Kokomuksen Häkänen haluaa jatkaa valtion velanottoa

Häkänen puhui yrittäjille kertoen haluavansa jatkaa kokomuksen linjaa valtion velanotossa. Hän julisti, että nykyistä linjaa pitää jatkaa. Holtiton orpomainen velanotto ja valtion omaisuuden myynti jatkuu, jos kokomus saa jatkaa, hän lupasi. Tuntuu oudolta, kun orpokin valtiovelkaministerikaudellaan ottanut lisävelkaa lähes 20 miljardia eli 20 000 000 000 euroa- Sehän on vain nelisen tonnia jokaiselle suomalaiselle lisävelkaa ja lähes saman verran on myyty valtion omaisuutta. Vastuutonta.
1950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Otamme järkevästi velkaa lapsillemme

Äänestä

Velekaa

Äänestä
  • Olemme

    Äänestä

  • Palaveluseteleillä tuplaamme velanoton, kun yksityistäminen ei sujunutkaan

    Äänestä

Kun kokoomus on ollut käteisen ja orpopojan johdolla vallassa 10 vuotta, valtion velka on kasvanut yli 50 miljardia, vaikka vähäosaisia ja eläkeläisiä on rusikoitu koko ajan. Hyvin toimeentulevien verohelpotuksiin on ollut kuitenkin koko ajan varaa.

Äänestä
  • Olen

    Äänestä

  • Meillä on hätä. Kok

    Äänestä

  • Haka on Häkä

    Äänestä

Linja pitää

Äänestä
  • Raha

    Äänestä

  • Kyllä

    Äänestä

Hei, kyllä hän onkin oikean laidan taapertaja. Ei muistanut, että ministerin päivät ovatkin luetut.

Äänestä
  • Hei, keräilee yliminänsä, kun kokoaa itseään heikon vaalituloksen jälkeen.

    Äänestä

Hei, hakkanen onkin pitkän aikaa ollut hiljaa. Taitaa olla menneen ajan miehiä.

Äänestä

Hei, Mäntyharjullakin on rahasta nuusaa. Nostetaan äyrinhintaa.

Äänestä

Hei, haluaa haastaa ORPOn ja MYKKÄn puheenjohtajakilvassa.

Äänestä

Hei, antit ui syvissä vesissä.

Äänestä

Hei, todella ikävää puhette hakkaselt.

Äänestä

Hei, tattua 30-lukua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelastameidätkok kirjoitti:

Häkänen puhui yrittäjille kertoen haluavansa jatkaa kokomuksen linjaa valtion velanotossa. Hän julisti, että nykyistä linjaa pitää jatkaa. Holtiton orpomainen velanotto ja valtion omaisuuden myynti jatkuu, jos kokomus saa jatkaa, hän lupasi. Tuntuu oudolta, kun orpokin valtiovelkaministerikaudellaan ottanut lisävelkaa lähes 20 miljardia eli 20 000 000 000 euroa- Sehän on vain nelisen tonnia jokaiselle suomalaiselle lisävelkaa ja lähes saman verran on myyty valtion omaisuutta. Vastuutonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu