Tatuoinnit on ihan OK, mutta runsaasti lisääntyneet syövät rasittaa. Väriaineet onkin mitä sattuu ja tarkoitettu lähinnä veneiden pohjiin myrkkymaaleiksi, nyt nekin kiellossa merien puhdistus säännösten mukaan, niin loput käytetään tatuointi väreihin. Miehillä erektio oongelmia ja naisilla kuukautiset häiriintyy. Syöpä usein saadaan solumyrkyillä kuriin, mutta vakuutukset eivät korvaa ja julkinen seuloo itseaiheutettuna, priorisointia kerrotaan. Yle ja MTV ovatkin poistamassa näkyvät tatuoinnit ohjelmistaan.
Lehti SS. Joka viidennellä tatuointi ja samalla syöpäriski.
menkää.tutkimuksiin
432452
4Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Viinailijat, huumeilijat, tupakoitsijat ja tatuoidut ja silikonirinnat monttubileet jo alle kolmekymppisenä. Joten eläkää täysillä.
oleppas hiljaa senkin tyhmä
Olen sidukkabontso ja tykkään tatskoista hikisellä ihraihollani.
Olen tatuoitu, joten en kierrätä, enkä tunne murhetta CO2 päästöistä. Elän kuitenkin.
Dingo-huivin saattoi jättää pois ranteesta, mutta tatuoinnin poistattaminen maksaa monelle liikaa.
Juuri noin. Ajatella, että jollakin olisi ranteessa Dingo-tatuointi ja nyt pitäisi poistattaa.
Mitä väliä sillä on vanhaksiko tatuoitu elää? Hän on itse heittäytynyt vastarannan kiiskeksi yhteiskunnan ulkopuolelle ja aiheuttaa keskimäärin vain kustannuksia.
Tatuoitiväreihin pitäisi lisätä myrkky joka tappaa vaikka kymmenen vuoden päästä. Sellaiset mikropiirit ovat jo kodinkoneissa.
Ja voi jestas kun ovat vielä rumia nuo tatuoidut ihmiset. Värit aiheuttavat nähtävästi harhanäkyjäkin, kun luulevat olevansa jotenkin "makeennäkösiä".
Talvellakin täytyy olla hellevaatteissa, että varmasti tatuoinnit näkyvät, ei voi mitään kun vetää hymyn suupieliin näitä tyhmyreitä nähdessä.
Kyllä noin tyhmät saisivat kuolla sukupuuttoon vaikka niitten värien aiheuttamiin tauteihin.
Tatuoitu on niin kovis että juo viinaa, polttaa tupakkaa ja käyttää huumeita koska ei piittaa paskaakaan muiden mielipiteistä. Ihania ihmisiä. Omasta mielestään.
Jos ajattelet asiaa vähänkin tarkemmin, niin huomaat ettei se nyt ihan noinkaan ole.
Suurin osa paskasakkia jonka voi laittaa kuopan reunalle.
Jonkun pienen lihantarkastusleiman naisen ruhossa vielä ymmärtää, vaan nuo ympäriinsä tatuoidut naiset ovat tosi äklöjä.
Joo ymmärrän, kun eräs äiti mainitsi lapsensa nimen tatuoinnista, oliko se nilkassa tmv. Räikeitä tatskoja en tajua.
Voihan sen kirjoittaa merkkaustussilla jos ei muuten muista.
Miten kirjoitat, jos et muista mitä pitäisi kirjoittaa?
Kertoo tyypillisestä nykysuomen pienten lasten vanhemmista joilla on kaikki hukassa kasvatuksessa.
Onko ihmisillä vapaa tahto? Väitän että suurimmalla osalla ei ole, vaan ihmiskunnan enemmistö on joukkosieluja, jotka orjailevat muiden mielipiteitä ja hakevat muiden hyväksyntää suurimman osan elämästään. He eivät edes halua tehdä itsenäisiä päätöksiä.
Tämä ei koske pelkästään tatuointien ottajia, mutta on hyvä ymmärtää, että tatuointi on aivan samanlainen ilmiö kuin se, että 1960-luvulla perusvirkamies valitsi töihin mennessään vaatteekseen prässihousut, nailonpaidan, kravatin ja pikkutakin.
Ero on siinä että prässihousuinen 1960-luvun virkamies ei kuvitellut ilmaisevan pukeutumisellaan "yksilöllisyyttään" tai "rohkeuttaan". Nyt laumasieluiset itsensä tatuoijat voivat kuvitella, että muiden orjailu olisikin muka "yksilöllisyyttä" ja "rohkeaa". Tomintatapa on sama mutta itsepetoksen syvyys on vain kasvanut.
Muistan kun rehtori 80-luvulla jo sanoi lukiossa : nuoriso haluaa olla yksilöllistä - ja KAIKILLA FARKUT JALOISSA!
Mietitäänpä sitä..:)
Nuorison yksilöllisyys on joukkoyksilöllisyyttä. Se haluaa erottua jurakauden fossiileista milloin minkänkinlaisilla tyyleillä ja tavoilla.
Ala-astelaisetkin ovat jo niin valveutuneita, että he eivät suostu pukeutumaan enää pieniksi aikuisiksi niin kuin 1940-50 luvuilla, osin vielä 1960-luvullakin.
Tatuoidut naiset joutuu abortin tekemään tai synnyttämään Albaniaan, Suomi kieltäytyy .
Minäkin luin jostakin tuon Venäjän uutistoimisto TASS:in välittämän uutisen ja päätin luopua heti seksistä.
Tatuointi tuvallisesti
http://www.kemikaalicocktail.fi/2013/04/tatuointi-turvallisesti/
Kun halutaan ohjailla kansaa niin nostetaan uutiseksi autoilu/polttoaineen hinta, viina tupakka, hakkarainen, implantit seksi tai nyt ! Tadaaaaa tatuoinnit.
Miltä nyt tuntuu. Eikö enää kiinnosta Oulu-Hki-lastenraiskaukset?
10v. huumataan ja Vokillinen mamuja käyttää hyväseen, nyt verrataan jo tapausta omaehtoiseen tatuointiin. Joopa joo, ihan samaa.
Et ehkä ymmärtänyt pointtia.
Ei verranut vaan kertoi että näitä uutisia syötetään sulle että oulu asiat unohdat tätä hän tarkoitti.
Eikä tuossa vielä kaikki sarvetkin kasvaa ahteriin kun ottaa tatuointeja niin ja sitten vielä muutut horoksi ja rahtilaiva seiloriksi ei siis kannata ottaa naapurin rane on kertonu näit tarinoit se tietää sil o tripaali olkapäässä.
No ilmankos istuminen on nykykatsannon mukaan pahasta, jos sinne kerran sarvet kasvaa....
Lapsena jo tykkäsin neuloista, tein ristipisto ompeleita. nykyisin sitten tatuoin ja käytän hepo, suonen sisäisesti. Tatuoinnit usein tulehtuu, ku on samat neulat.
Juuh juuh hahaha sepityksestäsi jo ilmenee että olet känissä taaskin hahaha.
Sinä varmaankin nautit pienenä suunnattomasti siitä, kun sinua rokotettiin tai sinusta otettiin verikokeita?
Poistaaako Yle ja MTV myös uskonnollis-kulttuuriset tunnukset ohjelmistaan. Perustelu: Maryan Abdulkarim on huono esimerkki muslimipakolaistytöille.
https://www.youtube.com/watch?v=aDsC0oLuo6Q (Jälkiviisaat 6.10.2017)
Maryan Abdulkarimin mukaan ketään muslimia ei saa palauttaa
Kasvo tatuointeja liian vähän, lisää, kauniita
Teemu no.8 ihana
Monella kanavalla pyörivät tatuointistudioiden ohjelmat ovat varmasti aika järkyttävää katseltavaa jo 20 vuoden kuluttua katseltuna.
Silloin katseltuna ne ovat samaa kuin me katsoisimme nyt jotakin vanhaa TV-ohjelmasarjaa, jossa opetetaan polttamaan marihuanaa. Tai näytetään kuinka kokeneet käyttäjät piikittävät turvallisesti ja hygieenisesti LSD:tä suoneen.
Jaa sellasia olet katsellut hahahahah lsd ei piikitetä muuten hyvä tarina sulla.
Joku kaipasi kasvotatuointeja. Tässä yksi. Kuinkahan selittää aikanaan lapsenlapsille, että kuka tuo hyypiö sen naamassa on? https://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-6639301/Kelsy-Karter-gets-Harry-Styless-face-TATTOOED-cheek.html?ito=social-facebook
Onpa sairaan näköistä meininkiä näiden tatuointien kanssa. Pitäisi olla laissa kiellettyä kenenkään musteella hakata tuollaista naamakuvaa kenenkään ihmisen kasvoihin.
Toivottavasti nämä LSD-tatuoinnit kielletään, tai ainakin tehdään ne sosiaalisesti paljon nykyistä ei-hyäksyttävämmiksi. Miksi telkakri esittelee noiden tekemisiä, ilta illan jällkeen?
Ihan samalla lailla kie.toon, kuin tupakat ovat jo aika monen lukon takana piilossa jo lähikaupoissa.
ik bro siks otin vaan 4 W
Tatuoinnit eivät ole OK.
Tatuoinnit järkkyjä jotka kaulaamyöten ja käsivarret!😬
Yle voisi poistaa myös homoilut telkkarista...
Tatuoinnit sopivat vain hutsuille ja vapautuneille vangeille, erottuvat joukosta.
Ennen oli vain huorilla ja vangeilla tatskoja... noo ehkä merimiehilläkin mutta yleisesti tatskat kertoivat white trash jengiä edustavansa joten samaa on nykyäänkin eli tyhmyyden ylistystä, pieni tatska tietysti on nykyaikaa ja ihan ok, mutta mauttomat älyttömyydet kertovat kantajastaan enemmin edelleenkin...