Ihmettelen nykyistä kauhistusta yksityisten järjestämästä vanhusten hoidosta. Äitiäni hoidetaan hänen omassa kodissaan Attendon toimesta. Näin kunnioitamme äidin itsemääräämis oikeutta. Hoito on ollut täsmällistä ja mahdolliset esiin tulleet ongelmat on selvitetty hoitajien, ja meidän perheen vjäsenien yhteistyöllä. Olemme useamman vuoden ajan järjestäneet äidillemme kerran kuukaudessa viikon kuntoutusjakson kunnan ylläpitämään hoitopaikkaan, jossa alzheimeria sairastava äitini saisi liikuntaa ja sosiaalista kanssakäymistä. Hän maksaa tästä ylimääräisestä viikon kuntoutuksesta n. 260€ ihan omasta pussistaan. Joulukuun kuntoutusjakso sattui juuri Joulun aikaan. Äiti on aina viettänyt jouluaaton lapsensa ja mummotettaviensa seurassa ja niinpä halusimme käydä hänen luona jouluaaton tervehdyksellä. Kun astuimme huoneeseen, oli ensimmäinen ajatuksemme masentava. Jouluaatto ja äiti nukkuu sängyssä, ei telkkaria, ei edes radio, josta voisi kuunella musiikkia tai uutisia. Tervehdimme äitiä ja hän sanoi vain; viimeisiä elonpäiviäni tässä vietän. Silloin tuntui kyllä äidin tilanne meistä kaikista tosi pahalle. Aikaisemminkin kuntoutusjaksoilla äiti on soittanut minulle haluavansa täältä kotiin ja ettei tämä ole hänen paikka. Kunnallinen hoito ei taida olla parempi, vaan kyllä se on huonompi. Toivon vaan jäitä hattuun keskusteluissa.
Kunnallinen vanhusten hoitoko parempi kuin yksityinen?
Tosiaan
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057