Pakkoruotsia ei perustuslaissa ole.
Perustuslain mukaan valtion on huolehdittava "suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan". Tämä saattoi olla ok aikana, jolloin maan pääkieltä suomea oltiin vasta nostamassa vanhan eliitin kielen, ruotsin rinnalle. Nyt tilanne on kestämätön.
Tasapuolinen kohtelu maassa, jossa vähemmistökieltä puhuu äidinkielenään alle viisi prosenttia väestöstä, on yksinkertaisesti mahdotonta. Myöskään RKP ei pidä pakkoruotsilla tuotettuja palveluja tyydyttävinä.
Suomalaisten ja uussuomalaisten pakkoruotsi on useimpien yksilöiden kannalta turhaa, liian monen kannalta jopa vahingollista. Erityisesti maahanmuuttajat ja erityisoppilaat, paljon suomenruotsalaisia suurempi joukko, kärsivät. Ei tässäkään täyty ajatus samanlaisista perusteista.
Perustuslakia ei siis nytkään voida noudattaa, mutta RKP:lle riittää se, että sen sijaan lain turvin voidaan loputtomasti syyllistää muita ja vaatia entistä suurempia etuoikeuksia.
Ne ovat oikeassa, jotka haluavat muuttaa perustuslakia vastaamaan todellisuutta: suomi on maan pääkieli ja ruotsinkielisten on opittava suomensa joko äidiltään tai opettajaltaan.
Jos perustuslakia ei ihan ensimmäiseksi saada työn alle, ainakin sen tulkintaa tulee muuttaa. Pakkoruotsi ei ole se tapa, jolla jatkossa huolehditaan palveluista ja kyykytetään enemmistöä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.