Sisäministeriön propakanda 2015/2016 mamu-tulvan aikaan.

Sisäministeriö pelästyi turvapaikanhakijoiden määrää – pyysi viestintägurut ideoimaan "valtavaa myrskyä"

https://yle.fi/uutiset/3-8420824
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nyt, kun Padoran lippaan kansi on avattu, niin jo myönnetyt turvapaikat pitäisi ottaa uudelleen tutkintaan. Saksassa näin on tehty ja tuhansittain myönnettyjä turvapaikkoja on peruttu.

Äänestä

Kuinkka onkaan Ylen Jessikka Aro joutunut tuommoista puppua kirjoittamaan?
Eipä sitten vastustettu maahantulijoiden rasismiakaan eikä kerrottu, että väkivaltaista porukkaa on tulossa, pitäkääpä varanne.
Tuohon projektiin osallistuneet pitäisi kaikki asettaa syyttäjän tutkittaviksi, että voisiko sieltä löytyä vaikkapa maanpetoksellista toimintaa.

Äänestä

Eli suuri kansalaisten kusettamisen suunnitteliprojekti.

Suurin pelko silloinkin, että suomalaiset suuttuvat.

Ja ME SUUTUIMME!

1Äänestä

Tällaisia kansaa vastaan suunnattuja sisäpiirin tilaisuuksia on järjestetty aina isompia linjanvetoja varten, kuuluisimpia ehkä Koiviston konklaavi. Seurauksena on että media alkaa käyttää samantapaisia ilmauksia ja tehdä samansuuntaisia juttuja.
Täälläkö kehitettiin laajalle levinnyt vihapuhe-syytös? Laki ei tunne sellaista mutta sitä on käytelty ahkerasti saoin kuin väitteitä kansainvälisten sopimusten ylivoimaisesta määräävyydestä.
Ja tapahtumista kerrotaan kuin luonnonvoimina jotka vain tapahtuvat eikä niille voida mitään.
Kaikkea kuitenkin ohjataan suurimmaksi osaksi kansalta salatuilla sopimuksilla.
Lamoilla ninkuin pakolaisvyöryillä on tekijänsä.

Äänestä

Kiitos toimittaja Jessikka Arolle 2015/2016 tekemästä jutusta.
Viestintäjohtaja Mika Mäkinen antoi tuolloin haastattelun Jessikka Arolle.
https://yle.fi/uutiset/3-8420824

Äänestä

Kusetuskampanja.
Ja me suutuimme.

Äänestä

Viestintätoimisto Tekir on nostanut entisen sisäministerin Petteri Orpon ja entisen sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin jalustalle heidän ”luottamustaan herättävästä viestinnästä” Suomeen suuntautuneen pakolaisvyöryn aikana vuosina 2015-2016. Tuolloin Suomeen saapui yli 32 000 kutsumatonta lähi-itäläistä ja afrikkalaista, useat täysin ilman – tai väärennetyin henkilöpaperein.








Viestintätoimisto Tekir on nostanut entisen sisäministerin Petteri Orpon ja entisen sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin jalustalle heidän ”luottamustaan herättävästä viestinnästä” Suomeen suuntautuneen pakolaisvyöryn aikana vuosina 2015-2016. Tuolloin Suomeen saapui yli 32 000 kutsumatonta lähi-itäläistä ja afrikkalaista, useat täysin ilman – tai väärennetyin henkilöpaperein.

– Tilanteen kärjistyessä ministeri Orpo ja kansliapäällikkö Nerg vahvistivat omilla viesteillään sovittelun ilmapiiriä. He korostivat, että turvapaikanhakijoiden tilanne ratkaistaan yhteistyöllä ja keskustelulla, ei vihapuheella ja väkivallalla. On perusteltua uskoa, että ilman sisäministeriön määrätietoista operatiivista toimintaa sekä sinnikästä ja sovittelevaa viestintää yhteiskunnallinen asenneilmapiiri olisi ollut merkittävästi synkempi. Nerg ja Orpo onnistuivat tuomaan esiin tilanteen vakavuuden ja vaikeuden lietsomatta paniikkia ja pelkoa, Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa sanoo Demokraatti-julkaisun mukaan yrityksen tiedotteessa.

Itse asiassa paljastui, toisin kuin Nerg Ylen A2:n Turvattomuus-illassa kertoi, tulijoiden taustoista ei tiedetty paljoakaan. Nyt tiedetään, että tulijoiden joukossa oli – ja on edelleen – lukuisa määrä ihmisiä, joiden taustoista ei tiedetty eikä edelleenkään tiedetä yhtään mitään: taparikollisia, rintamakarkureita ja jopa murhaajia. Tämä johti jopa suomalaisten surmaamisiin, kuten Arto Mikkosen väkivaltaiseen tappoon Kajaanissa. Demokraatin mukaan kaksikon toiminta ”vahvisti luottamuksen ilmapiiriä yhteiskunnassamme”.

Petteri Orpon vaimo taas oli vahvasti mukana turvapaikanhakijoita puolustavassa bisneksessä, toimien suoraan miehensä ministeriön alaisessa Maahanmuuttovirastossa asiantuntijana sekä lakiasiaintoimistossa, joka oli perustettu, kuin tilauksesta, juuri ennen massamaahantuloa.

Äänestä
  • mahtava meininki ja nyt korjataan vaikenemisen satoa

    nimittäin kansa vaiennettiin-aika raaka homma omille

    onko venäjä jäänyt suomen takaraivoon toimintamallina ja toteuttajana valtio?

    Äänestä

Sisäministeriö pelästyi turvapaikanhakijoiden määrää (alkutalvella 2015)– pyysi viestintägurut ideoimaan "valtavaa myrskyä".

Syyskuun 9. päivänä (2015) järjestettiin neljän tunnin workshop, jossa ministeriön johdolla ideoitiin esimerkiksi turvapaikanhakijoiden ystävälliseen vastaanottoon ja rasismin vastustamiseen liittyviä projekteja.

Lopputuloksena syntyi ainakin "vihapuhevideoita", muista tuotoksista Mäkinen ei kerro. Kansliapäällikkö Päivi Nergin mukaan operaation taustalla oli pelko.

"Meitä tulee paikalle jopa yli 30 ihmistä, ja saamme aikaan valtavan myrskyn".

Näillä sanoilla pohjusti viestintäjohtaja Mika Mäkinen syyskuun alussa järjestettyä sisäministeriön tilaisuutta, johon oli kutsuttu Suomen johtavia viestintä- ja mainostoimistoja, yritysmaailman edustajia ja järjestöjä.

Tapahtuman tavoitteeksi Mäkinen kertoi kutsussa: "tilaisuudessa ei voi käynnistää lainsäädäntöhankkeita, lykätä liikkeelle uutta säädösvalmistelua tai linjata suomalaista EU-politiikkaa. Sen sijaan voimme ideoida tapoja, joilla vahvistetaan luottamusta, toivoa, turvallista ja pelotonta ilmapiiriä Suomessa".

Tilaisuudessa oli paikalla paljon sisäministeriön omaa tiedotusväkeä. Kutsun saivat ainakin Miltton ja SEK&Grey, tuotantoyhtiö Gimme Ya Wallet, Yle ja Radio Helsinki. Kutsulistalla oli myös mm. Supercellin, Suomen Punaisen Ristin ja turvapaikanhakijoita auttavien ryhmittymien edustajia.

– Meillä ei ollut agendaa, eikä ministeriön rooli ole masinoida kampanjoita. Jos olisimme rakentaneet kampanjoita, olisi tilaisuuksista pitänyt rakentaa jonkin sortin jatkumo, ja sellaiseen ei ollut budjettia. Lisäksi normaalin viestinnän voimme tehdä omin voimin tai ostaa sen tueksi palveluja ulkopuolelta.

Tilaisuuden jäljiltä on kuitenkin Mäkisen mukaan syntynyt ainakin "vihapuhevideoita".

– Tilanne, jossa oli suuri määrä turvapaikanhakijoita – meidän piti miettiä, muuttaako se Suomea ja miten siihen valmistaudutaan.

Sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin mukaan tilaisuuden taustalla oli pelko siitä, miten suomalainen yhteiskunta kestää muutoksen, jossa turvapaikanhakijoita saattaa tulla tuhat päivässä.

kansliapäällikkö Nerg: Taustalla pelko– Halusimme lievittää vihapuhetta. Meillä oli tuntu, ettemme pysty tarpeeksi aktiivisesti viestimään, mitä Suomessa on tapahtumassa.

Sisäministeriön strategiassa on Nergin mukaan määritelty, että viranomaiset tarvitsevat tuekseen kolmatta sektoria ja yrityksiä.

Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-8420824


Huh,Huh. Melkoista tekstiä.

Valtamediat, Suomen johtavia viestintä- ja mainostoimistoja, yritysmaailman edustajia ja järjestöt ohjeistettiin viestimään tuolloin mamuinvaasiosta mahdollisimman myönteisesti.
Käsittämätöntä probakandaa suomen kansalle!
Tätä jo itse ihmettelin tuolloin 2015, uutisissa, mainoksissa, politiikassa yms ihmettelin suomalaisten poliitikkojen, median muuttunutta uutta uutisointimallia.
Kuinka tämä on mahdollista, että se suomi, vaivalla ja sodilla saavutettu hyvinvoinivaltio suomen kansalaisille, missä minä (60-v ukko) olen syntynyt ja kasvanut, ollaan romuttamassa viimeisien hallituksien aikana?
Ne jotka haluavat suomen hyvinvointivaltiona pysymistä, niin turvallisuuden-, hyvinvoinnin-, yms ,leimataan median, poliitikkojen ja monien muiden toimijoiden ja haittamaahanmuuton kannattajien vaikutuksella rasisteiksi ja natseiksi..

T: "Olen suomalainen"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mamutulva kirjoitti:

Sisäministeriö pelästyi turvapaikanhakijoiden määrää – pyysi viestintägurut ideoimaan "valtavaa myrskyä"

https://yle.fi/uutiset/3-8420824

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu