12_13: jumala teki väärin

BlueDevil

Kysäisimpä tuossa sellaista, että onko ihmisuhraus missään tilanteessa hyväksyttävää. Nimimerkin 12_13 vastaus oli selvä:

"Ei. "

No, silloinhan Joosua teki väärin kuten jumalakin:

" Israelilaiset surmasivat Hasorissa joka ainoan elävän olennon. He julistivat asukkaat Herralle kuuluvaksi uhriksi eivätkä jättäneet heistä eloon ainoatakaan. Hasorin kaupungin Joosua tuhosi polttamalla. 12

Hän valtasi myös kaikki muut kaupungit, otti niiden kuninkaat vangiksi ja surmasi heidät ja kaupunkien asukkaat Herralle kuuluvana uhrina, kuten Mooses, Herran palvelija, oli käskenyt."

Mitenkähän tästä luistellaan...

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epiphaniuseikirj

      Ihmisuhraus ei ainoastaan ole hyväksyttävää, vaan se on yksi niistä asioista joka vaikuttaa olevan absoluuttisen hyvä teko moraalisesti, silloin kun tua uhraus kohdistuu itseen toisten puolesta.

      Esimerkiksi jos joku pelastaa lapsia palavasta talosta menettäen itse samalla henkensä, niin tuskin on maanpäällä ihmistä(jonka mielenterveys on kunnossa) joka ei pitäisi tuota tekoa hyvänä ja sankarillisena.

      • Sitten jos niistä lapsista kasvaa kammottavia nuorisojengiläisiä, niin onko se teko edelleenkin hyvä ja sankarillinen?

        Olisiko muuten Hitler pitänyt abortoida?

      • Epiphaniuseikirj
        kekek-kekek kirjoitti:

        Sitten jos niistä lapsista kasvaa kammottavia nuorisojengiläisiä, niin onko se teko edelleenkin hyvä ja sankarillinen?

        Olisiko muuten Hitler pitänyt abortoida?

        "Sitten jos niistä lapsista kasvaa kammottavia nuorisojengiläisiä, niin onko se teko edelleenkin hyvä ja sankarillinen?"

        Tottakai. Ei sitä etukäteen voi tietää mitä kenestäkin tulee.

        "Olisiko muuten Hitler pitänyt abortoida?"

        Ei yhtään sen enempää kuin ketään muutakaan.
        Jos hänen tulevat tekonsa olisi ollut tiedossa raskauden aikana, niin asiasta voisi ehkä väitellä.
        Toisaalta meillä ei ole tietoa miten historia olisi kulkenut ilman Hitlerin "panosta".
        Voi olla että paljon paremmin, mutta voi myös olla että paljon huonommin.

      • Epiphaniuseikirj kirjoitti:

        Olet siis sitä mieltä, että tekojen seurauksista ei voi päätellä tekojen "hyvyyttä" tai "pahuutta"?

      • Epiphaniuseikirj
        kekek-kekek kirjoitti:

        Olet siis sitä mieltä, että tekojen seurauksista ei voi päätellä tekojen "hyvyyttä" tai "pahuutta"?

        "Olet siis sitä mieltä, että tekojen seurauksista ei voi päätellä tekojen "hyvyyttä" tai "pahuutta"?"

        Tässä tilanteessa se on joka tapauksessa hyvä.
        Ellet sitten ole sitä mieltä että jättäisit lapset taloon palamaan ihan vain siltä varalta että heistä ehkä saattaa tulla kakkiaisia myöhemmin?

        Monissa muissa tapauksissa pitää katsoa kokonaiskuvaa. Tekojen seurausten jälkeen on helpompi käsittää kokonaiskuva. Asiat voivat olla monimutkaisia niinkuin tiedät.

        Nyt oletkin siis epävarma siitä, että voiko tekojen seurauksista päätellä tekojen "hyvyyttä" tai "pahuutta"?

      • mitässitten
        kekek-kekek kirjoitti:

        Sitten jos niistä lapsista kasvaa kammottavia nuorisojengiläisiä, niin onko se teko edelleenkin hyvä ja sankarillinen?

        Olisiko muuten Hitler pitänyt abortoida?

        Eihän tuo ollut meidän sotia kummempaa. Marsalkka määrää sinut tapettavaksi jos kieltäydyt sotimasta.
        Tai meillähän ne juur nyt on oikeastaanNiinistöjä nimeltään jotka sen määrää.
        Ja EUn eliitti viranomaiset kärkkyvät sitä valtaa myös.
        Nyt niillä on kuppi nurin kun britit pyrkii siitä eroon.
        Ranskalaisethan kävi uhraamassa kaddafin verta tässä taannoin ilman mitään valtuuksia.

    • 12____13

      > No, silloinhan Joosua teki väärin kuten jumalakin:
      > " Israelilaiset surmasivat Hasorissa joka ainoan elävän olennon. He julistivat asukkaat Herralle kuuluvaksi uhriksi eivätkä jättäneet heistä eloon ainoatakaan. Hasorin kaupungin Joosua tuhosi polttamalla. 12

      Mielestäni tuo ei ole uhraamista. He tappoivat nuo ihmiset, ja sitä kutsutaan uhriksi, mutta se ei ole sama kuin uskonnollinen uhraaminen, kuten syntiuhrit yms, mistä Raamatussa myös puhutaan.

      Uhri sanalla on useita merkityksiä, voi olla rikoksen uhri, tai sodan uhri ym. Ne eivät mielestäni ole sama kuin uskonnollinen uhraaminen.

      • Uskonnollista uhraamistahan se nimenomaan on, kun tapettava julistetaan uskonnolliseksi uhriksi.

      • 12____13
        kekek-kekek kirjoitti:

        Uskonnollista uhraamistahan se nimenomaan on, kun tapettava julistetaan uskonnolliseksi uhriksi.

        > Uskonnollista uhraamistahan se nimenomaan on, kun tapettava julistetaan uskonnolliseksi uhriksi.

        Jos joku jälkikäteen julistaa uskonnolliseksi uhraamiseksi jonkun, se ei tarkoita, että teko oli oikeasti uskonnollista uhraamista. Vai hyväksytkö, jos sanon viestisi olleen uskonnollista uhraamista?

      • 12____13 kirjoitti:

        >>Vai hyväksytkö, jos sanon viestisi olleen uskonnollista uhraamista? <<

        Mitä minä siinä viestissä uhrasin?

        Raamatusta löytyy kyllä esimerkkejä, missä massamurhattavat jo etukäteen määritellään uskonnolliseksi uhriksi.

      • Anemianperusteet
        kekek-kekek kirjoitti:

        Uskonnollista uhraamistahan se nimenomaan on, kun tapettava julistetaan uskonnolliseksi uhriksi.

        Ateistisen maailmankatsomuksenkin omaavan tappotyöt? Hänhän toimii silloin vakaumuksensa hyväksi varsinkin jos se tapahtuu sellaisessa asemassa jossa on valtaa yli joukkojen.

    • Ateistit ovat itse paholaisen uhreja, eivätkä näytä pitävän sitä minään pahana.

      • Uskovaisethan on ne, joista kys. asia on mainio juttu.

        Vai onko niin, että sinäkin siellä taivaassasi sitten itket ikuisesti helvetissänne kituvia läheisiänne?

      • Luucifer
        kekek-kekek kirjoitti:

        Uskovaisethan on ne, joista kys. asia on mainio juttu.

        Vai onko niin, että sinäkin siellä taivaassasi sitten itket ikuisesti helvetissänne kituvia läheisiänne?

        Markin kaltaisten mielestä kaikki, omat rakkaansakin, jotka eivät usko jeesus-satuihin, ansaitsevat kärsiä ikuisesti.
        Kristillistä rakkautta.

      • Luucifer kirjoitti:

        Markin kaltaisten mielestä kaikki, omat rakkaansakin, jotka eivät usko jeesus-satuihin, ansaitsevat kärsiä ikuisesti.
        Kristillistä rakkautta.

        Uskovaiset taivaassaan ovat joko ikuisesti onnettomia tai kovin sydämettömiä.

      • Clauss
        kekek-kekek kirjoitti:

        Uskovaiset taivaassaan ovat joko ikuisesti onnettomia tai kovin sydämettömiä.

        Minulle aikoinaan väitettiin, että taivaassa unohtaa kaikki ne jotka eivät päässeet taivaaseen. Tosin tuo taivaskuvaus tuntuu olevan niitä yksilöllisiä toiveita. Kaikki vain eivät osaa edes kuvitella sitä loppuun asti. Kysymykseen, mitä henkilö aikoo tehdä sen ikuisuuden, ei oikein vastauksia tule. Jotkut väittävät, että joka päivä unohtaa mitä edellisenä teki ja saa elää vaikka saman uudestaan.

    • Epiphaniuseikirj

      "Mitenkähän tästä luistellaan..."

      Eli pidät siis ihmiselämää pyhänä, kun kuolemia kauhistelet?

      Kauhisteletko myös sitä, kun karhu tappaa lajitoverinsa pentuja?
      Onko ihminen eläin vai ei?

      Jos kauhistelet sitä, että Jumala voi antaa tämmöisen käskyn, niin oletettavasti pidät jo omaasi ja muiden ihmisten elämiä jotenkin erityisinä. Miksi?

      • Ja sinä uskovaisena siis pidät erittäinkin luonnollisena sitä, että kun "Jumalan ääni käskee", eli päässä viiraa, on tartuttava tikariin tai pommiin, ja lähdettävä murhanhommiin?

      • kysynuuvestaan
        kekek-kekek kirjoitti:

        Ja sinä uskovaisena siis pidät erittäinkin luonnollisena sitä, että kun "Jumalan ääni käskee", eli päässä viiraa, on tartuttava tikariin tai pommiin, ja lähdettävä murhanhommiin?

        Jos sinullako viiraa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5178
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1512
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1353
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      958
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      63
      728
    Aihe