Tulevat elämämme maapallollamme

Kuolematonsielu

Hyönteiset on katoamassa, ydinsota uhkaa, luonto saastuu muovista ja myrkyistä, ylikansoitus, pakolaisuus, ym. Mitä kaikkea joudummekaan vielä näkemään ja kokemaan seuraavissa elämissämme. Olen kuitenkin sitä mieltä että ihmiskunnan karma velvoittaa meitä korjaamaan sotkumme tai sitten luontoäiti ^pesee kasvonsa^ jollain Atlantiksen tuhon tai massiivisen jääkauden kaltaisella tuholla. Tulemme elämään jännittäviä aikoja.

20

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PahintaOdotellessa

      Juu... Aika suurin osa ongelmista tulee juuri koko ajan voimistuvan väestönkasvun takia. Luonnolla ja sen eläimillä ei ole enää tilaa, kun kaikki saalistetaan ja asutetaan koko luonto. Sitten tuleekin noita sotia elintilasta, lisää jätteitä, sukupuuttoon kuolevia eläimiä ja loppujen lopuksi se ihminen on itse kärsijä, jos ei luonto satu keksimään jotain virusta, jolla rajata ihmisten määrää.

      • toisetpärjää

        Se evoluutio hoitaa kaiken, jos ihminen elää luontoa vastaan, se ei jatku ikuisesti.

      • Kuolematonsielu

        Sielu/minä on ikuinen ja jälleensyntyvä. Pointtini on siis se jännittävä asia mitä kaikkea tulemme kokemaan jos tämä ihmiskunnan meno jatkuu. Muuttuuko planeettamme asuinkelvottomaksi ja joudummeko inkarnoitumaan muualle toisiin autinkokuntiin kauas Universumiin?

      • jokuselviytyyaina
        Kuolematonsielu kirjoitti:

        Ei ihminen maapalloa asuinkelvottomaksi saa.
        Marssiin muuttaa osa väestä joskus ja se erottaa viimeistään kaksi ryhmää toisistaan.

    • kuolematonsielu

      Olen sitä mieltä että myös uskonnollinen fundamentalismi on uhka ihmiskunnalle. Mikä on armaan Suomemme ja Euroopan kohtalo kun ei enää synny lapsia? Siinä pari uutta pelotetta tuli taas mieleen meille jälleensyntyville ihmeteltäväksi tulevaisuudessa.

      • kuolematonsielu

        Siis kantaeurooppalaisia lapsia. Syntyvyyden laskuhan ei ole ongelma kehitysmaissa.

    • evoluutiohoitaa

      Tulevat elämämme tapahtuvat lapsissamme.
      Se miten he selviytyvät, riippuu tietenkin vanhemmista.
      Vanhemmat taas valikoituvat olosuhteiden mukaan, joten ei syytä huoleen.

      • Kuolematonsielu

        Mielestäni karmalliset siteet vaikuttavat siihen ketkä tulevat vanhemmiksemme ja sisaruksiksemme niinkiin myös rakastajiksemme ja vihamiehiksimme.

      • kuolemaan.päättyy
        Kuolematonsielu kirjoitti:

        Mielestäni karmalliset siteet vaikuttavat siihen ketkä tulevat vanhemmiksemme ja sisaruksiksemme niinkiin myös rakastajiksemme ja vihamiehiksimme.

        Rosvojen pennuista tulee rosvoja ja tyhmien pennuista tyhmiä.
        Evoluution karma.

      • Kuolemattomanjutustelua

        Karma iskee niin lujaa että rosvokin muuttuu hyväntekijäksi joskus. Tyhmä viisastuu myös vähitellen elämä elämältä. Saamme älykkytemmekin ansioidemme mukaan niinkuin elinolosuhteemme tulevaisuudessa. Myös fyysinen ruumiimme johon synnymme on ansioidemme mukainen. (Olikohan liian paksua?)

      • hyttyseksisyntyvä
        Kuolemattomanjutustelua kirjoitti:

        Karma iskee niin lujaa että rosvokin muuttuu hyväntekijäksi joskus. Tyhmä viisastuu myös vähitellen elämä elämältä. Saamme älykkytemmekin ansioidemme mukaan niinkuin elinolosuhteemme tulevaisuudessa. Myös fyysinen ruumiimme johon synnymme on ansioidemme mukainen. (Olikohan liian paksua?)

        Montako kertaa rosvon tarvitsee elää muuttuakseen hyväntekijäksi.
        Neuvostoliitossa koetettiin luoda neuvostoihmistä ei onnistunut.
        Sinä oikeasti uskot, että ihminen on ohjelmoitavissa.
        Se ihminen syntyy jostain vanhemmista ei siitä puuta tule.
        Ei ajatukset syntymään siirry, mutta ajattelumallit peritään vanhemmilta.
        Minä en ole koskaan antanut hyväntekeväisyyteen rahaa, enkä tule antamaan.
        Ei se karmasta johdu vaan perimästä, minun on minun.

      • kuolematonsielu

        Vanhemmilta peritään ulkonäkö , ilmeet, kävelytyyli ja jotkin tavat. Esim taipumukset ovat tienattuja edellisissä elämissä, musikaalisuus, taiteellisuus, mieltymykset joihinkin asioihin. Elämä on koulu, karma opettajamme.

      • tieteentuloksia
        kuolematonsielu kirjoitti:

        Vanhemmilta peritään ulkonäkö , ilmeet, kävelytyyli ja jotkin tavat. Esim taipumukset ovat tienattuja edellisissä elämissä, musikaalisuus, taiteellisuus, mieltymykset joihinkin asioihin. Elämä on koulu, karma opettajamme.

        Ja höpsistä. Persoonallisuutemme on nykyisen käsityksen mukaan osin geneettinen, osin ympäristön muovaama.

        Yksi tunnetuimmista tutkimuksista tällä saralla tehtiin Minnesotan yliopistossa vuosina 1979-1999. Tutkimukseen osallistui 350 paria sekä identtisiä että erimunaisia kaksosia. Kaksosten persoonallisuuksien huomattiin olevan hyvin samanlaiset riippumatta siitä, varttuivatko he samassa kodissa vai eri kodeissa. Tästä tutkijat tulivat johtopäätökseen, että ainakin osa persoonallisuudesta on hyvin vahvasti geneettistä.
        https://www.nytimes.com/1986/12/02/science/major-personality-study-finds-that-traits-are-mostly-inherited.html

        Joillakin ihmisillä on taipumuksia riskialttiisiin harrastuksiin. Viime vuonna tehty laaja tutkimus toi esiin 26 geenivariaatiota, jotka liittyvät riskinottohalukkuuteen. Mieltymys vaikkapa laskuvarjolla hyppäämiseen on vahvasti perinnöllistä. Yllättäen samat geenit ovat yhteydessä myös taipumuksessa ylipainoisuuteen.
        https://www.nature.com/articles/s42003-018-0042-6.pdf

        Musikaalisuuden geneettisestä periytyvyydestä tutkijat ovat myös yksimielisiä. Sekä geenit että ympäristö vaikuttavat musikaalisuuteen.
        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4073543/

      • Lisäksi-muita-mahdoll
        tieteentuloksia kirjoitti:

        Tieteen tulosta on tietenkin se, että geeneillä on vaikutusta persoonaan, ja se, että ympäristöllä on vaikutusta. Kyllähän nämä asiat on tiedetty vuosisatoja ja -tuhansia vaikkei geenien olemassaolosta tiedettykään. Seuran vaikutus persoonaan, samoin kuin sukujen tietyt piirteet.

        Mutta tieteen tulosta ei ole se, että mitään muuta vaikutusta ei voi kertakaikkiaan olla. Mitään sellaista ei ole milloinkaan todistettu, ja pelkkä olettamus ei ole tieteellinen todiste. Psykologiassa persoonallisuudesta puhuttaessa mitään muuta mahdollisuutta ei kuitenkaan milloinkaan edes mainita.

        Ian Stevensonin jälleensyntymätapausaineistossa on useita tapauksia, joissa henkilön luonteenpiirteelle, käyttäytymistavalle tms ei löydy sen enempää geneettistä pohjaa suvusta kuin vaikutteita ympäristöstäkään, mutta ne vastaavat sen henkilön luonnetta ja käyttäytymistä, jonka seuraavaa elämää he sanovat elävänsä. Ian Stevenson onkin esittänyt, että tässä elämässä näkyvät käyttäytymistavat ja -taipumukset sekä persoonallisuus voivat olla geneettisten ja ympäristövaikutusten lisäksi peräisin myös edellisistä elämistä.

        Ian Stevensonin kirjassa "Children Who Remember Previous Lives" on joitakin esimerkkejä esim. tapauksista, joissa lapsi on ollut esim. tavattoman harras, vaikka suku on ollut täysin maallinen, sekä ympäristö myös. Mutta henkilö, jonka elämän he kertovat muistavansa, on vahvistetusti ollut harras uskovainen, jonka käyttäytyminen ja tavat ovat samanlaisia kuin edellisestä elämästään kertovan lapsen. Eikä tämä tietenkään rajoitu mihinkään pelkkään hartauteen tai uskonnollisuuteen, vaan ulottuu esim. kiinnostukseen moottoreihin, vaikka suvussa tai ympäristössä ei ole minkäänlaista kiinnostusta moottoreihin, mutta edelliseksi persoonallisuudeksi nimetyllä henkilöllä tosiaan on ollut.

        Kysymys voikin olla hankittujen taipumusten periytymisestä seuraaviin elämiin. Taipumukset, jotka eivät ole peräisin suvusta tai ympäristöstä, ovat varmaan tuttuja myös monelle ns. henkiselle ihmiselle Suomessa. Omat esiin tulevat henkiset taipumukset eivät ole peräisin sen enempää suvusta kuin ympäristöstäkään, vaan saatetaan olla paljoltikin ns. ”yksinäisiä susia”, jotka tapaavat samanhenkisiä ainoastaan joissakin tapahtumissa jossakin muualla, täysin suvun ja arkiympäristön tietämättömissä/ulkopuolella.

      • tieteentuloksia
        Lisäksi-muita-mahdoll kirjoitti:

        Tuskinpa nimimerkki jolle vastasin noteeraa mitään muita mahdollisuuksia kuin oman vankan uskonsa ;-)

        Persoonallisuuden, älykkyyden ja muitten vastaavien piirteitten tutkimus perustuu tilastolliseen analyyysiin, joissa otannat ovat hyväksyttävän virhemarginaalin varmistamiseksi riittävän suuria. Tuon ensimmäisesen mainitsemani tutkimuksen otos(henkilö)määrä oli 750 ja toisen yli 420 000. Kolmas oli kymmeniä eri geenitutkimuksia yhteenvetävä kokoomatutkimus. Tällaisen datamäärän varassa voidaan jo vetää luotettavia johtopäätöksiä.

        Voidaanhan tutkimuksia tehdä niinkin, että tehdään johtopäätökset ensin ja sitten valikoidaan se pieni otos niin hyvin, että siitä löytyy juuri se asia mitä haluttiin löytää. Tällaista harrastetaan valitettavan paljon, ei vain uskontojen nimissä, vaan myös politiikassa ja kaikenlaisten asioitten markkinoinnissa.

    • NormaaliSielutonkuoleva

      Tehkää jälleensyntymähimouskovat ekoteko. Syntykää joukolla hyönteisiksi.

      • Jälleensyntyvä

        Tuo on sielunvaellusta, ei jälleensyntymistä. Jälleensyntyvä ihminen syntyy aina ihmiseksi.

      • Sielunvaeltaja

        Ilman sielunvaellusta ei pystytä syntymään edes toiseen ihmisruumiiseen.

    • mhgghjkkkk

      Tämän maailman pilaaja on se ahne eliitti ( 5% maapallon väestöstä), joka ahnehtii kaiken itselleen. Rahat, luonnonrikkaudet, vesi jne. on pian tämän eliitiin käytössä. Tällä eliitillä on niin paljon rahaa, etteivät itsekkään tiedä mihin sen käyttävät ja silti haluavat lisää. Loput 95% elää köyhissä maissa ja näkee nälkää. Kaikki johtuu tästä häikäilemättömästä politiikasta. Sitten on ihmiskauppaa, huumekauppaa ja asekauppaa. Kuinka kauan yhteiskunta kestää tällaista. Monikansalliset yritykset kuppaavat esim. pohjavedet loppuun ja tuotot siirretään veroparatiiseihin. Vaikuttaa siltä että ihmiskunnan kehitys on lähtenyt vikasuuntaan. Se joka tämän ihmiskunnan alulle laittoi on pahasti erehtynyt. Oli se sitten Jumala tai jokin muu. Pieleen mennyt kokeilu.

    • Henkikieli

      Henkisyys on lisääntymässä ja sitä kautta maailma muuttuu paremmaksi vähitellen. Henkisyys ei katoa jälleensyntymässä, vaan ihminen jatkaa siitä mihin on jäänyt, muut kyvyt psyykkiset ja fyysiset katoaa, mutta jotkut ihmiset kylläkin näyttävät saavan näitäkin kykyjä esille kuten entisen elämän kielen. Usein näin tapahtuu aivovaurion aikana. Eli ihminen alkaa yhtäkkiä puhua 'uudella' murteella tai kielellä, Tässä jotain mielenkiintoisia esimerkkejä, myös ns remote viewing ja joogien kysyistä etc, https://beforeitsnews.com/v3/paranormal/2019/2539091.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      51
      3383
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      52
      3066
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2859
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      135
      1379
    Aihe