Ruotsissa autot palavat melkein joka yö jossain

Cognosk

Mitäköhän tavan kantasvedu mahtaa miettiä moisesta?

"Gävlessä vietettiin oikeaa tulitikkuyötä. Ainakin 15 autoa tuikattiin tuleen, jota säestettiin yhdellä roskahuoneella.
Suurin autopalorypäs alkoi noin klo 04.00 aikaan Jarlavägenillä. Poliisin tilanneraportin mukaan ainakin yksi henkilö nähtiin juoksentelemassa autojen välissä palojen syttymisaikaan. Lisäksi miehen kerrotaan olleen autojen sisällä. Useita autoja sytytettiin tuleen ja palo levisi viereisiin autoihin.

Palokunta oli kuitenkin nopeasti paikalla ja tilanne saatiin sitä myöten hallintaan.

Seuraavaksi paloi Brynäsgrändillä. Sama kaava. Henkilö nähtiin hillumassa autojen keskellä ja samaan aikaan useita autoja syttyi palamaan.

Poliisi onnistui silminnäkijöiden kuvausten perusteella ottamaa kohta palojen jälkeen kiinni yhden henkilön, jota epäillään tuhotöistä. Lisäksi poliisi takavarikoi paloon liittyiä esineitä.

Klo 05.00 aikaan sytytettiin pienempi palo, jossa roskahuone kärvähti."

- PT-Media

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmettelijätär

      https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/bK02rg/gripen-efter-bilbrander-i-gavle-slapps

      Tossa on jotain. Yksi pidätettiin mutta päästettiin vapaaks todisteiden puuttuessa. Nää on sellaisia muoti-ilmiöitä. Voi hyvinkin olla että jotain sädepyssyä käytetään tohon hommaan ja syyllisiä etsitään sitten nuorisosta tai vastaavista. Nuo roskakatos palot oli Suomessa suosittuja ja neljä kirkkoa on poltettu. Ei ne tosin oo mitään verrattuna Hollywoodin paloihin ja kuka muistaa Kiinassa kun oli se valtava satama palo.

      https://www.dailymail.co.uk/news/article-3202417/Did-U-S-bomb-China-using-weapon-launched-space-explosions-covering-plot-kill-president-bizarre-Tianjin-disaster-conspiracy-theories-revealed.html

    • SaastuttavaaTurismia

      Turisti Matun hiilijalanjälki on liian suuri !!

    • AikaHämäräJuttu

      Tuli mieleen toi Kiihtelysvaaran kirkkopalo kun siitä mainitsit.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kiihtelysvaaran-tuhoisan-kirkkopalon-tutkinta-valmistui-nain-yon-tapahtumat-etenivat/7209674#gs.jckOrmlZ
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/syyttaja-tyytyy-kiihtelysvaaran-kirkonpolttotuomioon-liki-kolmen-miljoonan-euron-korvaukset-ja-lahes-kolme-vuotta-vankeutta/7251464#gs.r954S4k4

      Mies ei ole osannut kertoa teolleen mielekästä motiivia. Kirkko sytytettiin tuleen syyskuussa.
      Mies itse on lehden mukaan ilmoittanut olevansa teosta pahoillaan ja pyytää tapahtunutta anteeksi.
      Tollanen ketju löytyi missä siitä puhuttiin syyskuussa ja mitä puhuttiin.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15441692/vakuutuspetosko

      • hyvä.poika

        Hyvin taas liittyy aiheeseen, mutta hieno homma että teillä mielisairaalan potilaillakin on intoa ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun sieltä pöpilästä käsin.


      • TerveisiäPöpilästä

        hyvä.poika
        12.2.2019 6:19

        Hyvin taas liittyy aiheeseen, mutta hieno homma että teillä mielisairaalan potilaillakin on intoa ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun sieltä pöpilästä käsin.

        Avaruusase
        12.2.2019 0:05
        Uusi

        Kopioitu toisesta ketjusta:

        AsioistaTietävä
        9.2.2019 8:25

        Voitaisiin luetella noita samanlaisia kuolemia kymmeniä. Aloitetaan Kekkosesta ja Koivistosta. Sitten voisi ottaa Kilmisterin ja Bowien. Leena Rousekin mahtuu kuvioihin. Avaruusmiehilla on julkkuja vastaan jotain. Polttivathan he Hollywoodinkin.

        (Kovin väite oli kun väitti että Nykänenkin tapettiin avaruusaseella niikö toi Kilde)

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Rauni-Leena_Luukanen-Kilde

        Luukanen-Kilde murhattiin varmasti -väitteen toi suomeksi tietääkseni ensin esiin Teemu Vehkala bloggauksessaan http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2016/01/rauni-leena-luukanen-kilden-kuolemasta.html , jonka alkuperäislähde on: http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/1149.htmlMonien rajatietoihmisten mielestä tuo Vehkalan väite on totta.

        Onko sulla muuten lehtijuttua tuosta Gävle jutusta. Onko ne poltettu avaruusaseella?
        (Kovin väite oli kun väitti että Nykänenkin tapettiin avaruusaseella niikö toi Kilde)
        https://en.wikipedia.org/wiki/Olli_Lindholm
        Personal life

        Lindholm had two children from a marriage that had ended in a divorce. He lived in the city of Tampere. Google ei osaa kääntää tätä tässä alla. Helmikuussa 2019 Kindholm kuoli krampin (seizure) seurauksena, Mikä on seizure?

        In February 2019 Lindholm suddenly died following a seizure. (tämä luettu netistä)

        https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/seizure/symptoms-causes/syc-20365711

        A seizure is a sudden, uncontrolled electrical disturbance in the brain. It can cause changes in your behavior, movements or feelings, and in levels of consciousness. If you have two or more seizures or a tendency to have recurrent seizures, you have epilepsy.

        Kramppi (seizure) on äkillinen, hallitsematon aivojen sähköhäiriö. Se voi aiheuttaa muutoksia käyttäytymisessäsi, liikkeissäsi tai tunteissasi ja tajunnan tasoissa. Jos sinulla on kaksi tai useampia kohtauksia tai taipumus saada toistuvia kohtauksia, sinulla on epilepsia.

        Katsoin voiko epilepsiaan kuolla mikä on eri asia kuin pelkkä kramppi johon ei kai kuolla noin vain. Nuo kuolemathan on yksityis asioita ettei niitä lehtien sivuilla puida ellei ole kyseessä murha (niinkuin monen artistin kohdalla on ollut > Kilmister ja Bowie till eksemppel ja Kekkonen vaikkei ollutkaan artisti. Mihinköhän se Ismo Kallio kuoli kun muistutti niin Koivistoakin joka mitä todennäköisemmin tapettiin samalla lailla kuin Kekkonen)

        Alkuperäinen kirjoittaja epileptikon äiti:

        Joo, mutta mietin lähinnä, että mitä sellaista elimistössä tapahtuu että jopa kuolee (epiin).

        Epilepsiakohtaushan on periaatteessa aivojen sähköinen häiriö (laser ase) eli tila jossa aivojen toiminta häiriintyy. jos käy huono tuuri niin häiriö on niin iso, että se sotkee esim. elintoiminnot tai tuhoaa aivosoluja yms ja muutenkin keskushermoston ja muutenkin elimistön säätelyä ja toimintaa. Autonominen hermosto saattaa seota ja seurauksena voi olla melkeinpä mitä vain.
        (vaikka kauppamatkustajan kuolema)


      • TerveisiäSamastaPaikasta

        Epilepsiakohtaushan on periaatteessa aivojen sähköinen häiriö (laser ase tai joku uudenaikainen aaruus ase) eli tila jossa aivojen toiminta häiriintyy.

        Väitetäänkö nyt että avaruusaseella voidaan tappaa ihmisiä aiheuttamalla heille sähköhäiriöitä aivoihin. Nyt on mennyt kolme > Nykänen, Ismo Kallio ja Lindholm.


      • pörveisiävaan

        Lindholm kävi elämänsä viimeisenä iltana tutulla saunalla Tampereen Kaupinojan talviuintipaikalla. Lindholmin oli tavannut saunalla tamperelaisen viihdemaailman henkilön, joka haluaa kertoo kohtaamisesta Iltalehdelle nimettömänä.

        – Tapasin Ollin saunalla kello 18:n ja 19:n välillä. Olli oli kovin iloinen ja positiivinen sekä kertoili kaikista tulevista suunnitelmistaan, tuttava kertoo Iltalehdelle.

        Voice of Finland -ohjelman kuvauksissa on meneillään tauko, minkä vuoksi Lindholmilla oli energiaa kaikkeen muuhun.

        – Olen kovin järkyttynyt, näin pian täältä lähdetään, mies sanoo.

        – Olli tuli saunalle yksin. Hän on tuttu näky Kaupinojalla, käynyt vuosia.

        Lindholm kertoi aiemmin Iltalehdelle, että kävi avantouintipaikassa myös yhdessä naisystävänsä kanssa. Tuttavuuden tiedetäänkin syttyneen tai ainakin syvenneen kyseisessä paikassa.

        Hyvässä kunnossa

        Yö-yhtyeen manageri Taija Holm kertoo Lindholmin olleen elämänsä kunnossa.

        – Tämä tuli täysin yllättäen. Olli oli elämänsä kunnossa, Holm sanoo Iltalehdelle.

        – Tämä on järkytys kaikille. Mitään viitteitä tästä ei ollut, tämä on niin iso järkytys.

        Holmin mukaan Lindholm sai yöllä sairauskohtauksen omassa kodissaan ja laulajan lähiomainen soitti hätäkeskukseen. Lindholm vietiin sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi.

        Olihan Ollilla sairauksia joista uniapnea pahin, mutta kun hänet todettiin vasta sairaalassa kuolleeksi niin kai hän oli heränyt matkalla sinne ambulansissa. En tiedä mistä englannin kielinen google on saanut tiedon että hän kuoli kramppiin. Ei ainakaan viinakramppiin sillä hän ei juonut.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Olli_Lindholm

        Helmikuussa 2019 Kindholm kuoli krampin (seizure) seurauksena, Mikä on seizure?
        In February 2019 Lindholm suddenly died following a seizure. (tämä luettu netistä)

        https://www.mayoclinic.org/diseases-conditions/seizure/symptoms-causes/syc-20365711

        Kramppi (seizure) on äkillinen, hallitsematon aivojen sähköhäiriö. Se voi aiheuttaa muutoksia käyttäytymisessäsi, liikkeissäsi tai tunteissasi ja tajunnan tasoissa.


      • poistettuTaas

    • RikosTutkija

      https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/549609

      Tossahan noita kirkkoja on mainittu, mutta Pyhän Olavin kirkkoa ei mainita.

      Tässä on jonkinlainen motiivi (sormenjälkien reittely. Hänen tarkoitus ei alunperin ollut polttaa kirjjoa. Pihalla roisto oivalsi kirkkoon jääneen sormenjälkiä. Hän meni uudelleen sisälle ja jälkensä peittääkseen asetti palavia kynttilöitä penkkien alle.

      Minua ei oikein vakuuta nuo kynttilät ja Porvoonkin kirkko sytti aika ihmeellisesti ja Ylivieskassa palavat nesteen olivat varmaan jotain muuta kuin bensiiniä.

    • KysymyksiäPiisaa

      Kuka muistaa Kiinassa kun oli se valtava satama palo. Jotkut ovat verranneet sitä 9/11 tapahtumiin.

      Some people have likened it to 9/11 and others claim Russia is responsible for the disaster.
      Olihan tuo 9/11 tosi kumma juttu. Ei teräsrakenteisia taloja ole ennen tulipalot sorruttanu.


      Hän meni uudelleen sisälle ja jälkensä peittääkseen asetti palavia kynttilöitä penkkien alle.
      https://www.pyhaolavi.fi/tuhopoltto.shtml Linkki jäi pois edellisestä.

      Onko olemassa jokin avaruudesta toimiva ase vai ei. Vai voidaanko HAARPilla saada tollaisia aikaan. https://www.globalresearch.ca/haarp-secret-weapon-used-for-weather-modification-electromagnetic-warfare/20407

    • hjuyigjf

      Löfven: Hei, mitä he tekevät?
      Vastaus: Polttelevat autoja ja taloja.
      Löfven ei tajua tosiasioita, vaan osoittaa kysymyksillään typeryytensä..

    • drtyty

      Suomen hallituksessa toimii myös monta matupuoluetta jotka haluaa meille saman tilanteen mitä Ruotsissa on.

    • ”Mitäköhän tavan kantasvedu mahtaa miettiä moisesta?”

      Tavallinen kantasvedu tykkää kovasti. Autopalot ja räjähdykset ovat kivoja, tuovat kaivattua vaihtelua elämään.
      Jos svedut eivät tykkäisi matuista ja niiden tavoista, ne eivät äänestäisi matupuolueita valtaan kerran toisensa jälkeen. Mutta koska ne äänestävät matupuolueita, siitä on pääteltävä että ne tykkää matuista eivätkä mistään hinnasta haluaisi joutua niistä eroon, vaan elättää ne elämänsä loppuun asti, ihan niin kuin suomalaisetkin suomen puolella.

    • Kateellinen

      Ruotsalaisilla on kohta Euroopan nuorimmat autot

    • NytOlisAikaPysähtyä

      drtyty
      12.2.2019 3:27
      Uusi

      Suomen hallituksessa toimii myös monta matupuoluetta jotka haluaa meille saman tilanteen mitä Ruotsissa on.

      Keitä nuo Suomen matupuolueet ovat ja kuka mahtaakaan haluta meille tuota lännen touhua missä kansaa pidetään jonain koe kaniineina. Nuo etäaseet ja etäseurantalaitteet eivät ole ainakaan matu satuja. Näitä etätyökaluja on ollut jo vuosia käytössä joten uusin sukupolvi on saattanut joutua sen orjaksi jo pienestä pitäen. Me vanhemmat muistamme milloin alettiin puhumaan yksilönsuojista ja sen sellaisista. http://www.vapaa-ajattelijat.fi/pohjois-savo/tietoa/oikeustietoa/yksilon_suoja.html
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Yksityisyyden_suoja

      Jos ihmistä seurataan etälaitteilla mistä nyt seurataankin vaikka taivaalta näkymättömistä ja jos niillä laitteilla voidaan vielä tappaa ihminen niin mitään suojaa ei enää ole (eikä sitä määrätyillä henkilöillä ole ollut enää pitkään aikaan)

      A person can become targeted from organized crime, cults & extremists or by government.
      Henkilöstä voi tulla kohde järjestäytyneelle rikollisuudelle, uskonnollisille kultteille ja ääriliikkeille tai hallituksille.

      En tiedä onko tuota vielä suomennettu > targeted individual sanaa (tuossa linkissä siitä on jotain) https://www.urbandictionary.com/define.php?term=targeted individual

      The targeted individual is under 24 hour surveillance and is stalked by large groups of various criminals. The new technologies have brought about the possibility of this crime. All of the wireless devices can be hacked and tracked.
      A person who becomes targeted will face campaigns of surveillance of different degrees and generally speaking campaigns that negatively impact an individual. This could range from campaigns to harass, discredit, sabotage, instill fear and paranoia, manipulate, extort, or even assassinate; among others.

      Kohderyhmä on koko ajan 24 tunnin valvonnassa, ja sitä stalkkaavat suuret rikollisryhmät. Uudet teknologiat ovat mahdollistaneet tämän kaltaisen rikoksen mahdollisuuden. Kaikkia langattomia laitteet voidaan seurata ja jäljittää. (kauanko tuota on ollut olemassa - koska laite keksittiin)
      Kohdistettu henkilö (targeted individual) joutuu tekemisiin erinäisten ja asteisten valvonta (vakoilu) kampanjoiden kanssa, jotka yleisesti ottaen ovat kampanjoita, jotka vaikuttavat kielteisesti yksilöön. Tämä voi vaihdella kampanjoista, jotka häiritsevät, diskreditoivat, sabotoivat, levittävät pelkoa ja paranoiaa, manipuloivat, kiduttavat tai jopa murhaavat; muun muassa.

      Not only whistle blowers, activists and political opponents are targeted, but thousands of innocent civilians are also subjected to non-consensual testing and mind control experimentation with remote technology weapons and covert community harassment.

      Ei vain ilmiantajat, aktivistit ja poliittiset vastustajat ole maalitauluna, vaan myös tuhansia viattomia siviilejä testataan vastentahtoisilla testeillä (non-consensual testing) ja mielenhallinnan kokeilla (mind control experimentation) etätekniikan aseilla (remote technology weapons) ja peitellyllä yhteisön häirinnällä (covert community harassment)

      Otetaan Lännestä kaikki ilmiöt vaan tänne. Neljäkymmentä vuotta sitten Suomi ja Ruotsikin olivat todellisia lintukotoja. Nyt kaikenmaailman paska halutaan tänne suuren maailman malliin.

    • HehhehhehDeKonkilö

      https://www.urbandictionary.com/define.php?term=targeted individual
      Ei auennut ihan tämä linkki mitä ajattelin. No suomensinhan siitä joitain kohtia. Eli tuo on nykyajan ongelma joutua jonkun ryhmän tai kokonaisuuden (media tai poliisi) tai ehkä vain yhden henkilön kiusaamaksi kohteeksi. Palmen murhassa kiusattuja oli ainakin nämä. Victor Gunnarsson, Christer Pettersson ja Christer Andersson. Jonkin asteisia reppanoita kaikki.
      Media ja joku kirjailija on yrittänyt kiusata Anti Avsania mutta ei ole onnistunut. Hän on se Dekorima mies. Ai niin nythän listalle on noussut myös Skandia mies Stig Engström, mutta hän on jo kuollut niinkuin nuo toisetkin paitsi A, Avsan.

      Suurin kiusattuhan tuossa on ollut tuo Haamumies, joka erinäisistä syistä joutui tai josta tuli kohde yksilö (targeted individual) Miksi hänestä tuli kohde yksilö on mielenkiintoinen juttu; eikö teistäkin.
      Hänestä voitte lukea tuossa ketjussa jonka osoitteen laitan tähän alle.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15542139/haamumies-alias-spokman#comment-96574671

    • Vetoomus

      Liity keskusteluun ja osallistu löytämään sopivia oikeudellisia ja/tai poliittisia ratkaisuja, joilla suojellaan kaikkien oikeutta elämään.
      Auta meitä julistann pannaan aseet ja menetelmät jotka vaarantavat ihmisten terveyden ja elämän samoin kun ne tuhoavat yksilöiden itsemääräämisoikeuden ja ihmisarvon.


      Join the debate and participate in finding appropriate legal and/or political solutions to protect everybody's right to life. Help us ban weaponry and methods endangering human health and life, as well as destroying the individuals' autonomy and dignity.

    • Stuppi

      Sitten lapin polttamisen ei täällä ole matut sytytelleet isommin paloja.
      Vasemmisto erityisesti kaipailisi kunnon roihuja.

      • Jatimatik

        Kohta joku sulle tietää varmaan kertoa, että nekin olivat ufo-miesten aikaansaannoksia. On tämä melkoinen hullujenhuone nykyään.


    • hejaaSverige

      Mitäs, autojen grillaaminenhan on vain osoitus monikulttuurin kotoutumisesta Ruotsiin!

    • KivaahanSeVaanOn

      Eikä se ketään harmita yhtään jos on työstä saamiaan ansiota säästellyt vaikka viitisen vuotta saadakseen itselleen auton jonka kanssa töissäkäynti sujuisi hieman sukkelampaa? Kivaahan se vaan on kun aamulla yön aikana huomaa
      parkkipaikalle oman auton poltettu.

    • paskat-volvot

      Volvot pitääkin polttaa kun ovat kiinanpaskaa...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Sunnuntaipäivä otettiin Tukholmassa Östbergan ongelma-alueella vastaan jättimäisellä autopalolla. Yli 20 autoa saatiin tuhottua lunastuskuntoon.
      Ensimmäisiä hälytyksiä tipahteli heti klo 01.00 jälkeen. Fagerstagrändillä sijaitsevalla parkkipaikalla oltiin sytytetty systemaattisesti toistakymmentä autoa tuleen. Kun yksi auto saatiin tuleen niin palo levisi yleensä aina viereisiin autoihin.

      Palokunta sai kahteen mennessä palot sammutettua ja romun määrä oli suuri. Poliisi tutkii asiaan vahingontekona, mutta ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä teosta.

      Lisää kuvia SVT:stä.

      Östbergassa on palanut autoja kesäkuun aikana useaan otteeseen. Viime viikonloppuna poltettiin toistakymmentä autoa ja kesäkuun alussa kymmenkunta. Kesäkuun saldo on siis viitisenkymmentä tuhottua autoa. Yhteenkään paloon ei ole tehty yhtään kiinniottoja."

      - PT-Media

      • Anonyymi

        Ruotsi tuntuu olevan terroristien käsissä.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 183
      1975
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      141
      1447
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe