Tyhmimmillä ei ole häpeää valehtelussaan, kun sanovat, että S- ja K-ryhmä ovat oman maan tilallisten vastaisella asialla.
No mihinkäs näitä kotimaisten raaka-aineiden elintarvikkeita sitten viedään, jos ei kyseisiin ketjuihin, joissa kotimaisia tuotteita on vaikka millä mitalla ?
Tutkimuksia vastaan on turha taistella, vaikka täällä valheita suollatte.
Lidlissä ei esim. ole ainuttakaan Valion tuotetta ja sehän on perinteinen ja Suomalainen yhtiö jos joku.
Valion tuotteiden raaka-aineet tulee pääosin kotimaasta.
Kun kaivan tietoja ja tilastoja katsellessa näkyy Valio olevan paras elintarvikeviejämmekin sekä vastuullisimmaksi brändiksi valittu monta kertaa peräkkäin.
Ja onhan näitä monia muitakin kotimaisia ja paikallistasolla.
Suosikaa kotimaisia elintarvikkeita ja muita tuotteita, Lidl on levinnyt liikaa koko euroopassa.
Keski-euroopan ja Iso-Britannian markkinoille ei ole tilaa, vaikka tuotelaatu olisi kohilllaan.
Vaimon kanssa ostettiin esim. yli 2500:n euron edestä kotimaassa tehtyjä huonekaluja.
Virosta ja Puolastahan niitä paljon tulee, mutta kotimainen laatu ja työ painoi päätöksessä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siksi ei tietenkään osteta kotimaisia tuotteita, koska joku TOINEN SUOMALAINEN saattaa hyötyä rahoista. Ja toisillehan ollaan kateellisia, varsinkin naapurille.