Onko Jumalalla luoja, kun kysytään kuka loi Jumalan, uskovat hiljenee. Tiesitkö että tähän on myös vastaus. Klikkaa ja opi
https://youtu.be/fGGapXMZb8g
Kuka loi Jumalan
27
88
Vastaukset
- totuusontämä
Monet jumalat ovat pienen kaveripiirin aikaansaannoksia. Jumaluus on tuonut näille kaveripiireille etuisuuksia ja valtaa. Jumalat ovat näkymättömiä ja niiden sanomisien tulkitsijat ovat varsinaisia kansojen hallitsijoita ja omien etujensa ajajia. Yhtään jumalaa ei ole tullut ihmisille näytille ja kuinka voisikaan kun ovat mielikuvituksen tuotteita.
- 12____13
> Onko Jumalalla luoja, kun kysytään kuka loi Jumalan, uskovat hiljenee.
Riippuu mistä jumalasta puhut. Jos puhtaan Raamatun Jumalasta, en tiedä yhtään hyvää syytä ajatella, että Hänet olisi luotu.- mielenrauhaa
KR 1933/-38
Sananl. 8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi,
ensimmäiseksi teoistaan,
ennen aikojen alkua.
Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan,
alusta asti,
hamasta maan ikiajoista.
Ennenkuin syvyyksiä oli,
synnyin minä [Jumalan Sana Jeesus ],
ennenkuin oli lähteitä,
vedestä rikkaita.
Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen,
ennen kukkuloita,
synnyin minä,
kun hän [Jumala Jahve] ei vielä ollut tehnyt maata,
ei mantua,
ei maanpiirin tomujen alkua.
Kun hän taivaat valmisti,
olin minä siinä,
kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa,
kun syvyyden lähteet saivat voiman,
kun hän merelle asetti sen rajat,
että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli,
kun hän vahvisti maan perustukset,
silloin minä hänen sivullansa työnmestarina olin,
ihastuksissani olin päivästä päivään
ja leikin hänen edessänsä kaikin ajoin;
leikin hänen maanpiirin päällä,
ja ihastukseni olivat ihmislapset.
Siis te,
lapset,
kuulkaa minua;
autuaat ne,
jotka noudattavat minun teitäni!
Kuritusta kuulkaa,
niin viisastutte;
älkää sen antako mennä menojaan.
Autuas se ihminen,
joka minua kuulee,
valvoo minun ovillani päivästä päivään,
vartioitsee minun oveni pieliä!
Sillä joka minut löytää,
löytää elämän
ja saa Herran mielisuosion.
Mutta joka menee minusta harhaan,
saa vahingon sielullensa;
kaikki,
jotka minua vihaavat,
rakastavat kuolemaa."
Biblia (1776)
Sananl. 8:22 Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä. - Anonyymi
Miksi et tiedä? On lapsellista uskoa, vaikka tarinassa on lukuisia kummajaisia. Jumala muka ei tullut mistään. Jumala on mies (isä). On olemassa myös Saatana. Ilmeisesti tämä(kään) ei tullut mistään.
Samantapaisia luomiskertomuksia on useita. Kertomuksia "vapahtajasta" useita. Kaikki tarinat, joita "jeesus (Immanuel) kertoi (tai siis evankelista 35-70 vuotta jälkikäteen) olivat jo olemassa.
Helvetti. Paratiisi. Enkelit.
Nikean kokous 325 ja siellä olleet ukot, keräsivät ja kasasivat mieleisensä kirjan. Siksi mm. naisten asema on huono kirjassa.
Tyypillinen vanhan ajan uskonto, jolla ei mitään tarkoitusta nykyään.
- MEläjä
On se aikamoinen kokemus, sitten kun sen oivallamme.
Tämä kupla, jossa linnuratammekin sijaitsee, on kuulemma noin 13,7 miljardia valovuotta.
Sitten muut kuplat, paljonko niitä on?
Kysymysten asettelu ei voi lähteä ulkoisista asioista, pitää vaipua syvälle sisimpäänsä, näin kuvittelen. - TottaVai
Luulen että kaikki jumalat ovat löytölapsia.
- nytenvitsaile
Mitä väliä? mistä metelöitäisiin jos ei olisi jumlaa - atetkaan? Mihin atet joutuisivat ellei heillä olisi varmaa käsitystä, epäilykseen ilmeisesti?
On kiitollista että vastapuoli pitää maalia paikoillaaan - Jumala1234
Jumala on kaikki ja olemassaolo sellaisenaan, vain Jumala on olemassa.
Mitä tahansa voi kysyä. Eikö silloin hiljaisuus ole paras vastaus
Tarjoan vastaukseksi: Jumala sytyy hiljaisudessa.
Melko ylesesti hyväksytään ajatus. Sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesuslapsi syntyy uudelleen.Satujeesuslapsi syntyy syntisäkiksi ja tapettavaksi muiden syntien vuoksi?
Onko ajatus oikeasti sinusta kaunis?he-ma kirjoitti:
Satujeesuslapsi syntyy syntisäkiksi ja tapettavaksi muiden syntien vuoksi?
Onko ajatus oikeasti sinusta kaunis?Ehdottomasti ei ole kaunis, se on jälkeen tulleiden äärimmäinen väärinkäsitys kun oli niitä jotka syyllistivät itsensä siitä että olivat fyysisesti paikalla, heillä oli välttämätön tarve löytää kirjoituksista vahvistus tekemälleen murhalle
Kun kirjoitus jalukutaito oli vain " kirjanoppineilla" oli mahdollista koota sopiva puolustelu joka ei näyttänyt puolustelultaenkelipallo kirjoitti:
Ehdottomasti ei ole kaunis, se on jälkeen tulleiden äärimmäinen väärinkäsitys kun oli niitä jotka syyllistivät itsensä siitä että olivat fyysisesti paikalla, heillä oli välttämätön tarve löytää kirjoituksista vahvistus tekemälleen murhalle
Kun kirjoitus jalukutaito oli vain " kirjanoppineilla" oli mahdollista koota sopiva puolustelu joka ei näyttänyt puolustelultaKuitekaan tämäkään ei ollut sattuma, selitykset vain ovat ihmisen tekemiä siinä tilanteessa niillä tiedoilla ja ympäristön paineessa kuten kaikki aina. :)
Kunnes opitaan kuuntelemaan Totuuden omaa ääntä
- htep
Jumala on se mita ei voi ymmartaa. Siksi itseasiassa sana Jumala on oikeastaan liikaa sanottu hanesta. Jumala on kaikki, paitsi paha: Vale. Se on eri asia. Mutta kylla hanta jollakin nimella pitaa kutsua, ei sita voi valttaa.
Jumala.
-NTR
Neter
Se on suomeksi, myos: Jumala- htep
Mina olen eilinen; tama paiva; huominen; taivas sen kasvot; synnyttanyt itseni.
tai
Mina olen eilinen; tama paiva; huominen; kaiken ylapuolella; synnyttanyt itseni.
tai
Mina olen eilinen, ja kuulun tahan paivaan, ja huomiseen ja olen; en enempaa , mutta en vahempaakaan kuin taivas ja olen synnyttanyt oman itseni.
Se on "Egyptista", "hieroglyfeista" ja se kertoo seka Jumalasta etta ihmisesta. Ja siten kuin oppi jatkuu niin ihmisella on myos velvollisuus ottaa Jumala vastaan. Siis tulla hanen kaltaisesksensa. Ja ihmisella on velvollisuus tuhota pahuus, vale. Hampaaton kaarme joka sekin on ollut olemassa; Kaiken alusta.
( tama teksti sanoo kylla ehdottaa minulle nyt, etta maailmankaikkeuksia on vain tama yksi. Mutta siita se ei sano mitaan, mita olisi singulariteetin takana. Mita olisi ennen ajan alkua, tilan alkua, materian alkua jne. alkua, mutta koska jumala on kaikki ja synnyttanyt itsensa, tulee han myos tarvittaessa taman tekstin mukaan jopa Big Bangin singulariteetin lapi, vaikka taalta kasin ei sinne naekaan. Tosin; Ei se kai aivan sulje pois muutakaan.... )
Jos nyt eka selvittäisit itse mistä mielesi/ajatuksesi on syntynyt niin ehkäpä sen jälkeen ymmärrät jotain muutakin?
Minulle sinun ei tarvitse todistella mitään joten viittaukset tieteen tarinoihin tai johonkin wikipedia linkkiin ovat turhia , nyt on kyse henkilökohtaisesta kokemuksesta.
Hyvät päivät sinne !
- Anonyymi
Me voimme yrittää oivaltaa Jumala ideana, kaikkialla oleva 'idea'. Sisällepäin kääntyneenä voimme tavoittaa parhaimmillaan hitusen tästä ideasta, ulkoa emme sitä löydä.
- Anonyymi
Minussa ei asu mitään jumalaa, minusta vain ei löydy jakomielitautisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minussa ei asu mitään jumalaa, minusta vain ei löydy jakomielitautisuutta.
Ei ajatus vättämättä ole jakomielisyyttä, ole aivan turvallisella mielellä
- Anonyymi
Jumalaa ei voi luoda, koska jumala on todellisuus itse. Kaikki on jumala. Ei vain "tämä", vaan kaikki. Jos yleensä sanot "tämä ei ole", olet katsomassa sitä asiaa olemassaolosta käsin, joka on jumala. Jumala siis on.
- Anonyymi
”Kuka sinut on luonut?” kysyi ihmisen ihosolu naapuriltaan. ”Ihminen minut loi.” totesi toinen. ”Kuka loi ihmisen?” ”Evoluutio.” ”Minä en kyllä usko evoluutioon enkä ihmiseen...” Ihosolun syntyminen ei vaadi ihmiseltä tietoista toimintaa. Silti monenlaisia soluja syntyy näennäisesti itsekseen.
Tuskinpa Jumalaltakaan kaikkien luomistensa luominen vaatii ponnisteluja. Hänkin voi olla evoluution tulos? - Anonyymi
Jumala on alkutila. Siis tila tai tyhjyys ennen kuin mitään oli tai on. Samoin se on myös lopputila . Lopullisuus.
- Anonyymi
Jos Jumalan yläpuolella olisi Jumala, tämä ensinmainittu ei olisikaan Jumala, ymmärsitkö?
Jumala on Kaikkivaltias, Suvereeni. Jos Hän "hyppäisi" joka kerta kun joku ateisti tms niin vaatisi, Hän samalla luovuttaisi pois niitä ominaisuuksia, mitkä tekevät Hänestä Jumalan.
Kaikille teille evo- isteille: teidän "tieteenne" - ilman puuttuvaa rengastanne - on USKONTO.
Niin yksinkertaista. Mutta toisille niin vaikeaa hahmottaa.- Anonyymi
Jumala on suvereeni. Jumala -NTR- hanen olemuksensa on rengas:
O
Toisin sanoen aareton, ilman alkua, ilman loppua. Rengas, O joka ymparoi kaiken alkua. Vaikka bb:n singularteettia.
Rengas: O
tai
juuri kuten se on hieroglyfeista:
G
R
R
O
Rengas,
G
R
R
O
Teksti: A m Duat sanoo:
D-t:ssa (Duat, tahdet tainen maaailma) on salainen paikka, jota ymparoi rengas, siina on PIMEYDEN POHJA, ja SYNTY JUMALUUDELLE joka TULEE AURINKONA.
O
on jumalan olemus. kaiken takana, han on
O
Ja syy siiihen etta D-t taivas ja aurinko ovat olemassa.
jmn
Aloittaja on hiljentynyt vastausten äärelle.
Kun selitys Jumalasta ei ole Jumala, kuten aloittajakin on huomannut. Ihminen selittää uskoipa mihin tahansa tai oli uskomatta. Myös jumaluskon poissaolo on uskomuksen eräs muoto. Millä muulla sen ilmaisee kuin selityksellä
hiljentymistä voin suositella- Anonyymi
Mielikuvitus, vallanhalu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768