Eräillä alueilla Carunan siirtohinta on lähes 100% korkeampi kuin naapurissa. Osaamattomat virkamiehet valmistelivat lain mikä mahdollistaa häikäilemättömän kiristyshinnoittelun kuluttajille. Tyhmät päättäjät olivat hyväksymässä tämän pienkuluttajaa kurjistavan lain. Maanviljelijät ja yrittäjät voivat vähentää siirtohinnan verotuksessa , mutta palkansaaja kuluttaja joutuu maksamaan kulut nettopalkastaan. Hallituksen hölmöläiset takaavat vielä lähes verovapaat voitot Carunalle , jotka katoavat ulkomaalaisille pääomasijoittajille suureksi osaksi. Kyllä orpolaiset ja sipilät voivat olla härskejä kun vielä leikkaavat pieniä eläkkeitä.
Caruna monopoliyhtiönä ryöstää kuluttajia laillisesti
asijantuntija
6<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Carunan tapauksessa on selkeästi nähtävissä ,mitä valtion yhtiöiden yksityistäminen tuo tullessaan,tuo on syytä ottaa huomioon Sotea kaavaillessa. Myös Esperi on varoittava esimerkki yksityisen toiminnan saralta .
Valtion hyvinvoinnin kannalta ,valtiollisten yhtiöiden taholta voidaan kasvattaa työpaikkoja ja pitää hyvinvointia yllä ensisijaisena tarkoituksena kohentaa maan elinolosuhteita.Tuosta on hyvä esimerkki Norjasta:
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/turskanpurijoista-miljonaareiksi-norjan-ensimmaisesta-oljyloydosta-tasan-50-vuotta-6662559
Tosin Norjankin öljy yhtiö yhtiöitettiin pörssiin ,mutta valtio enemmistöisenä omistuspojana on päätäntävalta Norjan hallituksella,joten pörssi notkahduksista huolimatta hyvin pyyhkii..
https://team.finland.fi/artikkeli/-/asset_publisher/norjan-oljyjuhla-jatkuu-statoil-investoi-johan-castberg-kentan-rakennustoihin-viisi-miljardia-euroa
Lisäksi valtio omisteisien yhtiöiden kautta on mahdollisuus hillitä kuluttaja hintoja ja tuottaa kansalaisille kohtuuhintaisia palveluita joka näkyy sitten yhteiskunnassa kohonneena elintasona.
Suomi on poliittisesti jakautunut. Kansallinen yhtenäisyys on loppumassa.
Pakko kai tässä on alkaa polttamaan puuta taas uunissa, koska sähkölämmitys vie kolmen kuukauden tulot vuodessa. Sillä rahalla saa aikamoisen kasan polttopuuta
Se+on+tuo+kova+oikeistopolitiikka+,sen+ihanteena+kun+on+se+että+kaikki+on+yksityistä+ja+kukin+pärjää+kykyjensä+mukaan.Siinä+ei+tunneta+yhteistä+hyvää+,joten+yhteiskunnassa+yhteiseksi+hyväksi+asioiden+hoitaminen+on+saanuut+väistyä.+Suomalaiset+voivat+tuossa+suhteessa+katsoa+peiliin+ja+miettiä+millaisia+ihanteita+ovat+kannattaneet+eduskuntavaaleissa+,kun+ovat+oikeisto+hallituksen+tielle+lähteneet+heidät+valtaan+äänestämällä.+Usein+ihmetyttää+että+maassa+jossa+90%+väestöstä+on+työväkeä+on+kova+halu+äänestää+Kokoomusta+vallankahvaan+joka+on+tuon+jyrkän+oikeistopolitiikan+edustaja+Suomessa+.+Kyllä+tuolla+menolla+päästään+eroon+niin+sosiaaliturvasta+,kuin+työttömyysturvasta+,sillä+ne+eivät+kuulu+putaan+oikeisto+ideologian+maailmaan+,vaan+ovat+lähinnä+taakka+rikastumisen+tiellä.+Siinä+sitä+on+monelle+hyviä+vanhuuden+päiviä.Noista+kun+eroon+päästäään+,niin+toivottavasti+ihmisillä+on+kovat+säästöt+tai+armeliaita+sukulaisia+jotka+sitten+huolenpitää+omistaan.
Natsi mafia, laillista toimintaa. Mutta kyllä nämä linnaan on saatava.
Ex-pääministeri Jyrki Katainen (kok) vakuutti joulukuussa 2013, ettei sähkönsiirron hinta nouse, koska "sähkönsiirtoa ja sen hinnoittelua säädellään tarkasti".
Tuolloisen hallituksen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) komppasi pääministeri Kataista.
- Verkkoyhtiöille on määrätty tuoton yläraja, joten mitään hintapiikkiä ei pystytä edes rakentamaan, Vapaavuori sanoi joulukuussa 2013.
Poliitinen eliitti säätää lait siten, että kansan kuppaus on mahdollista
yksityis bisnekselle.
Kaiken huipuksi tekee lakeja joilla on mahdollista kiertää veroja.
Hyvä esimerkki on HALLINTAREKISTERI LAKI