Hallitus teki virheet ja haukkui ns populisteja

Nyt sitten ollaan korjaavinaan virheitä ja yritetään tehdä, mitä ”rasistit” ja ”populistit” äkäisinä toivoivat jo aikoinaan.

Nyt loppu omaa kansaa rasistisouvat puheet kaikkien suvakkihölmöjen taholta suvakkimedioissa lehtiä myöten, joiden päätoimittajat ovat ääriliberaaleja suvakkeja•

PS ansaitsee paikan hallituksessa maahanmuutosta määräävänä puolueena, koska muuta ovat niin naiiiveja afrikkalaisten ja lähi-itäläisteb, noiden alkukantaisten kulttuurien mieshaittojen kanssa.

Uhreja on tullu aivan järkyttäviä määriä, raahaa on palanut järkyttäviä määriä.

Kansanpetturit pois politiikasta !
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

PS on ainoa puolue jolla on kunnon ohjelma. PS on kansan ääni, nyt vielä enempi kun muut puolueet vihreitä ja vasemmistoa lukuunottamatta ovat lähestymässä totuutta eli PS,n ohjelmaa. Muut ovat nyt huomanneet kuinka oikeassa PS on ollut ja vaalien lähestyessä mennään hiukan PS,n tontille, että
saadaan ääniä myös sieltä. Populismia. Luulisi Soinia harmittavan kun siirtyi kitupuolue sinisten riveihin oman vakanssin takia, kitupuolue sinisethän eivät ole edes kansan mandaatilla hallituksessa.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kulttuurirealismia kirjoitti:

Nyt sitten ollaan korjaavinaan virheitä ja yritetään tehdä, mitä ”rasistit” ja ”populistit” äkäisinä toivoivat jo aikoinaan.

Nyt loppu omaa kansaa rasistisouvat puheet kaikkien suvakkihölmöjen taholta suvakkimedioissa lehtiä myöten, joiden päätoimittajat ovat ääriliberaaleja suvakkeja•

PS ansaitsee paikan hallituksessa maahanmuutosta määräävänä puolueena, koska muuta ovat niin naiiiveja afrikkalaisten ja lähi-itäläisteb, noiden alkukantaisten kulttuurien mieshaittojen kanssa.

Uhreja on tullu aivan järkyttäviä määriä, raahaa on palanut järkyttäviä määriä.

Kansanpetturit pois politiikasta !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu