Jeesus vaikutusvaltaisin

anonyymi_rae

Juutalaisten mukaan Jeesus oli vaikutusvaltaisin väärä messias. Jeesus ei ole täyttänyt yhtä ainoaa VT:n profetiaa. Juutalaiset tuntevat VT:n, onhan se heidän kirjoittama.

Kristittyjen kolminaisuusoppi on ristiriidassa VT:n kanssa. Juutalaisten tärkein rukous Sema Israel tunnustaa Herran yhdeksi. Ei voida kuitenkaan väittää, että UT olisi suoraan ristiriidassa tämän opin kanssa. Eihän UT:sta löydy kolminaisuutta lainkaan. Että sellaista sekavaa hihhulointia.

Kuule Israel! Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi.

17

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asxcfrty

      Miksi Jeesus toteuttaa niin monia VT:n ennustuksia? Siksi koska UT on sepitetty vastaamaan VT:n myyttejä. UT:n sepittäjät olivat juutalaisia, jotka tunsivat juutalaiset myytit.

    • ghjkkghk

      Monet juutalaiset tunnusti Jeesuksen messiaaksi jo pari tuhatta vuotta sitten. Nykyisin moni juutalaisista tunnustaa Jeesuksen Messiaana ja luku lisääntyy koko ajan. Raamatussa kerrotaan että lopulta koko Israel tunnustaa Jeesuksen Messiaana.

      Sekä VT että UT perustuu Jeesukseen. Tätä ei ateistit ymmärrä ja ovat siksi sekaisin.

      • Asxcfrty

        VT:ssa ei ole yhtään ainoaa ennustusta Jeesuksesta. Jeesus on keksitty myytti.

      • ghjkkghk
        Asxcfrty kirjoitti:

        VT:ssa ei ole yhtään ainoaa ennustusta Jeesuksesta. Jeesus on keksitty myytti.

        Raamattu on täynnä niitä. Opettele lukemaan. Evoluutio on keksitty myytti ja siksi se ei toimi.

      • Asxcfrty
        ghjkkghk kirjoitti:

        Raamattu on täynnä niitä. Opettele lukemaan. Evoluutio on keksitty myytti ja siksi se ei toimi.

        Juutalaiset ovat VT:n kirjoittajina sen asiantuntijoita ja auktoriteetteja.

        Lue tästä ja viisastu, tollo.

        Judaism has never accepted any of the claimed fulfillments of prophecy that Christianity attributes to Jesus.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Judaism's_view_of_Jesus

        Juutalaisissa on myös ateisteja joille valheet kelpaa.

      • ghjkkghk kirjoitti:

        Juutalaisissa on myös ateisteja joille valheet kelpaa.

        Entäs ne juutalaiset ei-ateistit (vähän nurinkurinen ilmaus, kun juutalaisuus on etupäässä uskonto), joille Jeesus ei kelpaa Messiaaksi?

      • ghjkkghk
        kekek-kekek kirjoitti:

        Entäs ne juutalaiset ei-ateistit (vähän nurinkurinen ilmaus, kun juutalaisuus on etupäässä uskonto), joille Jeesus ei kelpaa Messiaaksi?

        Voi voi, juuri kerroin että 'moni juutalaisista tunnustaa Jeesuksen Messiaana'.

        Wiki: Yleisimmin juutalaiseksi mielletään ihminen, joka tunnustaa juutalaista uskoa, mutta moni mieltää itsensä juutalaiseksi myös kulttuurisista syistä. Uskonto se on ateismikin.

      • Jeesuspörinää

        ”Voi voi, juuri kerroin että 'moni juutalaisista tunnustaa Jeesuksen Messiaana'. ”

        Hah hah haa!!! Messiaaninen juutalaisuus perustettu 1960-1970 -luvulla 350 000 jäsentä maailmanlaajuisesti. Kärpäsenpaskan kokoinen lahko, todistaa Jeesuksen sepitetyksi myytiksi.

      • Ffjffrdss
        ghjkkghk kirjoitti:

        Voi voi, juuri kerroin että 'moni juutalaisista tunnustaa Jeesuksen Messiaana'.

        Wiki: Yleisimmin juutalaiseksi mielletään ihminen, joka tunnustaa juutalaista uskoa, mutta moni mieltää itsensä juutalaiseksi myös kulttuurisista syistä. Uskonto se on ateismikin.

        Israelin korkein oikeus pitää messiaanisia juutalaisia kristittynä lahkona eikä anna edes oikeutta paluumuuttoon Pyhään maahan. Juutalaisen teologian näkökulmasta kristinusko on harhaoppi. Jumala on yksi, idolatria on kielletty eikä ihminen voi olla jumala.

        Šema Israel! Adonai eloheinu Adonai eḥad.

      • ghjkkghk kirjoitti:

        Voi voi, juuri kerroin että 'moni juutalaisista tunnustaa Jeesuksen Messiaana'.

        Wiki: Yleisimmin juutalaiseksi mielletään ihminen, joka tunnustaa juutalaista uskoa, mutta moni mieltää itsensä juutalaiseksi myös kulttuurisista syistä. Uskonto se on ateismikin.

        >>Uskonto se on ateismikin.<<

        Ei ole, koska ei täytä uskonnon määritelmää.

        http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/usk/01b_uskmaarit.shtml

      • ghjkkghk

      • ghjkkghk kirjoitti:

        Ateistien virheelliset mielipiteet ei sitä määrittele.

        Luettelepa niitä asiaan (eli uskonnon määrittelyyn) liittyviä "ateistien virheellisiä mielipiteitä".

    • ''Eihän UT:sta löydy kolminaisuutta lainkaan.''

      Uuden testamentin mukaan kuitenkin Jeesus on Jumala, Pyhä Henki on Jumala ja Isä on Jumala. Kuitenkin Raamattu sanoo toistuvasti että on vain yksi Jumala. Siten kolminaisuus on ainut tie ulos tästä.

      Kolminaisuuden mukaan on vain yksi Jumala tai Jumala-substanssi/olemus, mutta kolme persoonaa, jotka jakavat tämän yhden Jumalaolemuksen.

      Raamatussa Jeesus useissakin kohdissa väittää olevansa Jumala. Jeesus tekee paljon väitteitä, joita vain Jumala voisi ikinä sanoa itsestään ja puhua totta. Jeesus sanoi itsestään mm. seuraavaa:

      -Jeesus sanoi että kaikki luotu on hänen henkilökohtaista omaisuutta.
      -Jeesus sanoi olevansa viimeinen tuomari, joka päättää kuka menee helvettiin ja kuka taivaaseen.
      -Jeesus sanoi että hän kuulee rukouksia ja vastaa rukouksiin. Siten hän väitti olevansa kaikkikuuleva.
      -Ilmestyskirjassa Jeesus sanoo olevansa ensimmäinen ja viimeinen. Jesajan kirjassa Jehovah/Jahve sanoi olevansa ensimmäinen ja viimeinen.
      -Evankeliumeissa Jeesus hyväksyy palvontaa useilta ihmisiltä. Esimerkiksi epäilevä Tuomas polvistui hänen eteensä ja sanoi Jeesukselle ''Minun herrani ja minun Jumalani!'' ja Jeesuksen rauhoitettua myrskyn opetuslapset palvoivat häntä. Jos hän olisi vain pelkkä ihminen, niin hän kieltäisi muita palvomasta itseään.
      -Filippiläiskirjeen mukaan kaikki ihmiset tulevat kumartamaan Jeesuksen edessä ja sanomaan ''Jeesus on Herra.'' Jesajan kirjan mukaan kaikki tulevat kumartamaan Jehovan/Jahven edessä.
      -Jeesus useissa kohdissa liitti itseensä Exoduksen Jumalan nimen Minä olen se, joka olen. Siten Jeesus väitti olevansa Exoduksen Minä olen.
      -Johanneksen evankeliumin ja Kolossalaiskirjeen mukaan Jeesus on maailman luoja.

      Näistä kaikista päätellen Raamattu viittaa Jeesuksen olevan Vanhan testamentin Jehovah/Jahve.

      • fffffffffrfr12

        Suurin osa tuosta listastasi on vain väärintulkintaa osa siitä vain väärennöstä ja Johannes gnostilaista höpinää.
        Mitä jeesus sanoo ei merkitse mitään koska hän oli vain ihminen ja nyt henki. jos Jmala itse sanoo niins se jotakin merkitsee. Jos Paavali jotakin väittää niin sekään ei ole välttämättä totta.

    • ghjkkghk

      Kylläpä oli heppoinen yritys aloittajalla.

      • kjlklioioo

        Alottaja totesi vain kaikkien juutalaisten eli noin 17 miljoonan ihmisen mielipiteen. Juutalaiset kirjoittivat itse VT:n ja heidän oma jumalansa on Jahve, joten siihen on kyllä kristittyjen harhaoppisten vaiketa tulla työntämään ihmistä (eli valhemessias Jeesusta) Jahven persoonaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      156
      2677
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      198
      1935
    3. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1696
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1638
    5. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1401
    6. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      74
      1078
    7. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1040
    8. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1019
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      191
      944
    10. Milloin viimeksi

      Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
      Ikävä
      67
      911
    Aihe