Pakkoruotsin perusteet puuttuvat opetussuunnitelmasta

Tuorein opetussuunnitelma on luopunut kielten kohdalla oppiaineen perusteiden kuvaamisesta. Kaikista muista oppiaineista perusteet löytyvät.

Aiemmin kukin kieli sai kuvata omaa erinomaisuuttaan myös opsissa ja pakkoruotsin kohdalla avoimesti painotettiin "historiallisia ja kulttuurisia syitä". Pakkiruotsin kritiikin myötä luovuttiin perusteluista ja päädyttiin korostamaan vieraita kieliä korina, jossa perusteet ovat samat ja valinnat tehdään omien tavoitteiden pohjalta. Muissa kielissä näin onkin, mutta ruotsihan on pakko. Pakkoa ei haluttu enää perustella, koska kritiikin kestäviä perusteita ei ole.

Pakkoruotsin kohdalla on sama teksti kuin muissakin kielissä yhdellä lisäyksellä, viittaus pohjoismaihin löytyy:

"Toisen kotimaisen kielen opetus on osa kielikasvatusta ja johdatusta kielitietoisuuteen. Toisen kotimaisen kielen opiskelu valmistaa oppilaita suunnitelmalliseen ja luovaan työskentelyyn erilaisissa kokoonpanoissa. Oppilaille ja oppilasryhmille luodaan mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa myös eri puolilla Pohjoismaita."
7<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi ruotsinkielinen lukee suomea?
Antaako OPS siihen vastausta?

1Äänestä
  • Undervisningen i det andra inhemska språket är en del av språkpedagogiken och fostran till språkmedvetenhet. Studierna i det andra inhemska språket ska förbereda eleverna för planmässigt och kreativt arbete i olika sammansättningar. Eleverna och elevgrupperna ska också ges möjligheter att bilda nätverk och kommunicera med finskspråkiga elever och grupper.

    1Äänestä

  • Vaintämä kirjoitti:

    Undervisningen i det andra inhemska språket är en del av språkpedagogiken och fostran till språkmedvetenhet. Studierna i det andra inhemska språket ska förbereda eleverna för planmässigt och kreativt arbete i olika sammansättningar. Eleverna och elevgrupperna ska också ges möjligheter att bilda nätverk och kommunicera med finskspråkiga elever och grupper.

    kommunicera+med+finskspråkiga =+osata+maan+pääkieltä+suomea+(yli+90%+puhuu+äidinkielenä),+suomen+kieli+yhdistää+suomalaisia

    Äänestä

  • Ruotsinkielisiä+alle+5%+-+heistäkin+isolla+osalla+äidinkielenä+suomi!

    Äänestä

  • Tiedät+kyllä,+että+yli+90%+>>>+alle+5%.Mitään+suru-kaksikielisyyttä+ei+Suomessa+ole!

    Äänestä

"Eleverna och elevgrupperna ska också ges möjligheter att bilda nätverk och kommunicera med finsk-
språkiga elever och grupper"

Kovin on ristiriidassa..

Eihän suomenkielisellä ole mitään todellista tarvetta opiskella toista kotimaista eli suomenruotsia. Pohjoismaat eivät ole meidän kotimaamme ja niissä puhuttu kieli ei ole kotimainen kieli vaan vieras kieli. Suomenruotsalaiselle sen sijaan toinen kotimainen on relevantti taito.

1Äänestä

Alla i Finland måste kunna Finska och Svenska !

Det tar två år at lärä Sig !

Kaksi vuotta ja suomen oppii jos haluaa !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Opetussuunnitelmasta kirjoitti:

Tuorein opetussuunnitelma on luopunut kielten kohdalla oppiaineen perusteiden kuvaamisesta. Kaikista muista oppiaineista perusteet löytyvät.

Aiemmin kukin kieli sai kuvata omaa erinomaisuuttaan myös opsissa ja pakkoruotsin kohdalla avoimesti painotettiin "historiallisia ja kulttuurisia syitä". Pakkiruotsin kritiikin myötä luovuttiin perusteluista ja päädyttiin korostamaan vieraita kieliä korina, jossa perusteet ovat samat ja valinnat tehdään omien tavoitteiden pohjalta. Muissa kielissä näin onkin, mutta ruotsihan on pakko. Pakkoa ei haluttu enää perustella, koska kritiikin kestäviä perusteita ei ole.

Pakkoruotsin kohdalla on sama teksti kuin muissakin kielissä yhdellä lisäyksellä, viittaus pohjoismaihin löytyy:

"Toisen kotimaisen kielen opetus on osa kielikasvatusta ja johdatusta kielitietoisuuteen. Toisen kotimaisen kielen opiskelu valmistaa oppilaita suunnitelmalliseen ja luovaan työskentelyyn erilaisissa kokoonpanoissa. Oppilaille ja oppilasryhmille luodaan mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa myös eri puolilla Pohjoismaita."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu