Länsi-Eurooppa ja Ruotsi varsinkin

yrittävät kupata Suomea hävittäjäkaupoissa. Meidän pitäisi ostaa heiltä aseet, joilla sitten puolustaisimme EUn puitteissa heitäkin. Tai myöhemmin Naton puitteissa. Aika roisia. Saisivat antaa ilmaiseksi ja olla kiitollisia siitä, että tämä pieni ja ei niin kovin varakas kansa on valmis uhraamaan nuoret miehensä ja kaupunkinsa koko Euroopan puolustamiseen. Mutta että vielä pitäisi ostaa heiltä välineetkin markkinahintaan niin se menee jo yli ymmärryksen.

Ilman muuta pitää kiusallakin ostaa Yhdysvalloista, ei rahoja roistoille. Tosin kuppaa siinä Yhdysvallatkin meitä mutta ei niin pahasti kuin Eurooppa ja Ruotsi aivan eritoten.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Pakolla harjoitettu Kulttuuri marxismi ja markkina liberalismi ovat tuhonneet moraalin, ja itsenäisyyden. ( SDP, vihreät, kokoomus Kepu ).
On täysin turha enää puolustaa kapitalistien omaisuutta tai etuja.
Kun kansa ei pääse osalliseksi enää elintasosta, niin moraali murtuu.
Ja törkeitä pakko monikulttuurihelvetin rakentajia on turha puolustaa....

Suomen suurin uhka on matu turismi ja terrori.
Lasten raiskauksia ja murhia, turvattomuutta ei torjunta kalliilla lentokoneilla!!
Turvattomuus torjutaan viisaammalla politiikalla, joka suojaa suomea ja Suomen kansaa.

Nykyiset helppoheikit politiikassa ovat itse typeriä uhreja ja uhraavat suomen kansankin

1Äänestä
  • Ja höpön löpön sie senkin junkkari. Kunhan ihan vasiten vain junkutat aina vastakarvaan i-
    han huumorilla,eiks nii? Kyll mie leikkii haastavan tosikon ain tunnistan, myö ollaankii
    samanhenkisii velikultii. Vot!

    Äänestä

  • Vot! Onko avaaja Bupin mielestä samanhenkinen suomensyöjä ja maanpetturi? Vot!

    Äänestä

  • Turvattomuus on jo sisällä maassa.
    Osaamaton, ymmärtämätön idealisti hallinto on vaaraksi suomalaisille.

    Kallis Aseteknologia ei auta turvattomuuteen.
    Vaan tarvitaan realismiin pohjautuvaa politiikkaa!!

    Suomi on jo sisäisessä turvallisuus kriisissä.
    ( Terrori maassa,,,,Murhat, puukotukset, lasten raiskaukset, paritukset, raiskaukset, huumeet, Korruptoitunut pakolais turismi bisnes, keinottelu tuki, yritys tuet, MTK tuet, korruptio Sote yksityistämistä, korruptio tasa veroissa.. jne jne..).

    1Äänestä

Ruotsin on helppoa olla ja rikastua ilman armeijaa kun Suomi tälläkin hetkellä hoitaa sen puolustuksen. Ja siinä sivussa myydä meille aseita heidän puolustamiseensa. Onhan se Ruotsille tuottoisampaa kuin pitää ne aseet itse ja hoitaa oma puolustuksensa.

Samaa ovelaa taktiikkaa kuin viime sodassakin, myydä aseita ja katsella sivusta. Neroilla johtajilla Ruotsia siunattu.

1Äänestä
  • Ruotsilla on oma puolustusjärjestelmänsä, jota se tehostaa. Suomen ja useiden muiden naapurimaidenkanssa on hyvä yhteistoiminta.
    Ruotsin ilma- ja merivoimat ovat vahvempia kuin Suomen, maavoimat reilusti pienemmät.

    1Äänestä

”Saisivat antaa ilmaiseksi ja olla kiitollisia siitä, että tämä pieni ja ei niin kovin varakas kansa on valmis uhraamaan nuoret miehensä ja kaupunkinsa koko Euroopan puolustamiseen.”

Melkoinen humoristi! Kyllä Suomi uhraa poikiaan tarvittaessa puolustaakseen OMAA MAATAAN! Kaikki muu on sitten tahatonta sivuvaikutusta!

Äänestä
  • #Kaikki muu on sitten tahatonta sivuvaikutusta! #

    Siihen sivuvaikutukseen Ruotsi aivan erityisesti luottaakin ja on luottanut omat puolustusvoimansa nollatessaan. Myisi ilomielin Suomelle aseetkin tuon sivuvaikutuksen jatkuvaan parantamiseen. Naureskelee räkästä naurua taustalla, kuten aina.

    1Äänestä

"Ilman muuta pitää kiusallakin ostaa Yhdysvalloista, ei rahoja roistoille."

USA:sta ostetaan se, mikä on edullista.

" Tosin kuppaa siinä Yhdysvallatkin meitä mutta ei niin pahasti kuin Eurooppa ja Ruotsi aivan eritoten."

Asejärjestelmät hankitaan aina tarkan harkinnan jälkeen. Kallein tai halvin ei aina ole paras.

Äänestä

#kuppaa siinä Yhdysvallatkin meitä mutta ei niin pahasti kuin Eurooppa ja Ruotsi aivan eritoten.#

USA on sitoutunut puolustamaan Eurooppaa toisin kuin Eurooppa itse. Euroopan puolustus on tätä nykyä USAn ja Suomen varassa, muut maat vain velttoilee ja siipeilee.

1Äänestä
  • Useimmat Euroopan maat kuuluvat Natoon ja noudattavat sen velvotteita.. Muut puolustavat itse itseään, kuten Suomi, Ruotsi ja Sveitsi, Itävalta.

    1Äänestä

onko laisinkaan ajeteltu neuvostoliittolaisia koneita, MiG-koneethan olivat lentäjien mielestä luotettavia ja tehokkaita

Äänestä
  • Ei, koska niiden huoltovarmuus mahdollisen sodan sattuessa olisi perin epävarmaa!

    Venäläisistä koneista pitää ainoastaan venäläiset lentäjät, joilla muuta vaihtoehtoa ei ole!

    1Äänestä

  • NoEiOle kirjoitti:

    Ei, koska niiden huoltovarmuus mahdollisen sodan sattuessa olisi perin epävarmaa!

    Venäläisistä koneista pitää ainoastaan venäläiset lentäjät, joilla muuta vaihtoehtoa ei ole!

    .....sodan sattuessa ...

    Niin minkä sodan ? Eikä sotia vain satu, ne aletaan.

    Äänestä

USA varsinkin yrittää kupata Suomea hävittäjäkaupoissa. Meidän pitäisi ostaa heiltä aseet, joilla sitten puolustaisimme heitäkin, heidän merentakaisisssa siviileihin kohdistamissa joukkomurhissa. Tai tyhmimmin Naton puitteissa. Aika roistoja nuo sionistit.

Saisivat antaa vaikka ilmaiseksi kehitysvammaisia hävittäjäkoneitaan, eikä sittenkään huolita. Ei olla valmiita uhraamaan nuoria miehiämme ja maatamme USA:n puolustamiseen. Mutta että vielä pitäisi ostaa heiltä välineetkin törkeän ylihintaan, niin se menee jo yli kaiken siedon.

Ilman muuta pitää kiusallakin ostaa Ruotsista. Ei rahoja jutku roistoille.

1Äänestä
  • Pelle käskee olla olematta pelle...

    Äänestä

Luultavasti Suomi ostaa ne 64 konetta ja myyjä, kuka se sitten onkaan, nostelee maljoja Suomen ainaiselle hölmöydelle. Säästetään sitten maavoimista muutam miljardi että pässikenut saavat lelunsa.

Äänestä

Ostetaan koneet Venäjältä, saa puoleen hintaa tai alle. Jäisi rahaa maavoimiinkin ja ilmapuolustukseen. Siihen paras olisi tällä hetkellä naapurin S-400. Kun näin tehtäisiin ei Suomea käyttäisi hyväkseen itä eikä länsi, olisi kovaa rautaa vastassa.

Äänestä
  • Oulusa on taas raiskattu. Nyt Ouluhun pittää tehä ohojusiskuja, jotta raiskaaminen sahaan loppumahan ja saahaan pommitettua Oulu taas turvalliseksi.

    PS. Rouvaniemiki tuli paremmaksi paikaksi asua ja turvalliseksiki ko Saksalaiset sen poltti.

    Äänestä

  • poltetun_maan kirjoitti:

    Oulusa on taas raiskattu. Nyt Ouluhun pittää tehä ohojusiskuja, jotta raiskaaminen sahaan loppumahan ja saahaan pommitettua Oulu taas turvalliseksi.

    PS. Rouvaniemiki tuli paremmaksi paikaksi asua ja turvalliseksiki ko Saksalaiset sen poltti.

    Terrorismia pitä torjua TEROISMILLA!

    Pommitetaan siis kaikki paskaksi ja lähdetään mekin sitten pakolaisiksi.

    Äänestä

Joo tota. USA:n koneet on tehty alkuperäiskansoja vastaan tehtäviin mertentakaisiin hyökkäyksiin.

Oikeastaan F-35 tai F/A 18 edellyttää että ostetaan myös lentotukialus, että päästään merten taa kurittamaan alkuasukkaita.

Äänestä

Ostetaan venäläistä, Leonidin kunniaksi

Äänestä
  • Venjä on Suomen ystävä

    Äänestä

Häirikkö kehuu olevansa palstan ainoa totuus, vaikka hänen tekstinsä eivät kestä pienintäkään kriittistä tarkastelua:

# Totuuksia hävittäjäkaupoista
Valkosoturi
Typerys:"Länsi-Eurooppa ja Ruotsi varsinkin yrittävät kupata Suomea hävittäjäkaupoissa."
Ei suinkaan, vaan tarjoavat omat koneensa kisaan. #

Niin tarjoavat, siitähän tässä on kyse, tarjouspyynnöistä. Mutta tarjoavat täydestä hinnasta vaikka Suomi puolustaa ainakin puolta EUn ja Venäjän välisestä maarajasta eli koko EUa.

#" Meidän pitäisi ostaa heiltä aseet, joilla sitten puolustaisimme EUn puitteissa heitäkin."
Koneet ostetaan oman puolustuksen käyttöön. Ei ole EU-puolustusta. #

Irvokasta valehtelua väittää että on yhdentekevää EUn tilannetta ajatellen onko Suomen alue Suomen vaiko Venäjän valvonnassa ja miehittämänä.

#" Tai myöhemmin Naton puitteissa. "
Emme ole menossa Natoon. #

Onkohan Suomen johto sitä sinulta kysynyt. Et taida päättää mihin olemme milloinkin menossa.

# "Saisivat antaa ilmaiseksi ja olla kiitollisia siitä, että tämä pieni ja ei niin kovin varakas kansa on valmis uhraamaan nuoret miehensä ja kaupunkinsa koko Euroopan puolustamiseen. Mutta että vielä pitäisi ostaa heiltä välineetkin markkinahintaan niin se menee jo yli ymmärryksen."
Hölynpölyä. #

Jopa olikin ennennäkemätön halveksunta Suomen puolustautumista kohtaan. Jos kaikki noin ajattelisivat niin voisimme lyödä sivareiksi koko sakki jo heti huomisesta alkaen.

# Idioottien höpinät eivä kauppaan vaikuta. #

Sitä mieltä minäkin joten olepa sitten suu supussa tästä lähin kun itsekin merkityksesi olet tajunnut ja myönnät.

Äänestä
  • Idiootti: "Niin tarjoavat, siitähän tässä on kyse, tarjouspyynnöistä. Mutta tarjoavat täydestä hinnasta vaikka Suomi puolustaa ainakin puolta EUn ja Venäjän välisestä maarajasta eli koko EUa."

    Suomi puolustaa itseään. EU:n puolustus on Naton vastuulla.

    "Irvokasta valehtelua väittää että on yhdentekevää EUn tilannetta ajatellen onko Suomen alue Suomen vaiko Venäjän valvonnassa ja miehittämänä."

    Miksi sitten väität tuollaista?

    "Onkohan Suomen johto sitä sinulta kysynyt. Et taida päättää mihin olemme milloinkin menossa."

    Ei ole Suomen johdon päätöstä Natoon menosta. Kansan enemmistö vastustaa jäsenyyttä.

    "Jopa olikin ennennäkemätön halveksunta Suomen puolustautumista kohtaan. Jos kaikki noin ajattelisivat niin voisimme lyödä sivareiksi koko sakki jo heti huomisesta alkaen."

    Taas hölynpölyä.

    "Sitä mieltä minäkin joten olepa sitten suu supussa tästä lähin kun itsekin merkityksesi olet tajunnut ja myönnät."

    Idioottina näyt jatkavan pötypuheitasi, vaikka ne on kumottu.

    Äänestä

Kovasti höpistään EUn YHTEISESTÄ puoluksesta mutta missä se näkyy. Suomi puolustaa paitsi itseään niin myös 1300 km EUn ja Venäjän maarajaa, Ahvenanmaata ja ainakin puoliksi Suomenlahtea YKSIN. Muut EU-maat kyllä ystävällisesti myisivät meille markkinahintaan aseet siihen, että näin toteuttaisimme sitten jaloa yhteisen puolustuksen periaatetta.

Missä näinollen näkyy puolustuksen yhteisyys, kuka keksii ensimmäisenä ?

Äänestä
  • "Missä näinollen näkyy puolustuksen yhteisyys, kuka keksii ensimmäisenä ?"

    Ei sitä keksi kukaan kun sitä ei ole. Suomi saa yksin hoitaa EUn koillisrajan ja Ruotsin puolustuksen. Ainoa yhteistyön muoto on se kun myisivät kyllä meille aseet siihen.

    Äänestä

Kun Suomella oli Migit jenkit ei uskaltaneet hyökätä tänne

Äänestä
  • Kun Suomella oli Drakenit ei Venäjä uskaltanut hyökätä tänne! Myös Sveitsillä meni pupu pöksyyn!

    Ja kaikki tämä vain Drakenien ansiosta!

    Äänestä

  • TiltunTyhmyysLoistaa kirjoitti:

    Kun Suomella oli Drakenit ei Venäjä uskaltanut hyökätä tänne! Myös Sveitsillä meni pupu pöksyyn!

    Ja kaikki tämä vain Drakenien ansiosta!

    Olet oikeassa.

    Kun Suomella oli Migit ja Drakenit, niin kukaan ei uskaltanut hyökätä tänne! Myös USA:lla meni pupu pöksyyn. Englantilaiset jäivät saarelleen homostelemaan suosiolla.

    Ilmapuolustuksemme vahvuus - Migit ja Drakenin joissa oli KAMERA!

    Äänestä

  • Tarkkispoika jaksaa taas jankuttaa kameramantraansa. Hävittäjäpäätös tehdään vasta 2021 ja silloin valitaan sopivin vaihtoehto. Venäjä on niistä kaupoista ulkona!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkkispoika jaksaa taas jankuttaa kameramantraansa. Hävittäjäpäätös tehdään vasta 2021 ja silloin valitaan sopivin vaihtoehto. Venäjä on niistä kaupoista ulkona!

    "Venäjä on niistä kaupoista ulkona! "

    Se tässä surkeinta onkin kun kone joka on paras mutta halvin jätetään kisasta ulos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei-olla-pellejä kirjoitti:

yrittävät kupata Suomea hävittäjäkaupoissa. Meidän pitäisi ostaa heiltä aseet, joilla sitten puolustaisimme EUn puitteissa heitäkin. Tai myöhemmin Naton puitteissa. Aika roisia. Saisivat antaa ilmaiseksi ja olla kiitollisia siitä, että tämä pieni ja ei niin kovin varakas kansa on valmis uhraamaan nuoret miehensä ja kaupunkinsa koko Euroopan puolustamiseen. Mutta että vielä pitäisi ostaa heiltä välineetkin markkinahintaan niin se menee jo yli ymmärryksen.

Ilman muuta pitää kiusallakin ostaa Yhdysvalloista, ei rahoja roistoille. Tosin kuppaa siinä Yhdysvallatkin meitä mutta ei niin pahasti kuin Eurooppa ja Ruotsi aivan eritoten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu