Baltiansaksalaisten tarina, erään aikakauden kuva

Hesari kirjoitti Baltiansaksalaisista:

BALTIANSAKSALAISTEN omalaatuinen historianvaihe alkoi keskiajalla. Saksalaiset saapuivat etelästä käännyttämään Riianlahden pohjukan väestöä kristinuskoon. Pappien vanavedessä tulivat sotaväki ja kauppiaat.

Saksasta suuntautui siirtolaisuutta itään laajemminkin: enimmillään miljoona saksalaista eli 1800-luvulla pienissä siirtokunnissa muun muassa Venäjällä, Ukrainassa ja Unkarissa. Suomeenkin oli päätynyt joitakin perheitä kuten Engelit, Paciukset, Stockmannit ja Pauligit.

Vain Baltiassa saksalaiset onnistuivat sementoimaan asemansa sellaiseksi, että sitä voi tarkastella Saksan historiassa ­ainutlaatuisena seitsemän vuosisadan pituisena siirtomaaherrojen aikakautena.

Itämeren suurvallat Ruotsi, Venäjä ja Puola valtasivat Baltiaa toisiltaan vuosisatojen aikana, mutta sinne asettuneita saksalaisia se ei haitannut. He olivat tuoneet Baltiaan kirkot, kaupungit, kartanot ja kaupankäynnin, ja he onnistuivat vaalimaan niiden ympärille rakentamaansa yläluokkaista säätyläiselämäänsä 1900-luvun puolelle saakka, vaikka muualla Euroopassa eriarvoisuuteen perustuneesta elämäntavasta oli jo luovuttu.

Myös saksalaispapit elivät herroiksi. Pappilat ja niiden maat eivät olleet pappien omaisuutta, mutta käytännössä he hallitsivat keskisuuria kartanoita.

Baltiansaksalaiset hallitsivat myös Viron, Latvian ja Liettuan kaupunkeja pormestareina ja raatimiehinä, ja heistä koostuva porvaristo ja lukeneisto muodosti kaupungeissa huomattavan väestönosan. Saksa sorisi esimerkiksi Pärnussa, jonka asukkaista joka viides kuului saksankieliseen vähemmistöön 1800-luvun lopussa. Tallinnan ja Tarton asukkaista 16 prosenttia oli saksankielisiä.

Kaikkiaan saksalaisten osuus Baltian väestöstä oli vajaat kymmenen prosenttia.

Baltiansaksalaiset ylläpitivät saksalaista kulttuuria ja kieltä, mutta saivat vaikutteita ympäriltään. He antoivat itsestään mieluusti kuvan, jossa heidän elämäänsä kuului venäläiskulttuurin vaikutuksesta alituinen seurustelu, pitkät vierailut ja runsas vieraanvaraisuus.

Saksassa tästä kauas pohjoiseen asettuneesta siirtolaisryhmästä ei juuri tiedetty, ja jos heistä joskus kuultiin, heitä tarkasteltiin kaukaisina, vähän tomppeleina maanmiehinä. Thomas Mann esimerkiksi kirjoitti romaaniinsa Buddenbrookit baltiansaksalaisen henkilöhahmon, joka herättää lyypekkiläisen kauppahuoneen perheenjäsenissä lähinnä sääliä.

VAIKKA saksalaisten asema maaorjien hyödyntäjinä on jättänyt jälkensä Baltian maiden historiaan, he saivat hyvääkin ­aikaiseksi. Oli lukeneistoa, joka toimi aktiivisesti köyhän väestön elinolojen parantamiseksi esimerkiksi vironkielisiä oppikirjoja kustantaen ja raittiusliikettä edistäen.

Venäjän vuoden 1905 levottomuudet järkyttivät yläluokkaisen vähemmistön asemaa ensimmäisen kerran. Nälän ja kehnojen elinolojen synnyttämien levottomuuksien uhreiksi joutui myös kartanonherroja – ja heidän kostoretkissään puolestaan maaseudun köyhälistöä.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä mikään ei ollut enää ennallaan. Saksan ja Venäjän välinen sota merkitsi, että saksankielisistä tuli vihollisia omassa maassaan. ---
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannattaa miettiä yhtäläisyyksiä Suomen tilanteeseen ja syitä lopputuloksen päinvastaisuuteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Historiaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu