5 vuotiaasta alkaen on mentävä kävellen kouluun, mikäli kunta ei järjestä koulukyydityksiä, eikä ole käytettävissä julkisia liikenneyhteyksiä.
Säällä, kuin säällä, oli keli mikä vaan ja teiden kunto kuinka huono tahansa. Satoi ulkona vettä kaataamalla, oli lumimyräkkä tai myrsky, tai kuinka kova pakkanen , niin kouluun oli mentävä.
Kunnat ovat olleet kovan paikan edessä , kun hallitus on leikannut valtionosuuksia kunnille, ja siksi monessa kunnassa on jouduttu säästämään lasten selkänahasta ja luovuttu pitkämatkalaisten koulukuljetuksista. Lähikouluja lakkautetaan, keskitetään kaikki luokat isoihin kouluihin, joten useimmilla koulumatkat kasvavat.
Reppu painaa kirjoineen työkirjoineen lähes saman kuin lapsi itse. Lisäksi liikuntavälineet ja pyyhkeet, sekä aamusta heti 2h liikuntaa
Useilla paikkakunnilla lisäksi kuormaa lisää kotona kulkevat 5lk oppilaiden tietokoneet
Liikunta olisi suotavaa, muttei ylisuurien kantamusten kanssa, jotka kuormittavat lasten tuki-ja liikuntaelimiä, jotka kostutuvat väistämättä myöhemmin. Kun yhdistämme pidentyneet koulumatkat ja heikko teiden kunnossa pito, ja säiden lisääntyneet ääri-ilmiöt, niin olen huolissani tulevaisuuden veronmaksajien vaarantuneesta terveydestä ja työssä selviämisestä, sekä terveydenhoidon lisääntyvästä kuluista. SÄÄSTÖT TULEVAT MYÖHEMMIN KALLIIKSI .
Hyvä on kysyä myös, jaksaako lapsi enää rasittavan 3-5km matkan ja sen päälle koululiikunnan, harrastaa , tai innostua liikunnasta.
Säällä, kuin säällä, oli keli mikä vaan ja teiden kunto kuinka huono tahansa. Satoi ulkona vettä kaataamalla, oli lumimyräkkä tai myrsky, tai kuinka kova pakkanen , niin kouluun oli mentävä.
Kunnat ovat olleet kovan paikan edessä , kun hallitus on leikannut valtionosuuksia kunnille, ja siksi monessa kunnassa on jouduttu säästämään lasten selkänahasta ja luovuttu pitkämatkalaisten koulukuljetuksista. Lähikouluja lakkautetaan, keskitetään kaikki luokat isoihin kouluihin, joten useimmilla koulumatkat kasvavat.
Reppu painaa kirjoineen työkirjoineen lähes saman kuin lapsi itse. Lisäksi liikuntavälineet ja pyyhkeet, sekä aamusta heti 2h liikuntaa
Useilla paikkakunnilla lisäksi kuormaa lisää kotona kulkevat 5lk oppilaiden tietokoneet
Liikunta olisi suotavaa, muttei ylisuurien kantamusten kanssa, jotka kuormittavat lasten tuki-ja liikuntaelimiä, jotka kostutuvat väistämättä myöhemmin. Kun yhdistämme pidentyneet koulumatkat ja heikko teiden kunnossa pito, ja säiden lisääntyneet ääri-ilmiöt, niin olen huolissani tulevaisuuden veronmaksajien vaarantuneesta terveydestä ja työssä selviämisestä, sekä terveydenhoidon lisääntyvästä kuluista. SÄÄSTÖT TULEVAT MYÖHEMMIN KALLIIKSI .
Hyvä on kysyä myös, jaksaako lapsi enää rasittavan 3-5km matkan ja sen päälle koululiikunnan, harrastaa , tai innostua liikunnasta.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Antaisin ääneni sille puolueelle, joka ajaisi lakia koulukuljetuksista yli 3km matkoilta / yhteen suuntaan.
7vuotiaalla
Matkalla tuli pissahätä, ja lopulta tuli pissa housuihin, matkaa koululle 3km ja kotiin 2km. Lapsi on neuvoton, mutta palaa kotiin, jossa huomaa avaimien jääneen kotiin sisälle, paleltaa, olisi pitänyt pukea päälle paremmin, niin kuin äiti oli neuvonut. Vanhemmat 100 km päässä töissä, ja naapurit poissa, sekä isovanhempien luo matkaa 200 km.
Kunnalla+on+veronkanto-oikeus.+Kuntalaisten+pitää+ensisiajisesti+itse+maksaa+kunnan+menot+eikä+odottaa+rahan+tulevan+muualta.
Eikähän+1%+korotus+kunnalisveroon+saa+kyyditkin+aikaan,+jos+kuntalaiset+niin+haluavat.+Jos+taas+kuntalaiset+eivät+halua+maksaa+kyydeistä,+niin+tuskin+ne+silloin+tarpeellisia+ovat.
Jaa ei vai ,
Ei itsekkäiden ihmisten mielestä
Ja siinä ei kuntalaisilta kysytä, mihin niitä verovaroja käytetään, uuteen hienoon kunnantaloon tai johonkin yhtä "tärkeään" vai jätetäänkö lapset lähes heitteille.
Eiköhän ne oman kunnan lapset ole kuitenkin kaikkein lähinnä oman kunnan poliitikkoja.
Jos omassa kunnassa ei ole halua laittaa lapsiin rahaa, niin aika turha sitä on venkoilla muiden kuntien asukkailtakaan.
Asuinpaikka on valinta. Harvaan asutulla alueella on asuminen halpaa, mutta liikkuminen haasteellista, kaupungeissa toisin päin.
On aika noloa valita halpa asuminen ja sitten vaatia kailliisti asuvilta rahaa liikkumiseen. Mitä, jos sinä menisit antamaan kaupunkiasujille hiukan rahaa vuokrien maksamiseen?
Halusimme+rakentaa+oman+talon+taajamaan,+jossa+olisi+lapsille+ystäviä+ja+koulu+kohtuullisen+matkan+päässä(+2-2,5+km)+tai+vaihtoehtoisesti+koulukyyditykset+kouluun.+
Tontit+olivat+noin+3+km+päässä+keskustasta,+kalliita,+mutta+kaikki+huomioiden,+vanhempien+työmatkat,+tieyhteydet+ja+koulukyyditykset,+valitsimme+talollemme+tontin.
Kun+kaikki+Kunnan+tontit+oli+saatu+myytyä,+niin+yllätys+yllätys+koulupiiriä+muutettiin,+lähes+5+km:n+päähän,+aikaisemman+6+km:n+sijaan+ja+koulukyyditykset+lopetettiin.+Tuli+hujattu+olo,+ja+heräsi+epäilys+oliko+peli+ollut+rehellistä+ja+oliko+näin+saatu+tonteista+parempi+hinta+ja+myytyä+ne+paremmin+eteenpäin.+Kuulumme+paremmin+tienaavien+10%+joukkoon,+joten+uskomme+maksavamme+veroja+ihan+riittävästi,+ja+kohtuullista+olisi,+että+saisimme+kalliille+tontti-,++kiinteistö-,+ja+tuloveroillemme+vastinetta,+jotta+lapsemme+saisi+koulukyyditykset
Mielestäni jokaisella lapsella pitäisi olla samat mahdollisuudet kuin kaikilla muillakin lapsilla, turvallinen ja kohtuullinen koulumatka , vanhempien varallisuudesta riipumatta. Mikäli se ei muuten toteutuisi niin koulukyyditykset tulisi olla kaikille seuraavasti , 0 lk. 1,5 km, 1-2 lk. 2km, 3 lk. 3 km, 4 -9lk. 4 km.
On paljon tärkeämpää nostaa kunnanjohtajajien palkkoja. Koulukuljetuksista on käyty monilla paikkakunnilla vääntöä, ja joskus se on auttanut, mutta usein ei. Tähän on tultu, ihmisistä on tullut itsekkäitä, ei ole myötätuntoa, eikä nähdä sitä asiaa, että nämä lapset ovat joskus vuorollaan veronmaksajia ja päättäjiä, ja maksavat heihin uhratut varat takaisin. Lapsista on nyt pulaa, tarvittaisiin heitä enemmän, että saadaan 10-30 vuoden päästä meidänkin eläkkeet maksetuksi, ja jotta heidän maksamillasi verorahoilla pystytään kustantamaan meidän vanhuuden hoitomme.
Jos ei menisi niin paljon rahaa vanhuksiin, sitä jäisi lapsille.
Suuret ikäluokat ovat aina saaneet rahaa muilta koska ovat poliittisesti niin merkittävä ryhmä, mitä sitä kiertelemään. Ryhmän koko kuitenkin pienenee ja kohta saadaan rokottaa rahat takaisin ihan kybällä, odottakaas vaan :D
Jos tahtoa on, niin kyllä meillä on varaa hoitaa vanhuksemme ja pienten koululaisten kuljetukset. Jos tuloveroa nostetaan hieman sieltä yläpäästä, ja lopetetaan verokeinottelut.
Rokottaa rahat takaisin kybällä! Sinä et ole terve!
Kun kuolen niin siinä lakkaa eläkkeeni, entarvitse enää yhtään mitään keneltäkään, siinä on lopullisesti tyhjä kohta. Enää en tarvitse lääkkeitä, lääkäreitä, ruokaa, en hoitoa, en hoitajaa ja kun en tarvitse niin työ jonka olemassa oloni sai aikaan katoaa minun mukanani, lopulisesti!
Tajuatko? Heiluuko siellä herne?
Ymmärrätkö vanhenevasi, tajuatko, että JOS oikein hyvin käy elät niin kauan, että pääset eläkkeelle ja tarvitset hoitoa nin joku fiksu, ystävällinen ilotsee, että kun tuo kuolee saamme rahat takaisin kybällä! Minä odotan sitä.
Kun tulen vanhaksi, eläkkeitä ei enää ole olemassa koska kaikki maksamani eläkemaksut menevät suoraan suurten ikäluokkien eläkkeisiin. Velkaa on lisäksi otettu suurten ikäluokkien hoitamiseen koksa he ovat niin poliittisella ylivoimallaan päättäneet.
Nyt odotellaan vain sitä, että ikäluokka harvenee niin, että voidaan leikata eläkkeet sellaiseksi, että ne vastaavat maksettuja eläkemaksuja. Kaikki muut tavat ovat väärin.
Verojen korotukset vähentävät verotuloja koska yhä harvemman kannattaa mennä töihin tai tehdä töitä.
Nyt työstä maksettava haittavaro on jo sillä tasolla, että sen pienentäminen lisää verokertymää.
Onko nyt niin, että olet huolissasi vanhuuden päiviesi toimeentulosta, ja pelkäät jääväsi vaille eläkettä? .... Ikävää... sinulla on nähtävästi pienet tulot.... ymmärrettävästi huolehdit , koska jokapäiväinen elämä on kallistunut huimasti viimekausina.......on tullut lisää välillisiä veroja......, Kelakorvaukset ovat laskeneet mitättömän pieneksi .... palvelumaksut nousseet.....tervedenhoidon kustannukset nousseet......
Tavalliset palkansaajat, työttömät, ja sairauspäivärahalla olevat maksaa enemmän suhteessa veroja kuin muut.
Eikä siinä vielä kaikki , vaan sen lisäksi piiloverot vie olennaisesti heidän ostovoimaansa,
joka heikentää työllisyyttä, pienentää verotuloja, sekä lisää sosiaali-ja työttömyysmenoja.
Ainoat työt jotka ei kannata on ilmais-, orjatyöt aktiivimalli, sillä ne lisää ongelmia, vähentää aitoja työpaikkoja, vääristää työttömyysluvut, sekä pienentää tulevaisuudessa heidän eläkkeitään.
Sensijaan aidot työt, ovat lähes poikkeuksetta taloudellisesti kannattavia. Ja jos ei ole, on hallituksella peiliin katsomisen paikka, josta lisää jäljempänä.
Nykyinen hallitus korotti huimasti iltis- ja päivähoitomaksuja, ja monet kunnat säästivät koulukuljetuksista (valtionosuuksien pienentymisen vuoksi) ja vanhemmille koitui lisää hoito-ja matka kustannuksia, ja se on ainoa syy, että toisinaan lapsiperheissä pienipalkkainen työ , eikä työn vastaanottaminen pitkien matkojen päästä ole taloudellisesti lyhyellä tähtäimellä kannattavaa.
Älä nyt housujasi revi, kyllä kuolema suuret ikäluokat kuolema korjaa paljon ennen sinun eläkeikääsi.
Etkö tajua, että suuret ikäluokat ovat tehneet työtä, että tämä maa on niin hyvinviova kun se tällä hetkellä on.
Suuret ikäluokat ovat eläkettä maksaneet ja luoneet koko työeläke järjestelmän.
Joka ikäluokka tekee omat virheensä, niin se menee.
Hyvä kirjoitus, ja yhdyn edelliseen. Mainittu ikäryhmä ei ollut todellakaan ahne, kuten monet täällä, että päättäjissä. Ikäihmiset olivat tottuneet lapsesta asti elämään vaatimatonta elämää, eikä kurottanut kuuta taivaalta, eikä nurissut joka veroeuron perään.
Sensijaan nämä käsittämättömän ylisuuret eliitille maksetut palkat ja niistä maksettavat kohtuuttoman suuriksi paisuneet eläkkeet, ovat se ongelma, veroparatiisit ja veropakolaiset.
Vanha kansa pystyi huolehtimaan vanhukset, lapset, rakentamaan joka kaupunginosaan kouluja, tiet ja infrastruktuurin, huolehtimaan sairaat ja vammaiset.
Suuret+ikäluokat+ovat+luoneet+eläkejärjestelmän,+jossa+he+eivät+maksaneet+vanhempiensa+eläkkeitä,+mutta+heidän+lapsensa+maksavat+heidän+eläkkeet.+Kun+ottaa+huomioon,+että+veroista+25%+menee+eläkkeisiin,+niin+onhan+se+helvetin+iso+summa.+
En+minäkään+nurisisi+verojen+perään,+jos+ne+olisivat+20%+pienemmän+kuten+vapaamatkustajasukupolvella.+Ja+kyllä,+kun+ikäluokka+tarpeeksi+pienenee,+niin+on+kalavelkojen+maksun+aika.+
Syntyy+järjestelmä,+jossa+suuret+ikäluokat+alkavat+maksamaan+nuorempien+eläkkeitä.+Ei+se+voi+olla+väärin+koska+toisten+ikäluokkien+eläkkeiden+maksaminen+on+suurten+ikäluokkien+hyväksymä+tapa.
Ystävä hyvä suuret ikäluokat kuolevat, he eivät sen jälkeen maksa mitään!
Suurille ikäluokille kehitettiin e-pileri, kierukka, katumuspilleri, heitä ajettiin ansiotyöhön, tienaamaan ja siitä kuule syntyi kestvävyysvaje!
Nuoremmat eikun kiltisti tekemään lapsia ja kestävyysvaje 0!
Laske nyt ihan ajankuluksesi mitä niillä veroraoilla saat, kerrankin ja mitä halvattua tarkoitat vapaamatkustajilla?
Pistää kysymään, että missä eläkerahastot ovat? Mihin niiden varat on kadonneet?
Niinpä,+missä+eläkerahastot+ovat!
Niitä+EI+OLE.+Eikä+niitä+ole+koskaan+ollutkaan.
Suuret+ikäluokat+maksoivat+5%+tuloistaan+eläkerahastoihin.+Niillä+maksettiin+heidän+vanhempiensa+eläke+ja+se+riitti+niihin+koska+heidän+vanhemmilleen+ei+ollut+kertynyt+käytännössä+yhtään+työeläkettä.
Ei+tarvitse+olla+rakettitieteilijä+ymmärtääkseen+ettei+5%+eläkemaksulla+ja+40+vuoden+työuralla+makseta+30+vuoden+eläkettä,+joka+on+60%+palkasta.+Sitten,+kun+ottaa+huomioon+vielä,+että+suurten+ikäluokkien+eläke+määräytyi+kolmen+viimeisen+vuoden+mukaan,+johon+kerättiin+kaiken+maailman+lisiä,+niin+eläke+on+käytännössä+vähintaan+palkan+suuruinen+ellei+enmmänkin.
Tällä+hetkellä+eläkerahastoissa+olevaa+rahaa+ei+käytetä+eläkkeiden+maksamiseen.+Kaikki+eläkkeet+kerätään+suoraan+veroista.+
Eläkerahastoista+puuttuu+n.+5+miljardia+rahaa,+jota+sinne+ei+ole+koskaan+maksettu+vain+koska+suuret+ikäluokat+eivät+ole+maksaneet+omia+eläkkeitään.+
Eläkemaksujen+tasapaino+on+jossain+60-luvulla+syntyneiden+kohdalla.+Sen+jälkeen+syntyneet+eivät+saa+edes+omiaan+pois+ja+suuret+ikäluokat+saavat+kaksi+kertaa+enemmän+kuin+ovat+maksaneet.
Eläkelupaus+on+suuri+huijaus.
Onneksi+minkään+maailman+juridiikan+mukaan+sopimukset+eivät+sido+niitä,+jotka+eivät+ole+niitä+tehneet.+Se+tarkoittaa+sitä,+että+vaikka+suuret+ikäluokat+ovat+keskenään+sopineet,+että+nuoret+maksaa+heidän+piikkinsä,+niin+se+ei+sido+nuorempia+ikäluokkia.
Toinen+keskeinen+asia+on+että+se,+mikä+ei+ole+kohtuus,+ei+voi+olla+lakikaan.+Ei+ole+kohtuullista,+että+nuoremmat+ikäluokat+maksavat+enemmän+eläkemaksuja+ja+saavat+silti+huonompaa+eläkettä+kuin+suuret+ikäluokat.
Näin+se+vaan+menee.
Mihin+tuo+tietosi+siitä,+että+eläkkeet+maksetaan+veroista+ei+eläkeyhtiöstä?
60%+palkasta+on+vähän+eri+asia+kuin+palkan+suuruinen+eläke+jota+todella+harva+eläkeläinen+saa+jos+yksikään+eleäkkeellä+oleva.
Noerte+voivat+ja+saavat+tehdä+omat+rarkaisunsa+ja+myös+elää+niiden+kanssa+mitä+ne+sitten+ovatkaan.
Kuka tänne lapsia tarkoituksella hankkii, meno ja työpaikat on mennyt niin epävarmaksi, sekä lapsiperheiden arki- ja työn yhteensovittaminen ovat heikentyneet, turvattomuus kasvanut ja lapset joutuvat viettämään yksikseen tai sosiaalisen median parissa aikaansa. Ja sekin vielä, ettei pysty olemaan riittävästi lapsensa elämässä mukana ja ahistaa miten ne lapset koulumatkat pärjäävät, ja itse ei pysty auttamaan.
Voi lapsiparat, vaikka muinoin oli paljon köyhempää, niin ennen rakennettiin jokaiseen kylään omat koulut, ja parhaassa tapauksessa kaksi. Lapsia perheissä oli enemmän , joka lisäsi lasten turvallisuutta.
Jep.. Meidän ekaluokklaisen olisi pitänyt kävellä kouluun tai mennä linkalla. Pysäkille matkaa 2.2km eli alle 3km joka on matka joka oikeuttaa kuljetukseen. Kunta vetosi siihen ettei taksikyytiä järjestetä kun pysäkille on matkaa alle 3km :D Meillä siis koulumatka koostuu osista vaikka kyytiehdoissa lukee että omasta pihasta koulun pihaan. Ja sivistystoimistosta joka vastaa kuljetuksista sanottiin että liikunta on hyväksi lapselle. Tuo reipas kaksi kilsaa on ilman katuvaloja ja osaksi kapeaa hiekkatietä peltojen keskellä. Sanoppa tuolle pikku tytölle marraskuun pimeänä ja sateisena aamuna että sinun pitää nyt lähteä kävelemään noin klo 6.45. Koulu alkaa toki vasta kahdeksalta mutta muuten et ehdi linkkaa joka kerää koko kylän lapset ympäri maakuntaa. Matka omalla autolla koululle 4,9km kestää 7min. Siis olen vienyt itse tytön joka aamu kouluun niin hän herää myöhemmin kun pitäisi lähteä kävelemään. Kiitos kunnalle siitä myötätunnosta ja avusta. En turhaan ole maksanut veroja 30v. :D
Sehän se kun arvot ovat menneet, ja omahyväisyys nostanut päätään. Ei se montaa euroa tekisi per asukas, jos lapsille järjestettäisiin turvallinen koulukyyditys. Monissa paikoissa on ikävä kyllä , kaikkien oppilaiden kilometriraja 5km, koska se on laissa.
Aikaisemmin moni kunta järjesti kyydityksen ja vieläkin onneksi useimmat 0-2lk oppilaille jos matkaa oli/on yli 3km. Hullua kun yläasteikäinen saa kyydityksen vaikka asuisi naapurissa, jos matka on kodin portilta , koulun portille 5km 20m, mutta 0-2lk oppilaat joutuvat kulkemaan kävellen, jos matkaa on tasan 5km tai himpun alle ( pyörän käyttö on kiellettyä)
Ymmärrän monen tuskan ja ahdistuksen, tilanne on vaikea ja tilannetta ei helpota se oppikirjojen runsas määrä, työkirjoineen ja raskaiden kantamuksineen. Lapset ahdistuvat, ja nukkuvat huonosti, joka vaikeuttaa koulutyötä. Onneksi sinulla on mahdollisuus kuljettaa lastasi kouluun, se on lapsesi onni, sillä niin ei ole monella, ja kaiken lisäksi liikenne on huomattavasti menneistä ajoista kasvanut ja toisinpaikoin villieläimistäkin on tullut jälleen omat vaaransa.
Kilometrirajat pitäisi olla 3 km, tai vaihtoehtoisesti rakentaa uusia kouluja lähemmäksi asutusta, ja lopettaa koulujen lakkauttaminen.
Kunpa tämä suuri epäkohta tulisi median tietoisuuteen , tai toimittajien kysymyksiin vaalitenteissä.
Kouluikäiset lapset ovat kaikkein heikoimmilla. Kaikki ei asu koulun vieressä, etenkin kun kouluja vähennetään solkenaan ja siksi koulumatkat ovat pidentyneet.
5-10 vuotias lapsi tarpoo huonosti hoidetulla teillä kouluun 3-5 km ja kiva kun seuraavalla parilla tunnilla järjestetään koulukilpailuja, tai liikuntatestejä missä yhteydessä , mm. liikunnallinen poika menehtyi syksyllä-18 kesken liikuntatunnin.
On siinä jotain hyvääkin, jos huonoakin, kun Fysioterapeuteille tulee lisää työtä.
Lapsiperheet muka kiinnostaa politiikkoja, ja silti tälläinen epäkohta. Lapset eivät ole kirjoittelemassa, eikä puolustamassa oikeuksiaan.
Koulupäätöksissä ja kyydityksissä pitäisi ajatella nimenomaan lapsien etuja, ja huomioida lapsien olevan riippuvaisia vanhempiensa ja päättäjien päätöksistä ja syyttömiä vanhempiensa päätöksiin.
Lapset ovat toisten armoilla, ja meillä kaikilla tulisi olla yhteisvastuuta hoitaa tämä selvä epäkohta kuntoon.
Mistähän kummasta johtuu, että kansanedustajilla, ministereillä ja mepeillä on niin suuret kulukorvaukset?
Koulukyyditykset ja inhimilliset arvot on niin kaukana Audin takapenkillä kulkevien maailmasta, valta ja raha on heidät sokaissut. Koska lapsilla ei ole äänioikeutta, niin heitä ei kosiskella lupauksilla ja sen vuoksi kouluikäiset jäävät vaille huomiota.
Sensijaan päivähoitoikäisistä lapsista ja opiskelijoista puhutaan paljon, mutta nämä kouluikäiset 5-12 vuotiaat, ovat jääneet väliinputoajiksi.
Asia koskee laajalti koululaisia ja heidän perheitään, vaikeuttaen arjen sujuvuutta ja usein se häiritsee myös vanhempien työpanosta ja työpäivää. Koska asia ei liippaa kaikkia, eikä varsinkaan päättäjiä, niin asialle ummistetaan silmät.
Meidän kaikkien pitäisi silti tuntea myötätuntoa lapsia kohtaan, ja puolustaa heidän oikeuksiaan inhimillisyyden nimissä, vaikkei asia suoraan meitä liippaisi.
Kerro mistä kunnasta on kysymys, jos tiedät tai jos juttu on edes totta.
Useat uskomattomat tarinat ovat nimittäin ihan puutaheinää.
Katsellaan sitten pöytäkirjoja sillä silmällä.
Etkö seuraa aikaasi, lukuisia uutisia aiheesta ja useampia aiheesta tehtyjä kansalaisaloitteita.
Kansalaisaloitteita?
Kuntalaisaloite on oikea tapa vaikuttaa kuntapolitiikassa.
Se mitä tapahtuu valtakunnan politiikassa , sitä tapahtuu myöskin kunnissa, eli joku johtaa tahtipuikkoa ja pieni piiri päättää kapineteissaan. Päätökset ovat johtajiensa näköisiä, ja onneksi monilla paikkakunnilla asia ja lasten tärkeys on ymmärretty.
Eri paikkakunnilla koulukyytirajat vaihtelevat merkittävästi, ja naapurikunnassa koulunsa aloittava lapsi saatta hyvinkin saada koulukyydin jo 3 km:n matkalta, kun se naapurikunnassa on 5km. Melkoinen ero , ja se juontaa Kunnan päättäjien arvoista.
Lapset ovat siten hyvin eriarvoisessa asemassa asuinpaikoista riippuen, ja sen vuoksi rajat tulisi saattaa yhdenmukaisiksi ja inhimillisiksi kaikkialla Suomessa.
Eräässä kunnassa kuljetettiin erään perheen suuremmat lapset taxilla kouluun, ja perheen pienin eskarilainen jouduttiin viemään eskariin joko itse, tai järjestelemällä itse kyyti, taxilla tai muulla tavoin.
Matka oli yli 5km, mutta kun tämän eskarilaisen äiti teki töitä paljon satunnaisesti, niin lapsi tarvitsi silloin tällöin myös eskarin lisäksi iltapäivähoitoa, ja niin kunta eväsi kuljetukset eskariin.
Eräs ihminen kirjoitti eräästä kunnasta mutta ei tiennyt mistä kirjoittaa.
Eräs oli trolli ja vielä siitä tyhjästä päästä kun ei tiennyt yhtään kuntaa Suomessa.
Jos tässä rupeaa kirjoittamaan paikkakuntia nimeltä, niin moni tunnistaa lapsen ja perheen, niin se saattaa olla arka aihe lapselle ja hänen perheelleen. Tunnettu tosiasia on, että lapsen kiusaamiseen riittää pienempikin syy, joten kannattaa pitää pientä profiilia.
Mutta etsivä löytää, ja valitettavasti näitä löytyy useampiakin ihan netistä.
Pitää ensin tutkia ja sitten vasta hutkia.
Se puhuu puolestaan, että koulukyyditys rajat tulisi laskea siihen kolmeen, kun tosiasioita koulukyydityksistä täällä ei näemmä uskota, niin uskomatonta se asia on.
Kukaan aikuinen ei kulje kävellen viittä kilometriä, tietokoneet ja mapit mukana töihin , edes takaisin säällä kuin säällä. Ja lasten kilometri vastaa aikuisen kahta kilometriä, ja repun paino tuplaten.
Eskariin ei ole kenenkään pakko mennä
Väärin, siitä tuli parinkolme vuotta sitten pakollinen
Lapset on unohdettu päätöksen teossa, vaikka lapsuudella on merkittävä merkitys lapsen kehitykseen ja myöhäisempään menestymiseen.
Tampereella koululaisten kyytirajat on upeasti porastettu lasten ikä huomioiden.
Lapset ovat paikkakunnasta johtuen hyvin eriarvoisessa asemassa ja se ei mielestäni ole lapsia kohtaan oikein. Tampereen-malli tulisi ottaa käyttöön valtakunnallisesti.
Toisaalta siinä voisi ottaa huomioon erilaisia seikkoja ja vaaratekijöitä, liikennemäärät, matkan rasittavuus jne., Ja pienemmissä kylissä hieman tinkiä kilometrirajoissa, mutta kuitenkin niin, että 0-2 lk kilometrirajat olisi enintään se 3km.
Nykyään liikennemäärät ovat huomattavasti suuremmat kuin lapsuudessamme, ja oppikirjoja enemmän, ja koska matkat ovat lakkautettujen koulujen vuoksi pidentyneet, on koulujen seuduista tullut vaarallisempia, koska kaikki vanhemmat jotka vain suinkin pystyvät kuljettamaan lapsensa kouluun 3-5 km matkan, tekevät sen, joten siellä on kova liikenne ja vilske.