Näin SDP otti vuonnan 2015 kantaa pakolaisasioihin

Enemmän pakolaisia
ja turvapaikanhakijoita

Ylen vaalikoneessa 2015 yksi väittämistä oli Suomen pitää ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.

Sdp otti puolueena tähän vaalikoneen väittämään kannan ”samaa mieltä”. Esimerkiksi kokoomuksen kanta oli ”eri mieltä”, keskustan kanta oli ”eri mieltä” ja PS:n kanta oli ”täysin eri mieltä”.

Sdp:n Tytti Tuppurainen, Sanna Marin ja Antti Rinne ottivat kukin henkilökohtaisesti ”samaa mieltä” -kannan.

– Suomen tulisi ottaa vastaan nykyistä enemmän pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, Sanna Marin kirjoitti lisäyksenä.

– Suomi on edelleen verrattaen vauras maa. Meidän on kannettava kannettava osamme kansainvälisestä solidaarisuudesta. Turvapaikanhakijoiden määrä on Suomessa paljon pienempi kuin monissa muissa Euroopan maissa, Antti Rinne totesi Ylen vaalikoneelle.

– Nykyinen sopimusjärjestely on säilytettävä. On huolehdittava pakolaisista ja turvapaikanhakijoista sekä parannettava oloja lähtömaissa. Suomeen tulee tällä hetkellä vain noin 3000 turvapaikanhakijaa vuodessa, kun vastaava luku Ruotsissa on lähes 100 000. Malttia tarvitaan puolin ja toisin. Emme voi katsoa kaukaa, kun Välimerestä on tulossa suuri joukkohauta, Tytti Tuppurainen totesi vaalikoneelle.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sen sijaan otti väittämään kannan ”eri mieltä”.

– Turvapaikkapolitiikassa en muuttaisi Suomen nykyistä linjaa, Antti Lindtman totesi.

”Ei tarvetta
rajoittamiselle”

Ylen 2015 vaalikoneessa oli myös väittämä Maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi.

Kaikki neljä Sdp:n kärkinimeä ottivat siihen kannan ”täysin eri mieltä” tai ”eri mieltä”. ”Eri mieltä” oli myös Sdp:n kanta puolueena.

– Maahanmuuton rajoittamiselle ei ole tarvetta, Sanna Marin totesi vaalikoneelle.

– Meidän ei pidä olla terrorismin uhan osalta sinisilmäisiä. Maahanmuuton rajoittaminen ei kuitenkaan avoimessa maailmassa ole oikea keino torjua terrorismia. Viranomaisilla on oltava riittävät toimivaltuudet terrorismin torjuntaan ennalta, Antti Rinne kirjoitti.

– Maahanmuuttajat eivät ole terroristeja. Terrorismin torjunnassa on huolehdittava rajavalvonnasta ja huolehdittava maassa asuvan väestön – olipa tausta mikä tahansa – keskuudessa ole kasvupohjaa terrorismille, Tytti Tuppurainen totesi.

– Kysymys on nurinkurinen. Maahanmuutto ja terrorismi eivät ole sama asia, Antti Lindtman otti kantaa.

Nyt esim. Helsingissä raiskauksista tekevät ulkommaliset 54 %! Kenellä on vastuu!
1<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vastuu on niillä, jotka niitä raiskauksia ja väkivallan tekoja tekevät. Suomen vankiloissa on paljon väkivaltarikollisia, jotka ovat syntyperäisiä suomalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HyväSDP kirjoitti:

Enemmän pakolaisia
ja turvapaikanhakijoita

Ylen vaalikoneessa 2015 yksi väittämistä oli Suomen pitää ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.

Sdp otti puolueena tähän vaalikoneen väittämään kannan ”samaa mieltä”. Esimerkiksi kokoomuksen kanta oli ”eri mieltä”, keskustan kanta oli ”eri mieltä” ja PS:n kanta oli ”täysin eri mieltä”.

Sdp:n Tytti Tuppurainen, Sanna Marin ja Antti Rinne ottivat kukin henkilökohtaisesti ”samaa mieltä” -kannan.

– Suomen tulisi ottaa vastaan nykyistä enemmän pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, Sanna Marin kirjoitti lisäyksenä.

– Suomi on edelleen verrattaen vauras maa. Meidän on kannettava kannettava osamme kansainvälisestä solidaarisuudesta. Turvapaikanhakijoiden määrä on Suomessa paljon pienempi kuin monissa muissa Euroopan maissa, Antti Rinne totesi Ylen vaalikoneelle.

– Nykyinen sopimusjärjestely on säilytettävä. On huolehdittava pakolaisista ja turvapaikanhakijoista sekä parannettava oloja lähtömaissa. Suomeen tulee tällä hetkellä vain noin 3000 turvapaikanhakijaa vuodessa, kun vastaava luku Ruotsissa on lähes 100 000. Malttia tarvitaan puolin ja toisin. Emme voi katsoa kaukaa, kun Välimerestä on tulossa suuri joukkohauta, Tytti Tuppurainen totesi vaalikoneelle.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sen sijaan otti väittämään kannan ”eri mieltä”.

– Turvapaikkapolitiikassa en muuttaisi Suomen nykyistä linjaa, Antti Lindtman totesi.

”Ei tarvetta
rajoittamiselle”

Ylen 2015 vaalikoneessa oli myös väittämä Maahanmuuttoa Suomeen on rajoitettava terrorismin uhan vuoksi.

Kaikki neljä Sdp:n kärkinimeä ottivat siihen kannan ”täysin eri mieltä” tai ”eri mieltä”. ”Eri mieltä” oli myös Sdp:n kanta puolueena.

– Maahanmuuton rajoittamiselle ei ole tarvetta, Sanna Marin totesi vaalikoneelle.

– Meidän ei pidä olla terrorismin uhan osalta sinisilmäisiä. Maahanmuuton rajoittaminen ei kuitenkaan avoimessa maailmassa ole oikea keino torjua terrorismia. Viranomaisilla on oltava riittävät toimivaltuudet terrorismin torjuntaan ennalta, Antti Rinne kirjoitti.

– Maahanmuuttajat eivät ole terroristeja. Terrorismin torjunnassa on huolehdittava rajavalvonnasta ja huolehdittava maassa asuvan väestön – olipa tausta mikä tahansa – keskuudessa ole kasvupohjaa terrorismille, Tytti Tuppurainen totesi.

– Kysymys on nurinkurinen. Maahanmuutto ja terrorismi eivät ole sama asia, Antti Lindtman otti kantaa.

Nyt esim. Helsingissä raiskauksista tekevät ulkommaliset 54 %! Kenellä on vastuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu