Ilmastonmuutoksesta on uutisoitu vuosikymmeniä. kasvihhoneilmiöstä jauhettiin jo 30-vuotta sitten ja meillä oli pakkasta-40,ntä. Muutama vähäluminen talvi, mutta taasen aivan normaali. Sekin on niin kummallista, että nyt Venetsuelan kansalaisista ollaan huolissaan? Eivätköhän nämä kaksinaismoralistit kuitenkin ahnedi öljyn perässä, kuten Syyriassa ja Irakissakin.
Ilmastonmuutos rahastukselle on saatava loppu
nytseva
550
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Perkeleen berneri yrittää rahastaa millä vaan.
Kaikella rahastetaan . Nyt puhutaan paljon vanhuksista.
Kun keskimääräinen kuukausieläke 70-kymppisenä on noin 1800 euroa, niin 100-vuotiaana taitettu indeksi on pudottanut sen reiluun 1000 euroon kuukaudessa. Eli jo 90-vuotiaana suuri enemmistö Suomen eläkeläisistä on köyhtynyt lähelle köyhyysrajaa, liian moni jopa sen alapuolelle.
Kuvaavaa on myös se, että kun eläkemenot ovat kaksinkertaistuneet suurten ikäluokkien eläköityessä, niin eläkerahastot ovat viisinkertaistuneet. Kun meitä pelotellaan Aleksanterinkadun kellolla, joka tikittää valtion velkaa 10 000 euroa tunnissa, niin rahastokello jauhaa tuottoa 40 000 euron tuntivauhdilla.
Voi laskea, kuinka paljon enemmän tuo tekee vuodessa velkakelloomme verrattuna. Varat ovat enimmäkseen ulkomailla, velkainen Suomi ei hyödy mitään ja indeksivääryys sen kun jatkuu. Vääryyden korjaamiseen tarvitsisimme tuosta valtavasta rahamäärästä vain murto-osan eli 312 miljardia euroa eikä rahastoihin tarvitsisi koskea. Panee kysymään, kenelle rahastokello tikittää.
Jos indeksi korjattaisiin, valtio ei kärsisi mitään. Valtio hyötyisi, koska eläkeläisten ostovoima nousisi, he maksaisivat enemmän veroja ja tarvitsisivat vähemmän valtion tukia asumiseen ja toimeentuloon.
hölmöläisten hommaa ja pysyy sellaisena, kunnes tulee eduskunta, joka vääryyden oikaisee.
Venezuelan Chavez ja Maduro ovat yrittäneet parhaansa, mutta heidän sosiaaliset ja poliittiset ratkaisunsa eivät ehkä ole olleet kaikkein parhaita, ja kun vastassa on maailman rikkaimmat valtiot boikotoimassa, niin kestänee aikansa ennenkuin Venezuelasta saattaisi tulla maailman johtava maa, näin ennusti jo vuonna 1979 Intialainen Guru, lisää siitä millä keinoilla, https://beforeitsnews.com/v3/politics/2019/3060113.html
Olisin valmis ilmastonmuutos talkoisiin lopettamalla maahanmuuton.
Afrikasta pohjolaan, on järkyttävin ilmaston rasitus toimi mitä on.
Eikö nämä ilmastomuutosrahastus kakarat pidä jo suutaan kiinni.
Talvi on ollut aivan normaali pakkastalvi. Keksitty rahastuskeino. Ahne pisnes on tämän kaiken takana. Meidät eläkeläiset ja vanhukset yritetään tappaa pois. ÄLKÄÄ ÄNESTÄKÖ TÄTÄ SIKA RÖYHKEÄÄ VIHERVASEMMISTOA JA MUITA SAMAN MIELISIEÄ PUOLUEITA !!!! nämä pyrkivät tuhoamaan tämän maan hyvinvoinnin ja saattamaan tämän maan kaaokseen. näillä viherkakaroilla ei ole mikäänlaista kunnioitusta vanhempia kohtaan jotka ovat rakentaneet tämän maan hyvinvoinnin. Nämä ovat niitä vapaan kasvatukse häirikkö nuoria. Vihreät on amerikasta tullut roska kultti kapitalistinen uskonto. VIHER HULIGAANIEN TOUHUA!!!!! Venäjälläkin on järkeä kun ei hyväksytä tätä roska touhua. Kuinkahan paljon paljon rahavoimat lahjoo vihreitä saadakseen ahneutensa päätökseen. Siitä pitäisi pitää porua kuinka paljon valtio varastaa veroilla autoilijoilta, sähkon käyttäjiltä ja muista kulutus hyödykkeistä rahaa. Se mihinkä nämä varastetut rahat katoaa. Varmaankin varkaiden taskuihin ja veroparatiiseihin. RÖTÖSHERRAT KIINNI!!!! SUURIN PETOS ON ILMASTORAHASTUS ahneuden synnyttämä porvari amerikassa. ÄLKÄÄ ANTAKO NÄILLE HULIGAANEILLE JA KURJISTAJILLE VALTAA!!!!! Auton käyttö maksu piti jäädä tilapäiseksi. HÄVETKÄÄ ROSVO PÄÄTTÄJÄT JA VÄÄRYYDEN TEKIJÄT tulette saamaan jumalalta rangaistuksen. Sipilä on lestaadilainen juudas saa vielä kovan rangaistusen kun ei ole käyttänyt valtaansa kansan hyväksi taloudellisesti vaan on mennyt rikastumaan . Emme voi kehityksessä siirtyä enään viherkeskiaikaan. Hyvin vointi pitää jakaa myös köyhille ja keskituloisille. Missä on se oikea taloudellinen tasaarvo? kun siitä tasaarvosta kovasti vouhotetaan. Ehdottaisin että että laitetaan ahneuteen sairastunut eduskunnan porukka mielentila tutkimukseen.