Olet mukana tukemassa, mutta ulkona hallituksesta

Ruotsin solmussa ollut hallitustilanne on rikkomassa pitkän historian omaavat blokkirajat. Pääministeriehdokas Stefan Löfven sai porvarileiristä keskustan ja liberaalien tuen sosialidemokraattien ja ympäristöpuolueen hallitusvaihtoehdolle. Tuella oli kova hinta: Sosiaalidemokraatit joutuivat myöntymään 73 kohdan vaatimuslistaan, joka sisältää muun muassa pienten ja keskisuurien yritysten verotuksen keventämisen, työnantajamaksun pienentämisen, työttömyysturvan uudistamisen, irtisanomisen helpottamisen ja ”solidaarisuusveron” poistamisen. Merkittävä keskustan ja liberaalien vaade oli myös se, että vasemmistopuolue jätetään päätöksenteon ulkopuolelle.

Tämän sovun suurin voittaja on keskusta, joka Åbo Akademin tutkijan Thomas Karvin mukaan ”syö sekä kakun että säästää sen” (Hufvudstadsbladet 15.1.). Tilanne on kieltämättä herkullinen keskustalle, joka voi vaikuttaa hallituksen toimintaan, mutta samalla kasvattaa kannatustaan oppositiossa.

Allianssipuolueet keskusta ja liberaalit onnistuivat sosialidemokraattien kanssa tekemänsä sopimuksen ansiosta myös estämään nationalistisen ruotsidemokraatit-puolueen vallan kasvamisen. Tilanne olisi ollut toinen, jos keskusta ja liberaalit olisivat tukeneet kokoomuksen ja kristillisdemokraattien hallituspohjaa, joka olisi vaatinut ruotsidemokraattien tuen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin se vaan meni, että keskustaan ei Ruotsissa luotettu ja demarit saivat taas muodostaa hallituksen.

https://www.arvopaperi.fi/uutiset/tassa-ruotsin-uuden-hallitukset-myyntiaikeet/fb59f707-7e17-3c18-8cfe-6f9beb321d58

https://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/736434-suomi-jaa-pahasti-alakynteen-tie-ja-infrarahoituksessa-ruotsissa-3-miljardia
Meillä onkin ollut niin huono liikenneministeri (Anne Berner) että tiet on neljässä vuodessa päässyt surkeaan kuntoon.

https://pt-media.org/2019/01/21/ruotsiin-vahvistettiin-uusi-hallitus-ministereineen-ei-mitaan-muutosta-viime-kauteen/

Eikä myöskään "ruotsin persutja" päästetty hallitukseen, kuten sipilä teki ja samalla upotti itsensä "Siniseen tulevaisuuteen"

Äänestä
  • Juha-Lesta Sipilä varasti lestatyylisesti häpeilemättä viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänestäneiden äänet parlamenttarismia halveeraavalla sinipiikahallitusvirityksellään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aika.kumma.tilanne kirjoitti:

Ruotsin solmussa ollut hallitustilanne on rikkomassa pitkän historian omaavat blokkirajat. Pääministeriehdokas Stefan Löfven sai porvarileiristä keskustan ja liberaalien tuen sosialidemokraattien ja ympäristöpuolueen hallitusvaihtoehdolle. Tuella oli kova hinta: Sosiaalidemokraatit joutuivat myöntymään 73 kohdan vaatimuslistaan, joka sisältää muun muassa pienten ja keskisuurien yritysten verotuksen keventämisen, työnantajamaksun pienentämisen, työttömyysturvan uudistamisen, irtisanomisen helpottamisen ja ”solidaarisuusveron” poistamisen. Merkittävä keskustan ja liberaalien vaade oli myös se, että vasemmistopuolue jätetään päätöksenteon ulkopuolelle.

Tämän sovun suurin voittaja on keskusta, joka Åbo Akademin tutkijan Thomas Karvin mukaan ”syö sekä kakun että säästää sen” (Hufvudstadsbladet 15.1.). Tilanne on kieltämättä herkullinen keskustalle, joka voi vaikuttaa hallituksen toimintaan, mutta samalla kasvattaa kannatustaan oppositiossa.

Allianssipuolueet keskusta ja liberaalit onnistuivat sosialidemokraattien kanssa tekemänsä sopimuksen ansiosta myös estämään nationalistisen ruotsidemokraatit-puolueen vallan kasvamisen. Tilanne olisi ollut toinen, jos keskusta ja liberaalit olisivat tukeneet kokoomuksen ja kristillisdemokraattien hallituspohjaa, joka olisi vaatinut ruotsidemokraattien tuen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu