Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta,

Jer 3:12-14 Mene
ja julista nämä sanat pohjoiseen päin
ja sano:
Palaja,
sinä luopiovaimo Israel,
sanoo Herra;
minä en enää synkistä teille kasvojani,
sillä minä olen armollinen,
sanoo Herra,
enkä pidä vihaa iankaikkisesti.

Ainoastaan tunne rikoksesi,
että olet luopunut Herrasta,
Jumalastasi,
ja juossut sinne ja tänne vieraitten jumalain tykö,
kaikkien viheriäin puitten alle,
ettekä ole kuulleet minun ääntäni,
sanoo Herra.

Palatkaa takaisin,
te luopuneet lapset,
sanoo Herra,
sillä minä olen ottanut teidät omikseni,
ja minä noudan teidät,
yhden ainoankin kaupungista
ja kaksi sukukunnasta,
ja tuon teidät Siioniin.
7195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Rom 5:6-11 Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.

Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä;
hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.

Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä,
että Kristus,
kun me vielä olimme syntisiä,
kuoli meidän edestämme.

Paljoa ennemmin me siis nyt,
kun olemme vanhurskautetut hänen veressään,
pelastumme hänen kauttansa vihasta.

Sillä jos me silloin,
kun vielä olimme Jumalan vihollisia,
tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta,
paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt,
kun olemme sovitetut;

emmekä ainoastaan sovitetut,
vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.

Äänestä

Mutta tämä leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo on johtanut siihen, että lasten kasvatuksessa toimittaan kuin kamelikurki, katu ja nuorisojengien kasvattamat kakaralaumat harhailivat tänne pohjoiseen- tekemään sopimattomuuksia.
Job 39:16-20
Kamelikurjen siipi lepattaa iloisesti,
mutta asuuko sen sulissa
ja höyhenissä haikaran hellyys?

Se jättää munansa maahan,
hiekalle helteen haudottaviksi.

Ei se ajattele,
että jalka voi ne särkeä
ja metsän eläimet polkea ne rikki.

Se on tyly poikasilleen,
niinkuin ne eivät olisikaan sen omia;
hukkaan menee sen vaiva,
mutta ei se sitä pelkää.

Sillä Jumala on jättänyt sen viisautta vaille
ja tehnyt sen ymmärryksestä osattomaksi.

Äänestä

mainos.
Raamatun sanaa kun otetaan kirjaimen mukaan se ainoastaan kuolettaa.

Jeesus sanoo pelastuksesta:"ihmiselle se on mahdottomuus, vain Jumalalle mahdollista.

Ihminen ei siis pelastu jos ja kun hän vaan ajattelee; no niin minä tunnen rikokseni ja palaan nyt Herran tykö.

Äänestä
  • no niin minä tunnen rikokseni
    ja palaan nyt Herran tykö.

    Tuo on ainoa ja oikea johtopäätös!

    Äänestä

  • JeesuksenVerenKautta kirjoitti:

    no niin minä tunnen rikokseni
    ja palaan nyt Herran tykö.

    Tuo on ainoa ja oikea johtopäätös!

    Näin se näkyy mitä Jeesuksen sanoma ns. uskoville merkitsee.
    Murheellista.

    Äänestä

Froi. 2:34 Herra antoi, herra otti. Tyydy siihen hottentotti.

1Äänestä
  • Sananl. 1:26 niin minäkin nauran teidän hädällenne,
    pilkkaan,
    kun tulee se,
    mitä te kauhistutte;

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tule-Herrasi-iloon-nyt kirjoitti:

Jer 3:12-14 Mene
ja julista nämä sanat pohjoiseen päin
ja sano:
Palaja,
sinä luopiovaimo Israel,
sanoo Herra;
minä en enää synkistä teille kasvojani,
sillä minä olen armollinen,
sanoo Herra,
enkä pidä vihaa iankaikkisesti.

Ainoastaan tunne rikoksesi,
että olet luopunut Herrasta,
Jumalastasi,
ja juossut sinne ja tänne vieraitten jumalain tykö,
kaikkien viheriäin puitten alle,
ettekä ole kuulleet minun ääntäni,
sanoo Herra.

Palatkaa takaisin,
te luopuneet lapset,
sanoo Herra,
sillä minä olen ottanut teidät omikseni,
ja minä noudan teidät,
yhden ainoankin kaupungista
ja kaksi sukukunnasta,
ja tuon teidät Siioniin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu