Suomen ulkopolitiikasta vastaavat eivät ilmeisestikään kysyneet Partacuksen mielipidettä, vaan hoitivat homman omin päin.
Suomi liittynyt Maduron vastaiseen rintamaan!
Töymeis
3052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Se on sitä eun peesaamista kun ennen ei suomi ole tunnustanut muita kuin valtioita ei presidenttejä eikä hallituksia. Soini varmasti aitona bildernerg taapamisten vierailijana on niin amerikan mielinen että olisi muutenkin ollut vaihtamassa presidenttiä usan mukana
Maduron kohdalla USA:n ja EU:n kanta on se millä päästään parempaan ainakin nykytilanteessa. Kannattaa siis olla samaa mieltä.
Maduro haluaa olla diktaattori eikä hyväksy vapaita vaaleja joissa hänen voittonsa ei olisi varma joten hän kuuluu siihen jaska porukkaan muiden yksinvaltioiden kanssa kuten Venäjän, Kiinan ja Turkin ykkösmiehet.
Xtyökkäri heittää hetulaa vastoin suomalaistakin mediaa. Kysymys ei ole lainkaan Madurosta vaan yhteiskuntapolitiikasta.
USA ei salli sosiaalista kapitalismia. USA on kuristanut Venezuelaa jo Chavesin presidenttikaudesta lähtien. Viimeisen kuukauden aikana länsi on kammitsoinut Venezuelan ulkomaiset tilit ja varannot niiden pankeissa ja esiintyy pelastajana. Laillisesti valittu Maduro häädetään viralta ja tilalle tulee nukkehallitsija, joka juontaa mahtavat öljyvarannot lännen kapitalismin määräysvaltaan.
Kysymys kuuluu, luovuttaako bolivaarinen kansanrintama maan itsenäisyyden ja öljyn vapaaehtoisesti tai maassa puhkeaa sisällissota. USA:n armeijan yksiköt odottavat käskyä Kolumbiassa Venezuelan vastaisella rajalla.
Kuvio on tuiki normaali imperialistinen käsikirjoitus. Ensin maata vastaan synnytetään kansainvälinen parjauskampanja hirmuhallinnosta ja seuraavaksi setäsamulien oligarkit EU-oligarkkien tuella suorittavat vallankaappauksen.
Kuvioon on syntynyt tällä vuosituhannella uusi piirre. Tuhottujen valtioiden pakolaisia vastaan aloitetaan "sota". Heidät jätetään hunningolle. Rikkaan lännen rajoille pystytetään "maahantulomuureja". Rikkaiden lännen valtioiden sisälle synnytetään kurjalistosta persuismin kaltaisia mukaisänmaallisia liikkeitä parjaamaan ja muiluttamaan onnettomia sisään päässeitä pakolaisia.
Pakolaiskuvio toimii jo Venezuelan ympärillä Jos sieltä väkeä lähtee Suomeen, persuistinen äärioikeisto aloittaa jälleen rummutuksen "Suomi Ensin", pakolaiset ovat pahoja, pakolaiset syövät suomalaisten työläisten leivän jne. jne.. Äärioikeistolaisen persuismin isänmaallisuus unohtaa tyystin sen mistä syystä nykyaikainen pakolaisuus on syntynyt eli sen, että läntinen kapitalismi tuhoaa itsenäisiä valtiota ja siellä asuvien elinehtoja. Läntinen kapitalismi voisi vallan hyvin aseiden ja pommien sijasta lähettää kriisimaihin talousapua ja teollisuutta. Kustannukset olisivat sodan sijasta minimaaliset. Kaikki hyötyisivät.
Näistä asioista puhutaan työpaikoilla ja kodeissa. Persuististen xtyökkärien valhepropagandalle tulee vastata topakasti: haistakaa......
"Pakolaiskuvio toimii jo Venezuelan ympärillä"
On toiminut jo vuosia - ainakin kolme miljoonaa venezuelalaista on muuttanut naapurimaihin. He ovat lähinnä "talous-pakolaisia". Chavezin ja Maduron taloudenpito on johtanut Venezuelan taloudelliseen katastrofiiin.
Maduron yhteiskuntapolitiikkahan se on juuri se syyllinen vaikeaan tilanteeseen Venezuelassa, tosin sen aloitti jo toope ennen Maduroa joka kuitenkin seurasi eikä lähtenyt korjaamaan tilannetta.
Veikkaan USA:n sallivan montaa sorttia jos se luo hyvinvointia kansalle oikeasti eli silloin minkään sortin sosialismi ei kelpaa, kuten Venezuelakin meille kaikille tai melkein ainakin kaikille, opetti taas kerran.
Miten usa voi viedä sinne hyvinvointia kun ei voi taata sitä omassa maassakan kaikille vaikka pitäisi olla maailman rikkain maa
USA:ssa on järjestelmä jossa ne saavat hyvinvointia jotka siihen satsaavat. Sitä ei kanneta kotisohvalle samassa määrin kuin meillä!
Kyllä USA:ssa tiedetään mitä hyvinvointiin liittyy mutta siellä on pitkälti annettu kansalaisten itse valita.
Venezuelan Maduro on tuhonnut koko valtion talouselämän. Samalla hän on varastanut kansan rahoja ja sijoittanut 1,6 miljardia kultaan ja tallettanut sen Eurooppaan. Kansa elää kurjuudessa; Lääkkeitä, bensiiniä, ruokaa jne. ei ole saatavilla. Se asia ei liikuta Maduroa lainkaan. Siinä hän toteuttaa kommunismin syvintä olemusta: Kansalla ei ole mitään väliä, kunhan diktaattori elää yltäkylläisyydessä. Kansan kurjuus ja talousahdinko saa olla ja paisua, kunhan diktaattorilla on rahaa ja kultaa pankissa.
Näinhän menetteli jo mädäntyneiden Itä-Euroopanmaiden diktaattorit. Suurin ero on se, että eurooppalaisessa kommunismissa diktaattori murhautti maasta pois yrittävät, Maduro ei tee sitä samassa mittakaavassa.
Tuota tosiasiaa ei mitenkään muuta Partacuksen nillitys USA:sta. USAn ja muiden länsimaiden taloudellinen hyvinvointi ja kansalaisten vapaus on aina ollut ns. myrkkyä Partacukselle ja muille kommunisteille. Heidän mielestään ainoa oikea valtiojärjestelmä on kurjuuden maksimoiva diktaattori.
Kukaan muu ei olekaan sitä mieltä. Jospa vaikka kävisi kysymässä Eestistä...
Totta kai zuomi liittyy kaikkiin usan ja eun konnuuksiin kun usa on yrittänyt murhata lähimaidensa presidenttejä kuten cuuban castroa joku sata kertaa sekä chavezia ja maduroakin muutaman kerran joten madurolla on hyvä tuuri jos selviää hengissä presidenttikautensa loppuun. Mielenkiintoista että tätä päätöstä eukoomaiset kansanedustajat ole kommentoineet mitenkään kun se ei edes olesuomen linjan mukainen ja kaikki eumaat ei ole sen takana.
Tämä omantekemä presidentti Juan Guiado on ollut usassa hallinnon horjutus koulutuksessa vuodesta 2007 alkaen ja on nyt venezuelassa väkivaltaisen poliittisen liikkeen johtajana.
Jos murhista puhutaan/kirjoitetaan niin kukaan ei voita sosialismia ja sitä komuporukkaa joka sillä on valtaan päässyt. Siinä ei toisinajattelevan henki ole minkään arvoinen kun komusosialistit pääsevät kuskin pukille!
Ei sitä tiedä kuka murhailee ketä kun cian erikoismies trumpin pressa Guiado on porukoineen liikkeellä
voi...voi..
Kapitalismi voittaa sosialismin mennen tullen.
Yksittäisessä joukkotuhonnassa suomalaiset kapitalistit ovat johtavassa asemassa maailmalla. Vuoden 1918 joukkotuhonta voittaa reippaasti Pariisin Kommuunin jälkeisen porvarien koston, joka sekin oli maailmanhistoriallisen julma teurastus. Entä Rytin natsihallituksen aiheuttamat kuolemat saadakseen Suomesta fasistisen mallimaaan.
Persuloisilla aivot on jähmeessä.
Ilman punanatseilta saatua kehoitusta ei ketään olisi tapettu. Jos alkaa tappamisen kuten punanatsit 1918 niin siinä voi käydä niin huonosti jotta 100 vuotta saa parkua. Älä siis lähde moiseen uhkayritykseen jottet taas saa turpiisi!
Jos punanatsit olisivat 1918 voittaneet niin siitä vasta se kuoleman leirien rakennus olisi alkanut neuvostomalliin!
Sitä ei kukaan voi tietää mutta lahtarit kyllä toimi juuri tuolla tavalla
Punanatsilahtarithan piti laittaa kuriin jottei käy kuin naapurissa ja jouduta elämään komukurjuuden joukossa!
Kyllä köyhyydessä joudutaan elämään ihan valkoperselahtarien takia täällä suomessa.
Jos Suomessa elää köyhyydessä niin se on oma valinta, meillä on jokaisella mahdollisuus parempaan kunhan hoidat koulutuksesi (lähes ilmaista) ja ammatinvalintasi ja siihen koulutuksen kunnialla.
On myös hyvä omata järkevät elämäntavat (tuhlailemattomat) sekä taloudessa sen verran oppia ettei lähde pikavippirumbaan.
PS. erisnimet isolla alkukirjaimella! Siis: Suomessa!
Ette olisi noin avoimesti natsi!
Taidat itse olla natsi kun et osaa edes lukea! Minä olen vankkumaton demokratian kannattaja ja siten kaiken väristen natsien vihollinen, niin harmaiden kuin punaistenkin!
Olen myös demokraattisesti sitä mieltä jotta jokaisen tulee itsestään huolehtia ellei ole sairas tai vajaakykyinen! Se on sitä demokratiaa, ei se jotta jäädään kerjuulle muiden maksamien veroja kuluttamaan!
provo
https://pbs.twimg.com/media/DyoXbwaX0AEa2e-.jpg
Partacus, Marxin haudalla tehtiin äsken provokaatio ja sen nimilaatta tuhottiin
siinä on siis
Marxin ja Jennyn ja tyttären pikku-Jennyn pojan nimet
(Olen ollut siellä opastamassa kiinalaisia paikanpäälle)
Seurasin keskustelua jonkin aikaa ja ihmettelen miten
englantilaiset vasemmistolaiset luulevat että Marx on jotenkin pelastanut
ihmisiä ja luonut hyvinvointivaltion
Onko nyt niin että KUKAAN ei ole lukenut Marxia ja Pääomaa
Marx edellyttää vallankumousta proletariaatin diktatuuria eikä sosdemia ja hyvinvointivaltiota
Ilmeisesti tilanne kom-alalla on aivan sekaisin
Tämä omituinen söheltäminen
jossa vasemmistoliittolaiset eivät tiedä paljon
johtaa väistämättä siihen
että mitään yhteistyötä erilaisten vasemmistolaisten kanssa ei voi syntyä
kun kaikki uskovat omiaan eivätkä opiskele ideologista pohjaansa
Mikäli nyt oikein ymmärsin aamun uutisista niin Maduro esti avustuskuormien joissa oli ruokaa ja lääkkeitä pääsemisen Venezuelaan vaikka siellä on molemmista huutava pula.
Tuo osoittaa ettei hän välitä kansan hyvinvoinnista vaan ainoastaan omasta vallastaan jota hän ei suostu saattamaan vaaraan vaikka koko väestö kuolisi nälkään.
Tyypillinen komudiktaattori tuo Maduro!
Maduro vaihtoi kultaa miljardeilla euroihin niin varmasti tuo lääkkeet itse ettei jenkkien tarvitse niitä panssarien kanssa tuoda
Mahtaakohan tuoda? Minä en moiseen ukkoon luota!
Enkä usko jenkkienkään ruokaa ja lääkkeitä panssareilla toimittavan !
Eipä niin. Jenkit järjestävät ensin nälänhädän ja sitten tuovat aseiden kera ruokaa.
Jenkithän ne sen Venezuelan maatalouden ja ruuantuotannon kaatoivat! taisi kuitenkin olla Maduron eeeltäjä Chavez joka sen sai aikaan. Tuontiruokaa subventoitiin niin rajusti ettei kukaan enää ostanut kotimaista ja siihen se loppui kun öljyn hinta laski eikä enää ollut varaa typeryyksiin.
Ei tarvittu jenkkejä tuossa hommassa asioita pilaamaan, sosialismin yritys riitti!
Maduron peli on pelattu, maanpako Kuubaan odottaa
Fidel ja Che pelaavat porvaripeliä golf
joka ei ollut luvallista kansalle
https://ichef.bbci.co.uk/news/304/media/images/67566000/jpg/_67566632_fidel.jpg
Venäjän kielen opiskelu on turhaa mutta se voi olla vaarallista. Turhaa jos ei saa viisumia ja vaarallista jos saa. Rikollinen kommunistisen koulutuksen saanut vakooja Putin pidätytti tanskalaisen Jehovan todistajan
mielipidevankina ja lätkäisi tälle kuusi vuotta linnaa
Vanki Christensen sai vain kuusi vuotta, mahdollisuus oli 10 vuotta linnaa
Vanki oli riittävän hullu että meni naimisiin venäläisen naisen kanssa opiskeli venäjää ja yritti asua Venäjällä Christensenin tiedot https://www.uscirf.gov/dennis-christensen
https://www.independent.co.uk/news/world/europe/russia-dennis-christensen-prison-sentence-oryol-jehovahs-witness-a8765561.html
Russia jails Jehovah’s Witness for six years
Ei se vielä ole sanottu kenen peli on pelattu kun ei tällä oman tekemällä presidentillä ole kuin trumpin ja soinin kannatus
Suomihan liittyy mihin tahansa roisto valtioiden rintamaan kun joku vain pyytää kuten hitlerin rintamaan aikoinaan
Persuloiset liittyvät kaikkiin niihin liittoihin, joita äärioikeistolainen kapitalismi tukee. Timo Soinikin kelpaa hurraahuutojen kera kun julisti Guaidon kalifiksi kalifin paikalle.