremlinsiin taipuvaiset poliitikot siihen suostuvat niin kukaan ei tule kysymään sinulta erillislupaa. Ja jos rata tulisi kiinalaisella rahalla niin liikennöintitulotkin korjaisi radan omistava kiinalaisyhtiö. Haitat tosin jäisivät Suomelle. Se rata olisi samalla valtava ulkopoliittinen rasite ja käsiemme sitoja kuten kremlinsien ajama Hankikiven a-voimalakin. Niitä rajoitteitahan kremlinsit tahtovat eikä niitä heidän mielestään voi Suomella olla koskaan liikaa.

        Suomen vastustaminen ja kaikenlainen valehtelu on kremlinsille isänmaallista työtä. Sitä ne tekee ihan mielellään. Teillä ja meillä vaan on eri isänmaa, että sellainen pikku juttu lienee syytä huomata.


    • Valkosoturi

      Stallari: "Vaikuttavaa todella kun nykyinen, oikean avauksen linkissäkin kuvattu, puhe Kiinan vaarasta onkin vain Suomen stalinistien valeita. Aika vaikutusvaltaista porukkaa jo ovatkin kun koko maailman saaneet värvättyä oman agendansa taakse."

      Valehtelet. Avauksen uutisessa ei ollut mitään uutta. Kiinan nousua maailmanmahdiksi on käsitelty iät ajat ja viime aikoina kiihtyvällä vauhdilla. Palstan stallarit ovat aina jälkijunassa niin historiassa kuin nykypäivässä.

      "Pelkkää valetta taas tuokin. Nykyinen keskustelu on jotain ihan uutta ja ennennäkemätöntä sekä -kokematonta. Kyse on nyt aivan eri asiasta kuin sinun inttämät vuosikymmenten takaiset haahuilusi."

      Todella uutta on valehtelu Huttilan ja stallarien merkityksestä Kiinan toimien arvioijana.
      Tämän keskustelun tuntevat kaikki muut paitsi stallarit.

      "Ihan uutta on vaikka koetat sinnikkäästi muuta valehdellakin. Kaikki tietää ja näkee miten armoton valehtelija ja paskanpuhuja sinä olet."

      Vain stallarit voivat väittää vuosikymmenet tunnetun tosiasian olevan jotain uutta ja ennen näkemätöntä. No, onhan se stallareille.

      "Milloin tätä ennen on Kiinalle laitettu rankaisutulleja ? Olet uskomaton valeissasi kun väität, että nyt ei ole Kiina-keskusteluun tullut mitään uutta. Korean sota on jo unohdettu muualla kuin sinun päässäsi. Siitä sodasta ei nyt ole kyse. Päivitä joskus itsesi tälle vuosisadalle sieltä Stalinin ja Korean sodan päivistä, pahvi."

      Valehtelet. Kiinan merkityksestä on siis keskusteltu iät ajat. Se, että siihen on viime vuosina tullut uusia nyansseja voi olla uutta vain stallareille. Väite Huttilasta jonkinlaisena Kiinan merkityksen johtavana arvioijana on typerää valetta jopa stallareiltakin. Vaikka onhan siihen totuttu.

    • Valkosoturi

      14.1.2019 9:00

      Stallari: "Kuten jo sanottu aiemmin niin Anni on näkijä, nero, edelläkävijä. Nyt vasta poliitikot alkavat heräillä siihen mitä Anni retardien herjauksista välittämättä on koettanut meille kertoa jo pitemmän aikaa."
      https://yle.fi/uutiset/3-10594452

      Kumma kyllä, mutta tuossa uutisessa ei lainkaan kerrota, että ruotsalaisen tutkijan lähteenä on ollut Suomi 24:n tunnetuimpiin kommunistivalehtelijoihin kuuluva nikki Anni Huttila...

    • Toden-totta

      "Ruotsalaisessa tunturihotellissa vuosittain pidettävän Sälenin turvallisuuskokouksen uusi uhkakuva nousee yhä kauempaa idästä. Aiempina vuosina Venäjä on hallinnut yksiselitteisesti pohjoismaisten poliitikkojen, sotilaiden ja asiantuntijoiden riskikarttoja.

      Tutkimusjohtaja Jerker Hellström FOI:sta, Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitoksesta sanoo, että Kiinan nousuun on monta syytä.

      – Kiina on enimmäkseen nähty mahdollisuutena Ruotsin kaupalle ja viennille, mutta yhtäkkiä Kiinasta on tullut myös mahdollinen riski. Tämä turvallisuuspoliittinen keskustelu on juuri alkanut, Hellström sanoo.

      Ruotsalainen Jerker Hellström on katsonut Kiinaa monelta kantilta. Hän on entinen uutistoimisto Reutersin Pekingin kirjeenvaihtaja.

      – Turvallisuuspoliittisesti on kysymys pitkälti Kiinan investoinneista ja kaupoista Ruotsissa. On tapahtunut kauppoja, joiden merkitystä ei ole kukaan huomannut, hän sanoo."

      Noin siis tutkimusjohtaja Hellström.Ruotsissa on siis vasta äskettäin hänen mukaansa havahduttu näkemään Kiina turvallisuusriskinä
      Kumma kyllä häen ei kiitä stallarien neroks julistamaa Huttilaa lainkaan, vaikka tämä on ensimmäisenä kertonut Kiinan uhasta.

      Toisaalta Kiinan uhka on koettu vuosisikymmenet Aasiassa ja varsin kauan myös Afrikassa. USA on ainakin pari vuotta ollut ainakin kauppasodan partalla Kiinankanssa.

      Ruotsi on siis jälkijunassa ja Huttila yritetään julistaa neroksi luettuaan tuon uutisen?

      • Valkosoturi

        ....Kumma kyllä häen ei kiitä stallarien neroks julistamaa Huttilaa lainkaan, vaikka tämä on ensimmäisenä kertonut Kiinan uhasta....

        Stallari: "Ei Huttila niin ole väittänyt vaan sinä olet väittänyt puhuneesi nyt esille nousseista asioista jo Korean sodasta alkaen. Älä nyt ole turhan vaatimaton äläkä anna kunniaasi Huttilalle."

        Kyllä stallarit ovat avauksestaan alkaen väittäneet Huttilan olevan ensimmäinen Kiinan uhasta puhuja. Vale on paksu stallareillekin.

        "Sinulle olisi käyttöä muutenkin maailmalla kun olet tiennyt nämä asiat joihin lännessä on havahduttu vasta ihan hiljattain jo 60 vuotta sitten, heti Korean sodan jälkeen. "

        Paksua valetta. Kiinan otteista sekä maailmanmarkkinoilla että vaikkapa Etelä-Kiinan merellä on puhuttu jo kauan. Etenemisestä Afrikkaan on oltu huolissaan pian parikymmentä vuotta.

        "Tuollainen tietäjä olisi hyvin tarpeellinen mille maalle tahansa."

        Jopa minua paremmille tietäjille on käyttöä kaikissa maissa.

        "Kykysi menevät hukkaan täällä S24-palstalla. "

        Ei sentään. Aina voin osoittaa stallarien valeet ja kumota ne.


    • Totuus-Huttilasta

      on selvinnyt! Hän on merkittävä henkilö presidentin lähipiirissä ja vaikuttaa joka päivä Kiinan uhan torjumiseen.Itse asiassa hän oli näkyvästi mukana Kiinan vierailulla!

      • Kiistän-tuon

        Huttilaon palstan ykkösvalehteijoita ketaleen, Korpin ym kanssa.
        Mikään turvallisuuspolitiikan asiantuntija hän ei ole, vaan on hokenut uudelleen ja uudelleen valeita vuodesta 1918 erikoistuen keksimiinsä raiskaustarinohin..


      • TotuusTarkkispojasta

        "Totuus-Huttilasta on selvinnyt! Hän on merkittävä henkilö presidentin lähipiirissä ja vaikuttaa joka päivä Kiinan uhan torjumiseen.Itse asiassa hän oli näkyvästi mukana Kiinan vierailulla!"

        Tarkkispoika taas horisee ja kehuu itse itseään!

        Tarkkispoojan alter ego nimimerkkejä ovat Huttila ja Ketale. Nyt on menossa kausi, jolloin hän estotta kehuskelee itse itseään!

        Presidenttiä ei ex-tiskijukka ole nähnyt kuin lehtikuvissa!


    • Anni-fani

      ......Anni retardien herjauksista välittämättä on koettanut meille kertoa jo pitemmän aikaa.".....

      Rääväturpa valehtelee taas tässäkin avauksessaan kuten kaikessa muussakin. On vain sanottu, että Anni on tuonut asian ensimmäisenä esille TÄLLÄ PALSTALLA ja jo ennenkuin poliitikotkaan alkoivat siitä puhumaan. Tähän rääväturvat ovat huutaneet miten taas stallari valehtelee.

      Nyt kun Kiinan koiruuksista puhuu jo koko maailma niin rääväturpakoettaa kääntää asian niin, että ei Anni vaan hän on Kiinasta koko ajan puhunut, oikeastaan jo vuosikymmenet.

      • TurhaYritys

        Ja taas Tarkkispoika, rällä kertaa nimimerkillä ”Anni-fani” kehuu itseään eli omaa nimimerkkiään Huttilana!


      • Valehtelet-taas

        Stallari: "Rääväturpa valehtelee taas tässäkin avauksessaan kuten kaikessa muussakin. On vain sanottu, että Anni on tuonut asian ensimmäisenä esille TÄLLÄ PALSTALLA ja jo ennenkuin poliitikotkaan alkoivat siitä puhumaan."

        Kas,kun kukaan muu ei ole tuollaista huomannut! Ikään kuin kukaan noteeraisi Huttilaa muuna kuin tunnettuna valehtelijana.

        "Tähän rääväturvat ovat huutaneet miten taas stallari valehtelee."

        Niinhän se aina on.

        "Nyt kun Kiinan koiruuksista puhuu jo koko maailma niin rääväturpakoettaa kääntää asian niin, että ei Anni vaan hän on Kiinasta koko ajan puhunut, oikeastaan jo vuosikymmenet."

        Kiinan tekemisiä on jauhettu vuosikymmenet ja viime ajat kiihtyvällä vauhdilla.
        Vieno Huttilan sanomisilla ei ole merkitystä kuin korkeintaan hänen opetuslapsilleen eli tietämättömille stallareille.

        Jo loputon haukkumasanojen käyttö todistaa , miten heikoilla stallarit valeissaan ovat. Ei uutta siinäkään.


      • valehtele-lisää
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        Stallari: "Rääväturpa valehtelee taas tässäkin avauksessaan kuten kaikessa muussakin. On vain sanottu, että Anni on tuonut asian ensimmäisenä esille TÄLLÄ PALSTALLA ja jo ennenkuin poliitikotkaan alkoivat siitä puhumaan."

        Kas,kun kukaan muu ei ole tuollaista huomannut! Ikään kuin kukaan noteeraisi Huttilaa muuna kuin tunnettuna valehtelijana.

        "Tähän rääväturvat ovat huutaneet miten taas stallari valehtelee."

        Niinhän se aina on.

        "Nyt kun Kiinan koiruuksista puhuu jo koko maailma niin rääväturpakoettaa kääntää asian niin, että ei Anni vaan hän on Kiinasta koko ajan puhunut, oikeastaan jo vuosikymmenet."

        Kiinan tekemisiä on jauhettu vuosikymmenet ja viime ajat kiihtyvällä vauhdilla.
        Vieno Huttilan sanomisilla ei ole merkitystä kuin korkeintaan hänen opetuslapsilleen eli tietämättömille stallareille.

        Jo loputon haukkumasanojen käyttö todistaa , miten heikoilla stallarit valeissaan ovat. Ei uutta siinäkään.

        ....Jo loputon haukkumasanojen käyttö todistaa....

        Onneksi sinä et hauku, herjaa tai muutoinkaan nimittele koskaan ketään. Kaikki sen huomaa jotka sinun tekstejäsi lukee.


      • Unohdit-haukkua
        valehtele-lisää kirjoitti:

        ....Jo loputon haukkumasanojen käyttö todistaa....

        Onneksi sinä et hauku, herjaa tai muutoinkaan nimittele koskaan ketään. Kaikki sen huomaa jotka sinun tekstejäsi lukee.

        räkänokaksi, rääväturvaksi, palstahäiriköksi jne. Ne vain todistavat, miten kipeää totuus tekee stallarille. Neuvostopropagandaan uskovasta Suomen mustamaalaajasta se ei ole haukkumasana.


      • valehtelee-lisää
        Valehtelet-taas kirjoitti:

        Stallari: "Rääväturpa valehtelee taas tässäkin avauksessaan kuten kaikessa muussakin. On vain sanottu, että Anni on tuonut asian ensimmäisenä esille TÄLLÄ PALSTALLA ja jo ennenkuin poliitikotkaan alkoivat siitä puhumaan."

        Kas,kun kukaan muu ei ole tuollaista huomannut! Ikään kuin kukaan noteeraisi Huttilaa muuna kuin tunnettuna valehtelijana.

        "Tähän rääväturvat ovat huutaneet miten taas stallari valehtelee."

        Niinhän se aina on.

        "Nyt kun Kiinan koiruuksista puhuu jo koko maailma niin rääväturpakoettaa kääntää asian niin, että ei Anni vaan hän on Kiinasta koko ajan puhunut, oikeastaan jo vuosikymmenet."

        Kiinan tekemisiä on jauhettu vuosikymmenet ja viime ajat kiihtyvällä vauhdilla.
        Vieno Huttilan sanomisilla ei ole merkitystä kuin korkeintaan hänen opetuslapsilleen eli tietämättömille stallareille.

        Jo loputon haukkumasanojen käyttö todistaa , miten heikoilla stallarit valeissaan ovat. Ei uutta siinäkään.

        ----Kiinan tekemisiä on jauhettu vuosikymmenet -----

        Rankkaa on valehtelusi taas. Ei ole voitu jauhaa vuosikymmenet koska Kiinalla ei ole ollut "tekemisiä" vuosikymmenet vaan vasta ihan viime vuosina. Mitä kauheaa Kiina teki esim. 1970-luvulla, josta sinä ja kaverisi tai kukaan muukaan jauhoi jatkuvasti ?


    • Valehtelet-taas

      #.....missä MeAgain on "tukenut Kiinan pyrkimyksiä"....

      Herjatessaan Kiinan konnuuksista kirjottaneita hän on tukenut rajusti Kiinaa.#

      MeAgain on voinut oikoa stallarien valeita Kiinasta.

      Kiinan politiikan tuntee jokainen asioita seurannut jo vuosikymmenten takaa.

      Huttila opetuslapsineen edustaa myöhäisempää herännäisyyttä, jos nyt on valveilla ollenkaan.

      Viimeistään maailma heräsi Kiinan siirtyessä markkinatalouteen kommunistinen järjestelmä säilyttäen.

    • Mikä-ihmeen-nero

      on täydellisen asiantuntemattomuutensa lukemattomat kerrat todistanut Vieno Huttula alias Anni Huttila.
      Ei neroksi tulla sillä, että innokkaat opetuslapset ylistävät profeettansa pötypuheita.

    • Lykkäät-pötyä

      Stallari: "Suomen ei ikämaailmassa pidä lähteä siihen, että Kiina tekeen tänne sellutehtaita ja Jäämeren radan, se olisi Suomelle jo toinen kuoleman suudelma."

      Kuka tässä pussaa ja ketä? Onhan meillä Vieno Huttula, jolla on suhteet korkeimpiin portaisiin. Hänelle on leikintekoa estää mokomat investoinnit.

      " Ensimmäinen ovat Fortumin voimalainvestoinnit Venäjällä."

      Jaaha. Suomeako sielläkin pussattiin? Tietääkseni ne ovat tuottaneet hyvin. Sitäkö stallarit pelkäävät? Hyvinvoinnin kasvua? Menevätkö vallankaappaustoiveet lopullisesti?

      • Valkosoturi

        Stallari: #Mutta juuri noinhan niin Lenin kuin Hitlerkin tekivät ja opettivat opetuslapsiaan: "älä lähde puhumaan asiaa äläkä asiapohjaltaa koska silloin aina häviät. Keskity vain valehtelemaan, vääristelemään ja herjaamaan, se on ainoa mahdollisuutesi pitää pääsi pinnalla.".#

        Niinhän stallarit tekevät. Hyvin on opittu.

        "Kremlinsin ensi ehto on puolustaa Suomen investointeja Venäjälle, niillä kun on kätevää kiristää Suomea. "

        Kyse on Fortumin investoinnista, johon ei liity mitään kiristystä.

        "Hyvin poika roolinsa vetää, ihan koulutuksensa mukaisesti."

        Stallarien valeiden oikomiseen riittää omakohtainen perehtyminen historiaan.


    • Ei-ole-kiinni

      Huttilan pöpinöistä millaista suurvaltapolitiikkaa Kiina harjoittaa.
      Sitä se on tehnyt Korean sodasta alkaen, vaikka Huttila ei asiasta tiedä.

      Kiinan suunnaton väestö ja sitä ruokkiva tuotantokoneisto tarvitsee raaka-aineita ja puolivalmisteita. Niitä hankitaan ympäri maailmaa, mistä vain saadaan.

      Toisaalta tarvitaan myös markkinoita tuotteille. Ja reittejä niiden kuljettamiselle. Sitä Kiina puuhailee. Ei siinä mitään uutta ole. Jos se koetaan uhkaksi, niin entä sitten? Huttilan neuvojen mukaanko ruvetaan toimimaan?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      Yleistä iskelmämusiikista
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe