Aina vaan keskustellaan ja tapetilla on hoitajien henkilöstövaje, mutta onko kukaan miettinyt sitä, että osa alalla työskentelevistä ovat ammattiin epäsoveltuvia??
Osa ei edes arvosta omaa työtään. Pitää työtään pakkopullana, jota täytyy jaksaa ja kestää päivästä toiseen. Pelkkää hemmetin sinnittelyä, mutta pakko saada jostain rahansa.
"Lusikkaa suuhuun vaan ja pvaippojen vaihtoa".
Ei anna työnkuvasta kovinkaan hohdokasta kuvaa, kun hoitajat itse puhuvat näin karkeasti.
Ainahan on hienosti kirjoitettu joku arvopohja, jonka pohjalta työskennellään.
Se on osaksi ihan liirumlaariumia. Tosellisuus ei kulje käsikädessä arvojen suhteen.
Jokaista ihmiselämää arvostetaan ja kohdataan ainutlaatuisena.
Ei se vaan näin mene.
Se työ on vaan suurimmaksi osaksi suorittamista eikä mitään ihmisarvoista kohtaamista!
Hoitajien on myös syytä itse tarkastella asenteitaan ja työn merkitystä.
Siinä alalla pitäisi nimenomaan painottaa työn tärkeyteen ja merkityksellisyyteen!!
Tilanne on kulminoitunut jo niin pahaksi, että onko odotettavasti entistä välinpitämätöntä hoitoa?!?
Hoitajat eivät itse arvosta työtään!
40
162
Vastaukset
- hoitakaapaitse
Hoitajia parjaavat ihmiset voivat ihan hyvin hakea vanhuksensa kotiinsa asumaan.
- Anonyymi
Ehkä työn tekee se rasittavaksi, että myös hoidettava voi kaiken aikaa komennella luonaan käyvää henkilöä. Itse olen ikäihmisen ja kauhistuin käydessäni tapaamassa huonokuntoista vanhaa ystävääni. Huomasin silloin että itse en pyri komentelemaan ketään, enkä edes halua tehdä jos joku alkaa komentelemaan. Vapaaehtoisesti voin tehdä monenlaista.
- SariSairas
Äänestäkää lisää porvareita niin pääsette osalliseksi kiky 2 ohjelmaan....silloin leikataan koko kesälomaraha pois....
- syötettävät
Ja onkohan kukaan miettinyt myös sitä, että minkähän kuntoisia vanhuksia missäkin paikassa hoidetaan, kun arvioidaan montako hoitajaa missäkin yksikössä tarvitaan. Hyväkuntoiset eivät vie yhtä paljon aikaa kun vaipoissa hoidettavat . kun hoitajat väsyy, ei vanhuksien hoitokaan voi olla pätevää ja kodinomaista, mitä heille usein luvataan.
- anonyymi_lcv
Paitsi että "hyväkuntoisia" (ts. sellaisiksi määriteltyjä) vanhuksia ei hoideta missään yksikössä vaan ovat kotona. Käytävillä vaeltavat, useimmiten moni- ja muistisairaat, vaativat yhtälailla paljon aikaa ja resursseja kuin vaipoissa makaavat.
- vanhuus
Mitenkä voisi arvostaa omaa työtään, jos puolet työtehtävistä jää tekemättä ja työpaikan paineet seuraa vielä kotiin asti. hyvä, että on asia otettu esille ja myös ne epäkohdat korjattava pikaisesti.Suuret ikäluokat jo odottaa ovella......vanhuus
- reijoille
Mihin nurkkaan ja ahdinkoon kaikki "toisarvoinentyö" on tänäpäivänä ajettu; kaikkien pitäisi olla nuoria menestyviä, tubettaa vaan, instaa ja muuta paskaa ja loihtia helposti velkavivuilla & sijoituksilla rahaa tyhjästä tai vähemmän tyhjästä eli hoitaa kuntien huonosti tuottava vanhusten hoitotyö yht`äkkiä loistavan tuottoisana bisneksenä, että odotetaan vaan mitä helvettiä se soten ja kokoomuksen valinnan vapaus tarkoittaa, saako valita ruton vai koleran.
Tavalliseen perusduuniin ei voi mennä kun sillä ei tule toimeen, asuntojen hinnat on kuplataivaassa, palkka on sama kuin 2006 , sakot on kasvanu, sähköautokin pitää hommata ettei tuomita maapallontuhoajana.
Onneksi on vielä niitä jotka jaksaa. - Vitut
Miettikää noita hoitajia, jos joku uskaltaa kertoa päällikölle, että tämä Ko. tekemäämme työtä EI kukaan voi hyväksyä. Miten työnantaja reagoi siihen?
Jos joku hoitaja uskaltaa kertoa päällikölle, että tämä EI voi mennä näin, niin kyllä Ko. hoitajaa aletaan vihata ja se on taivaan tosi.
Kaikki ne velliperseet, jotka mukautuvat kaikkeen paskaan, niitä meillä on jo ihan liikaa!
NOUSKAA NYT KAPINAAN HOITAJAT! Jos vähänkään haluatte saada asioita eteenpäin!- Hhhhhyyyyvvvvvää
Tämä PN todella totta!
Nyt hoitajien on tultava kaapista ulos, vaikka olisi työpaikka katkolla!
- anonyymi_0et
Itse sitä monesti kiireen työhönsä tekee. Jos asiakas on ostanut hoivaa tunnin niin se hänen tulee saada. Asiakkaan kylvetys esimerkiksi voi viedä vain puoli tuntia niin muuhun jää vielä puoli tuntia aikaa. Asiakkaat eivät monesti osaa vaatia palvelua koko maksamastaan ajasta ja kylvettäjä huikkaisee heipat sen puolen tunnin päästä, kun hän voisi kysyä mitä voisi tehdä muuta tai seurustella asiakkaan kanssa sen puoli tuntia. Vaatikaa palvelua koko laskutetusta ajasta.
Oven lukitseminen illalla on myös yksi asia missä normaalilla kohteliailla toimilla on suuri vaikutus. Toivotetaan asiakkaalle Hyvää yötä ja sen jälkeen lukitaan ovi. Ei niin, että lätkäistään ovi vaan lukkoon sanomatta asiakkaalle mkitään. Ei ole kohteliasta.
Kotihoitajat lampsivat asiakkaan luona ulkokengissä ja ulkovaatteita riisumatta takki hulmuten "Kun on niin kiire". Riisukaa takki naulaan (ei minnekkään tuolin päälle lojumaan) ja vaihtakaa sisäkengät tai laittakaa kenkäsuojat jo ulko-ovella ettei lattiat likaannu eikä kivet kantaudu asiakkaan lattialle. Toimikaa niin, että asiakkaalla on levollinen olo eikä tunne olevansa vaivaksi teille. Olette asiakkaan kotona ja toimikaa niin kuin toivotte omat vieraannekin omassa kotonanne toimivan.
Nämä ei aikaa vie sen enempää kuin on laskettukin meneväksi, mutta asiakkaalle sillä on heti positiivistä vaikutusta.- Enolepitänyt
Kiva kuva sinulla kotihoidosta!
"Kotihoito" on nykyisin kiireellä tehtyä liukuhihnatyötä, joka on toiminnanohjausjärjestelmässä mitoitettua. Järjestelmässä ei huomioida asiakkaalta toiselle menevää siirtymäaikaa, joka sitten joudutaan tekemään asiakkaan ehkä maksamallakin ajalla.
Koti on hoitoympäristö, ei mikään vierailupaikka! Ihan turha narista mistään vaatteista tai kengistä, kun niitä toimintoja ei ole asiakkaan aikaan kuitenkaan mitoitettu.
Toiminnanohjausjärjestelmä on kansallinen, ei yhden tai kahdenkaan työntekijän päätettävissä!
- anonyymi_fG2
Hyvä bisnes varmaan on, kun laskutetaan tyhjästä. 15min WC-rullan vaihtaminen. Siinä jää pakostakin 13min ihan tyhjää jonka ajan voisi käyttää esim. asiakkaan kanssa seurusteluun. Asiakkaat ja omaiset vaatikaa koko laskutettavasta ajasta vastinetta.
- anonyymi_kWs
Kuka on oikeasti kykenevä asumaan yksin? Kotihoitajat touhottavat asiakkaalta asiakkaalle miettimättä onko tämä enää ihmisarvoista asiakkaan kannalta. Kuka muu asiaa voi viedä eteenpäin kun omaisia ei ole ? Jos asiakas ei jaksa enää omin voimin mennä WC:hen niin ratkaisu ei todellakaan ole, että sänky siirretään ulko-oven viereen naulakon alle eteiseen, että on lähempänä WC:tä. Tällaisen asiakkaan paikka on jo jossakin palvelutalossa tai terveyskeskuksessa.
- Enolepitänyt
Kotihoidossa hoidetaan nykyisin ns. laitoskuntoiset. Kyllä kotihoidon työntekijät ovat jo pitkään tienneet kotona hoidettavien tilanteen. Ei ole mikään uusi juttu!
- Epärehellistä
Ostimme 20 min äidillemme kotihoitopalvelua päivittäin. Hoitaja kävi pistämässä insuliinin ja viipyi sisällä 5 min. Loput 15 min istui autossa pihamaalla. Äitimme ei ollut muistisairas, vaan vanhuudesta hauras ja kädet tutisivat. Hän oli sosiaalinen ihminen. Mielestäni kyse on varastamisesta. Emme kyenneet puuttumaan asiaan. Olimme järkyttyneitä ja häpesimme hoitajan puolesta ja yritimme keksiä lieventäviä asianhaaroja, miksi hän käyttäytyi oudosti.
- Enolepitänyt
Mitä olisi pitänyt tehdä?
- mnnmn
Enolepitänyt kirjoitti:
Mitä olisi pitänyt tehdä?
Jos hoitaja ei itse nähnyt mitään tehtävää, hänen olisi pitänyt kysyä asiakkaaltaan, missä hän tarvitsi apua. Ei siis ollut kyse edes siitä, että työnantaja olettaa siirtymisen yhdestä paikasta toiseen tapahtuvan teleportin kaltaisesti silmänräpäyksellisenä, koska hoitaja jäi autoon istumaan loppuajaksi. Jotkut hoitajat ovat hyvin ujoja, ja jatkuva uusien ihmisten tapaaminen stressaa heitä. Myös potilas voisi yrittää olla empaattinen ja miellyttävä. Ei tämä tilanne ole vanhukset vastaan hoitajat, vaan ihmiset vastaan rahanahneet organisaatiot.
- Enolepitänyt
Hoito- ja palvelusuunnitelmat ovat sitä varten, että niissä on sovittu, mitä tehdään ja käyntiaikoja tarkastellaan jatkuvasti. Jos on sovittu insuliininpisto ja siihen kaikkineen ajaksi 20min., eikä sitä aikaa mene, niin täytyy käyntiaikaa vain lyhentää. Jos käytössä toiminnanohjausjärjestelmä, niin siitä näkyvät käyntiajat ym. suunnitelmat.
Ei kukaan ole ketään vastaan. Homma on vain mennyt tälläiseksi! - AsiaRatkaistu
Enolepitänyt kirjoitti:
Mitä olisi pitänyt tehdä?
Olisi voinut vaikka kysyä vanhukselta, miten yö on mennyt. Mikä on vointi jne....ja ehkä kertoa ilmasta ja kelistä tms. normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä muutama minuutti. Ajattelisin, että pitäisi myös ymmärtää joskus katsoa diabeetikon jalat ja ehkä rasvatakin. Siinä esimerkkejä.
Ratkaisimme asian ostamalla erikseen jalkahoitajan kotikäynnit, jotka olivat todella hyviä myös virkistyksen ja sosiaalisen kanssakäymisen tarpeen tyydyttämiseksi. Emme tohtineet mennä kotihoitajaa neuvomaan, kun hänhän se on ammattilainen. - Anonyymi
AsiaRatkaistu kirjoitti:
Olisi voinut vaikka kysyä vanhukselta, miten yö on mennyt. Mikä on vointi jne....ja ehkä kertoa ilmasta ja kelistä tms. normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä muutama minuutti. Ajattelisin, että pitäisi myös ymmärtää joskus katsoa diabeetikon jalat ja ehkä rasvatakin. Siinä esimerkkejä.
Ratkaisimme asian ostamalla erikseen jalkahoitajan kotikäynnit, jotka olivat todella hyviä myös virkistyksen ja sosiaalisen kanssakäymisen tarpeen tyydyttämiseksi. Emme tohtineet mennä kotihoitajaa neuvomaan, kun hänhän se on ammattilainen.En oo ollenkaa varma, et kotihoidon oppimäärä on ollu yhtä laadukas ku se on nykyää. Vanhat parrat voisi päivittää tietonsa.
- Anonyymi
En minä maksaisi 20 minuutista, jos homma kestää vain viisi minuuttia. Jotta eiköhän kyse ole asianomistajan mokasta. Siis hänen, joka maksaa ilmasta, tyhjästä, ei mistään ... - Nm. Miksi ette "kyenneet"
- EiPelataLuottamuksella
Kyllä äitini oli empaattinen ja miellyttävä. Hän oli vaatimaton ja aina toiset itsensä edelle asettava kuten monet sota-ajan eläneet ja maan jälleenrakentamiseen osallistuneet sukupolvet. Käyttäytymistä muuttavaa dementiaa hänellä ei ollut.
Mietin vielä hoitoisuusluokitusta ja hoitajien määrää. Mielestäni hoitajamäärän lisääminen ei tätä tilannetta olisi korjannut mitenkään. Hoitoisuusluokka olisi varmaankin ollut korkea. Ikä yli 80 v. ja pitää tehdä kajoava toimenpide kuten insuliinin pistäminen.( Toki jokainen kansalainen oppii pistämään. Ei ole kyse erityisammattilaisen erityisosaamisesta.) Korkean hoitoisuuden takia arvelen, että käynti olisi maksanut liki 500 eur, kun vessapaperirullan vaihtaminen maksaa 15 eur.
Pelkästään hoitajamäärän lisääminen ja hoitoisuusluokitus ei vanhustenhoidon kansallista häpeätilaamme ratkaise. Kuka valvoo asiantuntevasti hoitoisuusluokitusta ja sen hinnoittelua?
Luottamukseen perustuva järjestelmä ei toimi, kuten olemme nähneet. Sen uskonevat jo kaikkein naiivimmatkin. - Kukakohtaa-kukaei
" Pitää työtään pakkopullana, jota täytyy jaksaa ja kestää päivästä toiseen. Pelkkää hemmetin sinnittelyä, mutta pakko saada jostain rahansa. "
Hoitajat eivät ole ainoa tuollainen työntekijäryhmä. Ts. hoitajat ovat samanlaisia ihmisä kuin kaikki muutkin, jotka tekevät työtään vain ja ainoastaan rahan takia. - suomi24puolueet
Eikä hallitus arvosta hoitajia
sipiläkin pröystäilee teslallaan ja huolissaan vain hiilinielusta.
katsokaa hoitajat myös puolueet sivuille niin ymmärrätte mistä kaikki johtuu- orjamarkkinatsuomi
Kyllä asiat nyt näyttää hallituksen syyltä.
voiko joku muuta väittää
Rahalla hyvää ja tulot harvalle sekä veroparatiiseihin
Sipilä varmaan osaa selittää kiemurat kun on liikemies
- Eikiitos
Jos hoitsu ei arvosta itseään, niin mistähän se voisi johtua? Ei varmaankaan esim. siitä, että hoitoalalla ei arvosteta ja kunnioiteta ja huolehdita työntekijöiden terveydestä sen vertaa, että työajat kolmivuorotyössä olisi hoidettu inhimillisiksi.
Valvomisen, siis yötyön jälkeen nukkumapäivä ja hyvässä lykyssä seuraavana päivänä takaisin vuoroon. Näin tapahtuu jostain kumman syystä aika usein vaikka tuntuisi, ettei tuollainen voi olla edes laillista puuhaa. Mutta minkä teet, kun ei vuoroihin tulijoita muuten riitä niin ei riitä. Sen, joka on työn ottanut, on venyttävä ja joskus myöhemmin, iäkkäämpänä maksettava valvomiset omasta terveydestään. - moraalimissä
ainakin tupakka maistuu pomoja myöten?
miten on mahdollista että tupakalle on aikaa kun vanhukset ei pysy tuolissa päiväsalissa?- Anonyymi
Yhen tupakka-askin hinnal saa ostettuu hihnan, jol vanhuksen saa sidottuu tuolii sil välin ku hoitaja on konstruktoimas optimaalist hoitostrategiaa.
- Ex-hoitsu
Itse työskentelin kaupungilla ympärivuorokautisessa hoivakodiasa, eli "wc-paperirullan vaihto" ei maksa yhtään sen enempää, kuin perusmaksu/kk on.. toiset asiakkaat vaatii apua vain aamu-iltatoimissa ja ruokailuun ohjaamisessa, toiset vaativat lähes 24h/vrk valvontaa, ettei karkaa tai muuten ole vahingoksi itselleen tai muille..
Jaksoin olla n. 6 vuotta "hyvä" hoitaja, joka oikeasti arvosti omaa työtään ja tykkäsi työstään, joka tottakai välittyi asiakkaiden kohtaamiseen ja hoitamiseen.. mutta MISSÄÄN ei huomioida sitä kuinka paljon kukakin sitä hoitoa tarvitsee tai miten paljon hoitajat jaksaa, eikä ketään kiinnosta kuinka työntekijät voi. Työt alkaa kasaantua (kirjalliset työt mm. Arvioinnit, kirjaamiset.. yhteyden pito muihin tahoihin kuten sairaalat, apteekit, omaiset) , hyvällä tuurilla kaikki muutkin ovat niin kuormittuneita, ettei ole KETÄÄN keneltä pyytää apua asioiden hoitoon.. pahimmillaan perushoidon ja näiden muiden hommien lisäksi, joku vanhus reppana on saattohoidossa, haluaisit olla läsnä, jotta asiakas saisi hyvän hoidon viimeisinä hetkinään, mutta kun ei vaan enää OLE AIKAA.. miten tällaisessa tilanteessa voit enää arvostaa työtäsi ja kunnioittaa itseäsi työntekijänä? Itsestäni tuli juuri sellainen hoitaja, jota olen aina halveksinut.. kylmä suorittaja.. kuten arvata saattaa burn outin kautta alanvaihto.
Arvostan älyttömästi hoitajia, jotka jaksavat.. toivottavasti joku joskus ottaisi hoitaja mitoituksessa huomioon muuttuvat tilanteet ja yksittäisen asiakkaan viemän ajan.. olisiko niin kamalaa jos hoitajia olisi vaikka sen verran että perus työpäivinä olisi aikaa rupatella asiakkaiden kanssa, pitää yllä hyvää tunnelmaa talossa ja kun tilanteet muuttuu (esim. Saattohoito) olisi varaa siihen että jollain olisi aikaa olla läsnä.? - omaisenasialla
Totta turiset. Hoitajista ainakin 85 % on alalle soveltumattomia, työhönsä ja (yksityis)elämäänsä tympääntyneitä ja myös fyysisesti heikkokuntoisia. Soveltuvuuskokeet eivät mittaa sitä, mitän niiden pitäisi mitata. Toisaalta soveltuvuuskokeita pitäisi järjestää myös niille, jotka jo toimivat alalla; hoitajan fyysinen kunto ei enää ole riittävä, korvien välissä tapahtuva toiminta on vuosien saatossa muuttunut, on tullut monenlaista riippuvuutta (lääke-, päihde-, läheis- yms. riippuvuus) ja henkilön soveltuvuus alalle ei enää ole ajan tasalla.
Mainittakoon tässä esimekkinä tuttavani tapaus: Oulussa Caritaksen hoitokodissa hoitsu kääri liiveihinsä hoidettavan omaisuuden (70 000 euroa); oikeus vapautti rikollisen tunteisiin vedoten ja tuo hoitsu jatkaa edelleen Terhikin mukaan hoitsuna. HIRVEÄÄ!!!- alan.mukaan.ikä
"hoitajan fyysinen kunto ei enää ole riittävä, korvien välissä tapahtuva toiminta on vuosien saatossa muuttunut,"
Millä ton korjaat? hoitajat työttömiksi työnhakijoiksi vaikko eläkkeelle 40 vuotiaina kun kunto rupee rapiseen?
Parempi olis kouluttaa kaikki lääkäreiksi? ja työskenneltyään 20 vuotta vanhustenhoidossa sais vasta lääkärin pätevyyden?
(nuorena pystyy raskaaseen työhön? ja vanhempana pitäs löytyy helppoo ja kevyttä työtä?)
- kakkahaisee
Sairaanhoitajat ja lähihoitajat pitäisi olla potilaan lähellä ja käydä katsomassa miten voidaan, kun potilas painaa nappia. Hoitajat istuu kansliassa ja puhuvat omia juttujaan mitä on viimeksi ostetty, miten hienoissa peli- ja pallokerhoissa lapset on ja kuinka he menestyvät. Ulkomaanmatkat ja vaatteitten ostot on myös yleensä puheen aiheena. Tässähän potilastyö unohtuu. Jos potilas huoneessa "kakka" haisee, heti ovi äkkiä kiinni ja siirrytään toiseen huoneeseen missä ei haise. Tämä olen itse nähnyt sairaalassa. Yhdet ja samat hoitajat tekee "likaisemmat" työt. Ottakaa kantaa ja kertokaan tänne kokemuksianne. Nyt hyvä, että on ruvettu katsomaan näitä hoitolaitoksia lähemmin, tää on ollut tiedossa jo ainakin n. 20 v, mutta se on vähätelty.
- Enolepitänyt
Se on vaan sitä välttelevää hoitotyötä!
- Yöäk
Todella osuva nimimerkki tuolla haisevalla kakalla. Lopputuotteella on ominaishajunsa, mutta että jonkun tollon kommentti voi haiskahtaa noinkin törkeästi.
- Anonyymi
Vaihda kotihoitoo, siel ku se kakka on, niin kirjoita siihe raportii seuraavaa hoitajaa varte, et siel on kakkaa,
- Anonyymi
" Se työ on vaan suurimmaksi osaksi suorittamista eikä mitään ihmisarvoista kohtaamista! "
Tuossa lienee ko. aihe pähkinänkuoressa. Homma on pelkkää eritteitten korjaamista, jos ei osaa, pysty, kykene ... kohtaamaan hoidettavaansa ihmisarvoisesti. - Nm. Tiedot ja taidot eivät riitä - Anonyymi
Vanhat kunnon koulutuksen saaneet perushoitajat takaisin. He hakeutuivat aikanaan vapaaehtoisesti alalle ja tiesivät mitä työnkuvaan kuuluu. He eivät arastelleet ihmisen eritteitä, vaan kohteliaasti, ihmistä kunnioittavasti hoitivat asiat, niin, että potilaille jäi hyvämieli. Nykyinen lähihoitajien koulutus on huono, siinä vain raapaistaan pintaa. Ne jotka oikeasti haluavat lähihoitajaksi ovat hyviä ja ottavat itse asioista selvää. Se huomaa hyvin työelämässä, ketkä ovat pakotettu koulutukseen hakeutumaan. Sairaanhoitajien taas ei kuulukaan hoitaa perushoidollisia tehtäviä, tämä tulee monelle sairaanhoitajalle yllätyksenä, että hänet laitetaan tekemään perushoitoa, heidän koulutukseensa ei sisälly paljoakaan perushoitoa. Tämä on syy, että sairaanhoitajat vaihtavat alaa tai lähtevät muualle. Suomen naapurimaissa ei sairaanhoitaja tee perushoitotyötä. Heitä on esim. Ruotsissa ja Norjassa niin vähän, ettei siellä ole varaa heittää hukkaan sairaanhoitajan koulutusta käyttämällä sairaanhoitajaa perushoitajien työhön.
- Anonyymi
Vanhat perushoitajat on jo hyvin ansaitulla eläkkeellä. Että jos lähihoitajat ei kelpaa niin ole ilman.
- Anonyymi
Oli ammatti mikä hyvänsä niin osa valittaa aina ja on naama norsunv. Ei ole mikään lähihoitajan yksinoikeus. Saattaa olla että se vaan näkyy ulospäin helpommin kun ollaan ihmisten kanssa tekemisissä.
Moni hoitajan asiakaskin on naama väärässä ja kaikki on huonosti, mutta se ehkä johtuu fyysisestä tai psyykkisestä sairaudesta tai mahdollisesta luonnehäiriöstä.
Henk.koht. ahdistun enemmänkin siitä kun monet esim. vanhukset ovat niin äärimmäisen kiitollisia. Osaksi varmaankin opeteltu hyvä tapa ja miksei ihan vilpittömästikin hyvillään, mutta suomalainen ei tahdo osata ottaa kehuja vastaan. - Anonyymi
Minä arvostan ammattiani sairaanhoitajana hyvin korkealle, siksi en enää Suomessa työskentelekään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631433Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on531237Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241219Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141120- 1261068
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315991- 42939
- 72905
- 73899