Käy allekirjoittamassa vetoomus, jotta Kantolan ero ei toteutuisi. Ero olisi liian iso voitto kirkon vanhoillisille. Lisäksi ero on virkateologosesti ongelmallinen: piispan ei pitäisi itse erota, sillä kutsu on tullut kirkolta ja Jumalalta. Voit allekirjoittaa vetoomuksen joko antamalla nimesi julkisuuteen tai pitämällä sen salassa.
www.kantolavetoomus.net
Kiitos!
22941
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Alli Kuikamoinen
Antti Hirvi
Esko Paloranta
Hokkasen Kaapo
Kurajärven Alli
Pasi Kuikka
Timo Hokkanen
Pentti Hipunsola
Pentti Hirsus
Pentti Hirvonen
Anu Saukkonen
Michael Hunt
Antti Penaali
...tähän tapaukseen ottanut kantaa, olen jopa välttänyt lukemasta kirjoituksia joissa arvelen puhuttavan ko. asiasta.
Mutta että ihan adressia!
Voisitko nyt sitten perustella - nimimerkki "Kiitos!" - miksi tällaiseen adressiin pitäisi laittaa nimi?
"Ero olisi liian iso voitto kirkon vanhoillisille" on aika köykäinen peruste.
Vai pitääkö jotain vastustaa pelkästään sen tähden että se on "vanhoillista"?
Kirkon pitäisi siis sanoutua irti perinteistään, ehkä jopa tarkoituksestaan - ja luoda itselleen kokonaan uusi sisältö ja uusi tarkoitus, ihmiskeskeisistä näkökohdista ja humanismista käsin(kö)?
Mitä silloin tapahtuu kirkon oikeasti vallankumoukselliselle sanomalle todellisesta armosta ja evankeliumista - siis sille mitä evankeliumin vallankumouksellisuudesta ev.lut.kirkossa vielä nykyisellään on jäljellä?
HEI HALOO: Kantola on tehnyt ratkaisunsa jo avioeroa hakiessaan:
1. Piispanvihkimyksessään Kantola on luvannut sitoutua piispan virkaan.
2. Kantola on itse hakenut avioeroa. Hän on halunnut puolisostaan eroon. Se mitä heidän (tai joidenkin muiden välillä) on tapahtunut, ei kuulu ulkopuolisille. Kukin tekee tiliä vain heidän kanssaan, joita vastaan on rikkonut ja Jumalan kanssa.
3. Kantola on siten sitoutunut suuremmin omien itsekkäiden pyrkimystensä toteuttamiseen (eroamaan vaimostaan) kuin avioliittoon.
4. Piispan ei olisi pitänyt erota vaimostaan, siinä hän teki väärin. Hairahdus ja rakastuminen olivat hänelle suurempia asioita kuin sitoutuminen vaimoonsa ja kirkkoon. Siten hän on itse kirjoittanut itselleen eron, molemmissa tapauksissa. Ilman muuta hänen tulee erota, henkisesti hän on jo eronnut joka tapauksessa molemmista.
"Älkää tehkö niinkuin minä vaan tehkää niikuin minä saarnaan".
Piispakin on vain ihminen.
KIITOS HERRALLE! HALLET!
VIERAAN NAISEN VIETTELYKSET
Sananlaskujen kirja
5:1 Poikani, kuuntele minun viisauttani, kallista korvasi minun taidolleni
5:2 ottaaksesi vaarin taidollisuudesta, ja huulesi säilyttäkööt tiedon.
5:3 Sillä hunajaa tiukkuvat vieraan vaimon huulet, hänen suunsa on öljyä liukkaampi.
5:4 Mutta lopulta hän on karvas kuin koiruoho, terävä kuin kaksiteräinen miekka.
5:5 Hänen jalkansa kulkevat alas kuolemaan, tuonelaan vetävät hänen askeleensa.
5:6 Ei käy hän elämän tasaista polkua, hänen tiensä horjuvat hänen huomaamattaan.
5:7 Niinpä, lapset, kuulkaa minua, älkää väistykö minun suuni sanoista.
5:8 Pidä tiesi kaukana tuollaisesta äläkä lähesty hänen majansa ovea,
5:9 ettet antaisi muille kunniaasi etkä vuosiasi armottomalle,
5:10 ettei sinun tavarasi ravitsisi vieraita, sinun vaivannäkösi joutuisi toiseen taloon
5:11 ja ettet lopulta päätyisi huokailemaan ruumiisi ja lihasi riutuessa
5:12 ja sanomaan: "Miksi minä kuritusta vihasin ja sydämeni halveksui nuhdetta?
5:13 Miksi en kuullut neuvojaini ääntä, kallistanut korvaani opettajilleni?
5:14 Olin joutua kokonaan turmion omaksi keskellä seurakunnan ja kansankokouksen."
5:15 Juo vettä omasta säiliöstäsi, sitä, mikä omasta kaivostasi juoksee.
5:16 Vuotaisivatko sinun lähteesi kadulle, toreille sinun vesiojasi!
5:17 Olkoot ne sinun omasi yksin, älkööt vierasten sinun ohessasi.
5:18 Olkoon sinun lähteesi siunattu, ja iloitse nuoruutesi vaimosta.
5:19 Armas peura, suloinen vuorikauris - hänen rintansa sinua aina riemulla ravitkoot, hurmautuos alati hänen rakkaudestaan.
5:20 Miksi, poikani, hurmautuisit irstaaseen naiseen ja syleilisit vieraan vaimon povea?
5:21 Sillä Herran silmien edessä ovat miehen tiet, ja hän tutkii kaikki hänen polkunsa.
5:22 Jumalattoman vangitsevat hänen rikoksensa, ja hän tarttuu oman syntinsä pauloihin.
5:23 Kurittomuuteensa hän kuolee ja suistuu harhaan suuressa hulluudessaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000006968538
Piispa Kantola palaa helvetin tulessa.
IKUISESTI!
Jumala VIHAA Kantolan saatanallista olemusta.
mutta kirjoittelen tuohon perään.
Missä luuraa nyt se uskovaisten ylenpalttinen ymmärtämys synnin lavealle tielle harhautunutta kohtaan, missä esirukoukseet synnintekijän puolesta, missä anteeksianto, missä tuki ja lempeys.
Nyt kiviä satelee Kantolaan päin uskovaisten rintamalta - synnittömiltäkö? Olkoon, että hän on rikkonut jotain virkasääntöä vastaan, mutta niin ihmiselle saattaa tapahtua, koska hän on erehtyväinen.
Seurakuntien virat ovat ihmisen asettamia ja ihmiset ovat heidät virkoihinsa valinneet, ei Jumala.
Jeesus muistaakseni sanoi Pietarille tähän tapaan: Sinä olet se kallio, jolle seurakuntani perustan. - Mitä teki Pietari? Kielsi Jeesuksen jopa kolmasti ennen kukonlaulua. Ja Pietari oli ihminen.
Itsehän olen ateisti, joten asia ei oikeastaan minulle kuulu, mutta:
Kantola on/oli piispa, ja sellaisena hänen pitää noudattaa oman uskontonsa käskyjä huomattavasti tarkemmin kuin esim. tapakristityn.
Surullinen tosi asia on se, että Kantola rikkoi oman työpaikkansa sääntöjä (mm. 10. käskyä) selkeästi. Kiistämätön syy erottamiselle.
Tuskin mikään yritys katsoisi läpi sormien jos toimitusjohtaja omalla käytöksellään aiheuttaisi yritykselle suurta vahinkoa.
Hyvin harva loppujenlopuksi tuomitsemassa piispan tekemiä valintoja. Näihän meille tavallisille pulliaisille käy usein. Ero onkin siinä ettei meidän erot ja harharetket vaikuta suuriakaan mahdollisuuksimme hoitaa työmme. Emme me myöskään saa emmekä ole vaatimassa mitään etuuksia siitä että pysyisimme kaidalla tiellä.
Tälle piispalle kyllä kelpasi valta ja edut mutta ei edustamansa yhteisön pelisäännöt, vaikka nämä pelisäännöt eivät voi olla epäselviä piispanvirkaan pyrkijälle. Toivokaamme hänelle kaikkea hyvää jatkossa. Piispana hänen uskottavuutensa kuitenkin on mennyt.
Piispa Ilkka Kantola ei rehellisyytensä vuoksi ansaitse tulla enempää kolhituksi. Miten paljon pahaa jälkeä suvaitsemattomuus saakaan aikaan!
Hyvä Kosti Rasinperä, kuten olemme lehdestä (mm. Hesari) saaneet lukea, piispa Kantolan rehellisyys oli pakon sanelemaa. Siis vasta kun asia oli joltain taholta vuodettu julkisuuteen. Onko se silloin edes kovin korkealle arvotettavaa rehellisyyttä?
Toinen Kantolan kannalta arveluttava asia on, ettei hän Hesarin jutussa näytä ottavan vatuuta teostaan eikä vaikuta anteeksipyytävältä. Sen sijaan hän marttyroi ja osoittaa muitten toimijoitten puutteita.
mitä ominaisuuksia piispoilta vaaditaan, mutta onko oikein ja kohtuullista odottaa heiltä täydellisyyttä. Ihmimillistä on erehtyä, hieman vilpistellä, kaunistella, salata ja suojella itseään. Piispakin on ihminen vaikka olisi saanut millaisen uskontokuurin tahansa.
Jos jokainen hetken olisi "kantolana" niin ymmärtäisi, ettei hänen tulevaisuutensa tule olemaan helppoa tuli potkut tai ei. Hän varmasti joutuu kamppailemaan ja vääntämään kättä omantuntonsa kanssa. Siinä on jo aivan tarpeeksi yhdelle ihmiselle - kenties liikaakin.
Synnitön heittäköön jne...
Siis kirkko, joka pöntöstä käsin saarnaa ja kailottaa anteeksiantoa ja armoa myös toisiamme kohtaan, ei pysty itse antamaan anteeksi.
Mitä me sellaisella kirkolla tekisimme, joka toimii toisin, kuin opettaa?
"Mitä me sellaisella kirkolla tekisimme, joka toimii toisin, kuin opettaa?"
Niimpä. Kyllä kai hän saa syntinsä anteeksi kuten kuka muu saurakuntalainen tahansa. Piispaksi hän ei sovellu. Valta, arvostus ja etuudet kyllä kelpasivat mutta sekään ei riittänyt. Velvollisuuksistakin olisi vielä pitänyt päästä eroon.
Ei,ei... Kirkko ei saa olla mikään anteeksiantoautomaatti jonka suojissa kaikki venkoilut ovat sallittuja kunhan vaan tunnustaa syntinsä sillointällöin (katumuskin näyttäisi olevan vain lisäoptio jos alkaa näyttää siltä etteä pelkkä tunnustus ei riitä). Saakoon armonsa ja anteeksiantonsa, OK. Piispaksi hänestä nyt ei vaan ei ollut.
Voisitko nyt vastata, kun tänne keskustelupalstalle aloituksen laitoit, kysymykseen:
- mitä mielestäsi on armo?
Keskustelun aloittajan lisäksi vastatkaa toki muutkin, erityisesti lähestyen kysymystä nyt kyseessä olevan aiheen kannalta.
Eikö siinä ole jotakin surullista, että odottaa työtovereiltaan armoa samaan aikaan, kun itse vie avioeroprosessia päättäväisesti ja armotta eteenpäin vastoin puolison tahtoa?
Armon lievittämä oikeus on Jumalan ominaisuus ja maallisessakin vallankäytössä muistuttaa jumalaista.
oikeudesta.
Nyt on kyse kristillisen kirkon papista ja näin ollen pohjimmiltaan sanomasta johon kirkko on sitoutunut.
Kristillisyys ei tunne armon lievittämää oikeutta. Sellainen on käsitteellinen sekamelska ja epäsikiö.
Aivan oikein on sanottu että kristillisessä julistuksessa laki ja armo pitää erottaa eikä tule julistaa armollista lakia tai lain sävyttämää armoa.
Siksi kysyin keskustelun aloittajalta mitä hän armosta ajattelee, ja tätä jatkaisin seuraavalla kysymyksellä, mitä tekemistä Jeesuksella on armon kanssa?
Siinä on kristillisen kirkon perusta.
* * *
Olen muutama vuosi sitten Ilkka Kantolan kanssa keskustellut vanhurskauttamis-kysymyksestä ja mies tuntui ihan symppikseltä. En edelleenkään tunnista itsessäni antipatiaa häntä kohtaan henkilönä.
Mutta on asioita joita emme voi lähestyä (vain) fiilispohjalta, olkoon fiiliksemme sitten negatiivisia taikka positiivisia.
Uskon EHDOTTOMASTI armoon.
Uskon sovitukseen ja anteeksiantamukseen. Sovitukseen joka Jumalan puolelta on niin täydellinen ettei ihmisen tarvitse siihen mitään lisätä.
Synnit saadaan anteeksi ihan vain Jumalan teon tähden.
Mutta missä?
Raamatun mukaan syntien anteeksisaaminen sitoutuu aina Jeesukseen, koska Hän otti päälleen sen täyden rangaistuksen, jota oikeus edellyttää. Tämän ajatuksen mukaan jumalallista armoa ei ole eikä voi olla ulkopuolella Jeesuksen - eikä ulkopuolella sen kristillisen uskon, jonka kautta armo omistetaan. Se merkitsee todeksi koettavaa suhdetta Jumalaan.
Ja nyt Raamattu kehottaa jokaista uskovaa valvomaan tilaansa kuinka tuota suhdetta todeksi elää. Paavalin teologiassa tähän liittyy lihan ja hengen ristiriita: uskovassa ihmisessä on ikäänkuin kaksi puolta, toinen joka tahtoo tehdä Jumalan tahdon mukaisia tekoja ja toinen joka ei tahdo tehdä.
Näin Raamattu kuvaa jotakin olennaista ihmisestä. Termi "liha" ei tällöin tarkoita ruumiillisuuttamme vaan se voitaisiin kääntää esimerkiksi "oma minä". Se on ihmisen taipumusta (vielä uskovanakin) päättää asioista ihan vain itse ja Jumalan tahdosta piittaamatta.
Ja kun uskova sitten lipsuu evankeliumin tieltä, jossa armo (nimenomaan armo, ei laki) on voimana rakkaudelliseen elämään, kuuluu hänelle anteeksiantamus - siinä ihanassa Jeesuksen armossa, jossa laki on meille täytetty.
Täytyy kuitenkin erottaa kaksi asiaa.
Anteeksiantamus synnistä ja toisaalta tuosta synnistä aiheutuvat seuraukset.
Täydellinen anteeksiantamus merkitsee että en (hengellisesti) kuole syntini tähden. Olen taivaskelpoinen. Voin iloita Jumalan ihanasta laupeudesta ja jatkaa matkaani kiittäen.
Armo ei kuitenkaan aina pyyhi pois teon seurauksia.
Tästä Uusi Testamentti sanoo mm. että "Jumala ei salli itseään pilkata" ja "mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää".
Raamatullisesti ottaen piispa Kantolan virka on "paimenvirka" joka on verrattavissa vanhemmistovirkaan. Se tarkoittaa seurakunnan kaitsijaa.
Raamatun kriteerit tällaisessa virassa olevalle ovat paljon korkeammat kuin tavalliselle riviuskovalle. Moneen otteeseen Raamattu kehottaa siinä tehtävässä olevaa tarkkaamaan omaa elämäänsä ja opetustaan.
Varoitetaan ettei kenenkään tulisi pyrkimällä pyrkiä sellaiseen tehtävään, koska "he saavat sitä kovemman tuomion". Myös sanotaan "jolle on paljon annettu, siltä myös paljon vaaditaan".
Vanhemmistojäsenyys ja paimenvirka edellyttää henkilöltä omaa hengellistä kasvua ensinnäkin, että perusta eli Jeesukseen sitoutuminen on kunnossa. Se edellyttää juurtumista ja sitoutumista Raamattuun.
Seurakunnan paimenelle kirkon tulee monessa kohtaa olla ikäänkuin "omaa elämää tärkeämpi". Tähän piispa Kantola on siis sitoutunut ryhtyessään piispaksi - ja uskon että hän tuntee Jumalan sanan näiltä osin varmasti paremmin kuin ne jotka nyt armoon vedoten keräävät adressia hänen "hyväkseen".
* * *
Se että Kantola saa syntinsä ja töppäilynsä TÄYDELLISESTI anteeksi on hänen ja Jumalan välinen asia. Se kuuluu hänen henkilökohtaiseen Jumalasuhteeseensa.
Ihminen on vajavainen ja monella tapaa kaikki me voimme erehtyä. Siinä mielessä koen olevani ihmisenä hänen rinnallaan ja toivon Ilkalle jaksamista.
Rukoukseni on että hänen Jumalasuhteensa tämän kautta voisi uudistua ja syventyä. Ja että hän sitten tekisi sen mukaisia ratkaisuja henkilökohtaisissa valinnoissa ja ihmissuhteissaan.
Sympatiani ja osanottoni ei kuitenkaan oikeuta minua ajattelemaan ettei Kantolan teosta saisi olla mitään seurauksia esimerkiksi hänen virkaansa nähden. Niitä seurauksia minun tai kenenkään sympatia ei voi tyhjäksi tehdä koska niitä ei tee tyhjäksi edes jumalallinen armo.
Armo antaa ihmiselle voiman kantaa tekojensa seuraukset ja kokea että näiden seurausten keskellä Jumala on minun kanssani, ei syyttäen eikä tuomiten vaan lohduttaen.
Kieltäytyessään näkemästä tekojensa seurauksia ihminen samalla kieltää itseltään Jumalan avun ja lohdutuksen.
Kirkon tulee saarnata anteeksiantamusta ja armoa - sitä armoa jonka Raamattu esittää ja joka on elävä, todellinen ja koettava armo Jeesuksessa Kristuksessa - elävänä suhteena Jumalaan - mutta samoin täytyy pitää esillä ihmisen vastuullisuutta ja kristillisen vaelluksen vakavuutta: teoista on seurauksensa.
Näiden seurausten "tyhjäksi tekeminen" armoon vedoten on karhunpalvelus niin kirkolle itselleen kuin sen yksilöille.
Olipa hyvä ja selventävä tuo viestisi.
Siinä oli niin paljon asiaa, että minun täytyy miettiä uudestaan koko juttu. Omat ajatukseni armosta olivat aika keskeneräisiä ja lapsellisia.
Tänks.