Neuvostoliitto kaatui koska se syötiin

sisältäpäin erilaisten rikollisten toimesta. Ei kaatunut siksi, että järjestelmä olisi ollut jotenkin huono.

Kuka tai ketkä tulivat onnellisiksi kaatumisesta, tavan kansako? Ei suinkaan vaan oligarkit ja länsimaiset suuryhtiöt, jotka kaikki ryntäsivät joukolla maan kansallisomaisuuksia jakamaan. Kansahan joutui sanoinkuvaamattomaan kurjuuteen, siihen kapitalismin onnelaan. Nykyinen järjestelmä pysyy pystyssä ryöstäjien voimin kun pieni klikki jakaa kaikkea sulle-mulle-periaatteella.
Ilmoita

- Mistä tietää, ettei Marx ollut tiedemies?

- Tiedemies olisi kokeillut rotilla ensin.

Aivan kuten anarkismikin ei kommunismi toimi sen takia, että ihminen on sellainen kuin on. Joka ikinen kerta kumpaakin "kokeiltaessa" on valtaan noussut pieni eliittiklikki sortamaan suurta enemmistöä.

Teoriassa hyviä sosiaalisia keksintöjä, mutta eivät käytännössä toimi.
5 VASTAUSTA:
Toimivampaa mallia kuin sosialistinen ei ole ihmiskunta keksinyt. Tutustu vaikka Israelin kibbutseihin ja kerro mikä niissä on pielessä.
että-yritä-vaan kirjoitti:
Toimivampaa mallia kuin sosialistinen ei ole ihmiskunta keksinyt. Tutustu vaikka Israelin kibbutseihin ja kerro mikä niissä on pielessä.
Kerro sinä missä mainitsin sosialismin? Kommunismi on ihmisen älyllä ja moraalilla toteutettuna sosialismin irvikuva, joka joka kerta historiassa on sortunut totalitarismiin.

Moderni sosialidemokratiakin on melko O.K., kunhan ylisääntelylle ja maailmoja syleilevälle kaiken suvaitsemiselle ei anneta liikaa valtaa.
Kollimaattori kirjoitti:

"""Kommunismi on ihmisen älyllä ja moraalilla toteutettuna sosialismin irvikuva"""

En tiedä oliko Marx tiedemies mutta oletko sinä ?
marximarski kirjoitti:
"""Kommunismi on ihmisen älyllä ja moraalilla toteutettuna sosialismin irvikuva"""

En tiedä oliko Marx tiedemies mutta oletko sinä ?
Ihmiset kollektiivina ovat typeriä. Oletko sinä?
Kollimaattori kirjoitti:
Ihmiset kollektiivina ovat typeriä. Oletko sinä?
Niin ja sosialismi on myös irvikuva elämästä. Sehän ei sovi suomalaisellekaan kun silloin kun muilta otetaan vääryydellä itselle.
Heti jos itseltä otetaan niin alkaa valitus.
Palkka on niin pieni ja eläke on niin pieni ja koulutus on niin heikkoa ja sossu ei anna tarpeeksi eikä kela.
Oikea sosialistinen ajatushan pitäisi olla se, että annan muille kaikkeni, eikös niin?
Sosialistit varastelee työpaikoilta, eivät tee työtään, eivät kanna vastuuta töistään.
Se on kun hölmöläisten porukka. Silti jotkut ovat niitä äänestäneet.
Sosialistit haluaa lisää MIEHIÄ maahan, kun maassa ei vissiin ole miehiä?
+Lisää kommentti
Kommunismia on kokeiltu ja totuus on ettei se toimi. Kiinassakin on lähes kansallisosialismi
2 VASTAUSTA:
Jo yksin perusprinsiippi pettää!

Työläinen EI KOKENUT tuotantovälineitä omiksi ja laiskotteli ja varasti mielin määrin! Sellainen on ihmisluonto!

Samasta syystä monella on OMAT työkalut tiptop- kunnossa kun taas yhteiset on aina kesäterässä!
EiSeVaanToimi kirjoitti:
Jo yksin perusprinsiippi pettää!

Työläinen EI KOKENUT tuotantovälineitä omiksi ja laiskotteli ja varasti mielin määrin! Sellainen on ihmisluonto!

Samasta syystä monella on OMAT työkalut tiptop- kunnossa kun taas yhteiset on aina kesäterässä!
DDR:ssä ei kehittynyt mikään 60-luvun jälkeen ja Honecker teki selvää jälkeä 60-luvulle asti toimineista yksityistä yrityksistä jotka oli maan selkäranka

Ympäristösaasteet oli aivan valtavat ja infrastruktuuri heikentyi koko ajan korjaustoimenpiteet oli täysin riittämättömiä ja tehottomia
+Lisää kommentti
Suuri ja mahava (lyöntivirhe) > mahtava Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa.

Sosialismi > kommunismi = rikosi ihmiskuntaa kohtaan.

Henkinen, fyysinen ja taloudellinen pakkopaita.
Ilmoita
”Neuvostoliitto kaatui koska se syötiin sisältäpäin erilaisten rikollisten toimesta. Ei kaatunut siksi, että järjestelmä olisi ollut jotenkin huono.”

VAIN HUONO JÄRJESTELMÄ sisältää rikollisia, jotka sen kaataa? Et nyt itse asiassa edes itse yritä vastata, että MIKSI niin ”mainio ja hyvin toimiva järjestelmä ”. Sitten kaatui? Mistä ne ”rikolliset” muka tuli? Ei ne lännestä tulleet!

Autanko puolestani ja luettelen syitä:
- ylisuuri armeija ja rajavartiolaitos
- monimiljoonainen elätettävä puoluekoneisto
- ylisuuri varustelu
- tehoton ja kehno teollisuus
- valtaisa byrokratia

Neuvostoliiton taloudellinen pohja ei riittänyt suurvalta-asemaan ja siksi se romahti!
Ilmoita
Reagan taisi älyttää NL-johtoa pahasti.
Ilmoita
Ryssät kaatoi Reagan, naton varustelu ja rosvot johtajat, alkaja voisi perehtyä tosiasioihin eikä trolleihin tai omiin raskaiseen ideologiaa ja haaveisiinsa.
Ilmoita
Niin ja kun rotanhäntä pistin alkoi tylsyä ja ei voitu enää tappaa miljoonia toisinajattelijoita ja kommunismin vastustajia niinkuin ennen vanhaan, ihmiset alkoivat ajatelemaan omilla aivoilla eikä pravdan totuus ollut enää ainoa totuus.
Nuvostovallan aikaankin oli omat oligarkit joilla oli tatsat ja hotellit sotsilla ei niistä rivi kansalainen päässyt nauttimaan ja jos akoi kysellä liikaa päätyi siperiaan. Aleksei kysyi miksei meillä ole valkoista leipää, seuraavana päivänä vladi kysyi mihin aleksei on hävinnyt. koko sosialistinen neuvostotasavalta oli luotu valtaisalla ihmisten tappamisella ja sortamisella, komunismi on yhtä vaarallinen aatesuunta kuin natsit.
1 VASTAUS:
""""Nuvostovallan aikaankin oli omat oligarkit joilla oli tatsat ja hotellit """

Niin on meilläkin, köyhät ruokajonoissa ja ökyrikkaat lekottelemassa joten mitä meinaat.
+Lisää kommentti
Niin, kansanviholliset lopulta onnistuivat järjestelmän kaatamisessa. Stalin poistui keskuudestamme aivan liian aikaisin, jämerää isän kättä olisi kipeästi tarvittu vielä 90-luvullakin.
4 VASTAUSTA:
Hirviömäinen luokkayhteiskunta kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kun raaka poliisivaltio alkoi horjua niin kukaan ei enää tahtonut sitä puolustaa tai sen jatkavan! Niinpä iso mäytä pskatunkio romahti ja suremaan jäi vain Tarkkispoika ja pari muuta jämästallaria!
KokoMaailmaIloitsi kirjoitti:
Hirviömäinen luokkayhteiskunta kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kun raaka poliisivaltio alkoi horjua niin kukaan ei enää tahtonut sitä puolustaa tai sen jatkavan! Niinpä iso mäytä pskatunkio romahti ja suremaan jäi vain Tarkkispoika ja pari muuta jämästallaria!
Iso mätä pskatunkio romahti kun Hitlerin aivot lensivät seinälle ja suremaan jäi vain pari jämähomonatsia.
sinne-lensivät kirjoitti:

Kerrankin Ketale oikeassa jossakin. Piti tämäkin päivä nähdä. Ei siihen tarvittu kuin 100 001 postausta :)
sinne-lensivät kirjoitti:
Iso mätä pskatunkio romahti kun Hitlerin aivot lensivät seinälle ja suremaan jäi vain pari jämähomonatsia.
”Iso mätä pskatunkio romahti kun Hitlerin aivot lensivät seinälle ja suremaan jäi vain pari jämähomonatsia.”

Onneksi niin teki eikä sitä kukaan sure!

Sen sijaan neukkutunkion romahdus oli Tarkkispojalle järkytys!
+Lisää kommentti
Häirikkö tekstailee avauksensa tukiviestissä:

#Stalin määräsi yli 6 miljoonaa ihmistä sisäiseen karkotukseen Siperian perukoille. Ensi sijalla olivat vähemmistökansat, kuten suomensukuiset, tsetseenit, tataarit jne,#

Ainakin tsetseenit ja tataarit liittyivät saksalaisiin eli kyseessä oli vakava maanpetos. Sellaisesta yleensä rankaistaan.

#.Oikeudenkäyntiä ei tarvittu, vain NKVD:n päätös.#

Sittenhän meno oli samaa kuin Suomessa 1918 tai myöhemmin muilutuksissa. Riitti kun isäntämies teki päätöksen ja sillä oli kohtalo selvä.

#Sittemmin nämä ihmiset on rehabilitoitu syytöminä.#

Eli aika pian Stalinin kuoleman jälkeen, meni vain 3 vuotta. Meillä samaa on odotettu jo kohta 101 vuotta. Mitä opimme tästä, kommunismi on rehellisempi myöntämään omat virheensä kuin mitä suomalainen kapitalismi. Niin se vain on vaikka joitain tämä totuus närästääkin vatsanpohjasta.
9 VASTAUSTA:
”Ainakin tsetseenit ja tataarit liittyivät saksalaisiin eli kyseessä oli vakava maanpetos. Sellaisesta yleensä rankaistaan.”

Valtaosa kyydityksistä perustui tekaistuihin syytteisiin ja kuvastivat vain tekijän rikollisia pyrkimyksiä! Näillä keinoin Stalin murhasi peräti 20 miljoonaa omaa kansalaista!

”Sittenhän meno oli samaa kuin Suomessa 1918 tai myöhemmin muilutuksissa. ”

Valtaosa perustui oikeuden päätöksiin. Tosin sisällissodassa tapahtui molemmin puolin myös laittomiin teloituksiin ja niiden kostoihin!

”Riitti kun isäntämies teki päätöksen ja sillä oli kohtalo selvä.”

Ei riittänyt vaan kenttäoikeuteen!

#Sittemmin nämä ihmiset on rehabilitoitu syytöminä.#

”Eli aika pian Stalinin kuoleman jälkeen, meni vain 3 vuotta. ”

Ei suinkaan kaikkia eikä se herättänyt 20 miljoonaa takaisin henkiin.

”Meillä samaa on odotettu jo kohta 101 vuotta.”

Vain Tarkkispoika enää odottaa jotakin. Asiaa on käsitelty laidasta laitaan muistelmissa ja historiikeissa!

” Mitä opimme tästä, kommunismi on rehellisempi myöntämään omat virheensä kuin mitä suomalainen kapitalismi. ”

Kommunismi ei koskaan myönnä virheitään ja jos sen kerran hetken tekee niin kurssi kääntyy taas!

”Niin se vain on vaikka joitain tämä totuus närästääkin vatsanpohjasta.”

Vain Tarkkispoikaa närästää ja hän käy ikuista toivotonta taistelua! Jurppiihan se kun idoli romahti 1991 kun taas Suomi on yhä vapaa jaitsenäinen!
TarkkispoikaaKyrsii kirjoitti:

-----Valtaosa kyydityksistä perustui tekaistuihin syytteisiin ja kuvastivat vain tekijän rikollisia pyrkimyksiä!----

Sitä samaa kuin Suomessakin mikä on erittäin hyvin kuvattu räätäli Halmeen tapauksessa. Juuri noin, tekaistua soopaa. Tosin niitä vastaaavia tapauksia oli tuhansia ja taas tuhansia.

#”Sittenhän meno oli samaa kuin Suomessa 1918 tai myöhemmin muilutuksissa. ”
Valtaosa perustui oikeuden päätöksiin. #

Ai, siis muilutustenkin valtaosa perustui oikeuden päätöksiin. Uskoo ken tahtoo, minä en.

#”Riitti kun isäntämies teki päätöksen ja sillä oli kohtalo selvä.”
Ei riittänyt vaan kenttäoikeuteen!#

Suomen laki ei tuntenut ns. kenttäoikeuksia rauhanaikana eikä varsinkaan näiden ns. kenttäoikeuksien menettelytapoja kun asianomistajat istuivat oikeutta vailla mitään lakeja ja säädettyjä menettelytapoja maksellen vanhoja kalavelkoja ja ikiaikaisia kaunoja vapaalla murhaamisoikeudella. Jokainen ns. kenttäoikeuden päätökseen perustuva teloitus on murha eikä murha vanhene koskaan.

#Sittemmin nämä ihmiset on rehabilitoitu syytöminä.
”Ei suinkaan kaikkia eikä se herättänyt 20 miljoonaa takaisin henkiin.#

Rehabilitoitu kumminkin, toisin kuin Suomessa eivätkä ne 27 000 murhattua täälläkään henkiin heräisi.

#”Meillä samaa on odotettu jo kohta 101 vuotta.”
Asiaa on käsitelty laidasta laitaan muistelmissa ja historiikeissa!#

Ja monessako niissä on esitetty valtiovallan anteeksipyyntö? Käsitellä saa vaikka 1000 v mutta se on nyt vaan eri asia kuin rikoksen tunnustus ja anteeksipyyntö.

#” Mitä opimme tästä, kommunismi on rehellisempi myöntämään omat virheensä kuin mitä suomalainen kapitalismi. ”
Kommunismi ei koskaan myönnä virheitään !

Sinä siis kiistät sen, että N-liitto myönsi Stalinin virheet kuten myös Gorbatshov lukuisat kommunistien virheet. Puhut pelkkää arvotonta paskaa !
”Sitä samaa kuin Suomessakin mikä on erittäin hyvin kuvattu räätäli Halmeen tapauksessa. ”

Puhut romaanissa olleesta fiktiivisestä hahmosta?

”siis muilutustenkin valtaosa perustui oikeuden päätöksiin. Uskoo ken tahtoo, minä en.”

Kukapa Tarkkispojan uskomisista välittää? Muilutukset olivat laittomia ja syyllisiä rangaistiin.

”Suomen laki ei tuntenut ns. kenttäoikeuksia rauhanaikana”

Kevät 1918 oli kaukana rauhanajasta!

#Sittemmin nämä ihmiset on rehabilitoitu syytöminä.
”Ei suinkaan kaikkia eikä se herättänyt 20 miljoonaa takaisin henkiin.#

Rehabilitoitu kumminkin”

Vainpieni osa!

”toisin kuin Suomessa eivätkä ne 27 000 murhattua täälläkään henkiin heräisi.”

Suomessa ei murhattu 27.000 vaan heistä yli 5.000 kuoli sotatoimissa laillista hallitusta vastaan ja 14.500 menehtyi vankileireillä tauteihin.

#”Meillä samaa on odotettu jo kohta 101 vuotta.”
Asiaa on käsitelty laidasta laitaan muistelmissa ja historiikeissa!#

”monessako niissä on esitetty valtiovallan anteeksipyyntö? Käsitellä saa vaikka 1000 v mutta se on nyt vaan eri asia kuin rikoksen tunnustus ja anteeksipyyntö.”

Mitä ihmeen anteeksipyyntöä? He olivat nousseet aseelliseen kapinaan laillista hallitusta vastaan!

Venäjällä käytiin lokakuun vallankumouksen jälkeen pitkä ja verinen sisällissota, jonka bolsevikit voittivat! Sodassa kuoli useampi miljoona sotijaa!

Oletko koskaan kuullut bolsevikien tunnustavan tai pyytävän anteeksi kuolemia valkoisten armeijoiden puolelta?

TarkkisOnEpälooginen kirjoitti:

.....Kevät 1918 oli kaukana rauhanajasta!....

Neiti ei taaskaan tiedä mitään, Suomea ei oltu julistettu sotatilaan eikä sotatilan soveltamiseen riitä jonkun pussihousuisännän subjektiivinen arvio "levotontapa näkyy olevan, alettaskos tappamahan".

Mikään Suomen laki ei tuolloin tuntenut kenttäoikeuksia. Jos sellaisia aletaan soveltaa niin se tehdään voimassaolevaa lakia noudattaen. Joten kyseessä olivat yksityiset murhaporukat, joitten "pöytäkirjat" sitten varmuuden vuoksi tuhottiin koska pelättiin että tulikohan tehtyä sittenkin murhia. Laillisen oikeuden ei tarvitse hävittää todisteita toiminnastaan ja olemassaolostaan.
TarkkisOnEpälooginen kirjoitti:
”Sitä samaa kuin Suomessakin mikä on erittäin hyvin kuvattu räätäli Halmeen tapauksessa. ”

Puhut romaanissa olleesta fiktiivisestä hahmosta?

”siis muilutustenkin valtaosa perustui oikeuden päätöksiin. Uskoo ken tahtoo, minä en.”

Kukapa Tarkkispojan uskomisista välittää? Muilutukset olivat laittomia ja syyllisiä rangaistiin.

”Suomen laki ei tuntenut ns. kenttäoikeuksia rauhanaikana”

Kevät 1918 oli kaukana rauhanajasta!

#Sittemmin nämä ihmiset on rehabilitoitu syytöminä.
”Ei suinkaan kaikkia eikä se herättänyt 20 miljoonaa takaisin henkiin.#

Rehabilitoitu kumminkin”

Vainpieni osa!

”toisin kuin Suomessa eivätkä ne 27 000 murhattua täälläkään henkiin heräisi.”

Suomessa ei murhattu 27.000 vaan heistä yli 5.000 kuoli sotatoimissa laillista hallitusta vastaan ja 14.500 menehtyi vankileireillä tauteihin.

#”Meillä samaa on odotettu jo kohta 101 vuotta.”
Asiaa on käsitelty laidasta laitaan muistelmissa ja historiikeissa!#

”monessako niissä on esitetty valtiovallan anteeksipyyntö? Käsitellä saa vaikka 1000 v mutta se on nyt vaan eri asia kuin rikoksen tunnustus ja anteeksipyyntö.”

Mitä ihmeen anteeksipyyntöä? He olivat nousseet aseelliseen kapinaan laillista hallitusta vastaan!

Venäjällä käytiin lokakuun vallankumouksen jälkeen pitkä ja verinen sisällissota, jonka bolsevikit voittivat! Sodassa kuoli useampi miljoona sotijaa!

Oletko koskaan kuullut bolsevikien tunnustavan tai pyytävän anteeksi kuolemia valkoisten armeijoiden puolelta?

#” Mitä opimme tästä, kommunismi on rehellisempi myöntämään omat virheensä kuin mitä suomalainen kapitalismi. ”
Kommunismi ei koskaan myönnä virheitään !

Sinä siis kiistät sen, että N-liitto myönsi Stalinin virheet kuten myös Gorbatshov lukuisat kommunistien virheet. Puhut pelkkää arvotonta paskaa !
.....He olivat nousseet aseelliseen kapinaan laillista hallitusta vastaan!....

Ai, kuten sekin perheenäiti joka Tampereella taistelun lakattua läksi kaupungille etsimään itselleen ja lapsilleen juomavettä mutta vietiin tavara-asemalle ja ammuttiin. Sen sortin "kapinallisia" oli vähintäin satoja ellei enempikin.

Mutta mitäs lahtarihallinto nöyrtyisi näitäkään tekojaan anteeksipyytämään vaikka myöntävät, että syyttömiäkin meni ja paljon menikin. Työläisiä ja/tai köyhiä kun olivat niin punaisia varmaankin olivat ja punaisethan sai ampua kaikki, mitä niitä tutkimaan.
TarkkisOnEpälooginen kirjoitti:
”Sitä samaa kuin Suomessakin mikä on erittäin hyvin kuvattu räätäli Halmeen tapauksessa. ”

Puhut romaanissa olleesta fiktiivisestä hahmosta?

”siis muilutustenkin valtaosa perustui oikeuden päätöksiin. Uskoo ken tahtoo, minä en.”

Kukapa Tarkkispojan uskomisista välittää? Muilutukset olivat laittomia ja syyllisiä rangaistiin.

”Suomen laki ei tuntenut ns. kenttäoikeuksia rauhanaikana”

Kevät 1918 oli kaukana rauhanajasta!

#Sittemmin nämä ihmiset on rehabilitoitu syytöminä.
”Ei suinkaan kaikkia eikä se herättänyt 20 miljoonaa takaisin henkiin.#

Rehabilitoitu kumminkin”

Vainpieni osa!

”toisin kuin Suomessa eivätkä ne 27 000 murhattua täälläkään henkiin heräisi.”

Suomessa ei murhattu 27.000 vaan heistä yli 5.000 kuoli sotatoimissa laillista hallitusta vastaan ja 14.500 menehtyi vankileireillä tauteihin.

#”Meillä samaa on odotettu jo kohta 101 vuotta.”
Asiaa on käsitelty laidasta laitaan muistelmissa ja historiikeissa!#

”monessako niissä on esitetty valtiovallan anteeksipyyntö? Käsitellä saa vaikka 1000 v mutta se on nyt vaan eri asia kuin rikoksen tunnustus ja anteeksipyyntö.”

Mitä ihmeen anteeksipyyntöä? He olivat nousseet aseelliseen kapinaan laillista hallitusta vastaan!

Venäjällä käytiin lokakuun vallankumouksen jälkeen pitkä ja verinen sisällissota, jonka bolsevikit voittivat! Sodassa kuoli useampi miljoona sotijaa!

Oletko koskaan kuullut bolsevikien tunnustavan tai pyytävän anteeksi kuolemia valkoisten armeijoiden puolelta?

#” Mitä opimme tästä, kommunismi on rehellisempi myöntämään omat virheensä kuin mitä suomalainen kapitalismi. ”
Kommunismi ei koskaan myönnä virheitään !

Sinä siis kiistät sen, että N-liitto myönsi Stalinin virheet kuten myös Gorbatshov lukuisat kommunistien virheet. Puhut pelkkää arvotonta paskaa !
------Oletko koskaan kuullut bolsevikien tunnustavan tai pyytävän anteeksi kuolemia valkoisten armeijoiden puolelta?----

Venäjän punaisten toiminnan ei kuuluisi olla normi Suomessa mutta eräille se näkyy olevan, että kun tehdään kaikki kuten Venäjän punaiset tekivät niin hyvin menee.

Toisaalta, minä en ota kantaa sinun isänmaasi asioihin, koetan keskittyä enempi Suomeen. Keskity sinä Venäjään, jookos.
punaisia-tapettihin kirjoitti:

Ketale taas muutaman minuutin hyoperventiloinut, ja kerännyt lisää kiihkoa :)
"Toisaalta, minä en ota kantaa sinun isänmaasi asioihin, koetan keskittyä enempi Suomeen. Keskity sinä Venäjään, jookos."
Sanoo Ketale, joka minuutin välein puskee palstalle ryssien tekojen puolustelua, vähättelyä, tai mikä vielä helpompaa palstan yksinäiselle stallrivajakille, pyyhkii pahat teot kokonaan pois. Huvittavaa, että pistää meidät, jotka tuovat nuo synnit esille, venäläisiksi. Mutta, stallarin logiikalla se toki on mahdollista. Tosi tosi outoa, että on aina ajatuksineen niin kovin yksin. Palstalla ja oikeassa elämässä. Käyhän se varmasti hermon päällle pitkässä juoksussa, ja se on tosi hauskaa :)
ketaleen_ikiliikkuja kirjoitti:

Älä neiti nyt hermostu ellei ole SE päivä kuukaudesta kun hormonit reistaa. Kyllä punaisia-tapettihin kirjailee asiaa. Ethän sinä ole vielä koskaan kirjoittanut mitään, et sanakaan, Suomen asioista vaan vain Neuvostoliitosta ja sieltäkin vain Stalinista. Pakosta se panee ajatteleen, että josko sinun juuresi ovatkin sieltä.

Olkoon aiheena mikä asia tahansa mistä päin maailmaa tahansa, vaikka ilmastonmuutoksesta, niin sinun kommenttisi on "Stalin tapatti 20 miljoonaa". Eikö se ole sinusta itsestäsikin jotenkin outoa.
outo-olet kirjoitti:

"Älä neiti nyt hermostu ellei ole SE päivä kuukaudesta kun hormonit reistaa."
Vaikuttiko että olisin hermostunut? Tapasi mukaan osasit vain tahtomattasi taas viihdyttää idioottimaisella kommentillasi. Tuosta lauseesta vain huomaa, että et tunne naisiakaan. Onpa ihme, ettet ole kelleen kelvannut. Tauotta ruikuttavan ja mistään tietämättömän miehen irvikuvan luulisi olevan haluttua tavaraa :)

"Kyllä punaisia-tapettihin kirjailee asiaa. "
Ketale on sitä mieltä, että Ketale kirjoittaa asiaa. Suloista ettet riitele keskenäsi. Olenhan minä korjannut, tai siis koittanut korjata virheitäsi tuhansia kertoja. Paljon muistakin kuin ryssien tekemisistä. Sinulla on vain tapana kiittämättä kadota pariksi kuukaudeksi noista keskusteluista. Ilmeiseti siinä ajassa tappion kitkerä kalkki haihtuu suusta, tai yksinkertaisena vain asia katoaa mielestä. MeAgain toki on ollut vielä paljon parempi läksyttäjä, mutta sinulle kaikki erimieltä olevat taitavat olla yksi ja sama henkilö,
"Ethän sinä ole vielä koskaan kirjoittanut mitään, et sanakaan, Suomen asioista vaan vain Neuvostoliitosta ja sieltäkin vain Stalinista. Pakosta se panee ajatteleen, että josko sinun juuresi ovatkin sieltä."
Kuten jo totesin, olen kohdallasi koittanut korjata paljon muutakin tietämättömyyttäsi, pelkästään ryssien kohdalla. Esim. ryssien käyttämästä kalustosta, Land Lease tuesta ym. ym. ym. Olen myös sanonut että asun Suomessa koska viihdyn täällä, asiat menee hyvin. Homma toimii. Ryssien epäkohdista ja sikailuista puhuminen tekee minusta siis ryssän? Ok, tajuan. Samalla vajakkistallarilogiikalla tauoton suomalaisten, länsimaiden (johon Suomi luojan kiitos kuuluu) ym. herjaaminen tekee Ketaleesta suomalaisen, tottakai...
+Lisää kommentti
Syötiin syötiin sisältäpäin. Se on sitä kommunismia ja sosialismia.
Tuhoutuminen tulee sisältäpäin. Sisällä päätetään typeriä, sisällä tehdään virheitä ja jokainen järjestelmän osa, yrittää tuhota osansa. Kaikki odottaa silti ruokaa joka on laadullisesti tuhoutunut sekin aikoja sitten.
Ilmoita
Liian ikääntynyt johto luotti nuorempaan sukupolveen eikä pitänyt heitä silmällä. Siten roistot pääsivät valtaamaan NKP:n sisältä ja ottivat lopulta maan omaisuudet omiin taskuihinsa Tsubaisin johdolla.

Lännen pankit olivat kaappauksessa auliisti mukana myöntämässä näille ketkuille lainoja. Tosin ketkut eivät lainoja tarvinneet eikä kansallisomaisuudesta lopultakaan kellekään mitään maksaneet, veivät kaiken ilmaiseksi. Halvalla meni mutta menköön.
3 VASTAUSTA:
Neukulan kaatumisen tuoma kurjuus ei olekaan esimerkki sosialismin vaan kapitalismin epäonnistumisesta. Sosialismin aikana meni hyvin, kapitalismi toi kurjuuden.
aina-paranee-vaan kirjoitti:

ihan oikeesti hyvin? Voin lohduttaa, ei mennyt. Siinä vaiheessa kun Kremlin muurien sisältä määrätään minkä mallisia ja kokoisia kenkiä ihmisten jalkaan tehdään niin mikään ei ole hyvin. Ja tilanne oli näin niin pitkään kunnes "suuri ja mahtava" kaatui. Se, että kansalle syötetään muunneltua totuutta ja asioista eriäviä näkemyksiä olevia roudataan maan itäosiin ei kaikkien näkemyksen mukaan ole synonyymi sille, että meni hyvin? Venäjä on edelleen roistojen hallinnassa eikä merkkejä paremmasta näy. Kapitalismi ei ole tuonut kurjuutta Venäjälle, vaan maan säälittävän surkea hallinto.
aina-paranee-vaan kirjoitti:
Neukulan kaatumisen tuoma kurjuus ei olekaan esimerkki sosialismin vaan kapitalismin epäonnistumisesta. Sosialismin aikana meni hyvin, kapitalismi toi kurjuuden.
"Neukulan kaatumisen tuoma kurjuus ei olekaan esimerkki sosialismin vaan kapitalismin epäonnistumisesta. "

Todellisuudessa neukkulan ankeus ja kurjuus alkoi pistää aina vain pahemmin silmään kun sitä vertasi kehittyneisiin markkinatalousmaihin!

Ei nyky-Venäjällä OLE vapaata markkinataloutta vaan pyuolivillainen kyhäelmä a la Putin!
+Lisää kommentti
#länsimaiset suuryhtiöt ...... ryntäsivät joukolla maan kansallisomaisuuksia jakamaan.#

Ottivathan ne äkkiä Länsi-Siperian öljyvaratkin omikseen. Varmaan saivat halvalla, tuskin markkinahintaa maksoivat. Venäjä tomeutui ja otti ne takaisin itselleen ja tietysti siitäkin rangaistuksena nyt harjoitetaan pakotteita. Krim, mainoksen sanoin "mikä ihana tekosyy ".
1 VASTAUS:
"tuskin markkinahintaa maksoivat."

Jos jotain maksoivat niin kenelle? Tietenkin erilaisten bulvaaniyhtiöitten kautta itselleen. Osan siivusta venäläisille agenteille.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Neuvostoliitto kaatui koska se syötiin

sisältäpäin erilaisten rikollisten toimesta. Ei kaatunut siksi, että järjestelmä olisi ollut jotenkin huono.

Kuka tai ketkä tulivat onnellisiksi kaatumisesta, tavan kansako? Ei suinkaan vaan oligarkit ja länsimaiset suuryhtiöt, jotka kaikki ryntäsivät joukolla maan kansallisomaisuuksia jakamaan. Kansahan joutui sanoinkuvaamattomaan kurjuuteen, siihen kapitalismin onnelaan. Nykyinen järjestelmä pysyy pystyssä ryöstäjien voimin kun pieni klikki jakaa kaikkea sulle-mulle-periaatteella.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta