Sipilä, Orpo ja Saarikko erotettava ja tuomittava

Jumalauta, puolustukyvyttömillä ihmisillä ei hyvinvointivaltiossa tehdä bisnestä. Samoin seuraavalle hallitukselle tehtävä tiettäväksi että jos asioita ei laiteta kuntoon ja pikaisesti niin kenkää ja leivättömän pöydän ääreen lähtö tulee silloinkin pääministerille, valtiovarainministerille ja sosiaali/ terveysministerille. Kansa valmis kyllä veroa maksamaan kunhan rahat todellakin kohdentuu siihen mihin kuuluukin eikä herrojen ja kasvottomien ahnaiden pelureiden perseeseen. Orpo ja kokoomus etenkin pitäkööt turpansa kiinni ja lopettakoot sen jatkuvan itkun työn verotuksesta. Saatana, veroja maksetaan jotta tämä Suomi niminen paletti pyörii.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Heillä ei ole näihin biseneksiin osuutta, mutta lukuisat demarit Eero Heinäluoman johdolla ovat mukana tässä ns.hyvinvointibisenksessä.

Äänestä
  • Äläpä puhu muunenltua totuutta. Kyllä on myös otsikossa mainituilla kolmikolla kädet syvällä tuossakin bisneksessä .Nykyisen hallituksen olisi joka tapauksessa kuulunut korjata virheet. Heillä siihen valta. Mitä tekivät? Pahensivat niitä.

    Äänestä

  • Samaa kekkoslovakialaisuutta molemmat. Tilikirjat näyttävät kuitenkin ettei yksikään etelärannikon matalapalkkainen raskaan työn raataja työläinen ole tienannut vanhuksilla kuten Tampereen punikit ja Lapin kepulit.

    Äänestä

  • Ne.piirtää.kellä.liituja kirjoitti:

    Äläpä puhu muunenltua totuutta. Kyllä on myös otsikossa mainituilla kolmikolla kädet syvällä tuossakin bisneksessä .Nykyisen hallituksen olisi joka tapauksessa kuulunut korjata virheet. Heillä siihen valta. Mitä tekivät? Pahensivat niitä.

    Kerro minkä yrityksen mukana ovat tuossa bisneksessä mukana?

    Tarkoitatko Tradekaa?

    Äänestä

Taasko+lestaa+huutava+alkoi+tuomariksi.olet+samaa+huutanyút+vuosia,+entä+kun+ja+jos+keskusta+nappaa+26+%+vaalissa,+miten+sitetn+suu+pannaan.+Varmaan+äänestäjissä+sitten+vika,+kun+omaa+ei+demareilla+ole,+sen+sateenkaari+Sannakin+todisti+Tampereen+toiminnoista.Nyt+et+ole+päiviin+pankkolävitsistä+kertonut?+syy+moiseen.

Äänestä
  • Mikäs kepulainen älykkö sieltä ilmaantui keskusteluun.? Oletko humalassa vai muuten vain dingdong.?

    Äänestä

  • Onko Tampereella Yrjö Lahtisen tavoin punikit vaatineet vanhan ämmän viemistä pois nurkkiin kuseksimasta. Julmia! Me kepulii jätämme ne yleensä paleltumaan hengiltä pirtin kylmimpään kohtaan.

    Äänestä

  • J.matalamäki kirjoitti:

    Onko Tampereella Yrjö Lahtisen tavoin punikit vaatineet vanhan ämmän viemistä pois nurkkiin kuseksimasta. Julmia! Me kepulii jätämme ne yleensä paleltumaan hengiltä pirtin kylmimpään kohtaan.

    Sanna Marinin johdolla ovat heikentäneet vahusten asemaa.

    Äänestä

  • Nythän.helmi.löytyi kirjoitti:

    Mikäs kepulainen älykkö sieltä ilmaantui keskusteluun.? Oletko humalassa vai muuten vain dingdong.?

    Seinä- ja lestahullu pankkomajuri, palstan älyn jättiläinen. Ja jälkimmäiseen kysymykseen, molempia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Päitä.vadille kirjoitti:

Jumalauta, puolustukyvyttömillä ihmisillä ei hyvinvointivaltiossa tehdä bisnestä. Samoin seuraavalle hallitukselle tehtävä tiettäväksi että jos asioita ei laiteta kuntoon ja pikaisesti niin kenkää ja leivättömän pöydän ääreen lähtö tulee silloinkin pääministerille, valtiovarainministerille ja sosiaali/ terveysministerille. Kansa valmis kyllä veroa maksamaan kunhan rahat todellakin kohdentuu siihen mihin kuuluukin eikä herrojen ja kasvottomien ahnaiden pelureiden perseeseen. Orpo ja kokoomus etenkin pitäkööt turpansa kiinni ja lopettakoot sen jatkuvan itkun työn verotuksesta. Saatana, veroja maksetaan jotta tämä Suomi niminen paletti pyörii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu