Annan teille tehtävän, vertailkaa näitä kertomuksia ja tutkikaa tekstiä. Kertokaa mitä huomaatte ja näette.
Mark. 6:45-52
Heti sen jälkeen Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä edeltäkäsin vastarannalle Betsaidaan sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Jätettyään hyvästit hän meni vuorelle rukoilemaan. Illan tullessa vene oli keskellä järveä ja Jeesus yksin maissa. Hän näki, että opetuslapsilla oli täysi työ soutaa vastatuuleen. Neljännen yövartion vaiheilla (noin kello 3-6 aamulla) hän tuli vettä pitkin kävellen heitä kohti ja aikoi mennä heidän ohitseen. Kun he näkivät hänen kävelevän vettä pitkin, he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan. Kaikki he näkivät hänet ja säikähtivät. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö." Hän nousi veneeseen heidän luokseen, ja tuuli tyyntyi. Opetuslapset olivat hämmästyksestä suunniltaan. Sekään, mitä leiville tapahtui, ei ollut avannut heidän silmiään. Niin paatuneet heidän sydämensä olivat. Päästyään järven yli he tulivat rantaan Gennesaretissa.
Matt. 14:22-34
Heti sen jälkeen Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän monen stadionin päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen. Neljännen yövartion aikaan (noin kello 3-6 aamulla) Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: "Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö."
[[ Silloin Pietari sanoi hänelle: "Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin." "Tule!" sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. "Herra, pelasta minut!" hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: "Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?" ]]*
Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: "Sinä olet todella Jumalan Poika." Päästyään järven yli he nousivat maihin Gennesaretissa.
Joh. 6:14-21
Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: "Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan." Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin. Kun tuli ilta, opetuslapset menivät alas rantaan, nousivat veneeseen ja lähtivät kohti Kapernaumia, toiselle puolen järveä. Oli jo pimeä, eikä Jeesus vielä ollut palannut heidän luokseen. Tuuli puhalsi ankarasti, ja järvellä kävivät vaahtopäiset aallot. Kun he olivat soutaneet kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen stadionmitan (stadion on noin 192 metrin pituusmitta) verran, he näkivät Jeesuksen kävelevän järven aalloilla ja lähestyvän venettä. He pelästyivät. Mutta Jeesus sanoi: "Minä tässä olen, älkää pelätkö." He aikoivat ottaa hänet veneeseen, mutta samassa vene jo tuli siihen rantaan, jonne he olivat menossa.
*Tämä kertomus ei sisälly varhaisempaan Markuksen kertomukseen eikä myöhempään Johanneksen kertomukseen, sekä poikkeaa kieleltään huomattavasti muusta Matteuksen tekstistä. Halusin vain huomauttaa.
Jeesus kävelee vetten päällä
28
<50
Vastaukset
- Vertaillaan
Minä huomaan aibakin tämän:
"Opetuslapset olivat hämmästyksestä suunniltaan. Sekään, mitä leiville tapahtui, ei ollut avannut heidän silmiään. Niin paatuneet heidän sydämensä olivat. = Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: 'Sinä olet todella Jumalan Poika.'"
Sekä tämän:
"Hän nousi veneeseen heidän luokseen, ja tuuli tyyntyi. = He aikoivat ottaa hänet veneeseen, mutta samassa vene jo tuli siihen rantaan, jonne he olivat menossa."- Vertaillaan
Ensiksi - opetuslasten tunnustus "Sinä olet Jumalan Poika" tulee heidän paatuneista sydämistään.
Toiseksi - tuuli tyyntyi, koska he olivat jo rannassa tavatessaan Jeesuksen.
- zdfhsr5
Kahden mukana olleen ja yhden todistajan lausunnon kirjanneen kertomukset tapahtumasta.
Mikä seikka kertomuksissa saa sinut sinut yrittämään kumota koko tapahtuman?- Vertaillaan
Mikä saa sinut uskomaan, ettei kertomuksia saa vertailla toisiinsa ja pureskella? Lue tekstit tarkemmin, vertaile niitä ja tutki lukemaasi. Se ei pure eikä ole niin pelottavaa kuin luulet.
- SinullaEiOle
Vertaillaan kirjoitti:
Mikä saa sinut uskomaan, ettei kertomuksia saa vertailla toisiinsa ja pureskella? Lue tekstit tarkemmin, vertaile niitä ja tutki lukemaasi. Se ei pure eikä ole niin pelottavaa kuin luulet.
Painu pois saatana! Ilman pyhää henkeä et voi ymmärtää lukemaasi oikein. Älä tulkitse, sillä muuten Saatana ohjaa mielesi harhaan ja sorrut syntiin. Järjen päätelmät ovat lähtöisin itse paholaosesta. Anna siis Pyhän Hengen ohjata ja opastaa oikealle tielle.
- zdfhsr5
Vertaillaan kirjoitti:
Mikä saa sinut uskomaan, ettei kertomuksia saa vertailla toisiinsa ja pureskella? Lue tekstit tarkemmin, vertaile niitä ja tutki lukemaasi. Se ei pure eikä ole niin pelottavaa kuin luulet.
Toki saa vertailla mutta niiden tuleekin olla erilaisia koska on eri kertojat. Ei kai Raamatussa muuten olisi kuin yksi evankeliumi neljän sijaan jos kartettaisiin erilaisia kertomuksia. Mutta itse asia ei niistä muutu miksikään.
Mikä sinusta tämän kertomuksen sanoma on? - tiedoksisinulle
SinullaEiOle kirjoitti:
Painu pois saatana! Ilman pyhää henkeä et voi ymmärtää lukemaasi oikein. Älä tulkitse, sillä muuten Saatana ohjaa mielesi harhaan ja sorrut syntiin. Järjen päätelmät ovat lähtöisin itse paholaosesta. Anna siis Pyhän Hengen ohjata ja opastaa oikealle tielle.
En ole kyseinen kirjoittaja, mutta voin pitää sinulle kyllä timantin tarkan ja faktoihin perustuvan esitelmän tästä mainitsemastasi Pyhästä hengestä ja siitä, että mistä se tulee. Perusteluina käytän Raamattua. Tämä ihan vain muistutuksena, jos tunnet sarvien kasvavan päähäsi, kun näitä uskonasioita asiallisesti tutkitaan.
- järkihukattu
Hän, manaaja, kirjoitti edellä:
" Järjen päätelmät ovat lähtöisin itse paholaisesta. Anna siis Pyhän Hengen ohjata ja opastaa oikealle tielle."
Minä olenkin aina ihmetellyt, että miksi kirkko halusi niin kovasti vainota tiedemiehiä ja katkoa heidän järjen ääntä edustavien päittensä kaulojaan heidän tehdessä analyyttisia johtopäätöksiä tutkimuksistaan. Melkoinen logiikka manaajalla - ei tarvitse ihmetellä, että missä jamassa on maailma tai vaikkapa Suomi, jota on johtanut valtiiokirkko ilman järjen häivää.
Tuollainen lause edustaa jo manipuloinnin huippua. zdfhsr5 kirjoitti:
Toki saa vertailla mutta niiden tuleekin olla erilaisia koska on eri kertojat. Ei kai Raamatussa muuten olisi kuin yksi evankeliumi neljän sijaan jos kartettaisiin erilaisia kertomuksia. Mutta itse asia ei niistä muutu miksikään.
Mikä sinusta tämän kertomuksen sanoma on?Juuri niin🤓
Ilmeisesti Jeesuksella oli jonkinlaiset vesisukset a'la Spede eikä venekkään pahemmin vuotanut.
Jeesus ei tarvitse vesisuksia kävelläkseen pinnalla,missä sitten pietarin vesiskse olivat kun kulkin hetken pinnalla ja huomasi aalokon alkoi vajoat.
- TosiKristitty
Hengeltään köyhät tukeutuvat järjenpäätelmiin ja antavat Saatanan ohjata ajatuksiaan. Heidän tiensä käy kohti Helvettiä jossa heidän kohtalonsa tulee olemaan kahta kauheampi. Mutta teillä on toivoa, tehkää siis parannus ja kääntykää! Palatkaa Jumalaan puoleen ja hylätkää paha.
- kiitänavusta
Osaatko kerto, että mikä Jumala on vihainen Jumala, ja kenelle sitten tämä Kristus-Jumala uhrattiin, että hänen vihansa leppyisi. Olen tätä tänä päivänä ihmetellyt.
Kirkon sivuilta, uskonnon opista:
" Opetetaan Poika Jumalan tulleen ihmiseksi ja että Kristus oli tosi ihminen ja tosi Jumala, sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet. Hänet ristiinnaulittiin, jotta hän olisi uhri niin perisynnin kuin kaikkien muidenkin syntien tähden ja että hän sovittaisi Jumalan vihan."
Saatan tarvita kirjanoppinutta apuasi jatkossakin, mutta kiitän tähän vastaamisestasi jo etukäteen. - tämäkinmietityttää
Tai yhtä tärkeää asiaa kysyisin vielä - kiitän jos jaksat vastata siihenkin - tästä uskontunnustuksesta:
" Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle."
Kuka on Isä, koska Jumala/Poika on vain yksi persoona, jonka vieressä sanootan Isän istuvan. Kuka hän on?
" Opetetaan Poika Jumalan tulleen ihmiseksi ja että Kristus oli tosi ihminen ja tosi Jumala, sillä hänen jumalallinen ja inhimillinen persoonansa olivat erottamattomasti yhtyneet."
Kuka on Isä, jonka vieressä siis Jumala istuu?
- TosiKristitty
Saatanan enkeli! Jehovan todistaja! Kerettiläinen! Pala helvetin tulessa äläkä koskaan tule takaisin!
Mitään yliluonnollista ei ihmisen toimesta koskaan ole tapahtunut, Ehkäpä tämäkin on vain legenda tai myytti jos kerran Jeesus oli ihminen.
- tosiärsyttävää
Älä viitsi. Ei ole edes mitään yliluonnollista enää, koska jo 30-luvulla tiedemaailman tutkimusten seurauksena deterministiset lait muuttuivat vain tilastollisiksi todennäköisyyksiksi.
Ns. yliluonnollisessa ei ole mitään ongelmaa tieteen tutkimusten valossa, eikä silloin myöskään niiden ilmenemisessä, mutta - minun tietoni mukaan - vaikka mekanismi niiden syntymiseen tiedetään fysiikassa, niin syytä miksi ne tapahtuvat juuri määrättynä aikana ja määrätyllä tavalla tai määrätyille ihmisille, ei ole vielä pystytty selvittämään.
Kerrotko, että miksi oppi ja tieto ei mene perille? Ongelma asenteissa? Vai missä? Ymmärryskyvyssä? - kummeksuttaa
Kysyisin kainosti tosi kristityltä, että mikä vaara on järjen käytössä, tuossa Jumalan luomassa kyvyssä?
Jos on käytetty vertauksia niin, mistä se kertoisi, että Jeesus käveli vetten päällä ?
Kun taas kansa tuli Egyptistä meren pohjaa myöten.
Kertooko se siitä, että Jeesus vain leijui ilmassa, kun kansalla oli raskas tie täällä kansojen meressä.- asiaankiitos
Edelleen ärsyttää - VT:n tarina meren jakautumisesta liittyen Moosekseen on valovuoden päässä Jeesuksen tarinoista ja kyvyistä voittaa fysiikanlait (atominytimen reaktion seuraus) ja myös hallita niitä (pystyä vaikuttamaan atominytimen reaktion seurauksen valintaan).
- Eikiitosjeesus
Vetten päällä kävely on hyvin tavanomaista, talvisin. Hiekkaheimolle tarina moisesta oli niiiin ihmeellistä että sekin päätettiin liittää osaksi jeesuslegendaa.
Ja nyt vain odotetaan sitä ensimmäisen kiven heittäjää. - eikummoisempaakaan
Tiedetään, että evankeliumeihin on tehty tarinaa ja omaa kirjoittajien sävellystä, joiden tarkoitus on vain todistaa Jeesus Jumalan pojaksi. Minä ihmettelen, ettei tätä puolta Paavali ole ollenkaan ottanut esille puhuessaan. Tätä käsiteltiin aikaisemmin. Joten tuo kohta on sadanprosentin varmuudella lisätty.
Jeesuksen veden päällä kävely liittyy levitointiin. Levitointikykyisiä mystikoita on tietämäni mukaan ollut useampiakin, mutta ainoa johon itse olen tutustunut ja lukenut hänen kirjoittamansa kirjan inkvisiitiolle (hän oli syytettynä noituudesta), Mi vida, Elämäni. Hänen nimensä oli Teresa Cepeda y Ahumada, katolisen kirkon opettaja, kotoisin Espanjan Avilasta, joten en nyt sinällään pidä tuota tarinaa Jeesuksen veden päällä kävelystä kummoisenakaan, enemmän pitäisi ihmetellä kykyä aineellistaa materiaa - niitä leipiä, mutta kaikki mahtuu edelleen tieteen rajoihin tilastollisina todennäköisyyksinä, kun jätetään siitä pois Jumalan poika tarinat, myös tarina Pietarista vaikuttaa keksityltä tuohon - kyse ei ole vain uskosta pystyä levitoimaan, tai että pystyisi ensinnmuutaman metrin ja sitten ei pystyisikään. Tähän kyllä liittyy myös hauska tarina - jossa voitaisiin vain todeta, ettei Pietari tiennyt kivien paikkoja. Vespasianus vei eurooppalaiset sotilaansa Kuolleelle merelle, sitoi muutamia köysillä ja heitti heidät veneestä mereen, Toiset olivat kauhuissaan, kun eivät tunteneet aluetta, eikä sellaista merta johon ei uppoa ja huku. Vespasianus saattoi sanoa, että tehkää parannus, muuten hukutte.
Mereen heitetyt eivät uponneet vaan jäivät kellumaan, kuten siellä tapahtuu. Se oli tietenkin ihmeellistä kaikkien paikalla olevien mielestä.
Siitä varmaan syntyi tarinaa, että Zeus pelasti heidät meren kidasta. Zeeus on suuri. Zeeus pelastaa.- Pudis55
Tyhmä Jesse kun ei opettanut levitointia opetuslapsilleen. siis opetuslapsilleen. Mitäpä virkaa niillä oli kun opettaja ei opeta.
- eivääräätodistusta
Opettipa, eivät vain ole kelvanneet Raamattuun. Pitää ensin voittaa alhaiset tunteet, koska jos saa yliluonnollisia kykyjä hallittavakseen, pitää tuntea myös vastuu. Alhaisilla tunteilla varustettu ihminen pistäisi kateuksissaan vaikka naapurin uuden auton paskaksi vain sormia napsauttamalla. Ei käy.
Kyvyt on juuri sen vuoksi Luomiskertomuksenkin mukaan suojattuna enkellillä ja tulisella miekalla. Jeesus ei tuonut rauhaa, vaan miekan, opetuksensa.
Sitä pitäisi sitten vain miekkailla niitä omia alhaisia tunteita vastaan pystyäkseen ohittamaan tuon ihmepuun hedelmää - salaista mannaa - vahtivan enkelin tulisen miekan, muuten ei saa kykyjä. - jasittensahalletöihin
Ja ihan kaikilla samat mahdollisuudet! Siitä vaan lähdet opettelemaan ja sitten käy kuten Jeesus sanoo:
Jeesus sanoi, ”Ne jotka etsivät, eivät saisi lopettaa etsimistä ennen kuin löytävät. Kun he löytävät, he muuttuvat. Kun he muuttuvat, he tekevät ihmeitä, ja hallitsevat kaiken.”
Mutta älä kerro kellekään - Suomenkaan hallitus ei yhtään tykkää, jos jollakin olisi tällaisia kykyjä, eikä pystyisikään aktiivimallilla kyykyttämään - pankeista puhumattakaan.
- mustasukkainenjumala
Kovasti on innoittanut tämä yliluonnollisuudesta kertova ketju mm. Jeesuksen vetten päällä kävelystä. Mutta ei olisi kannattanut kyllä kävellä, nimittäin Paavali, joka tuomitsi Jeesuksen kuolemaan tiesi viisaana rabbina kaikki VT:n tekstit ja teki sen jälkeen VT:n Jumalan kanssa liitton (liiton-Baal) Jeesuksen hengellä ja verellä.
VT 5Moos ja 13 luku:
1. "Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa
sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen,
2. ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä',
3. niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.
4. Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, häntä peljätkää ja pitäkää hänen käskynsä, häntä kuulkaa, häntä palvelkaa ja hänessä kiinni riippukaa.
5. Mutta se profeetta tai unennäkijä surmattakoon, sillä hän on julistanut luopumusta Herrasta, teidän Jumalastanne, joka vei teidät pois Egyptin maasta ja vapahti sinut orjuuden pesästä, ja on tahtonut vietellä sinut siltä tieltä, jota Herra, sinun Jumalasi, käski sinun vaeltaa. Poista paha keskuudestasi.
Joten olkaahan kykyjenne kanssa varovaisia.- sr67r
Jeesuksen armo riittää myös Paavalille kun hän teki parannuksen.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi634030Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D803680- 423185
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192548Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!222407Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa522186- 482025
- 471768
- 361710
- 301566