Rajoitetun itsenäisyyden, mutta olihan Suomen asema kuitenkin tuhat kertaa parempi kuin Baltian maiden asema sodan jälkeen.
Suomesta saattoi lähteä vapaasti mihin tahansa maailman maahan ja palata Suomeen. Eikä Suomessa ollut satojatuhansia venäläisiä. Eikä satojatuhansia suomalaisia viety Siperian leireille.
Suomi mainittiin Hitlerin ja Stalinin salaisessa etupiirijaossa 23.8.1939 yhtenä Baltian maana liitetyksi Neuvostoliiton etupiiriin.
Ja Neuvostoliitto pyrki välillä 1939-1941 toteuttamaan sopimuksen Suomen osalta Baltian malliin.
Hitler ei kuitenkaan marraskuussa 1940 enää antanut Molotoville suostumustaan koko Suomen miehitykseen.
Suomen kannatti siis myötäillä Saksaa ettei Saksa suostuisi Suomen liittämiseen Neuvostoliittoon.
Saksa halusi hyökätä Neuvostoliittoon ja Suomen oli järkevää liittyä sotaan omilla ehdoillaan. Niin vältettiin Suomen joutuminen Saksan ja Neuvostoliiton taistelukentäksi.
Jatkosodan tuhot oli pieniä verrattuna siihen mitä tuhoja sovjetisointi olisi Suomelle aiheuttanut.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Suomen vaihtoehdot ei olleet sota tai rauha. Vaan sota tai sovjetisointi. Neuvostoliiton vaatimuksilla pyrittiin Suomen sovjetisointiin.
Suostumalla vaatimuksiin Suomen olisi käynyt kuten Baltian maiden kävi.
Vaatimusten torjuminen johti sotaan jolla sovjetisointi vältettiin.
edellytys nykytilanteelle, vaikka sitä ei silloin tiedetty.
Suomi on monessa hyvässä asiassa maailman kärkimaita. NL:n entisen valtapiirin maat eivät juuri missään.
On selvää, että nykytilanne panee äärivasemmiston raivoamaan sotien lopputulosta vastaan että äärioikeiston mustamaalaamaan EU:n jäsenyyttä.
Kummallekaan äärilaidalle ei löydy kannatusta
Suomi voitti sodissa 1939-1944 itsenäisyyden, mutta USA ja Iso-Britannia yrittivät kaikin tavoin saada Suomi menettämään itsenäisyytensä, säätämällä ylimitoitetut ja raskaat sotakorvaukset vähäväkisen maamme hoidettavaksi.
Sotakorvauksen rahallisen arvon määritteli Stalinn Neuvostoliitto!
"Sotakorvauksen rahallisen arvon määritteli Stalinn Neuvostoliitto! "
Ja torjuntavoittojen ansiosta se laski kevään vaatimukseen nähden!
Suomi hävisi sotansa ja säilytti suhteellisen itsenäisyytensä toveri Stalinin armosta...
Stalin sanoi sodan jälkeen että Suomi olisi pitänyt miehittää mutta kuuntelimme liikaa amerikkalaisia.
Mistään "Stalinin armosta" ei siis ollut kyse. Kesällä 1944 venäläiset olisivat hyökänneet niin pitkälle kuin pääsevät. Moskovassahan oli laadittu 56 kohtainen antautumisasiakira joka suomalaisten olisi pitänyt allekirjoittaa.
Mutta suomalaiset ja saksalaiset pysäyttivät hyökkäyksen ja seurasi aselepo. Uusi suurhyökkäys ei olisi saanut amerikkalaisten hyväksyntää.
Uusi suurhyökkäys koko Suomen valtaamiseksi olisi pitänyt aloittaa Saksan antautumisen jälkeen vuonna 1945.
Ei Neuvostoliitolla sitä ennen ollut joukkoja sotaan Suomea vastaan. Kaikki oli miehittämässä Itä-Eurooppaa ja Itä-Saksaa.
Saksan antautumisen jälkeen alettu sota Suomea vastaan tuskin olisi saanut hyväksyntää lännessä.
Oli vaara että länsi olisi alkanut auttaa Suomea.
"Saksan antautumisen jälkeen alettu sota Suomea vastaan tuskin olisi saanut hyväksyntää lännessä.
Oli vaara että länsi olisi alkanut auttaa Suomea."
Ja USA:lla OLI atomipommi ja neukulla ei!