Viherpesu itsensä huijaamista

Järkeä.mukaan

Hyvinkään kaupunki kehuu Aamupostin jutussa tehneensä sähkösopimuksen jonka mukaan kaupunki yhtiöineen käyttää vain vesivoimalla tuotettua sähköä. Todellisuudessa tämä ei ole mahdollista, koska jakeluverkoista saa kaikissa Suomen voimaloissa ja myös ulkoa tuotettua sähköä ilman mitään korvamerkintää. Tämä on lähes kaikkien tiedossa ja myös kaupungin tiedossa koska myöntävät vesivoimalla tuotetusta sähköstä maksettavan lisähintaa noin 31500 euroa sopimuskautena. Siis 31500 heitetään "viherpesuna" tunnettuun lahjoitukseen sähköyhtiölle. Tuon summan verran olisi ollut halvempaa tehdä sopimus edullisimpaan verrattuna. Ei ole kaupungilla rahapulaa, jotta ainakin yksi hoitaja olisi voitu palkata terveyspalveluihin.

15

541

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkeä.mukaan

      Lisäksi kaupunki kehuu näin vähentämään kasvihuonepäästöjään siirtyessään uusiutuvan sähköenergian käyttöön. Eihän Hyvinkäällä ole yhtäkään vesivoimalaa, eikä mitään muutakaan tuotantoa lukkunottamatta muutamaa pientä aurinkoenergiaa kesäkausina jakeluyhtiölle kauppaavaa yksityistä. Siis onko meillä päättäjinä henkilöitä jotka eivät tunne fysiikan perusteita, eikä sähkötekniikan perusasioita? Vai onkokyseessä samat "osaajat" jotka kauppasivat halvimman tarjouksen vanhusten hoitokotiasiassa, josta nyt Suomessa yleisestikin puhutaan?

    • HeleninViherpesu

      Tämä on ihan yhtä viherpesua kuin Vihreiden johtaman HELENin vesivoimasähkön myynti. Helenin myyjät Mikkelissä asti markettien aulassa myymässä HELENin vesivoimaa. Sitten kun kysyy että mites sitä kaikille riittää niin paljastuu että Hiilellähän se HELEN suurimman osan sähköstä tuottaa ja sitä kuulemma riittää harakoillekin jos kelpaa. Aika ilmastoystävällistä on tämä vihreän puolueen energiatouhu. Ja sitten vaaditaan muualta uusiutuvia energiamuotoja ja puun polton ym kieltämistä. Mutta hiiltä voi polttaa!

      • Totuutta-julkiseksi

        Ei mitään uutta heidän käytöksessään. Ilmaston saastumisesta pitävät kovaa meteliä ja sitten lähtevät kaukoitään lomailemaan. Lentomatkat ne kaikkein saastuttavampia ovat, koska samalla "saastuttamisella" vähävarainen voi ajella autoa 10 vuotta.


      • DISINFOAKO

        HELENILLÄ ei ymmärtääkseni ole kuin yksi vanha vesivoimala Uudellamalla, muu sähkö tuotetaan hiili- tai ydinvoimalla .....


      • DEFAKTO

        Sähköntuotanto

        Sähköä tuotetaan Suomessa monipuolisesti usealla eri energianlähteellä ja tuotantomuodolla. Tärkeimmät sähkön tuotannon energialähteet ovat ydinvoima, vesivoima, kivihiili, maakaasu ja puupolttoaineet. Tuulivoiman osuus on vielä varsin pieni, mutta se on kasvanut selvästi viime vuosina.

        https://energia.fi/perustietoa_energia-alasta/energiantuotanto/sahkontuotanto

        ELI VESIVOIMAA ON VAIN 26 %


      • viherkiusaajat

        Inkoossa oli muutama propelli, mutta terveysviranomaiset määräsivät ne purettavaksi koska aiheuttivat terveysongelmia lähialueen asukkaille. Korpialueilla olisi ollut tilaa.


      • Anonyymi00016
        DEFAKTO kirjoitti:

        Sähköntuotanto

        Sähköä tuotetaan Suomessa monipuolisesti usealla eri energianlähteellä ja tuotantomuodolla. Tärkeimmät sähkön tuotannon energialähteet ovat ydinvoima, vesivoima, kivihiili, maakaasu ja puupolttoaineet. Tuulivoiman osuus on vielä varsin pieni, mutta se on kasvanut selvästi viime vuosina.

        https://energia.fi/perustietoa_energia-alasta/energiantuotanto/sahkontuotanto

        ELI VESIVOIMAA ON VAIN 26 %

        Tuppaa vain tuulivoimaloiden lavat jäätymään, eikävoimalat tuota lainkaan. Pörssisähkön kanssa jotkut menneet halpaan ja kylmä talvi on opettanut kunnolla.


    • EiVihreäKoskaan

      Kuka voi ottaa tosisssaan puolueen jossa epärealistiset huuhaahöpöttäjät pelastavat maailmaa täysin idioottimaisilla ja satukirjasatujakin hölmömmillä ajatuksilla.

      • JaskaSuorapuheinen

        Sitä kautta on saatu suojatyöpaikkoja vihreille poliitikoille, joille kyvyt eivät ole riittäneet esim. Eduskuntaan. Malli on sama kuin kepun maakunta-suojatyöpaikat. Kyseessä on tässäkin yhteiskunnallinen syöpä joka rasittaa valtion ja kuntien taloutta.


    • ValheVihertävä

      Jokin virasto muistaakseni Suomessa valvoo ettei harhaan johtavaa markkinointia saa olla. Nyt sähköä myydään esim. vesivoimana, mutta kuluttaja ei sitä yksinään saa vaan yleistä verkkoa, jossa on kaikkea yhdistettynä. Miksi ihmisiä saa jatkuvasti huijata ja yleensä kalliimman hinnan kanssa. Melkoista viherhuijausta ja ihmisten huijaamista.

      • Anonyymi

        Samaa huijaamista esiintyy vieläkin. Joku tollo yritti kaupata "puhdasta tuulivoimaa" mutta suuttui kun kysyin että tuleeko johtimet niiltä suoraan mulle kotiin. Lopetti puhelun kun huomasi jääneensä kiinni valheesta.


    • Hiilipesu

      Nii ja suurin ongelma tässä on mielestäni se että huijausta harjoittaa kunnan omistama yhtiö, jossa sitten päättäjät ovat poliitikkoja. Esim Helenin hallituksen puheenjohtaja on vihreä ja hiiltä taivaalle. Teot ja puheet ei kohtaa.

    • Anonyymi

      Vieläkin tuota markkinointivalhetta tulee kaupustelijoilta, mutta hiljenevät heti kun kysyy, tuleeko tuulivoimalasta suoraan piuhat kulutuskohteeseen, ettei vaan matkalla sekoitu muut tuotannot siihen "puhtaaseen".

    • Anonyymi

      Onhan tuo omituista kyllä

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe