Uusia ideoita vanhustenhoitoon ?

anonyymi_UbV

-Omaishoidon tukeen kunnon korotus

-Vanhus voi olla päivät päivähoidossa, omaiset hoitavat illat ja yöt

- Omaiset hoitavat päivät ja illat, vanhus viedään yöksi laitokseen

-Pitkäaikaistyötön, vaikeasti työllistyvä henkilö menee vanhuksen kotiin hoitamaan. Hän saa palkkaa kunnalta.Tai hän voi ottaa vanhuksen kotiinsa.

10

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fdgfhghj

      Järkeviä ideoita kaikki. Tee adressi. Laadi kirje kuntanne sosiaalitoimistoon ja ehdota tätä. Pyydä muilta kuntalaisilta allekirjoituksia.

    • bvcnbvmb

      Niin, siis muuten hyvä, mutta ei sorruttaisi kutsumaan Suomen suurtyöttömyyden uhreja 'vaikeasti työllistyviksi'. Totta kai olemattomiin paikkoihin on vaikea työllistyä. Tarjolla on työkykyistä, monenikäistä porukkaa, josta vanhus voi valita sen, jonka kanssa arvelee tulevansa parhaiten juttuun. Joillekin riittäisi muutama tuntikin päivässä, joku hyötyisi jatkuvasta kotiavusta. Voisimme palata vanhanajan kotiapulaisiin.

    • OnkoTurvallista

      Vanhusten turvallisuus pitäisi taata. Kuka tahansa ei ole sopiva menemään puolustuskyvyttömän vanhuksen kotiin. Onko takavuosien tapahtumat myrkkyhoitajista yms. unohtunut.

    • Huolestunut

      -Omaishoidon tukeen kunnon korotus
      - Jos joku esimerkeistä pitäisi valita, tämä olisi kaikista järkevin. Mutta sitten pitää osata myös
      miettiä että hoitaako omainen vain "rahan takia" vai jaksaako oikeasti hoitaakkin?

      -Vanhus voi olla päivät päivähoidossa, omaiset hoitavat illat ja yöt
      - Mitä turhaa ravaamista vanhuksille..?

      - Omaiset hoitavat päivät ja illat, vanhus viedään yöksi laitokseen
      - Sama juttu mitä turhaa ravaamista vanhuksille.

      -Pitkäaikaistyötön, vaikeasti työllistyvä henkilö menee vanhuksen kotiin hoitamaan. Hän saa palkkaa kunnalta.Tai hän voi ottaa vanhuksen kotiinsa.
      - Tässä kohtaa pitäisi mielestäni työttömällä olla koulutus kyseiseen hoitotyöhön tai edes
      kokemusta. Selvittää luottamus ja miksi on pitkäaikaistyötön..? Eikä mitään tuletko meille vai
      minä teille. Mieluiten vanhuksen kotona tapahtuva hoito, koska koti on heille kumminkin kaikki
      kaikessa.

      Nämä asioita joihin pitäisi oikeasti miettiä oikea ratkaisu korkeammassa tahossa, eikä pitää vanhuksia esineinä joita voi "laitella" menemään sinne tänne tonne, vaan se mikä on heille parhaaksi.

      • fgdhdfjgh

        Jokainen tajuaa, että pitkäaikainen työttömyys johtuu vuosia jatkuneesta työpaikkojen puutteesta. Jos sitä ei ymmärrä, ei ole riittävän älykäs edes siivoojaksi.


    • ValittamisenPitääLoppua

      Te ketkä ette ole tyytyväisiä yhteiskunnan kustantamaan vanhuksenne hoivaan, niin valitkaa keskuudestanne työntekijät ja perustatte perhekodin. Ette hanki ulkopuolisia työntekijöitä niin ei tarvitse valittaa.

      • Huolestunut

        Se onkin suhteellisen helppoa vaan pyöräyttää yks perhekoti toimimaan. Eiköhän kaikki valitus tuosta yhteiskunnan kustantamasta vanhuksen hoivasta ole aiheellista mutta tämmönen valittaminen sulta vasta sitä turhaa onkin.


    • kukamaksaa

      Kuka nuo korotukset maksaisi? Leikattaisiko koulutuksesta vai varhaishoidosta? Vai työnnettäisikö käsi oikein syvälle alati vähenevien työssäkäyvien sukupolvien taskuun?

    • Hämmästänyt

      Te ketkä ette ole tyytyväisiä yhteiskunnan kustantamaan vanhuksenne hoivaan, niin valitkaa keskuudestanne työntekijät ja perustatte perhekodin. Ette hanki ulkopuolisia työntekijöitä niin ei tarvitse valittaa.
      Olisko ideaa, että vanhuskaveriporukka muuttaisi kimppaan kolhoosiin ja palkkaisi itse sinne hoitoapua

    • 2000ekk

      Jos omaishoidontuki olisi 2000€/kk ja sitä saisi yhtä helposti kuin lapsilisiä niin kyllä omaishoitajia riittäisi!.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1443
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1247
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1229
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1130
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe