Antikristuksen ilmestyminen

harriveijonen

MIKSI ANTIKRISTUS EI ILMESTYNYT PAAVIN TULLESSA 300 JKR.

Miksi Antikristuksen ilmestymisellä ei tarkoiteta paavin tuloa noin 300 jKr. niinkuin Weijo Lindroos ja kai Petri Paavolakin virheellisesti opettavat?

1. 2 Tess 2 alku puhuu ylösoton tuloa juuri edeltävästä asiasta eikä vanhoista tapahtumista.
2. Lopun profetian ymmärrys ei olisi lisääntynyt (Dan 12:3), jos asia olisi ollut selvä jo 300-luvulta.
3. Mainitaan luopumus, joka tapahtuu juuri ylösottoa ennen eikä 300-luvulla.
4. Väkevä eksytys on valerauhan tulo eikä paavin tulo ole tapahtumana vaikea käsittää.
5. Paavin kirkon tulo kyllä on asia, josta pitää olla ulkopuolella eikä paavi ilmestynyt mihinkään.
6. Ei paavi tullut ja ilmestynyt kuten tekee viimeinen suuri Antikristus.
7. Luopumuksen huippu laukaisee Antikristuksen tulon eikä paavin tuloa muinoin.
8. Paavi on vain pieni antikristus, oikeammin porton pää, Ilmestyskirjan epäpyhän kolmikon yksi jäsen.
9. Paavi ja suuri Antikristus ovat eri asioita. Paavi toimii uskonnossa, ja peto politiikassa.
10. Portosta pitää uskovien lähteä ulos. Antikristus tuhoaa porton vihan ajassa.
11. Antikristuksen, "pienen sarven" historia on mainittu Danielin kirjassa. Paavista ei ole kyse.
12. Antikristus on Ilmestyskirjan peto, viimeisen petovaltion viimeinen johtaja, eikä 300-luvulla tullut paavi.
13. 300-luvulla tullut paavi on jo kuollut 300-luvulla. Suuri Antikristus on yksi elävä henkilö.
14. Ymmärrys on lisääntynyt siinä, että suuri Antikristus ilmestyy (2 Tess 2:3) vahvistamaan Jerusalemin valerauhaa yhdessä monien kanssa (Daniel 9:27). Weijo Lindroosin ym. ymmärrys ei ole lainkaan lisääntynyt lopun profetiassa.

Harri Veijonen, http://wwnet.fi/users/veijone/.

7

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyhpyh2347982374983

      Aloittaja ei ymmärrä Raamattua ollenkaan.

    • Uudeelleensyntinenjokap

      Seurakunnissa käännynnäiset oletko uskossa ja sinne päin

    • Juhani678

      Kansakuntien väärät ratkaisut tuo Jumalan tuomiot. Tätä äänitettä kannattaa kuunenlla, koska siinä käsitellään suomen kohtaloa. https://youtu.be/v1xtf5KYFt8?t=1846

    • Hyvin.selvisi
    • 1234567---

      Nimimerkille Antikristuksen ilmestyminen kysymys.
      Ilm.17:12. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, MUTTA SAAVAT VALLAN NIINKUIN KUNINKAAT yhdeksi hetkeksi PEDON KANSSA.
      13. Näillä on yksi sama mieli, JA HE ANTAVAT VOIMANSA JA VALTANSA PEDOLLE.

      Kysynkin kuka on tämä Ilmestyskirjan peto, jolle voima ja valta annetaan ?

      • Antiekumeenikko

        Hyvää ja oleellista pohdintaa näihin päiviin.
        Jos englannin kieli sujuu niin voi aloittaa YouTubesta hakusanalla Vatican,Washington,London. Sillä pääsee hieman käsitykseen maailman kaikkialle ulottuvaan”uskonnolliseen,poliittiseen,taloudelliseen” valtajärjestelmään joka on vihkiytynyt noituuteen. Toki kaikki tämäkin vain aikansa kuten Raamattu kaiken ennalta ilmoittaa.
        Suuri hämmästys kristittynä tuleekin siitä kun näkee Suomessakin ekumeeniseen eksytykseen eksyvät virkaviisaiden suuret ja mahtavat seurakunnat. Sokeus vallitsee harhaanjohtajien ja uskovien silmillä.
        Inkvisitio ja entiset ja nykyiset lapsiuhritkin ovatkin ihan ok?
        Katolilaiset maat ovat keskimäärin aina huumekaupan, rikollisuuden ja köyhyyden täyttymyksiä ihan missä tahansa.
        Paavin ”erehtymättömyys ja Jeesuksen sijaisuus maan päällä” eivät nekään herätä syvästä unesta.
        Hedelmistä puu tunnetaan on vanha viisaus.
        Samoin jos tutustuu jesuiittojen valaan tai toimintaan saa jotain ymmärrystä mitä kuolinhaavasta paraneva peto saattaisi olla.


    • Olen katolinen. Aiotko tappaa minut?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      145
      3985
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      64
      3650
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2954
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      115
      2534
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      175
      2206
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      32
      1564
    7. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      49
      1447
    8. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      54
      1272
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      1063
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      1043
    Aihe