Molemmat sai liki konkurssikypsän pesän hoidettavakseen ja työlisyys on noussut yli odotusten.
Lipposen /Niinistön jäljiltä Suomea pidettin jopa Euroopan ykkösenä.
Nyt ei ihan niinhin päästä, mutta iso kuva on hyvä. Sote kun saisi päätöksensä vielä ennen vaaleja niin seuraavan hallituksen on helpompi jatkaa.
Sipilän hallitus paras sitte Lipposen/Niiniston hallituksen
19
103
Vastaukset
- annamunkaikkikestää
Työllisyys ei ole noussut vaan päin vastoin, heikentynyt suurtyöttömyydeksi. Tämänhetkinen työllisyys- ja työttömyysaste ei kerro työelämän ulkopuolella olevien todellista määrää. Kun ko. tilanne mitataan mm. vain työtön työnhakija -statuksen mukaan, niin julkistettu tulos on vääristelty. Tilastokikkailuilla ja mediamanipuloinnilla voidaan saada sinisilmäisten parissa paljon illuusioita aikaan. Kun hallitus syyllistyy tällaiseen manipulointiin ryvettyy korruptiossa harjoittaa epärehellistä toimintaa (mm. Sininen Huijaus) yleistetään eurobisneksen mittauksia kuvaamaan koko kansan hyvinvointia jne., niin sellaista rikollista hallitusta ylistävällä tuskin on itselläkään puhtaat jauhot pussissa. Tai sitten on vain niin sinisilmäinen. Tai tyhmä. Suomalaisten kansalaisten näkökulmasta se iso kuva ei ole hyvä. Se on ruma.
- eitaxfree
Koettaisit ymmärtää lukemaasi ja kuulemaasi, ennen kuin kirjoittelet. Suomen talous on nostettu jaloilleen ja työllisyys parantunut jopa tavoittteiden yli. Tilastokeskus ei manipuloi tai vääristele lukuja, niin kuin väität, vaan laskelmat tehdään samalla periaatteela kuin ennenkin. Nyt täytyy antaa suuri kiitos Sipilän ja hallituksensa työlle. Opposition jarrutuksesta huolimatta tuloksia on syntynyt meidän kaikkien parhaaksi. Sotekin olisi jo valmis, ellei oppositio , erityisesti SDP:n Kiuru, olisi törkeästi jarruttanut valiokuntakäsittelyä.
- f22
Jos ei osaa, niin ei kannattaisi remeltää siinää määrin kuin on tehty. Hiljaa hyvä tulee, kouhoamalla saadaan vain valtakunta sekaisin.
- kwwwwwwwwww
Riippuu vähän kenen kantilta katsoo!
- KaikenNähnyt
Jep jep. Sipilälle ollut hyvä koulutus tämä nelivuotisjakso.
Jos Antista tulee kokemattomana pääministeri niin samanlaiset sählyt nähdään taas,
Siksi kannattaakin äänestää nuo lapsentaudit kokeneen Sipilän uudelleen jatkoon. Ei ole varaa että Antti saa talouden syöksyyn ja kaikki muut sählingit päälle.- Asennevammahallitus
Eihän Sipilä oppinut mitään, eikä varsinkaan käytöstapoja. Valehteli vielä valehtelemasta päästyäänkin. Sen perään näytti huonot hermonsa, kun ylimielisenä painosti Yleä pikkujutusta. Ja sitten taas valehteli. Entäs se kesäinen takakonttikokous ja teatterilento presidentin luokse? :D
Sipilä painosti omaa puolueväkeään painamaan vihreää nappia, jotta asennevamman omaava takinkääntäjä Soini saisi luottamuksen. Tapaus vain kertoo Sipilälläkin olevan asennevamman.
- MauriMaunulasta
On näillä sellainen ero, että Lipposen aikaan maksettiin yli 50% veroa sosialismin alttarille ja rupujen syöttöön vaikka Nokiakin ja nokialaiset lapioivat rahaa valtion kassaan miljardeittain.
Nykyhallituksen aikaan ei taida veroaste nousta juurikaan yli 40%:in. - keskustasuomiko
60000 palkansaajaa velkavankeudessa kun palkka ei riitä elämiseen kertoo uutiset
alku vai saavutus- pasipaloheinästä
Niinkauan kuin minä muistan on osa kansasta ollut veloissa holtittoman elämän takia. Menot suuremat kuin tulot. Sellainen yhtälö ei vain toimi pitkän päälle.
Tottahan se on keskustan syy... - Tulot
pasipaloheinästä kirjoitti:
Niinkauan kuin minä muistan on osa kansasta ollut veloissa holtittoman elämän takia. Menot suuremat kuin tulot. Sellainen yhtälö ei vain toimi pitkän päälle.
Tottahan se on keskustan syy...Kuinka ne tulot määräytyy? Siinäpä se!
OikeistoSosDem kirjoitti:
Pitää elää tulojensa mukaan tai hankkia toinen työ.
PS. Ei kukaan pakota ostamaan asuntoa velkarahalla.
- SippiVeiRahat
pasipaloheinästä kirjoitti:
Niinkauan kuin minä muistan on osa kansasta ollut veloissa holtittoman elämän takia. Menot suuremat kuin tulot. Sellainen yhtälö ei vain toimi pitkän päälle.
Tottahan se on keskustan syy...Maksuvaikeuksissa olevien määrä on Sipilän hallituksen aikana ja takia lisääntynyt paljon. Sipilä leikkasi vähävaraisilta ja kehitteli lisäksi aktiivimallin, että saisi vähävaraiset todella syvään kyykkyyn. Joutuvat ottamaan erilaisia pika- ym. lainoja, että pärjäisivät. Takaisinmaksu on vaikeaa, kun ei ole rahaa.
Sipilä leikkasi sosiaaliavusta, vaikka vakuutti ettei leikkaa. Kepulaisen vakuuttelu ja lupaus on yhtä kuin läjä skeidaa. OikeistoSosDem kirjoitti:
Pitää elää tulojensa mukaan tai hankkia toinen työ.
Tai loisia toisten työntuloksissa kuten maatalous"yrittäjät" ja koko elättisuomi. On elättisuomessa oikeaa työtä tekeviä, kuten Tolliskomaan Yliopistossa, Korkeakoulussa, Kadettikoulussa, AMK:ssa jne, ne kaikki sijaitsevat Seinähullujenjoella, Törnävän kaupungin osassa siellä hullujen huoneella!
osmium1 kirjoitti:
Tai loisia toisten työntuloksissa kuten maatalous"yrittäjät" ja koko elättisuomi. On elättisuomessa oikeaa työtä tekeviä, kuten Tolliskomaan Yliopistossa, Korkeakoulussa, Kadettikoulussa, AMK:ssa jne, ne kaikki sijaitsevat Seinähullujenjoella, Törnävän kaupungin osassa siellä hullujen huoneella!
Taas kunnon naurut aamuun. Kiitos siitä.
- RinteenAna
Korkealle on noteerattu Juhan hallituksen työ.
Vihervasemmiston kauhuksi työllisyysaste noussut 67.7 %:ista 72.5 propsenttiin.
Ottaako heitä pannuun kun eivät saaneetkaan ajettua Suomea konkurssiin ja punikkivallankumoukseen. - Kettujenpesä
Nazien hoidosta pesä tunnetaan. SS-miähet ei riitä, pitää olla SSS-maalainen?
- KuhmonKiva
Veikkaampa ettei tule 20 vuoteen näin hyvää hallitustä työllisyyden hoiodn suhteen ..ellei sitten Sipilä ole pääministerinä.
- aikapoikaa
Lipposen hallitus paras velkaantuminen loppu ja valtionvelka alhaisin,työllisyys hyvä! Keskusta Vanhasen hallitus velkaantuminen alkoi loppua ei näy ja Sipilän aikana 110 miljardia euroa valtionvelka!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2493182Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell191780Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.231453Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1381312- 1041268
- 801268
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531072Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581045- 135982
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717967