Miksi Yhdysvallat voi uhkailla, kiristää ja pakottaa?

Maailman sotinein valtio viimeiseltä 100 vuodelta on Wikipedian mukaan USA |1. Miten tilasto tehdään täysin oikein – jätän sotahistorioitsijoiden käsiin. Se tiedetään, että US on maailman suurin tämän päivän ja viimeisen 20 vuoden asekauppias |2 – sekin tiedetään, että USA käyttää eniten verovaroja oman taistelukyvyn ylläpitämiseen |3 – kaikkialla maailmassa. Niin, nämähän tiedetään, mutta harvemmin mediassa uutisoidaan.

Sitä taas ei välttämättä tiedetä, että US on tehnyt ulkomaankaupan osalta jatkuvaa alijäämää jo vuodesta 1990 [GRAF 1]. Se tarkoittaa raskasta velkaantumista. Siis US tuo enemmän kuin vie.

|GRAF 1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2019/01/yhdysvaltojen-ulkomaankauppa-1990-2018.html -

Esimerkiksi US-liittovaltio on velkaa Kiinalle, maailman suurimmalle kansantaloudelle |4 (BKT/PPP) yli 1000 miljardia USD, Kiinan ollen maailman suurin US-rahoittaja – tätäkään media ei kovin kertoile, sen sijaan pelosta Kiinan jatkuvasta massiivisesta velkaantumisesta ja sen uhasta maailmankaupalle!

...
Itse otsikko, miten se liittyy tuohon US-sotimiseen ja asevarusteluun kuin asekauppaan – no, se liittyy samalla tavalla kuin jättimäinen kauppavaje, kun US tuo enemmän kuin vie. Molemmilla hankitaan vaikutusvaltaa …

… muistathan, että markkinataloudessa ostaja eli ”asiakas on kuningas”, näin voi olla todellisuus: US sanoo, ”tee niin kuin minä sanon, tai en osta sinulta mitään”. Nyt pakotteiden takana on EU' ssakin pelko kauhistuttava, että US sanoo: ”emme osta teiltä, jos että tottele ja liity meidän pakoterintamaan Irania kohtaan” |5.

Kyllä US saa pakottaa! – Aina silloin kuin kiristyshalu kohoaa, mutta vain omien tuotteiden osalta; samoin US voi sanoa suomalaisille: ”ette muuten vie eteenpäin sellaisia omiakaan tuotteitanne, jos niissä on meidän komponentteja” – vaikkapa Intelin prosessoreita. US saa kohdistaa pakotepolitiikkaa omiin tuotteisiin ja palveluihin – se on vapaan markkinatalouden huippuoivallus ja -innovaatio.

Pakotteen toinen puoli

EU' lla, Suomella, Kiinalla ja muillakin on toki oikeus lopettaa USA' sta ostaminen ja korvata amerikkalaiset tuotteet ja palvelut muilla, muiden valtioiden tuotteilla ja palveluilla.

Samoin Huawein osalta (vallankaan, jos todisteita vankkoja ei ilmaannu US-väitteiden tueksi |6) on mahdollisuus olla välittämättä US-väiteuhkailuista ja pakoterintamaan ryhtymisestä, mutta tällöin on varauduttava, että US kostaa ja ei osta enää ao. valtiosta/ yhtiöistä mitään – tämä riski on otettava, jos haluaa vapaan kauppapolitiikan jatkuvan.

Siis amerikkalainen voima perustuu ostaja-asiakkuuteen ja massiiviseen ostopolitiikkaan maailmalta. Iso asiakas on kuningas, sanotaan ja tämän tahtoa on noudatettava, ellei sitten ole kykyä korvata tuon suuren ostajan menetystä. Tässä syy miksi US sietää suurta alijäämää, sillä se tuo ostajan voimaa käytettäväksi ulko- ja turvallisuuspoliittisiin peleihin – nythän herkästi juttu kuin toinenkin kihoavat kansallisen turvallisuuden ylätasolle.

On myös toinen syy kykyyn uhkailla, kiristää ja pakottaa ja se on maailmanvaluutta US- dollari. USD on maailmankaupan ylivoimainen vaihtopeliväline, siihen luotetaan, ainakin toistaiseksi – ja ihmeen myötä US FED kykenee painamaan sitä haluamiaan määriä lisää, kattamatta sitä (!) |7 – peittääkseen muun muassa US-liittovaltion jatkuvan velanottonälän |8 – josta on tullut myös poliittinen peliväline, kuten nyt ”trumppistinen muuri vastaan edustajainhuone” … Miten kauan maailmalla luotetaan US- dollariin?

Onko uhkaaminen, kiristys ja pakotepolitiikka tätä päivää?

EU' n mielestä se ei ole, vaikkakin se on toistaiseksi tahdottomana jättimahona |9 pakotettu amerikkalaisten mielitekoihin ja tahtoon – nytkin on pelko päällä miten isoveli suhtautuu uuteen maksujärjestelyyn Iranin kanssa |0, kun EU haluaa Kiinan ja Venäjän ohella säilyttää sopimusarvostuksen, varsinkin, kun Iran ei ole sitä todistettavasti rikkonut, jonka US presidentti Donald Trumpin hallintokin tunnustaa ja pakoteuhkauksien olevan kiukkua ”liian helpolla päässeestä Iranista”.

US käy kovaa vastakkainasettelun sotaa itää vastaan!
[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2018/12/idan-ja-lannen-valinen.html - ]

EU on mukana, suomalaiset (toistaiseksi) valtapoliitikot ovat mukana ja meidän valtamediakin on mukana – on jopa kehitetty West trolling manipulation -ilmiö |11 tukahduttamaan väitetty ja osin olemassa oleva East trolling propaganda -ilmiö lähinnä Venäjältä.

Lännen markkinatalous edustaa noin 20 prosenttia Telluksemme ihmispopulaatiosta ja Kiina kysyykin onko suuren enemmistön taivuttava vähemmistön tahtoon? |12

Ei maailman suurin enää taivu, vaan Kiina on ilmoittanut, että kiinalainen yhteiskuntajärjestys on jo vientituote. Kiinahan on asiantuntijoiden mukaan maailman vanhin yhtäjaksoinen korkeakulttuuri noin 3000 vuotta vanhan historiansa turvin – vastaavasti lännen sotakoneen Yhdysvaltojen historia ulottuu noin 300 vuoden taakse. Ero on suuri.

.

705_5518 – 12:22_13:08 US01

69

780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • chinius

      Tätäkö tarkoitit?

      Kiinalainen kulttuuri (yksinkertaistetut merkit: 中华文化; perinteiset merkit: 中華文化; pinyin: Zhōnghuá wénhuà) on yksi maailman vanhimmista kulttuureista ja kehittynyt tuhansien vuosien aikana. Alue, jolla kulttuuri on hallitseva, kattaa suuren maantieteellisen alueen Itä-Aasiassa. -kopsattu wikipediasta

    • evpmaj

      Näyttää Yhdysvaltojen uhkaaminen, kiristäminen ja pakottaminen kohdistuneen nyt INF-sopimukseen, joka tehtiin jo aikanaan N:liiton ja USA:n välille. Nyt Trump haluaa siitä eroon. Ehkä sen vuoksi, että pääsee aloittamaan uuden asevarustelukilpailun. Voisi kyllä arvata, että Kiina on se suurin vaikute tuon ajatuksen takana. Entä jos Kiina ja Venäjä liittoutuvat asetuotekehityksen osalta?

      INF
      https://fi.wikipedia.org/wiki/INF-sopimus

      • Käsky.Pietarista

        Niinkö käskettiin väittää?

      • Anonyymi
        Käsky.Pietarista kirjoitti:

        Niinkö käskettiin väittää?

        On se hauskaa, kun joillakinon vain yksi malli minkä tahansa omasta mielipiteestä poikkevan ajatuksen käsittelyyn: Pietarista käskettyä.

        Kannattaisi korvata se kaavalla Washingtonista käskettyä, niin valaistuisi useamipi lähi-historian käännekohta. Tässä listaa alkajaisiksi:
        - Alqaidan synty
        - NL:n pakottaminen pois valtiojohtoisesta talousjärjestelmästä kleptokratiaan
        - Neljän kaapatun matkustajakoneen onnistunut isku maailman tehokkaimmin varustellussa maassa
        - "Joukkotuhoase Iranilla"
        - Allienden murha ja Chilen ym. Etelä- ja Keski -Amerikan sotilasterrori
        - Palmen murha
        - Hammarskiöldin murha, YK:n alasajo
        - Pellekratia (Trump)

        Ei ole vaikea kuulla Spenglerin huokaavan haudassaan: Mitä minä sanoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten US vehkeilee nyt Kuubassa?

        Kuuba | EU ja YK vaativat Kuubaa kunnioittamaan kansalaistensa vapauksia:

        ---- https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008121418.html ----

    • Tavastieh

      Melkoista kiristämistä osoittaa myös USA:n puuttuminen Venezuelan sisäisiin asioihin. Olisiko niin, että Kiina ja Venäjä yhdessä ovat asettuneet - ainakin toistaiseksi - Venezuelan laillisen presidentin puolelle? Tulee väkisinkin mieleen Chile/ Allende ja siltä vallan kaapannut Pinochet. CIA oli käytyrinä Chilessa ja Allende elimoinoitiin. Kuka kertoo kuinka monta murhayritystä CIA kätyröi Kuuban Fidel Castroa kohtaan?

      • Käsky.Pietarista

        Trolli Luoma on asettunut Venezuelan korruptiohallinon puolelle ja riekkuu nimimerkin takaa ymmärtämättä mistä on kysymys

      • Anonyymi

        Entä nyt, masinoiko jenkki nyt Havannassa, kuten teki Ukrainassa ja Valko-Venäjällä.

      • Anonyymi
        Käsky.Pietarista kirjoitti:

        Trolli Luoma on asettunut Venezuelan korruptiohallinon puolelle ja riekkuu nimimerkin takaa ymmärtämättä mistä on kysymys

        Mikä on nyt tilanne Venezuelassa? Onko jenkkien myyräntyö tuottanut hedelmää?

    • Tavastehus

      Tämä kirjoitus on kyllä kaikkien aivopierujen äiti.
      Harvoin näkee näin tyhmää kestoväitettä:
      ”Maailman sotinein valtio viimeiseltä 100 vuodelta on Wikipedian mukaan USA |1. Miten tilasto tehdään täysin oikein – jätän sotahistorioitsijoiden käsiin.”

      • anonyymi_M0B

        Jos googlettaa ”maailman sotinein maa” niin pompahtaa lukuisia Ilkka Luoman kirjoituksia.
        Wikipediassa ei ole aiheesta mitään vaikka Ilkka Luoma näin väittää.

        Vaikuttaa myös siltä, että kirjoittaja yrittää ohjailla keskustelua nimimerkkikommentein, joilla ohitetaan kiusalliset kommentit

      • warhawks
        anonyymi_M0B kirjoitti:

        Auttaisiko tämä googlauksen tuottama linkki ymmärtämään ja selventämään asiaa?

        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_the_lengths_of_United_States_participation_in_wars

      • anonyymi_NH4

        Älä yritä huijata

        Linkissä ei ole mitään Luoman valheeseen ”eniten sotineesta valtiosta”.
        Neuvostoliiton armeija miehitti Baltian kolmea maata 50 vuotta - jo siitä tulee yhteensä 150 vuotta. Sen päälle Afganistan, Saksa, Tsekkoslovakia...

      • Putin.sotii

        Hyviä huomioita!
        Neuvostoliitto tunnetusti soti koko olemassaolonsa ajan.
        Venäjä jatkaa tätä perinnettä.

      • sovjeticus

      • sovjeticus
        Putin.sotii kirjoitti:

        Hyviä huomioita!
        Neuvostoliitto tunnetusti soti koko olemassaolonsa ajan.
        Venäjä jatkaa tätä perinnettä.

        Kerrotko nuo sodat? Neuvostoliiton ja Venäjän osalta ...

      • Älykäs

      • Anonyymi
        anonyymi_M0B kirjoitti:

        Jos googlettaa ”maailman sotinein maa” niin pompahtaa lukuisia Ilkka Luoman kirjoituksia.
        Wikipediassa ei ole aiheesta mitään vaikka Ilkka Luoma näin väittää.

        Vaikuttaa myös siltä, että kirjoittaja yrittää ohjailla keskustelua nimimerkkikommentein, joilla ohitetaan kiusalliset kommentit

        Googleta: involved united states wars .... Ja vastaus löytyy Wikistä.

    • Opamox

      Mikä saa Luoman vihaamaan USAa niin paljon, että pitää valehdella julkisesti omalla nimellä?

      Mikä on syy vihapuheeseen?

      Mistä hän saa apua?

      • luojan.luoma

        Syitä on useita: heikko sivistystaso - peruskoulukin jäi kesken -, hyvinkin rajoittunut aivokapasiteetti ts tylsämielisyys ja raha.

      • sovjeticus

        Pitäisikö löytyä perusteluita tuohon "vihaamiseen"? Mitkähän ne olisivat?

      • Älykäs
        sovjeticus kirjoitti:

        Pitäisikö löytyä perusteluita tuohon "vihaamiseen"? Mitkähän ne olisivat?

        Helppoa

        Etsii hakukoneella - kuten ketjussa esitetäänkin - ”eniten sotinut valtio”, jolloin listautuu lukuisia Luoman vihakirjoituksia Yhdysvalloista.

        Niistä voi tarkastella propagandan argumentteja, jotka ovat täysin itse keksittyjä ja totuudenvastaisia.
        Mitään järkevää ei esitetä ja aiheet haahuileva päämäärättömästi.

        Kommentit ja keskustelut ovat monesti aloittajan omia eri nimimerkein

      • sovjeticus
        Älykäs kirjoitti:

        Olisiko jotain todisteita noista väittämistäsi vihakirjoituksista - esimerkkeinä, ei tyhjinä väitteinä?

      • anonyymi_AFT
        sovjeticus kirjoitti:

        Olisiko jotain todisteita noista väittämistäsi vihakirjoituksista - esimerkkeinä, ei tyhjinä väitteinä?

        Johan pyhää jenkkivihaa tirisevä VALHE eniten sotineesta maasta on selkeä valeuutinen ja vihakirjoitus.

      • warriors
        anonyymi_AFT kirjoitti:

        Johan pyhää jenkkivihaa tirisevä VALHE eniten sotineesta maasta on selkeä valeuutinen ja vihakirjoitus.

        Sotaveteraani maailmanmenosta: Ei mitään järkeä, USA on koko ajan sodassa

        https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Sotaveteraani-maailmanmenosta-Ei-mitään-järkeä-USA-on-koko-ajan-sodassa/525442

        USA on syntymänsä jälkeen ollut sotimatta yhteensä vain 21 vuotta
        https://fi.sott.net/article/377-Sotariippuvainen-USA-on-sitten-1776-ollut-sodassa-93-ajastaan-222-vuotta-239-sta

        Mitä mieltä ollaan tuosta viimeisestä?

      • Älykäs

        Mitä muka noista?
        Kyse on aloituksessa olevasta vihakirjoituksesta:

        "Maailman sotinein valtio viimeiseltä 100 vuodelta on Wikipedian mukaan USA |1. Miten tilasto tehdään täysin oikein – jätän sotahistorioitsijoiden käsiin. "

        Jonkun savolaisvetaraanin mielipiteellä on yhtä vähän tai paljon arvoa kuin kenen tahansa eikä se taas ole faktaa.

        Venäläisrahoitteisen SOTT -propagandasivuston trollauksessa ei ole mitään todellista lähdetietoa vaan blogi - vähän kuten Luoman propagandan lähdetietoina on Luoman aiempi propaganda. Tämä näkyy Luoman avauskirjoituksessa.

        Lisäksi herjauksen kohteena on vain USAn sotahistoria eikä se siis tue millään tavalla aloittajan valhetta.
        L

      • Feenixbirds

        https://washingtonsblog.com/2015/02/america-war-93-time-222-239-years-since-1776.html

        ---
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_sotahistoria
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Yhdysvaltain_sotilaallisista_interventioista
        https://en.wikipedia.org/wiki/Military_history_of_the_United_States
        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_involving_the_United_States

        ---
        Luoma saattaa olla täysin oikeassa, kun tutkii noita yllä olevia linkkejä! (?)
        Voiko joku tuoda vielä yksityiskohtaisempia lähteitä ja verrantoja joihinkin muihin valtioihin?

      • Älykäs

        "...saattaa olla täysin oikessa...."

        Mistä tällaisten älyttömyyksien vänkääjät ovat kotoisin? Niuvanniemestäkö...?

        Eikö nämä osaa lukea? Aloituksessa väitetään "Maailman sotinein valtio" ja nyt kaivataan todisteita väitteen tueksi.

        Trollijoukko - tai aloittaja itse nimimerkeillä - on listannut SOTT propagandasivustoa, sen trollaukseen linkitettyä blogia, jossa joku Dimitros väittää samaa kuin aloittaja.

        Lisäksi listataan USAn sotahistoriaa muka todisteeksi väitteeseen kun muuta ei ole tarjolla.

        Ainoa, mikä on todistettu on trollien patologinen valehtelu.

      • Anonyymi
        Älykäs kirjoitti:

        Helppoa

        Etsii hakukoneella - kuten ketjussa esitetäänkin - ”eniten sotinut valtio”, jolloin listautuu lukuisia Luoman vihakirjoituksia Yhdysvalloista.

        Niistä voi tarkastella propagandan argumentteja, jotka ovat täysin itse keksittyjä ja totuudenvastaisia.
        Mitään järkevää ei esitetä ja aiheet haahuileva päämäärättömästi.

        Kommentit ja keskustelut ovat monesti aloittajan omia eri nimimerkein

        Heh, heh ... IP-tutka löysi yhden yhteisen ja tiettyihin kommentteihin, arvaatko mihin ne kohdistuivat? 😉😳

      • Anonyymi
        Älykäs kirjoitti:

        Mitä muka noista?
        Kyse on aloituksessa olevasta vihakirjoituksesta:

        "Maailman sotinein valtio viimeiseltä 100 vuodelta on Wikipedian mukaan USA |1. Miten tilasto tehdään täysin oikein – jätän sotahistorioitsijoiden käsiin. "

        Jonkun savolaisvetaraanin mielipiteellä on yhtä vähän tai paljon arvoa kuin kenen tahansa eikä se taas ole faktaa.

        Venäläisrahoitteisen SOTT -propagandasivuston trollauksessa ei ole mitään todellista lähdetietoa vaan blogi - vähän kuten Luoman propagandan lähdetietoina on Luoman aiempi propaganda. Tämä näkyy Luoman avauskirjoituksessa.

        Lisäksi herjauksen kohteena on vain USAn sotahistoria eikä se siis tue millään tavalla aloittajan valhetta.
        L

        Mistä tuo |1 löytyy?

      • Anonyymi
        Älykäs kirjoitti:

        "...saattaa olla täysin oikessa...."

        Mistä tällaisten älyttömyyksien vänkääjät ovat kotoisin? Niuvanniemestäkö...?

        Eikö nämä osaa lukea? Aloituksessa väitetään "Maailman sotinein valtio" ja nyt kaivataan todisteita väitteen tueksi.

        Trollijoukko - tai aloittaja itse nimimerkeillä - on listannut SOTT propagandasivustoa, sen trollaukseen linkitettyä blogia, jossa joku Dimitros väittää samaa kuin aloittaja.

        Lisäksi listataan USAn sotahistoriaa muka todisteeksi väitteeseen kun muuta ei ole tarjolla.

        Ainoa, mikä on todistettu on trollien patologinen valehtelu.

        Vankat ovat perusteet sotineimmasta valtiosta - 100 vuoden aikana - maailmassamme. Esitetyt todistelinkit ovat kattavat: USA

    • Olisiko US ilmoitus harkinnastaan ryhtyä sekaantumalla, jopa asein Venezuelan sisäisiin asioihin - tunnistettavissa uhkaamiseksi, kiristämiseksi - pakotteethan on jo asetettu …

      Lainaus Yle aamun uutisoinnista.

      Entä EU' n antama takaraja ja siihen liittyvä vaatimus, johon Venezuelan pr. Maduro ei taipunut - ei järjestä EU' n vaatimuksesta uusintapresidentinvaaleja - Maduro sen sijaan totesi, ettei hänkään vaadi EU' ta tunnustamaan Katalonian itsenäisyyttä Espanjasta (M' n antama haastattelu espanjalaiselle tv-yhtiölle. -Yle

      • Trolli.mikä.trolli

        Luoma reppana kopioi englanninkielisiä tekstejä ja kääntää ne jollain koneella kun kielitaidottomana ei itse osaa.

        Käännöksen seurauksena genetiivi onkin edelleen englantilaisittain heittomerkillä,.

      • anonyymi_5y0
        Trolli.mikä.trolli kirjoitti:

        Luoma reppana kopioi englanninkielisiä tekstejä ja kääntää ne jollain koneella kun kielitaidottomana ei itse osaa.

        Käännöksen seurauksena genetiivi onkin edelleen englantilaisittain heittomerkillä,.

        Jos se kuivittelee olevansa sivistynyt kun käyttää heittomerkkiä tuolla tavalla

        Kohta se varmaan sönkkää huonoa ruotsia

      • Anonyymi

        Sangen kiusallinen kommentti. Nyt Kuuba.

    • hyyyyyyyyygt

      Meidän länsimaiden pitäisi yhdessä ymmärtää tuo keltainen vaara joka uhoaa ja uhkaa meidän demokraattista järjestelmäämme.. Trump on täysin oikeassa yrittäessään tukahduttaa Kiinan kasvua meidän kustannuksellamme.

      Tullit vaan pystyyn ja kovat .
      Sama asia on Venezuelan ja Iranin kysymyksessä. Sanktiot ovat tarpeen meidän puolustuksemme takia.

      • Älykäs

        EIhän kiinalaiset - jos keltaisilla heitä tarkoitetaan - uhoa. He antavat muiden tehdä sen puolestaan. Esimerkiksi Syyrian sisällissota olisi loppu ja Assad kukistettu ilman kiinalaisrahaa.

      • kiinamaailmanpoliisi

        kiina on maailman napa ja pistää tarvittaessa usankin ruotuun.

      • Anonyymi
        kiinamaailmanpoliisi kirjoitti:

        kiina on maailman napa ja pistää tarvittaessa usankin ruotuun.

        Saatan puhua nyt hieman ohi ketjun aiheesta. Kuitenkin; olen viime aikoina pysähtynyt ihmettelemään, miten kodinlaitteet, leikkikalut, kaiken laiset tarvikkeet, (suht hyvä, ja huolellisesti tehty) kitara, tietotekniikka...Todella suuri osa eri tyyppisiä tavaroita ja tuotteita on kiinalaisvalmisteisia. Ne ovat edullisia ja nykyään ainakin omasta mielestäni (jokin kallis, esim. soittoinstrumentti, kannattaa laadukkaana ostaa muualla valmistettuna) melko korkealaatuisia; hinta-laatusuhde.

        Vastaavasti suomalaiset tuotteet, joita mielelläni ostaisin, ovat rakenteellisesti yksinkertaisia ja pelkistettyjä ("suomalaista muotoilua), laadussa usein puutteita ja maksavat huomattavasti (raaka-aineet usein ulkomaalaisia).

        Kiina valtaa talousmarkkinoita toisaalta agressiivisesti, ehkä erittäinkin halvalla työvoimalla, mutta työn laatu on usein hämmästyttävän hyvää riippuen tuotteesta. Kiinalaisten älykkyys, kaupallinen taktikointi ja pyrkimys mielikuvituksellisiin tavoitteisiin monilla aloilla on lähes kadehdittavaa. Yhteiskuntajärjestelmä, mikä sortaa ihmisoikeuksia (esim. uskonnonvapautta), on vain valtava miinusmerkki. Jälkimmäinen ei liene ongelmana esim. Amerikan Yhdysvalloissa.

      • Anonyymi
        kiinamaailmanpoliisi kirjoitti:

        kiina on maailman napa ja pistää tarvittaessa usankin ruotuun.

        Kiina on tehnyt jenkeistä varovaisemmin!

    • trollit.helvettiin

      Miksi Suomi24:ssä saa julkaista tämmöisiä vihakirjoituksia ja käännettyä spämmiä?

      • Neuvokas

        Kerrotko missä se "viha tässä vihakirjoituksessa" on?

      • Viha

        Et muka lukenut keskusteluketjua vaan riekut samaa hokemaa, mihin on vastattu monta kertaa

        Eikö näitä trolleja saa blokattua?

      • Anonyymi

        Esitätkö perustelut vihaväitteillesi, vähintäänkin valistuneet lukijat kaipaavat niitä. Miksi muuten esität tätä samaa vihaa niin monissa Ilkka Luoman avauksissa?

    • notwars

      Täällä näyttää olevan yksi mielensä pahoittanut katkeruus, muutoin asiallisen keskustelusäikeen välikössä. Ei sitten millään esitä mitään todisteita esitettyihin asiatiedusteluihin.

      No , tuo arvelu maailman sotineimmasta kansakunnasta löytynee googlesta, laitetaan haku, löytyi tällainen

      https://en.wikipedia.org/wiki/Category:Lists_of_wars_by_country

      Ja eikun pläräämään - niin ei tarvitse jankata samasta asiasta :-)

      • anonyymi_jJE

        Säälittävä trollin vastaisku - olisiko se ”katkeroitunut yksilö” aloittaja itse😃😃😃😃

        Sivustolla on linkit kunkin maan sotahistorioihin ilman vertailuja.

        Tuo itse asiassa kyseenalaistaa Luoman väitettä, joka on ketjussa todettu valheeksi faktapohjalta.

      • Vindrois
        anonyymi_jJE kirjoitti:

        Säälittävä trollin vastaisku - olisiko se ”katkeroitunut yksilö” aloittaja itse😃😃😃😃

        Sivustolla on linkit kunkin maan sotahistorioihin ilman vertailuja.

        Tuo itse asiassa kyseenalaistaa Luoman väitettä, joka on ketjussa todettu valheeksi faktapohjalta.

        Missä on todettu, kiinnostaisi tietää.

      • Totuudentietäjä
        Vindrois kirjoitti:

        Missä on todettu, kiinnostaisi tietää.

        Et siis lukenut aloitusta etkä ketjua.
        Trolli itsekin totesi ettei pysty perustelemaan väitettään.

    • ala.aste.jäi.kesken

      Kirjoitus- ja asiavirheiden takia ei kannata ottaa aloitusta kovin vakavasti. Kannattaisi selvittää ensin mikä on on GRAAFI ennenkuin siitä kirjoittaa.

    • yankeesoldiers

      Täällä riidellään jenkkisodista, olisiko tästä linkistä apua ymmärtää tilanne?

      https://en.wikipedia.org/wiki/Timeline_of_United_States_military_operations

      Jenkeillä on oikeus olla maailmanpoliiseja, ja näin he sotivat eniten ja harjoituttavat samalla armeijaansa, jotta se on kykenevä iskemään kaikkialle maailmaan. Näin Jenkkilä turvaa omanlaistaan "maailman rauhaa"! Usassa sotiminen on verissä, sotaa harjoitetaan jo käsiasein oman kansan keskuudessa.

      • JohnRambo

        Hehehee!!!! Tossahan on jenkkien rauhanturvaoperaatiotkin eikä siitä selviä mikä maa muka olisi "eniten sotinut"! Aloituksessa väitetään "Maailman sotinein valtio viimeiseltä 100 vuodelta on Wikipedian mukaan USA", mikä on osoittautunut valheeksi keskusteluketjussa.

        Helppo arvaita kuka on tuon yankeesoldiers -nimimerkin takana.

      • Seitsemän.tähteä
        JohnRambo kirjoitti:

        Onko se VäyVäyn ehdokas ?

      • Vinderois
        JohnRambo kirjoitti:

        Hehehee!!!! Tossahan on jenkkien rauhanturvaoperaatiotkin eikä siitä selviä mikä maa muka olisi "eniten sotinut"! Aloituksessa väitetään "Maailman sotinein valtio viimeiseltä 100 vuodelta on Wikipedian mukaan USA", mikä on osoittautunut valheeksi keskusteluketjussa.

        Helppo arvaita kuka on tuon yankeesoldiers -nimimerkin takana.

        Mitkä olivat rauhanoperaatioita?

      • tero35
        Vinderois kirjoitti:

        Mitkä olivat rauhanoperaatioita?

        onko jenkkihyökkäykset rauahnturvaoperaatioita?

      • Laamanen
        tero35 kirjoitti:

        onko jenkkihyökkäykset rauahnturvaoperaatioita?

        Eivät ole, korkeintaan Afganistanissa Naton johtajana kriisinhallintaa. Miksi suomalaiset ovat sotilaina Afganistanissa?

    • nightviski

      Miksi USA uhkailee ja kiristää?

      • Pujo23

        Jenkit ovat maailmanpoliiseja YK valtuutuksella!

    • sotaa_kokenut

      Sama mieltä. Jenkkien "korkeakultuuri" ei tule kestämään 3000 vuotta, ei murto-osaakaan. Tämä sen vuoksi, että ylisuureen kulutukseen perustuvat yhteiskunnat ovat historiassa ennenkin luhistuneet ja USA on moninkertainen tuhlari.

      Jenkki kuluttaa pelkästään vettä 300l/hk ja päivä, vaikka sitä vettä ei ole nytkään kuin kaatosateiden muodossa. Jäteitäkin tuottavat moninkertaisesti siitä mitä Euroopassa ja monesti heitetään juuri ostetut tuoteet suoraan roskiin, kun ostovimmassa tuli ostettuiksi kaikenlaista.

      Tulemme kohtapuolin näkemään kolmannen maailmansotaan, koska USA:n tykkiparoonit sen halua.

    • onthewall

      Syntyykö nyt Meksikon muurikin kiristämällä?

    • Jehjeh222

      Hyvää asiaa, mutta kirjoita lyhyemmin, jos haluat että tekstiäsi luetaan.

    • Koska se voi. USA on fantasioinut maailmanherruudesta toisesta maailmansodasta lähtien ja pikkuhiljaa rakenteli omaa Maailman Keisari -statustaan ja nyt hallitsee koko planeettaa asemahdillaan, ja myös käyttää NATOa hyväkseen. USA ei kunnioita mitään, kävelee YK:n yli, tunkeutuu minkä tahansa maan rajojen sisälle, jos vain haluaa (teko)syyn sille muotoilla. Venäjää ei uskalla suoraan haastaa, vaan se hoidetaan muilla keinoilla, kuten esim. luomalla keinotekoista vihaa, jota muu länsi komppaa, koska ei ole muuta vaihtoehtoa. USA osaa tämän pelin. En yksinkertaisesti ymmärrä USA:n ihannointia. Läpimätä muovinen maa vaaleanpunaisine vaahtokarkkiunelmineen. Ja koska USA-fanaatikko kiukustuu tämän luettuaan ja alkaa vouhkaaman tiltu-hevonpaskaansa, niin torppaan sen heti. En arvosta Venäjää yhtään sen enempää. Molemmat maat voisi vajota merten syvyyksiin aatteinensa ja fantasioinensa. Maailma olisi niin paljon rauhallisempi paikka ilman niitä. Rauhottuisi myös Suomi24-palstatkin kummasti.

    • Avausviestissä ainoastaan on oikein väite että maat voivat itse valita keneltä ostavat mutta valitettavasti suuri osa väitteistä meni vähän väärin, kuten yllä enemmän keskusteltu "eniten sotinein valtio"-väite.

      Sen lisäksi:

      "Sitä taas ei välttämättä tiedetä, että US on tehnyt ulkomaankaupan osalta jatkuvaa alijäämää jo vuodesta 1990 [GRAF 1]. Se tarkoittaa raskasta velkaantumista. Siis US tuo enemmän kuin vie. "

      Tämä ei vaadi velkaantumista koska USA:lla on käytössään maailmanlaajuisesti käytetty dollari. Tämä hämärtää rajoja että mikä lasketaan sisämarkkinoiksi ja mikä ulkomarkkinoiksi ja on pääsyy miksi he tahtovat jatkaa mm. öljydollarin asemaa.

      "Esimerkiksi US-liittovaltio on velkaa Kiinalle, maailman suurimmalle kansantaloudelle |4 (BKT/PPP) yli 1000 miljardia USD,"
      Ja saman summan USA on velkaa esimerkiksi Japanille (joka itsessään on eniten velkaantunut maa mailmassa prosentteina GDP:stä). Mutta sillä että USAn valtio on ottanut itselleen velkaa esim. valtion pyörittämiseen ei ole juuri mitään vaikutusta, eikä velkakirjojen omistaminen anna ostajalle mitään valtaa.

      Pahimmassa tapauksessa niitä ostaneet tahot voivat vain kieltäytyä ostamasta uusia, tai sitten dumpata ne (myydä pilkkahinnalla ottaen itse rahallisesti takkiin) muille.

      Valtioiden ottaessa velkaa, toimii se eri tavalla kuin yksityisihmisellä ja idea tässä lähinnä on oletus että saadut verot on suurempia tulevaisuudessa.

      "ja ihmeen myötä US FED kykenee painamaan sitä haluamiaan määriä lisää, kattamatta sitä (!) |7 – peittääkseen muun muassa US-liittovaltion jatkuvan velanottonälän"

      Avaajan kirjoittamasta viestistä tämä on ehkä eniten pielessä. Jos USA olisi painamassa suurempia määriä ylimääräistä rahaa putoaisi dollarin arvo todella dramaattisesti. Ainoa hyöty siitä että se on kansainvälisesti käytetty rahayksikkö on että sitä pitäisi painaa enemmän samaa efektiä varten, mutta se hyperinflaatio tulisi joka tapauksessa jos avaaja olisi oikeassa.

      "EU on mukana, suomalaiset (toistaiseksi) valtapoliitikot ovat mukana ja meidän valtamediakin on mukana – on jopa kehitetty West trolling manipulation -ilmiö |11 tukahduttamaan väitetty ja osin olemassa oleva East trolling propaganda -ilmiö lähinnä Venäjältä. "

      Mistä ihmeen "west trolling" ilmiöstä puhut? Valitettavasti se että itse keksit käsitteen ja annat sille englanninkielisen nimen ei tee siitä merkittävää. :)

      "Lännen markkinatalous edustaa noin 20 prosenttia Telluksemme ihmispopulaatiosta ja Kiina kysyykin onko suuren enemmistön taivuttava vähemmistön tahtoon? |12"

      Tässä se suurin pointti on että länsi pienellä määrällä ihmisiä silti edustaa melkein puolta maailman kokonaisrikkaudesta ja bruttokansantuotteesta.

      "Ei maailman suurin enää taivu, vaan Kiina on ilmoittanut, että kiinalainen yhteiskuntajärjestys on jo vientituote. Kiinahan on asiantuntijoiden mukaan maailman vanhin yhtäjaksoinen korkeakulttuuri noin 3000 vuotta vanhan historiansa turvin – vastaavasti lännen sotakoneen Yhdysvaltojen historia ulottuu noin 300 vuoden taakse. Ero on suuri. "

      Valitettavasti Kiina ei ole suurin muuta kuin ihmisten määrässä... Vaikutusvallassa kansainvälisesti on vielä todella paljon töitä tehtävänä että pääsevät samalle linjalle kuin esim. euroopan maat :)

      Toiseksi, on huvittavaa että vertailet USA:n "kulttuurihistoriaa" vain 300 vuoden pituisena vaikka sinne saapuneet toivat kulttuurinsa Euroopasta (pakolla korvaten paikallisen kulttuurin).

    • Anonyymi

      Muun maailman täytyy panna Trump kuriin. Esim eristämällä USA kaupallisesti ja poliittisesti kaikesta kansainvälisestä toiminnasta.
      Trump kuvittelee olevansa maailman johtaja, mutta on vain yksittäinen narsisti.
      Kyllä amerikkalaiset pistävät sen narsistin vankilaan ennemmin kuin joutuu sivuun kaikesta.
      Ei USAta välttämättä tarvita mihinkään ja ei varsinkaan maailman poliisiksi.

      • Anonyymi

        Trumphan nimenomaan kotiuttaa joukkoja.
        Ei käy sekään, väärin sammutettu.

    • Anonyymi

      Ei USA:ta ole ollut vanhassa mielessä olemassa sitten Kennedyn salamurhan vuonna 63. Vallassa ovat olleet ilman vaaleja vallan anastaneet tahot, joiden tarkoituksena on ollut tuhota eri maita noin 70 vuoden kierrolla. Kun maa on saavuttanut kehityksensä huipun, se on tuhottu armotta. Ennen vuotta 63 tuon joukon pääpaikka oli Eurooppa. Murhan jälkeen he asettuivat USA:han ja ovat nyt siirtäneet toimintansa Kiinaan. CCP on vain heidän nukkehallituksensa.
      USA muuttui Trumpin myötä ja sota kulisseissa on menossa. Sen seurauksena on olemassa Trumpin asetus, että ulkomaankauppaa ei käydä maiden kanssa, jotka osallistuivat vuosikymmenten aikana maan vaalien manipulointiin. Siksi maan rannikolla makaa nyt sadoittain aluksia, joita ei päästetä satamiin purkamaan lastiaan, koska tuo määräys kieltää kaupan noiden maiden kanssa.
      Ei avaa silmiä vieläkään? No jatkoa on tulossa aivan lähiaikoina. Sanooko yhtiö Black Rock mitään? Tuskin, vaikka se omistaa maailmassa melkein kaiken. Sinutkin ehkä.

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe