Tony Alamon perustama Alamo Christian Foundation oli järjestö jonka ajatusmaailma oli rattoisan kreationistinen. Se tuomitsi huumeidenkäytön, abortin ja homoseksuaalisuuden ja piti Kuningas Jaakon versiota raamatusta oikeana. Sen jäsenet elivät köyhyysvalan mukaan, mutta heidän lapsilleen järjestettiin koulutus kristilliseltä pohjalta.
Kysynkin kretuilta, voisitteko harkita liittyvänne kyseisen järjestön jäseniksi ja pidättekö tätä järjestöä kokonaisuudessaan esimerkillisenä? Onko sen johtaja mielestänne henkilö jonka kaltaisia tarvittaisiin lisää?
Taas kysymys kretuille
9
50
Vastaukset
Tony Alamo oli pedofiili, sairas lasten hyväksikäyttäjä. Näitä löytyy niin kristillisistä yhteisöistä kuin joidenkin kulttienkin parista. Kuuluisimpia evoluutiokultin piirissä työskennelleitä seksuaalirikollisia ovat Lawrence Krauss ja Neil deGrasse Tyson.
- jgcjgcj
>Kuuluisimpia evoluutiokultin piirissä työskennelleitä seksuaalirikollisia ovat Lawrence Krauss ja Neil deGrasse Tyson.
Se on hyvä että valta-asemassa olevien henkilöiden asemansa väärinkäyttöön ja seksuaaliseen häirintään puututaan kaikilla sektoreilla, mutta on aika härskiä verrata heitä Tony Alamon kaltaiseen henkilöön, kun näyttöä ei ainakaan vielä ole muusta kuin epäasiallisesta käytöksestä joissain tilanteissa. Ja kuten hyvin tiedät, mitään evoluutiokulttia ei ole olemassakaan. - kjhkjhkjkjh
Seksuaalinen ahdistelu, vaikka tuomittavaa onkin, on aivan eri asia kuin useissa uskonlahkoissa esiintynyt ja salailtu pedofilia. Näitä tapauksia on tullut esiin nimen omaan tiukasti "raamatullisissa" lahkoissa.
- Luucifer
Uskovaisen silmissä pedofiliaa täytyy heti puolustaa jollain tapaa. Mitä tämä kertoo sinusta, Tomi?
- BlueDevil
Ja niitä löytyy todella PALJON uskovaisten porukoista. Mitä se kertoo uskovaisten väitetystä kretumoraalista? Vatikaanistakin kuuluu kummia...
Näinhän se on, että kristinusko itsessään ja alustapitäen on ollut vaarallinen kultti. UT on tästä todiste.
- BlueDevil
Niinpä tuosta voi lukea.
- BlueDevil
Kretujen idoli.
- BlueDevil
Varsinkin nimimerkki looginen tykkää tästä tyypistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604