Kenen KAA Taivaan Isä alussa LEIKKI?

Tämä on lapsenmielisille sopiva keskutelun aihe?
Mutta sitten kun kuulette, mitä Taivaan Isä supatteli, niin ei Taivaan Isä, alussa leikkinyt pelkästään Gabrielin, Raafaelin ja Mikaelin - ja mikä se neljäs olikaan kanssa - niin kun hän iloisesti alkaakin rupatella, kuten monien teidänkin omat lapsenne kaikenlaisten Perkeleiden ja Saatanoiden ja Luciferien ja Beelsebubbien kanssa, niin ihmislasten vanhemmat kauhistuvat, ja alkavat pitää omaa lastaan jopa riivattuna. Taivaan Isä ei silloin hymyile noille vanhemmille, jos he ovat unohtaneet OMAN lapsuutensakin tietyt hetket tuolloin. Ei Pahan kanssa leikkiminen ole vaarattomampaa kuin OIKEIDEN enkelien, milloin tekin "tampiot" sen tajuatte. Mikaeleja voidaan kutsua esiin, hirveänkin pelottomasti ja olettaa hänenkin olevan ihmisille vaaraton "Arkki-Enkeli"; mutta sitten jos alamme Jumalan Enkelien kanssa kaveraamaan me JÄÄMME NIIDEN alaisuuteen, ja holhottavaksi, ja henkinen kasvumme pysähtyy, ja PAHAT ENKELIT kiroavat meidät sen vuoksi, että halusimme tietää pelkkää OIKEAA henkistä leikkiä?! No, se on hyvä jos pystymme kääntymään vain OIKEAAN kaikessakin, mutta lopulta tulee se riita niidenkin Oikeasti meitäkin oikeampien enkeleiden kanssa, milloin valittavasti voimme joutua LIIAN pitkäksi aikaa loppuiankaikkisuudeksi suorastaan "leikkimään" sen PAHAN kanssa, jonka unohdimme lapsena, kiltteysvaatimusten ja pyhäkoulujemme takia... Pahakin ENKELI pysyy järjissään niin kauan, kun saa "Leikkiä" Jumalan lasten kanssa, ja enemmän meidän täytyy olla PYHIEN enkelien kanssa tekemisissä, mutta ÄLKÄÄ LUULKO kykenevänne ÄÄRIOIKESTON henkiseksi olennoksi, niin helposti, että voisitten kieltää LASTENNE olevan kuin tuo ALUN TAIVAAN ISÄ; joka ei langennut siitä huolimatta hyvyydestään, vaikka kutsuikin Perkeleitään ihan säännöllisesti kaikkiin Taivaallisiin kokouksiinsa... Ne, jotka rupeavat jokaista henkeä ihmisestä pois ajamaan, "Hulluuden henkenä, mitä tekee Psykiatrit jatkuvasti," tai PAHUUDEN RIIVAJA-KIUSAAJAHENKENÄ mitä tekee kristityt pastorit, tai käy niin, että JEESUS ajaa teidät lopulta OMIEN asuinsijojensa luota, kuten Raamattu sanoo Jeesuksen joutvan sanomaan eräille MAANAJAPAPEILLEEN."Totisesti en tunne teitä, lähtekääpä mieluummin SYYTTÄJÄNNE MATKAAN!" Tökätkää se liian nopea samaistussormennekin välillä SINNE, juuri SINNE; niin huomaatte, että syy ja se henki olikin teissä itsessänne?!
Ja Jeesuksenko luulette teitä rakastavan suuresti, jos kutsutte Herruuttaan esiin, joka ainoassa asiassanne? No, en minä tiedä, rakastaako Jeesus sitä, ehkä mutta itse epäilen, että Hän on vähän normaalimpi ihminenkin tässä suhteessa, mitä uskottekaan...
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja milloin ymmärrätte sellaisen HULLULTA kuulostavan ASIAN, että Keskustelut keksinyt enkeli, joka piti loputtomasti äärettömän pitkiä jaarituksia kaikille oli Arkki-Enkeli Azazel, jonka Juutalainen kultturi KIROSI, YKSI "Vartijaenkeleistä", joka kai lankesi, ja jolle täytyi silti omassa maailmassamme juutalaistenkin lähettää UHRIKSI VUOHIA autiomaahan. Hän oli yksi Jumalista suorastaan, tai silloisista Jumalan pojista, mutta juuri keskustelut nostattavat ihmisten tapauksessa esiin, usein uskomaatoma pahoja fiiliksiä silloin, kun PAKOTETAAN ihminen liian pitkiin jaarituksiin, jos MIELENKIINTO on lopahtanut osalla kuulioista. ÄLKÄÄ Ruvetko leikkimään pahan kanssa, jos huomaatte, ettette JAKSA kuunnella, edes opettajanne opetuksia. Teidän on parasta lopettaa edes kuunteleminen silloin, mikä olikin ARVOKAS taito jo ala-asteella, kun opettajat innostuivat vain PUHUMAAN, ilman mitään käytännön leikkejä ja esimerkkejä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SMaleEVANnkelista kirjoitti:

Tämä on lapsenmielisille sopiva keskutelun aihe?
Mutta sitten kun kuulette, mitä Taivaan Isä supatteli, niin ei Taivaan Isä, alussa leikkinyt pelkästään Gabrielin, Raafaelin ja Mikaelin - ja mikä se neljäs olikaan kanssa - niin kun hän iloisesti alkaakin rupatella, kuten monien teidänkin omat lapsenne kaikenlaisten Perkeleiden ja Saatanoiden ja Luciferien ja Beelsebubbien kanssa, niin ihmislasten vanhemmat kauhistuvat, ja alkavat pitää omaa lastaan jopa riivattuna. Taivaan Isä ei silloin hymyile noille vanhemmille, jos he ovat unohtaneet OMAN lapsuutensakin tietyt hetket tuolloin. Ei Pahan kanssa leikkiminen ole vaarattomampaa kuin OIKEIDEN enkelien, milloin tekin "tampiot" sen tajuatte. Mikaeleja voidaan kutsua esiin, hirveänkin pelottomasti ja olettaa hänenkin olevan ihmisille vaaraton "Arkki-Enkeli"; mutta sitten jos alamme Jumalan Enkelien kanssa kaveraamaan me JÄÄMME NIIDEN alaisuuteen, ja holhottavaksi, ja henkinen kasvumme pysähtyy, ja PAHAT ENKELIT kiroavat meidät sen vuoksi, että halusimme tietää pelkkää OIKEAA henkistä leikkiä?! No, se on hyvä jos pystymme kääntymään vain OIKEAAN kaikessakin, mutta lopulta tulee se riita niidenkin Oikeasti meitäkin oikeampien enkeleiden kanssa, milloin valittavasti voimme joutua LIIAN pitkäksi aikaa loppuiankaikkisuudeksi suorastaan "leikkimään" sen PAHAN kanssa, jonka unohdimme lapsena, kiltteysvaatimusten ja pyhäkoulujemme takia... Pahakin ENKELI pysyy järjissään niin kauan, kun saa "Leikkiä" Jumalan lasten kanssa, ja enemmän meidän täytyy olla PYHIEN enkelien kanssa tekemisissä, mutta ÄLKÄÄ LUULKO kykenevänne ÄÄRIOIKESTON henkiseksi olennoksi, niin helposti, että voisitten kieltää LASTENNE olevan kuin tuo ALUN TAIVAAN ISÄ; joka ei langennut siitä huolimatta hyvyydestään, vaikka kutsuikin Perkeleitään ihan säännöllisesti kaikkiin Taivaallisiin kokouksiinsa... Ne, jotka rupeavat jokaista henkeä ihmisestä pois ajamaan, "Hulluuden henkenä, mitä tekee Psykiatrit jatkuvasti," tai PAHUUDEN RIIVAJA-KIUSAAJAHENKENÄ mitä tekee kristityt pastorit, tai käy niin, että JEESUS ajaa teidät lopulta OMIEN asuinsijojensa luota, kuten Raamattu sanoo Jeesuksen joutvan sanomaan eräille MAANAJAPAPEILLEEN."Totisesti en tunne teitä, lähtekääpä mieluummin SYYTTÄJÄNNE MATKAAN!" Tökätkää se liian nopea samaistussormennekin välillä SINNE, juuri SINNE; niin huomaatte, että syy ja se henki olikin teissä itsessänne?!
Ja Jeesuksenko luulette teitä rakastavan suuresti, jos kutsutte Herruuttaan esiin, joka ainoassa asiassanne? No, en minä tiedä, rakastaako Jeesus sitä, ehkä mutta itse epäilen, että Hän on vähän normaalimpi ihminenkin tässä suhteessa, mitä uskottekaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu