Ylen kannatusmittauksessa KD:n kannatus on 3,6%, kun se edellisessä mittauksessa oli 4,2%.
Pienelle puolueelle pudotus on raju ja se on nyt laskenut samalle tasolle kuin se oli edellisissä eduskuntavaaleissa.
Todennäköisesti laskusuuntaus jatkuu edelleen.
Eilinen KD-Lehti kertoo ihan huuhaata, kun otsikko on "Pyhä jysäys eduskuntavaaleissa ja revanssi eurovaaleissa"
Mittauksen mukaan on tulossa kuitenkin lässähdys.
KD menettää ääniä persuille, joilla on paljon uskovia ehdoikkaita.
Persut vastustaa maahanmuuttoa, mutta heidän joukoissaan on kuitenkin suurin osa helluntailaisista, jotka ovat imuttaneet Suomeen pakolaisia.
Persut siis samaan aikaan haluavat estää maahanmuuton, mutta toisella kädellä hinaavat tänne miehiä, jotka väittävät olevansa pakolaisia.
ttps://yle.fi/uutiset/3-10633111
KD-puolueen kannatus romahtanut
37
139
Vastaukset
- paleface
Vaaliliittojakaan ei sillä ole yhtä paljon kuin aiemmin, joten tiukassa on paikat.
Ehdottaisin vaaliliittoa Väyrysen Seitsemän tähden liikkeen kanssa :)Ihan hyvä ehdotus tuo vaaliliitto.
KD oli itse sorvaamassa nykyistä huonoa vanhuuspalvelulakia, jonka seurausta on nykymeno vanhustenhuollossa ja nyt tulevissa vaaleissa he ovat ottaneet vanhukset irtopiste-automaateikseen.
Pässit ovat kaalimaan vartijoina.Pe.ku kirjoitti:
Ihan hyvä ehdotus tuo vaaliliitto.
KD oli itse sorvaamassa nykyistä huonoa vanhuuspalvelulakia, jonka seurausta on nykymeno vanhustenhuollossa ja nyt tulevissa vaaleissa he ovat ottaneet vanhukset irtopiste-automaateikseen.
Pässit ovat kaalimaan vartijoina.Persujen kannatus on kovassa nousussa, mitäs siihen sanot 😳❓
usko.vainen kirjoitti:
Persujen kannatus on kovassa nousussa, mitäs siihen sanot 😳❓
Oletko jo vaihtanut kristillisten jäsenkirjasi persuihin?
- anonyymi_LLM
Kristityt hallan kannattajia, salli mun nauraa.
Jätesäkin aikaan persuissa oli kristittyjä, nyt persuissa on järkeviä ihmisiä.Persuissa on edelleenkin tosi uskovia.
Myös 3 helluntailaista kansanedustajaa ja tosi uskova Huhtasaari.
Kaikkia neljää yhdistää paha ryvettyminen.
- Sarcisson
Toivoa sopii, mutta kun gallupin virhemarginaali on 2% ja kristillisten kannatus noin pieni, niin tilastomatematiikan mukaan (päässä laskien) kannatus on jossain 2,8 ja 4,4%:n välissä. Tarkoittaa, että kun 50 gallupia tehdään, niin 49 kertaa luku on tuolla välillä. Ainoa mitä tuosta gallupista voi varmasti päätellä löytyy sen otsikosta: Kokoomuksen laskee ja perussuomalaisten nousee. Ja hyvin todennäköisesti, että RKP on kasvattanut hieman kannatustaan.
Siis sinun oma galluppisi on tarkempi kuin Ylen gallup?
Kysyitkö omaan galluppiisi kannatusta muilta kuin itseltäsi?- Sarcisson
Pe.ku kirjoitti:
Siis sinun oma galluppisi on tarkempi kuin Ylen gallup?
Kysyitkö omaan galluppiisi kannatusta muilta kuin itseltäsi?Virhemarginaali tarkoittaa satunnaisvaihtelusta syntyvää epävarmuustekijää tuloksissa, kun käytetään otostutkimuksia. Mielipidetutkimuksissa ilmoitetaan esimerkiksi, että 95 %:n virhemarginaali 1000 hengen kyselyssä on -3 %. Tämä tarkoittaa sitä, että jos poimisimme suuren joukon samanlaisia otoksia, 95 otoksessa 100:sta otoksesta laskettu arvo on näiden marginaalien rajoissa ja vain 5 % otoksista niiden ulkopuolella. Tuo gallup em. kertoo, että virhemarginaali on max 2%. Mitä pienempi prosentti, sitä pienempi virhemarginaali. Keskustan kohdalla tuo virhemarginaali on jossain - 1,5-1,6% kohdalla. KD:n kohdalla se on n. - 0,7- 0,8%. Tätä kutsutaan tilastomatematiikaksi.
Kyseessä ei ole minun tarkempi gallupini vaan se, että ymmärrän mitä gallupin luvut tarkoittavat. Näin pienenä korjauksena ala-arvoiseen heittoosi. - Dogmatikos.ei.rek
Sarcisson kirjoitti:
Virhemarginaali tarkoittaa satunnaisvaihtelusta syntyvää epävarmuustekijää tuloksissa, kun käytetään otostutkimuksia. Mielipidetutkimuksissa ilmoitetaan esimerkiksi, että 95 %:n virhemarginaali 1000 hengen kyselyssä on -3 %. Tämä tarkoittaa sitä, että jos poimisimme suuren joukon samanlaisia otoksia, 95 otoksessa 100:sta otoksesta laskettu arvo on näiden marginaalien rajoissa ja vain 5 % otoksista niiden ulkopuolella. Tuo gallup em. kertoo, että virhemarginaali on max 2%. Mitä pienempi prosentti, sitä pienempi virhemarginaali. Keskustan kohdalla tuo virhemarginaali on jossain - 1,5-1,6% kohdalla. KD:n kohdalla se on n. - 0,7- 0,8%. Tätä kutsutaan tilastomatematiikaksi.
Kyseessä ei ole minun tarkempi gallupini vaan se, että ymmärrän mitä gallupin luvut tarkoittavat. Näin pienenä korjauksena ala-arvoiseen heittoosi.Tilastomatematiikka on suurelle yleisölle hepreaa.
Vielä muutama vuosi sitten ei edes kerrottu, mikä on kyselyn virhemarginaali. Nykyisin kerrotaan, mutta sekä tutkimuksen tekijät itse että toimittajat käsittelevät lukuja, kuin virhemarginaalia ei olisikaan.
Harvoin muutokset edes suurten puolueiden kannatuksessa ovat suurempia kuin virhemarginaali, saati pienten puolueiden kohdalla, joten saadut luvut ovat enemmän viihteellisiä kuin todellisia. Circenses. Dogmatikos.ei.rek kirjoitti:
Tilastomatematiikka on suurelle yleisölle hepreaa.
Vielä muutama vuosi sitten ei edes kerrottu, mikä on kyselyn virhemarginaali. Nykyisin kerrotaan, mutta sekä tutkimuksen tekijät itse että toimittajat käsittelevät lukuja, kuin virhemarginaalia ei olisikaan.
Harvoin muutokset edes suurten puolueiden kannatuksessa ovat suurempia kuin virhemarginaali, saati pienten puolueiden kohdalla, joten saadut luvut ovat enemmän viihteellisiä kuin todellisia. Circenses.>> Tilastomatematiikka on suurelle yleisölle hepreaa. <<
Ollaan vielä siinä pisteessä, että moni ei erota prosenttia prosenttiyksiköstä.
Ja oppimisen suhteen on kuin meikäläisen ruotsinkieli eli alaspäin.
Gallupit ohjannee osan epävarmoista äänestäjistä voittajien porukoihin. Eli on niillä muutakin kuin viihdearvo eli klikkiotsikot eli mainostulot.qwertyilija kirjoitti:
>> Tilastomatematiikka on suurelle yleisölle hepreaa. <<
Ollaan vielä siinä pisteessä, että moni ei erota prosenttia prosenttiyksiköstä.
Ja oppimisen suhteen on kuin meikäläisen ruotsinkieli eli alaspäin.
Gallupit ohjannee osan epävarmoista äänestäjistä voittajien porukoihin. Eli on niillä muutakin kuin viihdearvo eli klikkiotsikot eli mainostulot."Ollaan vielä siinä pisteessä, että moni ei erota prosenttia prosenttiyksiköstä."
Juu, tässäkin ketjussa joillekin "asiantuntijoille" prosenttiyksiköt ovat prosentteja.
Esim KD:n kannatuksen pudotus on 0,6 prosenttiyksikköä, joka prosentteina on yli 14 prosenttia.
Kirkko ja seurakunnat käyttävät yleisesti väärää ilmoitustapaa, jotta kirkollisverojen nouseminen ei tunnu ihmisissä niin huikealta.
Gallupit ovat ainoat asiat joiden mukaan eletään ja jopa tehdään politiikkaakin vaalien välillä.Pe.ku kirjoitti:
"Ollaan vielä siinä pisteessä, että moni ei erota prosenttia prosenttiyksiköstä."
Juu, tässäkin ketjussa joillekin "asiantuntijoille" prosenttiyksiköt ovat prosentteja.
Esim KD:n kannatuksen pudotus on 0,6 prosenttiyksikköä, joka prosentteina on yli 14 prosenttia.
Kirkko ja seurakunnat käyttävät yleisesti väärää ilmoitustapaa, jotta kirkollisverojen nouseminen ei tunnu ihmisissä niin huikealta.
Gallupit ovat ainoat asiat joiden mukaan eletään ja jopa tehdään politiikkaakin vaalien välillä.Gallupit kertoo usein hämmästyttävän tarkasti vaalien tuloksen. Ja niiden perusteella pieni osa menee voittajan puolelle. Joskus ehdoteltiin, että galluppeja ei saisi julkaista juuri vaalien alla ja syynä oli muistaakseni se, että galluppien tulokset aktivoi/passivoi osaa äänestäjistä ja vaikuttaa vaalien lopputulokseen.
Mutta noista tilastoista sen verran, että niillä kuten muillakin tutkimuksilla voidaan helposti hämätä tavallista rivi-ihmistä koska ei kukaan voi olla jokaisen asian asiantuntija.
Pentti Haanpää sanoi, että kirjoittamisen jälkeen vaikeinta on lukeminen.
Eli viestin vastaanottajalla pitäisi olla paremmat tiedot viestin sisällöstä kuin viestin lähettäjällä, että vastaanottaja välttyisi huijatuksi tulemiselta, väärinkäsitykseltä, jne.
Tässä pitäisi luottaa vain siihen, että mahdolliset selkeät väärinkäsitykset/huijausyritykset oikaistaisiin jossain toisessa viestimessä. Mutta toiveajattelua se on tämäkin.Pe.ku kirjoitti:
"Ollaan vielä siinä pisteessä, että moni ei erota prosenttia prosenttiyksiköstä."
Juu, tässäkin ketjussa joillekin "asiantuntijoille" prosenttiyksiköt ovat prosentteja.
Esim KD:n kannatuksen pudotus on 0,6 prosenttiyksikköä, joka prosentteina on yli 14 prosenttia.
Kirkko ja seurakunnat käyttävät yleisesti väärää ilmoitustapaa, jotta kirkollisverojen nouseminen ei tunnu ihmisissä niin huikealta.
Gallupit ovat ainoat asiat joiden mukaan eletään ja jopa tehdään politiikkaakin vaalien välillä.Eihän vihasi sokaise sinua?
Sarcisson kirjoitti:
Virhemarginaali tarkoittaa satunnaisvaihtelusta syntyvää epävarmuustekijää tuloksissa, kun käytetään otostutkimuksia. Mielipidetutkimuksissa ilmoitetaan esimerkiksi, että 95 %:n virhemarginaali 1000 hengen kyselyssä on -3 %. Tämä tarkoittaa sitä, että jos poimisimme suuren joukon samanlaisia otoksia, 95 otoksessa 100:sta otoksesta laskettu arvo on näiden marginaalien rajoissa ja vain 5 % otoksista niiden ulkopuolella. Tuo gallup em. kertoo, että virhemarginaali on max 2%. Mitä pienempi prosentti, sitä pienempi virhemarginaali. Keskustan kohdalla tuo virhemarginaali on jossain - 1,5-1,6% kohdalla. KD:n kohdalla se on n. - 0,7- 0,8%. Tätä kutsutaan tilastomatematiikaksi.
Kyseessä ei ole minun tarkempi gallupini vaan se, että ymmärrän mitä gallupin luvut tarkoittavat. Näin pienenä korjauksena ala-arvoiseen heittoosi.Olen samaa mieltä, että pudotus sisältyy aivan virhemarginaalin sisälle. Sen takia ei tuosta voisi tehdä johtopäätöksiä. KD:n kannatus ja RKP:n pysyy aika stabiilina todellisuudessa, vaikka pientä heilahtelua esiintyy. Itse meinaan lukea kaikki KD:n puoluelehdet vuoden sisältä läpi ja sen pohjalta puhumaan tutuilleni, että äänestäisivät KD:ta eduskuntavaaleissa. Vaaleissa se tosikannatus mitataan - ei gallupeissa?
qwertyilija kirjoitti:
>> Tilastomatematiikka on suurelle yleisölle hepreaa. <<
Ollaan vielä siinä pisteessä, että moni ei erota prosenttia prosenttiyksiköstä.
Ja oppimisen suhteen on kuin meikäläisen ruotsinkieli eli alaspäin.
Gallupit ohjannee osan epävarmoista äänestäjistä voittajien porukoihin. Eli on niillä muutakin kuin viihdearvo eli klikkiotsikot eli mainostulot."Gallupit ohjannee osan epävarmoista äänestäjistä voittajien porukoihin. Eli on niillä muutakin kuin viihdearvo eli klikkiotsikot eli mainostulot. "
Mielestäni gallupit ovat suuntaa antavia. Varsinaisen vaalin alla ehkä tulos voi olla vakuuttavampi.
Gallupeilla on ehkä vaalityötä ohjaava vaikutus. Kun kannatus laskee, alkaa hitommoinen miettiminen, miten saada kannatus ylös. Joihinkin äänestäjiin sillä ehkä on vaikutusta, jos aikoo äänestää puoluetta tai antaa vastaäänen.- Sarcisson
Pe.ku kirjoitti:
"Ollaan vielä siinä pisteessä, että moni ei erota prosenttia prosenttiyksiköstä."
Juu, tässäkin ketjussa joillekin "asiantuntijoille" prosenttiyksiköt ovat prosentteja.
Esim KD:n kannatuksen pudotus on 0,6 prosenttiyksikköä, joka prosentteina on yli 14 prosenttia.
Kirkko ja seurakunnat käyttävät yleisesti väärää ilmoitustapaa, jotta kirkollisverojen nouseminen ei tunnu ihmisissä niin huikealta.
Gallupit ovat ainoat asiat joiden mukaan eletään ja jopa tehdään politiikkaakin vaalien välillä."Kirkko ja seurakunnat käyttävät yleisesti väärää ilmoitustapaa, jotta kirkollisverojen nouseminen ei tunnu ihmisissä niin huikealta."
Kuten käyttävät valtio ja kunnatkin, tapa on yleinen kaikessa verotuksessa. Ja syykin on selvä, jos hiukkasen malttaa miettiä... Sarcisson kirjoitti:
"Kirkko ja seurakunnat käyttävät yleisesti väärää ilmoitustapaa, jotta kirkollisverojen nouseminen ei tunnu ihmisissä niin huikealta."
Kuten käyttävät valtio ja kunnatkin, tapa on yleinen kaikessa verotuksessa. Ja syykin on selvä, jos hiukkasen malttaa miettiä..."Kuten käyttävät valtio ja kunnatkin, tapa on yleinen kaikessa verotuksessa."
Tuo on pelkkää potaskaa.
Voisit vähän vilkaista kuntien ja valtion tiedotteita veronkorotuksista.
Kunnilla ja valtiolla ei ole tarvetta ilmoitella väärin, koska juurikaan kukaan ei muuta pois kotoaan verotuksen takia ja korotuksetkin ovat minimaalisia kirkollisverojen nostoon verrattuna.- Sarcisson
Pe.ku kirjoitti:
"Kuten käyttävät valtio ja kunnatkin, tapa on yleinen kaikessa verotuksessa."
Tuo on pelkkää potaskaa.
Voisit vähän vilkaista kuntien ja valtion tiedotteita veronkorotuksista.
Kunnilla ja valtiolla ei ole tarvetta ilmoitella väärin, koska juurikaan kukaan ei muuta pois kotoaan verotuksen takia ja korotuksetkin ovat minimaalisia kirkollisverojen nostoon verrattuna."Kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälit muuttuvat ensi vuonna siten, että yleisen kiinteistöveroprosentin ja muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin katto kohoaa 1,80:stä 2,00 prosenttiin."
"Suurimmista seurakuntatalouksista muun muassa Mikkeli, Kajaani ja Jyväskylä nostavat veroprosenttiaan. Mikkelissä veroprosentti nousee 0,1 yksikköä 1,50 prosenttiin, Kajaanissa muutos on 0,15 prosenttiyksikköä 1,65:een ja Jyväskylässä kirkollisveroprosentti on ensi vuonna 1,45 nousten 0,1 prosenttiyksikköä."
Jos sinulla on muuta tietoa (esimerkkejä) väitteesi perusteeksi, niin kuuntelen mielelläni. Sarcisson kirjoitti:
"Kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälit muuttuvat ensi vuonna siten, että yleisen kiinteistöveroprosentin ja muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin katto kohoaa 1,80:stä 2,00 prosenttiin."
"Suurimmista seurakuntatalouksista muun muassa Mikkeli, Kajaani ja Jyväskylä nostavat veroprosenttiaan. Mikkelissä veroprosentti nousee 0,1 yksikköä 1,50 prosenttiin, Kajaanissa muutos on 0,15 prosenttiyksikköä 1,65:een ja Jyväskylässä kirkollisveroprosentti on ensi vuonna 1,45 nousten 0,1 prosenttiyksikköä."
Jos sinulla on muuta tietoa (esimerkkejä) väitteesi perusteeksi, niin kuuntelen mielelläni.Noissa esimerkeissä on ihan oikein ilmoitettu, kuten sanoinkin.
Valtio ja kunnat ilmoittavat oikein, mutta seurakunnat harvemmin.
Seurakunnat ja kirkko usein ilmoittavat väärin ja joskus mediat muuttavat väärin ilmoitetut lukemat oikeaan muotoon.
Alla tuore esimerkki seurakunnan väärästä ilmoituksesta:
"Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätyi kokouksessaan 3.10.2018 korottamaan kirkollisveroprosenttia 0,1 prosentilla 1,45 %:iin."
Itse olen vuosien aikana laittanut kymmenkunta valitusta kirkolle ja joillekin seurakunnille väärästä ilmoituksesta.
Jotkut harvat seurakunnat ovat muuttaneet tapansa paremmaksi, mutta samalla on tullut uusi vielä pahempi tapa, joka tuli esiin nyt ennen vuodenvaihdetta.
Kirkolisveron nostamisesta ei useimmiten tule ilmoitusta lainkaan, eikä sitä laiteta medioille tarkoitetulle tiedostussivulle.
Ilmoitusta kirkollisveron nostoista ei tule kirkolta eikä seurakunniltakaan joitain poikkeuksia lukuunottamatta ja veronkorotus tulee siten jäsenille yllätyksenä.- Sarcisson
Pe.ku kirjoitti:
Noissa esimerkeissä on ihan oikein ilmoitettu, kuten sanoinkin.
Valtio ja kunnat ilmoittavat oikein, mutta seurakunnat harvemmin.
Seurakunnat ja kirkko usein ilmoittavat väärin ja joskus mediat muuttavat väärin ilmoitetut lukemat oikeaan muotoon.
Alla tuore esimerkki seurakunnan väärästä ilmoituksesta:
"Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätyi kokouksessaan 3.10.2018 korottamaan kirkollisveroprosenttia 0,1 prosentilla 1,45 %:iin."
Itse olen vuosien aikana laittanut kymmenkunta valitusta kirkolle ja joillekin seurakunnille väärästä ilmoituksesta.
Jotkut harvat seurakunnat ovat muuttaneet tapansa paremmaksi, mutta samalla on tullut uusi vielä pahempi tapa, joka tuli esiin nyt ennen vuodenvaihdetta.
Kirkolisveron nostamisesta ei useimmiten tule ilmoitusta lainkaan, eikä sitä laiteta medioille tarkoitetulle tiedostussivulle.
Ilmoitusta kirkollisveron nostoista ei tule kirkolta eikä seurakunniltakaan joitain poikkeuksia lukuunottamatta ja veronkorotus tulee siten jäsenille yllätyksenä.Ok, tämä asia oli näköjään jo käsitelty aiemmin täällä:
htt*s://keskustelu.suomi24.fi/t/15502022/kirkko-ei-tiedota-veronkorotuksista
Ei minulla taida olla noihin kommentteihin mitään lisättävää. Jokainen ihminen kokee jonkin asian itselleen tärkeäksi, ja yleensä se on muiden mielestä täysin triviaalia. - triviaali
Sarcisson kirjoitti:
Ok, tämä asia oli näköjään jo käsitelty aiemmin täällä:
htt*s://keskustelu.suomi24.fi/t/15502022/kirkko-ei-tiedota-veronkorotuksista
Ei minulla taida olla noihin kommentteihin mitään lisättävää. Jokainen ihminen kokee jonkin asian itselleen tärkeäksi, ja yleensä se on muiden mielestä täysin triviaalia.Joo ja aika tekee asioista triviaalia ei mua häiritse pätkääkään että amerikka pudotti aikanaan ydinpommeja japaniin (ei häirittis vaikka toistais tempun)
Eikä häiritte sekään mitä Saksalaiset teki juutalaisille (mun puolesta tehköön uudestaan jos tarvis?)
ihan triviaaleja asioita enemmän kiinostaa saako homot naimaluvan Gongossa ihmiset vois keskittyy olennaiseen? Kuinka Patmoksen rahankeruu sujuu... siis on mailmassa tärkeämpiäkin asioita kuin japanilaiset taikka juutalaiset. triviaali kirjoitti:
Joo ja aika tekee asioista triviaalia ei mua häiritse pätkääkään että amerikka pudotti aikanaan ydinpommeja japaniin (ei häirittis vaikka toistais tempun)
Eikä häiritte sekään mitä Saksalaiset teki juutalaisille (mun puolesta tehköön uudestaan jos tarvis?)
ihan triviaaleja asioita enemmän kiinostaa saako homot naimaluvan Gongossa ihmiset vois keskittyy olennaiseen? Kuinka Patmoksen rahankeruu sujuu... siis on mailmassa tärkeämpiäkin asioita kuin japanilaiset taikka juutalaiset.Juu, noin se menee.
Jonkun mielestä voi oma väärässä oleminenkin olla oikessa olevan syytä ja oikeassa olevan jutut triviaaleja ja kaikki muutkin ovat muka samaa mieltä kuin kyseinen väärässä olija.mummomuori kirjoitti:
"Gallupit ohjannee osan epävarmoista äänestäjistä voittajien porukoihin. Eli on niillä muutakin kuin viihdearvo eli klikkiotsikot eli mainostulot. "
Mielestäni gallupit ovat suuntaa antavia. Varsinaisen vaalin alla ehkä tulos voi olla vakuuttavampi.
Gallupeilla on ehkä vaalityötä ohjaava vaikutus. Kun kannatus laskee, alkaa hitommoinen miettiminen, miten saada kannatus ylös. Joihinkin äänestäjiin sillä ehkä on vaikutusta, jos aikoo äänestää puoluetta tai antaa vastaäänen.Gallupit saavat nytkin poliitikot toimimaan tietyllä tavalla.
Pe.ku kirjoitti:
"Kuten käyttävät valtio ja kunnatkin, tapa on yleinen kaikessa verotuksessa."
Tuo on pelkkää potaskaa.
Voisit vähän vilkaista kuntien ja valtion tiedotteita veronkorotuksista.
Kunnilla ja valtiolla ei ole tarvetta ilmoitella väärin, koska juurikaan kukaan ei muuta pois kotoaan verotuksen takia ja korotuksetkin ovat minimaalisia kirkollisverojen nostoon verrattuna."Valtio ja kunnat ilmoittavat oikein..."
Kyllä prosenttiyksiköin ilmaistuja maksujen korotuksia käytetään ihan yleisesti. Ei viittaamalla ehkä absoluuttisesti prosenttiyksikköön mutta tyyliin: "Nousee prosentista X prosentiin Y..."
Joskus huomio on kiinnittynyt eduskunnan televisioiduissa lähetyksissä tähän asiaan. Kyllähän joku 0.6 on helpommin sulateltava luku kuin 18 korotusten ollessa kyseessä.
Ja esimerkiksi korkojen nousuja ilmoitettaessa tämä on varsin petollinen mutta aivan yleinen tapa.a-teisti kirjoitti:
"Valtio ja kunnat ilmoittavat oikein..."
Kyllä prosenttiyksiköin ilmaistuja maksujen korotuksia käytetään ihan yleisesti. Ei viittaamalla ehkä absoluuttisesti prosenttiyksikköön mutta tyyliin: "Nousee prosentista X prosentiin Y..."
Joskus huomio on kiinnittynyt eduskunnan televisioiduissa lähetyksissä tähän asiaan. Kyllähän joku 0.6 on helpommin sulateltava luku kuin 18 korotusten ollessa kyseessä.
Ja esimerkiksi korkojen nousuja ilmoitettaessa tämä on varsin petollinen mutta aivan yleinen tapa."Kyllä prosenttiyksiköin ilmaistuja maksujen korotuksia käytetään ihan yleisesti"
Et ymmärtänyt asiaa ja silti piti vastata.
Kyse on siitä kun kirkon piirissä usein prosentiyksikön sanotaan olevan prosentti.
Vero on esim noussut 0,4 prosenttiyksikköä, mutta kirkko ilmoittaa sen nousseen 0,4 prosenttia.
Tuolla tavalla ilmoitettuna virhe on usein monikymmenkertainen.Pe.ku kirjoitti:
"Kyllä prosenttiyksiköin ilmaistuja maksujen korotuksia käytetään ihan yleisesti"
Et ymmärtänyt asiaa ja silti piti vastata.
Kyse on siitä kun kirkon piirissä usein prosentiyksikön sanotaan olevan prosentti.
Vero on esim noussut 0,4 prosenttiyksikköä, mutta kirkko ilmoittaa sen nousseen 0,4 prosenttia.
Tuolla tavalla ilmoitettuna virhe on usein monikymmenkertainen."Vero on esim noussut 0,4 prosenttiyksikköä, mutta kirkko ilmoittaa sen nousseen 0,4 prosenttia."
Eivät taida ilmoittaa, puolentusinaa tarkistusta: kaikki ilmoittivat prosenttiyksiköissä.a-teisti kirjoitti:
"Vero on esim noussut 0,4 prosenttiyksikköä, mutta kirkko ilmoittaa sen nousseen 0,4 prosenttia."
Eivät taida ilmoittaa, puolentusinaa tarkistusta: kaikki ilmoittivat prosenttiyksiköissä.Ei kannata valehdella.
Ylemmäs laitoin esimerkinkin, mutta et malttanut lukea.
Laitan sen vielä uudelleen:
"Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätyi kokouksessaan 3.10.2018 korottamaan kirkollisveroprosenttia 0,1 prosentilla 1,45 %:iin"
Tuossa tapauksessa oikea nousu oli yli 7 prosenttia.
Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun puolustat kirkon vilppejä.Pe.ku kirjoitti:
Ei kannata valehdella.
Ylemmäs laitoin esimerkinkin, mutta et malttanut lukea.
Laitan sen vielä uudelleen:
"Lappeenrannan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto päätyi kokouksessaan 3.10.2018 korottamaan kirkollisveroprosenttia 0,1 prosentilla 1,45 %:iin"
Tuossa tapauksessa oikea nousu oli yli 7 prosenttia.
Eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun puolustat kirkon vilppejä.Poikkeus ei ole sääntö. Esimerkkisi taitaa olla vain lapsus josta on jäänyt pois sana prosenttiyksikkö.
a-teisti kirjoitti:
Poikkeus ei ole sääntö. Esimerkkisi taitaa olla vain lapsus josta on jäänyt pois sana prosenttiyksikkö.
Tuossa toinen esimerkki:
"Inkoon kirkollisvero nousee 0,25 prosenttia"
Tuossa tapauksessa okea nousu oli 16,66%
Olet jälleen väärässä.
Alussa et ymmärtänyt edes asiaa, josta keskusteltiin ja sitten aloit valehtelemaan.
Ylen helmikuun vaaligallupissa KD saisi kolme paikkaa, tappio edellisiin vaaleihin 2 paikkaa eli sellainen -40%:n pyhä jysäys.
Suhteellinen vaalitapa ei todellakaan suosi KD:n tapaisia pikkupuolueita.- Herättelevä
Joo, sen se epäoikeuden mukainen demokratia ja vain maailmallinen krist. uskonnulisuus, = Ei Kristilliyys, tekee!
Raamatun UT mukaisessa Kristillisyydessä ei voi, eikä saa olla epäoikeuden mukaista, Totuuteen perusumatona demokratiaa (vain pelkkä tyhjä sana.) ns. "keisarin uudet vaateet" petos. Jossa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, ja siksi PAHA perii!!
Josta tulee näitä SYYSTÄ (kaikki vääryys ja pahuus) Jumalan Sanan (Raamatun UT) vastaisuudesta pahaksi / kärsimyksiksi ja VALTAVIKSI turhiksi menetyksiksi ja sodiksi ym. hirvittävyyksiksi, TUOMIOKSI seuraamauksia!! - gfddf
Muuta ei tarvi KD:n luvata kun että pistää homot ja matut ojennukseen ja karkottaa ateistit ittuun suomesta niin kyllä mä saattasin Päivii äänestää.
Mutta eihän KD:n ehdokkaat ole edes pahoinpidelleet homoja ja maahanmuuttajia?
Eli katuuskottavuus puuttuu täysin ei jatkoonEiköhän KD toteuttaisi jokaisen toiveesi, jos se vain voisi. Paitsi ettei KD vastustane työperäistä maahanmuuttoa, se huolisi turvapaikanhakijoiksi
(kopti/hopti/ym.)-kristittyjä, eikä ne uskoakseni turvautuisi homojen, liberaalien ja ateistien pakkoeheyttämisen suhteen nyrkkiin vaan rukoukseen.
- VarokaaTimoa
Jos äänestän niin äänestän kristillisdemokraattia. Mieluummin miestä. Nainen käy myös jos taso on Päivi Räsäsmäinen.Sari Essayah jää kriteerieni alle. Huhtasaari muuten mutta puolue on väärä: Timo Soini söi sanansa ja riisti köyhiltä varakkaiden hyväksi. Köyhien hyväksikäyttöä hän sanoo Suomen eduksi, joka on valhe. Timo Soini ei ole Israelin ystävä vaan vihollinen: Puheet puheita, teot osoittavat Timon oikean karvan.
Älkää äänestäkö Timoa! Hän ei vaalilupauksiaan pitänyt vaan valehteli !- VaronKaikkia
"Jos äänestän niin äänestän kristillisdemokraattia."
Niin tekee jokunen muukin, mutta onneksi melko harva pöljä.
"Mieluummin miestä."
On OK olla homo. Anna mennä vaan!
"Nainen käy myös jos taso on Päivi Räsäsmäinen."
No hän on kyllä vähän liian vanha minun makuuni.
"Sari Essayah jää kriteerieni alle."
Ja kriteerisi olivat, että mies tai Päivi Räsänen käy...
"Huhtasaari muuten mutta puolue on väärä."
No Huhtasaari on sentään nätti. Ja miten puolue voi olla väärä? Suomessa ihminen saa itse valita minkä puolueen edustajaksi pyrkii. Et sinä voi päättää kenenkään toisen puolesta!
"Timo Soini söi sanansa ja riisti köyhiltä varakkaiden hyväksi."
Ei näköjään ole ainoa asia mitä on syönyt!
"Köyhien hyväksikäyttöä hän sanoo Suomen eduksi, joka on valhe."
Vääristeletköhän toisen sanomisia?
"Timo Soini ei ole Israelin ystävä vaan vihollinen."
Jos hän olisi vakavastiotettava Israelin vihollinen, niin Mossad olisi tehnyt hänestä selvää jo.
"Puheet puheita, teot osoittavat Timon oikean karvan."
No onhan Timo karvainen mies... vasemmaltakin puolelta ja yöh. En halua ajatella enempää tätä.
"Älkää äänestäkö Timoa! Hän ei vaalilupauksiaan pitänyt vaan valehteli !"
No en varmasti äänestä! Mutta samalla logiikalla minä en voisi äänestää ketään muutakaan!
- ääniväliin
Ootte keskittyneet pilkkuihin asian sijaan nim. miksi KD ei ole pärjännyt. Kyllä kai puheenjohtajalla on tässä suuri vastuu. Lahjakas ja fiksu Sari Essayah osoittautui pettymykseksi. Äärimmäisen harvoin on hänestä kuultu; eikö uskalla ottaa kantaa mihinkään? Kuitenkin pitäisi olla suolana ja valona pimenevässä maailmassa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751209
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510