Porvarillinen politiikka perustuu valehteluun,

vääristelyyn ja pilkkaamiseen. Muutaman mainitakseni.

Että Stalin olisi ollut kommunisti. Ei ollut koska tapatti vallan saatuaan heti ensi töikseen N-liitosta kaikki kommunistit. Niin ei kommunisti tee, eihän Hitlerkään tapattanut Saksasta natseja eikä lahtari Suomesta suojeluskuntalaisia. Omiaan kun kukaan ei tapata, viholliset vain. Kommunistit Stalin koki näinollen vihollisikseen.

Että Suomen jyrkän linjan kommunistit olisivat olleet stalinisteja. Tuskin yksikään oli, olivat vain puhdasoppisempia mitä saarislaiset mutta heidän ajatteluunsa ei kuulunut Stalinin ihannointi.

Houritaan ja toistellaan pilkkaa Suomen "suomettumisesta", joka oli vain Länsi-Saksassa keksitty pilkkasana Suomea kohtaan. Mutta porvarin suussa maistuu niin ihanalle.

Jätetään kertomatta se, että Mannerheim halusi Suomen tekevän myönnytksiä N-liitolle syksyllä -39, mm. Suomenlahden saaret. Piti Suomen valitsemaa kovaa linjaa täydellisenä typeryytenä. Kuten myös se, että Mannerheim pani alulle äärioikeiston kiroaman YYA-sopimuksen ja laati sopimuksesta ensimmäisen sopimusluonnoksen. Sitä tekstiä ei tosin enää löydy mistään luettavaksi vaikka varmastikin on tallessa.
Nämä kaksi juttua ovat äärioikeistolle täysin sopimattomia ja siksi niistä vaietaan. Vain historian harrastajat ne tietävät mutta tavallinen kansa ei ole koskaan kuullutkaan.
66149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Hupsista, Ketale taas hukassa. Ei löydy taaskaan mitään oppikirjoista, eikä mistään muustakaan. Kurjaa kun sama "mies" samassa tilanteessa kaiken aikaa. Kaikki maailman tieto vain hänen päässään, ei mihinkään kirjoitettu :)
Kurja aamu palstan yksinäisellä vajakkistallarilla. Ei taida olla eka kerta. Mutta hää taitaa olla siihen tottunut. Toivotaan kuitenkin että noin uutterasta työstä vielä joskus palkitaan, ja vaikkapa jo seuraavien satojen tuhansien copy/pasteiden jälkeen hän saa vielä opetuslapsen :)

Äänestä
  • -----Ei löydy taaskaan mitään oppikirjoista, eikä mistään muustakaan.----

    Mikä avauksessa luetelluista asioista löytyy koulukirjoista. Ja missä M-heimin laatima YYA-käsikirjoitus on luettavissa, anna linkki jos sellainen on.

    Äänestä

Stallari: "Että Stalin olisi ollut kommunisti. Ei ollut koska tapatti vallan saatuaan heti ensi töikseen N-liitosta kaikki kommunistit. "

Kun ei tapattanut kaikkia. Vain vastustajiksi arvelemansa.Aika paljon jäi, ainakin 150 miljoonaa.

"Niin ei kommunisti tee, eihän Hitlerkään tapattanut Saksasta natseja eikä lahtari Suomesta suojeluskuntalaisia. "

Oliko Hitler siis kommunisti? Hänhän tapatti aikalailla kommunisteja.
Suomessa suojeluskuntalaisia tappoivat punikit. Olivatko kommunisteja? Heitäkin Stalin tapatti
11 000.

"Omiaan kun kukaan ei tapata, viholliset vain. Kommunistit Stalin koki näinollen vihollisikseen."

Ihanko noin? Stalin oli NKP:n pääsihteeri ja kommunistien epäjumala.Ainakin kuolemaansa asti.

#Houritaan ja toistellaan pilkkaa Suomen "suomettumisesta", joka oli vain Länsi-Saksassa keksitty pilkkasana Suomea kohtaan. Mutta porvarin suussa maistuu niin ihanalle.#

Niinkö? Oikeisto on nimenomaan kiistänyt suomettumisen ja ajanut puolueettomuuspolitiikkaa.

"Jätetään kertomatta se, että Mannerheim halusi Suomen tekevän myönnytksiä N-liitolle syksyllä -39, mm. Suomenlahden saaret. Piti Suomen valitsemaa kovaa linjaa täydellisenä typeryytenä. "

Niinkö? Kyllä asia kerrotaan kaikissa yhteyksissä Marskin muistelmista alkaen.

"Kuten myös se, että Mannerheim pani alulle äärioikeiston kiroaman YYA-sopimuksen ja laati sopimuksesta ensimmäisen sopimusluonnoksen. Sitä tekstiä ei tosin enää löydy mistään luettavaksi vaikka varmastikin on tallessa."

Mannerheim laati Heinrichsin kanssa ensimmäisen sopimusluonnoksen, mutta Stalin hylkäsi sen.
Luonnos löytyy mm. Mannerheimin muistelmista ja Juhani Suomen Mannerheim-kirjasta.Samasta yhteydestä löyty M:n kauhistuminen, kun lopullinen YYA-sopimus 1948 solmittiin.

"Nämä kaksi juttua ovat äärioikeistolle täysin sopimattomia ja siksi niistä vaietaan. "

Lykkäät hölynpölyä. Tiedot ovat kaikkien saatavissa, jos kiinnostaa. Äärioikeisto ei ole koskaan määrännyt,mitä Suomessa julkaistaan ja mitä ei.Kaikkein vähiten nykyisin.

"Vain historian harrastajat ne tietävät mutta tavallinen kansa ei ole koskaan kuullutkaan."

Kyllä on, jos esimerkiksi on sattunut katsomaan tv-dokumentteja lähihistoriastamme. Tutkimukset ovat kirjastoissa jokaisen saatavissa, jos kiinnostaa.

Olet aikamoinen valehtelija, jopa stallariksi.

Äänestä
  • .....Kun ei tapattanut kaikkia. Vain vastustajiksi arvelemansa.Aika paljon jäi, ainakin 150 miljoonaa.-----

    Aika vähän on 150 milj. siihen nähden, että sillä väellä siirsi teollisuuden Uralille ja voitti Saksan ja 30 miljoonan hengen sotatappioista huolimatta jo 1950-luvulla oli 180 miljoonaa. Kovia poikia ja tyttöjä lisääntymään, pakko myöntää.

    Kiva myöntö sinulta kuitenkin, että neukkulassa oli Stalinin aikana 150 milj. kommunistia !

    ------"Niin ei kommunisti tee, eihän Hitlerkään tapattanut Saksasta natseja eikä lahtari Suomesta suojeluskuntalaisia. "
    Oliko Hitler siis kommunisti? Hänhän tapatti aikalailla kommunisteja.
    Suomessa suojeluskuntalaisia tappoivat punikit. -----

    Joko yrität tehdä vääristelystä taidetta tai sitten olet vain uskomattoman umpityhmä. Teksti kun sanoo, että ei kukaan omiaan tapa. Se ei sano, että ei kukaan kommunisteja tapa kuten sinä väität sanotun.

    ----Ihanko noin? Stalin oli NKP:n pääsihteeri ja kommunistien epäjumala.Ainakin kuolemaansa asti.-----

    Ehkä oli teidän kremlinsien epäjumala ja taitaa olla vieläkin.

    ------Niinkö? Oikeisto on nimenomaan kiistänyt suomettumisen ja ajanut puolueettomuuspolitiikkaa.-----

    Ainakin tämän palstan oikeistolle se pilkkatermi on hunajaa korville. Puolueettomuutta ajoivat vain keskusta ja vasemmisto, ei oikeisto ole sitä ajanut koskaan. Tai jos on ajanut niin koettanut ajaa sen pois Suomesta, heh.

    ------"Jätetään kertomatta se, että Mannerheim halusi Suomen tekevän myönnytksiä N-liitolle syksyllä -39, mm. Suomenlahden saaret. Piti Suomen valitsemaa kovaa linjaa täydellisenä typeryytenä. "
    Niinkö? Kyllä asia kerrotaan kaikissa yhteyksissä Marskin muistelmista alkaen.----

    Moniko normisuomalainen lukee tai on lukenut hänen muistelmansa? Tietääkseni niitä lukee vain historian harrastajat. Siksi tavan kansa ei ole kuullutkaan ja sehän juuri on tarkoituskin.

    ------"Kuten myös se, että Mannerheim pani alulle äärioikeiston kiroaman YYA-sopimuksen ja laati sopimuksesta ensimmäisen sopimusluonnoksen. Sitä tekstiä ei tosin enää löydy mistään luettavaksi vaikka varmastikin on tallessa."
    Mannerheim laati Heinrichsin kanssa ensimmäisen sopimusluonnoksen, mutta Stalin hylkäsi sen.-----

    Ihan sama kuka hylkäsi ja kuka hyväksyi. Kansalle ei ole kerrottu, että m-heim laittoi asian vireille.

    -----Tutkimukset ovat kirjastoissa jokaisen saatavissa, jos kiinnostaa-----

    Siinäpä se. Salassa pysyvät koska harva menee kirjastoihin näitä tietoja hakemaan kun ei edes tiedä mitä pitäisi hakea. Kyllä m-heimin ns. ansioista paasataan kaikille, miksei siis näistäkin ansioista.

    Äänestä

  • paasati-paapaa kirjoitti:

    .....Kun ei tapattanut kaikkia. Vain vastustajiksi arvelemansa.Aika paljon jäi, ainakin 150 miljoonaa.-----

    Stallari: "Aika vähän on 150 milj. siihen nähden, että sillä väellä siirsi teollisuuden Uralille ja voitti Saksan ja 30 miljoonan hengen sotatappioista huolimatta jo 1950-luvulla oli 180 miljoonaa. Kovia poikia ja tyttöjä lisääntymään, pakko myöntää."

    Teollisuuden siirto oli kyllä aloitettu jo ennen sotaa. Ei siihen 150 miljoonaa tarvittu, mutta noin 7 miljoonaa siirrettiin alkeellisiin oloihin, jopa taivasalle. Voitto Saksasta vaati länneltä melkoisen avun. Olihankyseessä NL:n taannoinen liittolainen,

    "Kiva myöntö sinulta kuitenkin, että neukkulassa oli Stalinin aikana 150 milj. kommunistia !"

    Kyllä se on NL:n johdon ilmoitus. Tosin kaikki eivät olleet NKP:n jäseniä.

    "Joko yrität tehdä vääristelystä taidetta tai sitten olet vain uskomattoman umpityhmä. "

    Soso. Tuo on teidän stallarien alaa. Lue hengenheimolaisesi aloitus!

    "Teksti kun sanoo, että ei kukaan omiaan tapa. Se ei sano, että ei kukaan kommunisteja tapa kuten sinä väität sanotun. "

    Teskti kertoo Stalinin tappaneen kommunisteja, koska ei itse ollut. Se on hengnheimolaisesi väite.

    "Ehkä oli teidän kremlinsien epäjumala ja taitaa olla vieläkin."

    Stallarithan Stalinia palvovat. Kremlinseistä en tiedä. Tuntuvat olevan teille stallareille läheisiä?

    "Ainakin tämän palstan oikeistolle se pilkkatermi on hunajaa korville. Puolueettomuutta ajoivat vain keskusta ja vasemmisto, ei oikeisto ole sitä ajanut koskaan. Tai jos on ajanut niin koettanut ajaa sen pois Suomesta, heh."

    Valehtelet. Oikeisto oli jo 30-luvulla pohjoismaisen puolueettomuuspolitiikan kannalla, Mannerheim, Paasikivi ja Kivimäki ihan nokkamiehinä, Ja YYA-aikana oikeisto nimenomaan korosti puolueettomuutta NL:on nojautumisen sijasta. Sitä ajoi vasemmisto.

    "Moniko normisuomalainen lukee tai on lukenut hänen muistelmansa? Tietääkseni niitä lukee vain historian harrastajat. Siksi tavan kansa ei ole kuullutkaan ja sehän juuri on tarkoituskin."

    Valehtelet. Muistelmia luettiin aikanaan laajasti. Asia on selvitetty lukuisissa muissakin yhteyksissä. Stallarithan eivät lue historiaa, vaan toistelevt propagandaansa.

    "Siinäpä se. Salassa pysyvät koska harva menee kirjastoihin näitä tietoja hakemaan kun ei edes tiedä mitä pitäisi hakea. "

    Jokainen kansalainen stallareita lukuunottamatta tietää kirjastot. Ja löytyväthän asiat vaikka googlaamallakin.

    "Kyllä m-heimin ns. ansioista paasataan kaikille, miksei siis näistäkin ansioista."

    Ettehän te Mannerheimistakaan kirjoita muuta kuin valeita. Silti hänestä tiedetään kaikki ansiot.

    "Siinäpä se. Salassa pysyvät koska harva menee kirjastoihin näitä tietoja hakemaan kun ei edes tiedä mitä pitäisi hakea. Kyllä m-heimin ns. ansioista paasataan kaikille, miksei siis näistäkin ansioista."
    Joo, ihan liian vaikeeta mennä kirjastoon. Vaadimme että kaikki tiedot kerrotaan radiossa ja kovaäänisissä. Koulukirjat 17 miljoonaa sivuisiksi, jotta niistä löytyy mm. kaikki tieto! Jos koulu kestää sen jälkeen 24532 vuotta, niin voivoi. Vaadimme tietoa!!!

    Äänestä

  • Valehtelet-taas kirjoitti:

    Stallari: "Aika vähän on 150 milj. siihen nähden, että sillä väellä siirsi teollisuuden Uralille ja voitti Saksan ja 30 miljoonan hengen sotatappioista huolimatta jo 1950-luvulla oli 180 miljoonaa. Kovia poikia ja tyttöjä lisääntymään, pakko myöntää."

    Teollisuuden siirto oli kyllä aloitettu jo ennen sotaa. Ei siihen 150 miljoonaa tarvittu, mutta noin 7 miljoonaa siirrettiin alkeellisiin oloihin, jopa taivasalle. Voitto Saksasta vaati länneltä melkoisen avun. Olihankyseessä NL:n taannoinen liittolainen,

    "Kiva myöntö sinulta kuitenkin, että neukkulassa oli Stalinin aikana 150 milj. kommunistia !"

    Kyllä se on NL:n johdon ilmoitus. Tosin kaikki eivät olleet NKP:n jäseniä.

    "Joko yrität tehdä vääristelystä taidetta tai sitten olet vain uskomattoman umpityhmä. "

    Soso. Tuo on teidän stallarien alaa. Lue hengenheimolaisesi aloitus!

    "Teksti kun sanoo, että ei kukaan omiaan tapa. Se ei sano, että ei kukaan kommunisteja tapa kuten sinä väität sanotun. "

    Teskti kertoo Stalinin tappaneen kommunisteja, koska ei itse ollut. Se on hengnheimolaisesi väite.

    ----Ihanko noin? Stalin oli NKP:n pääsihteeri ja kommunistien epäjumala.Ainakin kuolemaansa asti.-----

    "Ehkä oli teidän kremlinsien epäjumala ja taitaa olla vieläkin."

    Stallarithan Stalinia palvovat. Kremlinseistä en tiedä. Tuntuvat olevan teille stallareille läheisiä?

    "Ainakin tämän palstan oikeistolle se pilkkatermi on hunajaa korville. Puolueettomuutta ajoivat vain keskusta ja vasemmisto, ei oikeisto ole sitä ajanut koskaan. Tai jos on ajanut niin koettanut ajaa sen pois Suomesta, heh."

    Valehtelet. Oikeisto oli jo 30-luvulla pohjoismaisen puolueettomuuspolitiikan kannalla, Mannerheim, Paasikivi ja Kivimäki ihan nokkamiehinä, Ja YYA-aikana oikeisto nimenomaan korosti puolueettomuutta NL:on nojautumisen sijasta. Sitä ajoi vasemmisto.

    "Moniko normisuomalainen lukee tai on lukenut hänen muistelmansa? Tietääkseni niitä lukee vain historian harrastajat. Siksi tavan kansa ei ole kuullutkaan ja sehän juuri on tarkoituskin."

    Valehtelet. Muistelmia luettiin aikanaan laajasti. Asia on selvitetty lukuisissa muissakin yhteyksissä. Stallarithan eivät lue historiaa, vaan toistelevt propagandaansa.

    "Siinäpä se. Salassa pysyvät koska harva menee kirjastoihin näitä tietoja hakemaan kun ei edes tiedä mitä pitäisi hakea. "

    Jokainen kansalainen stallareita lukuunottamatta tietää kirjastot. Ja löytyväthän asiat vaikka googlaamallakin.

    "Kyllä m-heimin ns. ansioista paasataan kaikille, miksei siis näistäkin ansioista."

    Ettehän te Mannerheimistakaan kirjoita muuta kuin valeita. Silti hänestä tiedetään kaikki ansiot.

    -----Muistelmia luettiin aikanaan laajasti----

    Hahaa, taas tuollainen sisällyksetön heitto joka ei sano mitään. Paljonko sinulle on "laajasti", ihanko yksi tuhannesta aikuisesta vaiko yksi 10-tuhannesta. Sinun "perustelusi" ovat aina noita samoja, jokin epämääräinen heitto, joka ei tosiasiassa määrittele tai sano yhtään mitään.

    Montako tavista tiedät varmuudella joka on ne lukenut. Veikkaan, et ainuttakaan.

    Äänestä

  • Valehtelet-taas kirjoitti:

    Stallari: "Aika vähän on 150 milj. siihen nähden, että sillä väellä siirsi teollisuuden Uralille ja voitti Saksan ja 30 miljoonan hengen sotatappioista huolimatta jo 1950-luvulla oli 180 miljoonaa. Kovia poikia ja tyttöjä lisääntymään, pakko myöntää."

    Teollisuuden siirto oli kyllä aloitettu jo ennen sotaa. Ei siihen 150 miljoonaa tarvittu, mutta noin 7 miljoonaa siirrettiin alkeellisiin oloihin, jopa taivasalle. Voitto Saksasta vaati länneltä melkoisen avun. Olihankyseessä NL:n taannoinen liittolainen,

    "Kiva myöntö sinulta kuitenkin, että neukkulassa oli Stalinin aikana 150 milj. kommunistia !"

    Kyllä se on NL:n johdon ilmoitus. Tosin kaikki eivät olleet NKP:n jäseniä.

    "Joko yrität tehdä vääristelystä taidetta tai sitten olet vain uskomattoman umpityhmä. "

    Soso. Tuo on teidän stallarien alaa. Lue hengenheimolaisesi aloitus!

    "Teksti kun sanoo, että ei kukaan omiaan tapa. Se ei sano, että ei kukaan kommunisteja tapa kuten sinä väität sanotun. "

    Teskti kertoo Stalinin tappaneen kommunisteja, koska ei itse ollut. Se on hengnheimolaisesi väite.

    ----Ihanko noin? Stalin oli NKP:n pääsihteeri ja kommunistien epäjumala.Ainakin kuolemaansa asti.-----

    "Ehkä oli teidän kremlinsien epäjumala ja taitaa olla vieläkin."

    Stallarithan Stalinia palvovat. Kremlinseistä en tiedä. Tuntuvat olevan teille stallareille läheisiä?

    "Ainakin tämän palstan oikeistolle se pilkkatermi on hunajaa korville. Puolueettomuutta ajoivat vain keskusta ja vasemmisto, ei oikeisto ole sitä ajanut koskaan. Tai jos on ajanut niin koettanut ajaa sen pois Suomesta, heh."

    Valehtelet. Oikeisto oli jo 30-luvulla pohjoismaisen puolueettomuuspolitiikan kannalla, Mannerheim, Paasikivi ja Kivimäki ihan nokkamiehinä, Ja YYA-aikana oikeisto nimenomaan korosti puolueettomuutta NL:on nojautumisen sijasta. Sitä ajoi vasemmisto.

    "Moniko normisuomalainen lukee tai on lukenut hänen muistelmansa? Tietääkseni niitä lukee vain historian harrastajat. Siksi tavan kansa ei ole kuullutkaan ja sehän juuri on tarkoituskin."

    Valehtelet. Muistelmia luettiin aikanaan laajasti. Asia on selvitetty lukuisissa muissakin yhteyksissä. Stallarithan eivät lue historiaa, vaan toistelevt propagandaansa.

    "Siinäpä se. Salassa pysyvät koska harva menee kirjastoihin näitä tietoja hakemaan kun ei edes tiedä mitä pitäisi hakea. "

    Jokainen kansalainen stallareita lukuunottamatta tietää kirjastot. Ja löytyväthän asiat vaikka googlaamallakin.

    "Kyllä m-heimin ns. ansioista paasataan kaikille, miksei siis näistäkin ansioista."

    Ettehän te Mannerheimistakaan kirjoita muuta kuin valeita. Silti hänestä tiedetään kaikki ansiot.

    ----Jokainen kansalainen stallareita lukuunottamatta tietää kirjastot----

    Näkee tuosta, että ei ainakaan tuo kaveri ole eläissään ainuttakaan historian tai muunkaan alan tietoa hakenut kun kuvittelee, että tieto on siinä nenän edessä heti luettavissa kunhan vaan vaivautuu kirjastoon sisälle menemään. Kuvittelee, että ei tarvitse selata läpi esim. 30 Suomen historiasta kertovaa kirjaa eikä tieto löydy välttämättä vielä sittenkään.

    Äänestä

  • surkea-on-jäbä kirjoitti:

    Ratkiriemukasta on Ketaleen raivo tällä kertaa. Suomi on paskamaa kun ei kouluissa opeteta tietoa, mistä varsin harva on kiinnostunut. Mutta kun kyseinen tieto olisi kuitenkin kirjastosta kaikkien saatavilla, Suomi on paskamaa, kun kirjasto aivan liian vaikea ja vaarallinen paikka Ketaleelle :)
    Hänelle pitäisi oikeasti nyt äkkiä luovuttaa kaikki tieto, ei tästä muuten tule mitään :)

    Äänestä

Avaus perustuu valehteluun, vääristelyyn ja pilkkaamiseen.

Äänestä
  • Oikaise virheet, sinun kyvyilläsi se ei liene kovinkaan vaikeaa !

    Äänestä

  • Johan ne tuolla aiemmin oikaistiin?!

    Tarkkispoika on masokisti , joka tykkää tehdä törkyavauksia vaikka aina tulee turpiin niin että tukka lähtee!

    Äänestä

  • PettäjänTieOnTuskainen kirjoitti:

    Johan ne tuolla aiemmin oikaistiin?!

    Tarkkispoika on masokisti , joka tykkää tehdä törkyavauksia vaikka aina tulee turpiin niin että tukka lähtee!

    Missä oikastiin, ei näy ?

    Äänestä

  • Katso "Lykkäät-pötyä"

    Äänestä

  • Näkyy-kyllä kirjoitti:

    Katso "Lykkäät-pötyä"

    Turha toivo. Oletko koskaan nähnyt Ketaleen ottavan opikseen? Taitaa olla tapana vaan kadota keskustelusta aina siinä kohtaa kun huomaa taas kerran olleensa väärässä. Yleensä tuokaan lamppu ei sillä syty, vaan lässyttää loputtomiin.

    Äänestä

Sekin on porvarien keksimä törkyvale, että stalinismi olisi ollut kommunismin huippu, siis parasta kommunismia. Joka niin väittää näyttäköön, että jo Marxin, Leninin ja Engelsin kirjoitukset puhuvat tulevasta stalinimista (nimeltä mainiten) kommunismin huipentumana ja päämääränä.

Stalinhan oli vanha metsärosvo ja rikollinen eikä hänen järjestelmänsä edes muistuttanut oppi-isiensä ajatuksia vaan oli jonkunlainen feodalismin ja valtiokapitalismin sekasikiö. Joskus tuntuukin siltä, että tämän palstan porvarispojat ovat enemmän stalinisteja kuin palstan vasemmistolaiset. Ainakin ajatukset miten suhtautua toisinajattelijoihin ovat suoraan Stalinilta lainattuja, ei epäilystäkään. Nimi Stalin on vain korvattu nimellä Suurkapitalisti ja loppu onkin sitten sitä samaa.

Äänestä
  • On aivan yksi lysti se, mihin pskatunkio nimeltä Neuvostoliitto perustui! Se epäonnistui täysin ja romahti siksi 1991,

    Äänestä

  • TurhaSelittää kirjoitti:

    On aivan yksi lysti se, mihin pskatunkio nimeltä Neuvostoliitto perustui! Se epäonnistui täysin ja romahti siksi 1991,

    Natsitunkio romahti jo 1945 kestettyään vain 12 vuotta eli paljon aiemmin neukun vallattua Berliinin ja Valtakunnankanslian

    Äänestä

  • TurhaSelittää kirjoitti:

    On aivan yksi lysti se, mihin pskatunkio nimeltä Neuvostoliitto perustui! Se epäonnistui täysin ja romahti siksi 1991,

    #nimeltä Neuvostoliitto perustui! Se epäonnistui täysin ja romahti siksi 1991#

    Muutettiin ensin kapitalistimaaksi ja romahti vasta sitten. Tätä vaan eivät typerimmät tajua. Romahtaja oli kapitalistitunkio, ei Neuvostoliitto.

    Äänestä

  • puhut-pckaa-taas kirjoitti:

    Niin!!! Ketaleen haaveissa se NL olla porskuttaa yhä ja voi hyvin :)
    Tosi hölmöjä oli puoli Eurooppaa kun niin kiihkeästi halusivat toimivasta systeemistä, jossa kaikilla oli kivaa. Olisivat kysyneet Ketaleelta ensin. Hän on arvostettu tietäjä, kellä sisäpiirin tietoa, mm. ihan kaikkeen ;)

    Äänestä

  • puhut-pckaa-taas kirjoitti:

    #nimeltä Neuvostoliitto perustui! Se epäonnistui täysin ja romahti siksi 1991#

    Muutettiin ensin kapitalistimaaksi ja romahti vasta sitten. Tätä vaan eivät typerimmät tajua. Romahtaja oli kapitalistitunkio, ei Neuvostoliitto.

    ”Romahtaja oli kapitalistitunkio, ei Neuvostoliitto.”

    Ilmankos on Neuvostoliitto olemassa oleva asia yhä tänä päivänäkin!

    Muiden mielestä se romahti 1991!

    Äänestä

Porvarillinen politiikka on kapitalistista politiikkaa ja vassaripolitiikka marxilaissosialistista. Eli kyseessä on lähes sama asia ja kyllä, kaikki on valehtelua nykyisin

Äänestä

Stallari: "Sekin on porvarien keksimä törkyvale, että stalinismi olisi ollut kommunismin huippu, siis parasta kommunismia. Joka niin väittää näyttäköön, että jo Marxin, Leninin ja Engelsin kirjoitukset puhuvat tulevasta stalinimista (nimeltä mainiten) kommunismin huipentumana ja päämääränä."

Kyllä stalinismia esiteltiin äärivasemmalla Suomessakin vuosikymmenet nimenomaan kommunismin huippuna ja NL:a ainakin tulevaisuuden Onnelana. Stalin oli kansansa Isä Aurinkoinen, jota palvottiin myös Suomen äärivasemmistossa..

Marxin,Leninin ja Engelsin aattteiden nähtiin toteutuneen Stalinin johdolla.

Ei siinä porvareilla ollut mitään osuutta. Kauhistelua vain!

"Joskus tuntuukin siltä, että tämän palstan porvarispojat ovat enemmän stalinisteja kuin palstan vasemmistolaiset. "

Hehheh, Palstan "porvarispojat" ovat demokraatteja, vasemmistolaiset diktatuurin kannattajia.

"Ainakin ajatukset miten suhtautua toisinajattelijoihin ovat suoraan Stalinilta lainattuja, ei epäilystäkään."

Esitä jokin todiste. Porvaristo kannattaa mielipidevapautta kaikisa muodoissa. Vasemmisto ihailee Stalinia demokratian isänä.

" Nimi Stalin on vain korvattu nimellä Suurkapitalisti ja loppu onkin sitten sitä samaa."

Jassoo. Missähän tuollaista on esitetty?

Valehtelet taas. Et tosin muuta osaakaan.

Äänestä
  • .....Vasemmisto ihailee Stalinia demokratian isänä.....

    Ihan kivaa kun noin kirkkaasti vahvistat tämän avauksen otsikon "Porvarillinen politiikka perustuu valehteluun, vääristelyyn ja pilkkaamiseen". Kiitos siitä sinulle.

    Joka väittää että esim. suomalainen sosialidemokraatti (siis vasemmistolainen) ajattelisi noin ylittää valehtelussaan jopa Leninin ja Göbbelsin. Tai sitten täytyy olla jotenkin sairas ja vakavissa harhoissa elävä päänuppi kun tuommoiseen alentuu, huoh.

    Ei tarvinnut kauankaan odotella kun jo ensimmäinen jäbä riensi vahvistamaan avauksen täysin totuudenmukaiseksi.

    Äänestä

  • #Kyllä stalinismia esiteltiin äärivasemmalla Suomessakin vuosikymmenet nimenomaan kommunismin huippuna#

    Monimiljoonaisesta kansasta löytyy kaikenlaisia esittelijöitä. Ihme kun tuollainen normaaliin elämään kuuluva tieto on ihan uutta sinulle.

    Niin on Suomesta löytynyt niitäkin, joille Hitler oli suuri onnentuoja ja ihmiskunnan lopullinen onnellistuttaja. Toiko onnen vaiko onnettomuuden, mieti sitä.

    Äänestä

  • Onni oli se, ettei maata sovjetisoitu ja Stalinin ote kirposi! Mieti sitä!

    Äänestä

  • kiitos-näytteestä kirjoitti:

    .....Vasemmisto ihailee Stalinia demokratian isänä.....

    Ihan kivaa kun noin kirkkaasti vahvistat tämän avauksen otsikon "Porvarillinen politiikka perustuu valehteluun, vääristelyyn ja pilkkaamiseen". Kiitos siitä sinulle.

    Joka väittää että esim. suomalainen sosialidemokraatti (siis vasemmistolainen) ajattelisi noin ylittää valehtelussaan jopa Leninin ja Göbbelsin. Tai sitten täytyy olla jotenkin sairas ja vakavissa harhoissa elävä päänuppi kun tuommoiseen alentuu, huoh.

    Ei tarvinnut kauankaan odotella kun jo ensimmäinen jäbä riensi vahvistamaan avauksen täysin totuudenmukaiseksi.

    "Ei tarvinnut kauankaan odotella kun jo ensimmäinen jäbä riensi vahvistamaan avauksen täysin totuudenmukaiseksi."
    Miksi tämä oli eka, mitä muut palautteet sitten olivat?
    Tosi yllättävää että tykkäät taas kerran omasta avauksestasi, ja yksin :)

    Äänestä

  • ketaleen_ikiliikkuja kirjoitti:

    "Ei tarvinnut kauankaan odotella kun jo ensimmäinen jäbä riensi vahvistamaan avauksen täysin totuudenmukaiseksi."
    Miksi tämä oli eka, mitä muut palautteet sitten olivat?
    Tosi yllättävää että tykkäät taas kerran omasta avauksestasi, ja yksin :)

    Se avauksen oikeaksi vahvistaja olit siis sinä kun et tajunnut yhtään vähää mitä teet. Te hölmöt olette sitten aika kivoja.

    Äänestä

  • kumman-toi kirjoitti:

    #Kyllä stalinismia esiteltiin äärivasemmalla Suomessakin vuosikymmenet nimenomaan kommunismin huippuna#

    Monimiljoonaisesta kansasta löytyy kaikenlaisia esittelijöitä. Ihme kun tuollainen normaaliin elämään kuuluva tieto on ihan uutta sinulle.

    Niin on Suomesta löytynyt niitäkin, joille Hitler oli suuri onnentuoja ja ihmiskunnan lopullinen onnellistuttaja. Toiko onnen vaiko onnettomuuden, mieti sitä.

    Niin on maailmalta löytynyt niitäkin, joille Stalin oli suuri onnentuoja ja ihmiskunnan lopullinen onnellistuttaja. Toiko onnen vaiko onnettomuuden, mieti sitä.

    Äänestä

Paljonko säästettäisiin kun lopettaisin poliittinen teatteri ja oikea teatteri, ne on poliitikkojen nuoleskelijoita, samaten taite nuolee, sa säätiöt on rähmällään hinttari taiteeseen. Mitä suurinta epä-suomalaisuutta.
Uusi motto lehdistöllä: onanoi aamuisin orgasmi! Kyky-sopimuksen ohje., eunukkiliitolta.
Kansanmusiikin organisoitu, tohtori-hattunen soittaa revitää hanuria ja sitten vähän ulisee olis jotain siansaksaa, korukuvioita päälle. Kulttuurirahasto maksaa maltaita, ruotsalaista ylemmyyttä.

Äänestä
  • Toinn pullo jo menossa!

    Äänestä

Lahtari ja markkinatalous Liberalistit uskovainen, ne on aatteensa vankeja.
Ylimielisiä, usein psykopaatteja.

Äänestä
  • Ja jatkoa.
    Myös kulttuurimarxismi uskonto on vaarallinen yksinkertainen uskonto.
    Kuten on vihreä aate..
    Lisäksi monet jumal uskonnot myös.

    Ja näiden eri uskomusten taakse linnoittautuvat typerimmät, ja psykopaatit.

    Äänestä

Neuvostoliitossa jo alaluokilla opetettiin miten komunistisessa Neuvostoliitossa ei ole pulaa mistään, kellään ei ole nälkä, ihmiset ovat onnellisia. Koulussa oleva tyttö puhkesi kovaan itkuun. Mikä sinun on kysyi opettaja. Tahdon sinne Neuvostoliittoon sanoi tyttö.

Äänestä
  • Suomessa jo alaluokilla lapsille pakko opetettiin, miten suvaitsevainen on pakko olla.
    Ja aasi Juha ja pöpperö Niinistö ja Orpo urpo laski maahan paljon rosvoja.
    SDP vihreät hurrasi kun verorahaa tuhlattiin rosvojen ilmaisiin lepo lomiin Suomessa.
    Ja sitten ne koulussa opetetut suvaitsevuus lapset raiskattiin törkeästi, mies joukon voimin,
    Jotka oli niitä maahan laskettuja katurosvoja.
    Joita aasi Juha olisi kotiinsakin asuttanut.

    Ja mitä tästä opittiin? Ei mitään , vaan sama suvaitsevuus valhe jatkuu, Ja aasi Juha, pöperö Niinistö ja täysin urpon orpo ei ota vastuuta. Ei vastuuta Raiskaus suomen rakentamisesta.
    Ja vastuuta ei ota SDP vihreät suvaitsevuus valhe sadun kertojat myöskään.

    Äänestä

  • Nooh, näin kyllä 70-luvulla opetettiin meilläkin. Ja kerättiin taksvärkkiä Afrikan ja Etelä-Amerikan tuoreille kommunistisille valtioille. Ja käytiin opettajien ohjauksessa katsomassa Edwin Laineen klassikko-suurelokuva Luottamus. Ja kirjoitettiin valtakunnallisia ainekirjoituskilpailuja aiheesta Lenin ja hänen hyvyytensä meitä kohtaan.

    Äänestä

  • NäinNaapurissaJaMeillä kirjoitti:

    Nooh, näin kyllä 70-luvulla opetettiin meilläkin. Ja kerättiin taksvärkkiä Afrikan ja Etelä-Amerikan tuoreille kommunistisille valtioille. Ja käytiin opettajien ohjauksessa katsomassa Edwin Laineen klassikko-suurelokuva Luottamus. Ja kirjoitettiin valtakunnallisia ainekirjoituskilpailuja aiheesta Lenin ja hänen hyvyytensä meitä kohtaan.

    Meillä nykyään opetetaan markkinatalous uskontoa, ja sitten sitä toteutetaan nuorisosäätiö bisneksisdä, ja asuntokeinottelu, pakolais korruptio turismi bisneksessä, MTK, ek tuki muodoissa ja omistatamisen ja keinottelun eri tuki systeemissä.
    Siinä ohessa massa työttömyys jatkuu. Ja nykyään jopa lapset raiskataan, tapetaan, puukotetaan ja vanhatestamentillisesti sivellään neitsyt veri pihtipieliin Oulussa, Helsingissä, Turussa, Tampereella......

    Äänestä

  • Jopas elätkin kurjassa maassa!? Kannattaisiko sinun hypätä Allegroon? Tosin sieltä suunnasta on enemmän tulijoita kuin sinne on menijöitä:-D

    Äänestä

  • Onnen..Maa kirjoitti:

    Jopas elätkin kurjassa maassa!? Kannattaisiko sinun hypätä Allegroon? Tosin sieltä suunnasta on enemmän tulijoita kuin sinne on menijöitä:-D

    Kepu Sipilä uhraus uskontoa karkuunko joudutaan lähtemään?
    Tai kokoomus AhneusJumalana politiikkaa?
    Kun Jopa lapset uhrataan, neitsyt veri sivellään pihtipieliin vanhatestamentillisesti!!

    Äänestä

  • Ei muutama luku- ja kirjoitustaidoton Suomi-vihaaja uhkaa kuin itseään,

    Äänestä

  • MätähallintoVastuussa kirjoitti:

    Kepu Sipilä uhraus uskontoa karkuunko joudutaan lähtemään?
    Tai kokoomus AhneusJumalana politiikkaa?
    Kun Jopa lapset uhrataan, neitsyt veri sivellään pihtipieliin vanhatestamentillisesti!!

    Mätä sekopää Tiltu alkaa kääntyä jo komiikan puolelle:-D

    Äänestä

  • OnSullaHätä kirjoitti:

    Kyllä se " komikka" tai osaamattomuus on tuolla typerys politiikan ja hallinnon puolella!!
    Ja Pääministeri ja vastuu ministerit ja presidentti ei edes osaa ja halua ottaa vastuuta!!

    Valitettavasti on näin. Ja tämä pelleily sakki jää historiaan oman maan likaajina!

    Äänestä

  • Ei-tässä-hätää kirjoitti:

    Ei muutama luku- ja kirjoitustaidoton Suomi-vihaaja uhkaa kuin itseään,

    Niin, ei hätää, laitetaan pää pensaaseen, jäniksiksi luulevat...

    Äänestä

  • VaalitTulossa kirjoitti:

    Kyllä se " komikka" tai osaamattomuus on tuolla typerys politiikan ja hallinnon puolella!!
    Ja Pääministeri ja vastuu ministerit ja presidentti ei edes osaa ja halua ottaa vastuuta!!

    Valitettavasti on näin. Ja tämä pelleily sakki jää historiaan oman maan likaajina!

    Vastuuta mistä? Kirjoitatko sähkösanomia kun aina jää puolet pos?

    Äänestä

  • ValeetTulossa kirjoitti:

    Vastuuta mistä? Kirjoitatko sähkösanomia kun aina jää puolet pos?

    Vastuuta harjoitetusta super naivismi politiikasta. Joka aiheuttaa turvattomuutta, raiskauksia, murhia, terroritekojac Suomessa. Ja korruptoitunut pakolaisturismi tulee erittäin kalliiksi!
    Hallinto, siis presidentiksi, hallitus, eduskunta, isot puolueet ovat itse turvattomuus tilanteen rakentaneet.
    Ja nyt vain pesevät käsiään. Eivät ota vastuuta!!

    Äänestä

  • OnSullaHätä kirjoitti:

    Mätä sekopää Tiltu alkaa kääntyä jo komiikan puolelle:-D

    Siis rajojen avaamisen vastustaja onkin "Tiltu" europunikin mielestä? Eikö tiltut halunneet juuri kommunismia, kuten Orpot ja Sipilät ja muut? Ihme visertäjä!

    Äänestä

  • Ei-tässä-hätää kirjoitti:

    Ei muutama luku- ja kirjoitustaidoton Suomi-vihaaja uhkaa kuin itseään,

    Minua ihmetyttää tämä nykyhallinnon arvostelu maahanmuutosta? Miksi? Koska hallituskoostuu seuraavista puolueista: kepu, kokoomus ja siniset. Nekaikki kun suhtautuvat gallupien mukaan huomattavasti tiukemmin maahanmuuttoon kuin ne puolueet, jotka meillä on luvassa vaalien jälkeen.
    Vaalien jälkeen meitä johtaa vihervasemmisto (= SDP, Vas.Liitto Vihreät), joista jokainen suhtautuu ylen myönteisesti pakolaisiin ja maahanmuuttoon. Täydennyksenä mukana voi olla RKP, joka om porvaripuolueista mamu-ystävällisin!

    Äänestä

  • SitäSaaMitä.Tilaa kirjoitti:

    ------Vaalien jälkeen meitä johtaa vihervasemmisto (= SDP, Vas.Liitto Vihreät), joista jokainen suhtautuu ylen myönteisesti pakolaisiin ja maahanmuuttoon. Täydennyksenä mukana voi olla RKP, joka om porvaripuolueista mamu-ystävällisin! ----

    No olipa oikeaan osunut poliittinen ennustus esitettynä ennen vaaleja. Listalta puuttuu vain em. puolueiden apupuolueeksi heittäytynyt Kepu.

    Äänestä

Asioita, joista en ole ennen kuullutkaan.

Äänestä

Stalinismissa kommunismi johti juuri siihen muotoon joka oli vääjäämätöntä kommunismin sisäiden rakenteen vuoksi eli totalitarismiin. Samalla tavalla on käynyt jokaisessa kommunistisessa maassa.
Se että Stalin tapatti kilpailijansa ( useat heistä juutalaisia koska Venäjän vallankumous oli juutalaisten idea) ei muuta tätä seikkaa että Stalin ja stalinismi olivat kommunistisia.
Myös Hitler tapatti "pitkien puukkojen yössä" satoja kansallissosialisteja. Tämä ei tarkoita sitä että hän ei olisi itse ollut natsi.

Äänestä
  • ----Se että Stalin tapatti kilpailijansa-----

    Tuo ei riittänyt Stalinille, hän tapatti ruohonjuuritasolle asti kaikki alkuperäiset puolueen jäsenet ympäri maan. Puolueeseen vallttiin uudet jäsenet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ----Se että Stalin tapatti kilpailijansa-----

    Tuo ei riittänyt Stalinille, hän tapatti ruohonjuuritasolle asti kaikki alkuperäiset puolueen jäsenet ympäri maan. Puolueeseen vallttiin uudet jäsenet.

    Kapitalismin nimissähän on tapettu eniten ihmisiä maapallolla kuin minkään muun aatteen. Kapitalismi tappaa ihmisiä niin kauan kuin sen annetaan elää.

    Kapitalismi on tappanut viimeisen sadan vuoden aikana 400-miljoonaa ihmistä nälkään. Natsismin rotupolitiikka tappoi 40-miljoona ihmistä ja fasistit ovat yhteensä tappaneet 60-miljoonaa ihmistä. kapitalismia verisempää aatetta ei löydy. Kapitalismi on nostanut Babylonin niin korkealle, että sen hajoittaminen on jo tarpeeksi veristä puuhaa. Sen takia kommunismia pidetään verisenä ajatuksena, koska se pyrki hajoittamaan niin suureksi kasvaneen Babylonin tornin, joka ei kaatunut edes kommunistien taistosta.

    Äänestä

Muutama karkea vale tulee mieleen syksyltä 1994 kun äänestettiin EU-liitoksesta:

1. Suomi tulee aina olemaan nettosaaja.
2. Suomessa tulee aina pysymään oma raha eli markka
3. On pakko lliittyä jos halutaan käydä kauppaa EU-maiden kanssa. Minkähän maiden kanssa nyt Norja, Islanti ja Sveitsi käynevät kauppaa jos se ei onnistu EU:n kanssa
4. Jos emme liity Suomesta tulee uusi Albania. Ovatko nuo em. kolme maata nyt vanhan Albanian tasolla?
5. Jos tulee sota itärajallamme niin EU kyllä puolustaa meitä.

Näillä valeilla saatiin Kyllä-äänet voittajiksi.

Äänestä
  • Nehän olivat totta 1994 tiedoilla.

    Maailma muuttuu, vaikka kuinka käyttäisit tuohivirsuja ja laulaisit itkuvirsiä.
    Mutta jatka vaan.
    Suomi on harmiksesi edelleen länsimainen demokratia. ja hyvinvointivaltio.

    Äänestä

  • Muistaakseni myös sdp oli EU:n kannalla. Presidenttinä taisi olla joku Koivisto.
    Kivi kengässä oli keskusta.

    Äänestä

Politiikan retoriikka on pelkkää valehtelua. Sanotaan "Olet rasisti", kun ei haluta luopua toimeentulotuesta.

Äänestä

” Että Stalin olisi ollut kommunisti. Ei ollut koska tapatti vallan saatuaan heti ensi töikseen N-liitosta kaikki kommunistit. Niin ei kommunisti tee, eihän Hitlerkään tapattanut Saksasta natseja”

Stalin johti kommunistista valtiota ja tapatti RUNSAASTI kommunistisia alaisiaan!

Hitler teki samoin! Googlaa pitkien puukkojen yö tai Ernst Röhm!

Äänestä

Leningradin juttu oli aitoa kommunismia.

Äänestä
  • Suomeen sovellettuna, ei sopeutuseläkeläisiä olisi.

    Neuvostovaltion budjetin kavaltamisesta "sopimattomaan liiketoimintaan" Leningradissa, joka oli yhtä kuin neuvostovastainen maanpetos. Heidät teloitettiin nopeasti ampumalla heitä aseella päähän, joka oli Stalinin kommunistihallituksen asettama kuolemantuomio Neuvostoliitossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Suomeen sovellettuna, ei sopeutuseläkeläisiä olisi.

    Ja 20 miljoonaa omaa kansalaista gulageilla tapettuna Stalinin vainoissa se vasta aidointa kommunismia olikin!

    Kommunismi on AINA johtanut vankileireihin ja hirmuhallintoon! Neuvostoliitto, Kiina ja P-Korea ovat hyviä esimerkkejä!

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Mao

    Tässä Leningradin tapauksessa Stalinin huumorintaju tuotti uuden piirteen oikeudenistuntoon.
    Tuomion lukemisen jälkeen kuolemaan tuomitun päälle heitettiin valkoinen säkki ja vartija kantoi tuomitun olallaan teloitettavaksi.
    Yleisölle on tehty jälleen uudella tavalla selväksi Keskuskomitean pääsihteerin järkkymätön valta.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ja 20 miljoonaa omaa kansalaista gulageilla tapettuna Stalinin vainoissa se vasta aidointa kommunismia olikin!

    Kommunismi on AINA johtanut vankileireihin ja hirmuhallintoon! Neuvostoliitto, Kiina ja P-Korea ovat hyviä esimerkkejä!

    ----Neuvostoliitto, Kiina ja P-Korea ovat hyviä esimerkkejä!------

    Mikään noista ei ole ollut eikä ole nytkään kommunistinen maa.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    ----Neuvostoliitto, Kiina ja P-Korea ovat hyviä esimerkkejä!------

    Mikään noista ei ole ollut eikä ole nytkään kommunistinen maa.

    Nuo valtiot olivat kyllä itse toista mieltä.

    Venäjä ylläpitää stalinismin perinteitä ilman Stalinia.

    Kiina ja P-Korea ovat ovat edelleen kommunistimaita.

    Äänestä

----Nehän olivat totta 1994 tiedoilla.-----

Joko et tiedä mitään tai sitten vain valehtelet. Suomen sopimus perustui Maastrichtin sopimukseen jossa kaikki oli määritelty ja luettavissa. Valtaeliittimme joko ei ollut lukenut sopimusta kuten Uosukainen tunnustikin tai sitten vain valehteli. Kyse ei siis ollut mistään myöhemmin korjatuista tiedoista vaan selkeistä määritelmistä.

Liittymisneuvotteluihin pääsemisen ehtona oli sopimusen hyväksyntä minkä Koivisto päätti omana ilmoituksenaan viemättä asiaa Hallitukseen tai Eduskuntaan. Neuvotteluissa sovittiin vain liittymisen yksityiskohdista, kaikki pääasiat eli ne jotka kansalle valehdeltiin olivat Maastrichtin sopimuksessa tarkasti määriteltyinä.

Äänestä
  • Hölynpölyä.

    Neuvottelut kestivät pitkään ja kaikki selvitettiin tiedotusvälineissä kansalle moneen otteeseen.
    Niin Maastrichtin sopimus. kuin kaikki muukin.
    Liittyminen hyväksyttiin kansanäänestyksellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

porvari.valehtelee kirjoitti:

vääristelyyn ja pilkkaamiseen. Muutaman mainitakseni.

Että Stalin olisi ollut kommunisti. Ei ollut koska tapatti vallan saatuaan heti ensi töikseen N-liitosta kaikki kommunistit. Niin ei kommunisti tee, eihän Hitlerkään tapattanut Saksasta natseja eikä lahtari Suomesta suojeluskuntalaisia. Omiaan kun kukaan ei tapata, viholliset vain. Kommunistit Stalin koki näinollen vihollisikseen.

Että Suomen jyrkän linjan kommunistit olisivat olleet stalinisteja. Tuskin yksikään oli, olivat vain puhdasoppisempia mitä saarislaiset mutta heidän ajatteluunsa ei kuulunut Stalinin ihannointi.

Houritaan ja toistellaan pilkkaa Suomen "suomettumisesta", joka oli vain Länsi-Saksassa keksitty pilkkasana Suomea kohtaan. Mutta porvarin suussa maistuu niin ihanalle.

Jätetään kertomatta se, että Mannerheim halusi Suomen tekevän myönnytksiä N-liitolle syksyllä -39, mm. Suomenlahden saaret. Piti Suomen valitsemaa kovaa linjaa täydellisenä typeryytenä. Kuten myös se, että Mannerheim pani alulle äärioikeiston kiroaman YYA-sopimuksen ja laati sopimuksesta ensimmäisen sopimusluonnoksen. Sitä tekstiä ei tosin enää löydy mistään luettavaksi vaikka varmastikin on tallessa.
Nämä kaksi juttua ovat äärioikeistolle täysin sopimattomia ja siksi niistä vaietaan. Vain historian harrastajat ne tietävät mutta tavallinen kansa ei ole koskaan kuullutkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu