" Minä teen sinusta ihmisten kalastajan"

Shalom!
Tänään, herättyäni näin kuvan. Se oli mustavalkoinen piirroskuva, jossa mies frakkipuvussaan kalasti virvelillä pöydän yli.
Mietin että oliko hän rikas vai hovimestari?


18. Ja eräs hallitusmies kysyi häneltä sanoen: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
19. Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.
20. Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'."
21. Mutta hän sanoi: "Tätä kaikkea minä olen noudattanut nuoruudestani asti".
22. Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: "Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
23. Mutta tämän kuullessaan hän tuli kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas.
24. Kun Jeesus näki hänen olevan murheissaan, sanoi hän: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!
25. Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26. Niin ne, jotka sen kuulivat, sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?"
27. Mutta hän sanoi: "Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista".
28. Silloin Pietari sanoi: "Katso, me olemme luopuneet siitä, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua".
29. Niin hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista,
30. ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää".
Luuk.18

Ajattelin että en tätä kuvaa lähde miettimään, mutta kuitenkin se alkoi tekemään työtään itsenään.
Yritin jopa kuvahausta löytää tuon kaltaista kuvaa, mutta en sitä löytänyt, joten siltä osin luovutin.
Mielessäni kuitenkin kuuluu koko ajan Jeesuksen sanat:
- " Minä teen teistä ihmisten kalastajia."
Nousi juuri tuosta tämän aamuisesta kuvasta tämä ajatus:
- " Jumala on valmistanut eteemme pöydän, jonka äärestä meidän on hyvä kalastaa, yli pöydän, vihollisen puolelle.."

5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen.
Psalmi 23.
Amen.

Rikas ja köyhä : https://www.youtube.com/watch?v=YiK6UUa549s

17. Ja Jeesus sanoi heille: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia".
18. Kohta he jättivät verkot ja seurasivat häntä.
19. Ja käytyään siitä vähän eteenpäin hän näki Jaakobin, Sebedeuksen pojan, ja Johanneksen, hänen veljensä, heidätkin venheessä, laittamassa verkkojaan kuntoon.
20. Ja kohta hän kutsui heidät; ja he jättivät isänsä, Sebedeuksen, palkkalaisineen venheeseen ja lähtivät seuraamaan häntä.
21. Ja he saapuivat Kapernaumiin; ja hän meni kohta sapattina synagoogaan ja opetti.
22. Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin kirjanoppineet.
Mark.1

mietin ...
KUKA VOI TULLA IHMISTEN KALASTAJAKSI?

Kaikki, jotka ovat ottaneet vastaan Jeesuksen ja Jumalan Sanan, ovat ottaneet vastaan Vapahtajan kutsun tulla ihmisten kalastajiksi.
Pietari oli valmis kulkemaan Jeesuksen kanssa. Jeesus toimii samallatavalla sinun ja minun kohdalla tänään. Jeesus tietää tarkalleen, minkälaiseen palvelutehtävään hän sinut on valinnut. Jeesus tulee osoittamaan sinulle tarkoitetun tehtävän. Päätös ei olisi helppo, mutta niin kuin Pietarikin, silloin tiedät sydämessäsi, mikä on oikein.

Pietari luopui mukavasta kalastajan työstä, mutta hän tiesi, että valinta oli oikea. Hän sai Jeesukselta elämänsisältöä paljon enemmän kuin mitä maailma hänelle oli tarjonnut. Ehkäpä sinäkin joudut tekemään hankalia valintoja mukavuutesi ja kutsumuksen välillä, mutta muista, mitä kaikkea Jeesus on sinulle antanut ja ettei ole mitään, mitä hän ei kykene sinulle antamaan. Valittu tie ei ole helppo eikä tasainen, mutta loppuviimeksi se on turvallinen ja antoisa, koska sen on valmistanut itse Taivaan Herra mittatilaustyönä.

Kun huomaat että Jeesus tulee sinun elämääsi, tehden jotain, mikä puhuttelee sinua. Tällöin ensimmäinen kysymys on:
-" .. tekikö hän minuun vaikutuksen?"

Toinen kysymys ei oikeastaan ole enää kysymys, vaan se on kehotus, johon vain sinä tiedät vastauksen:
- "Seuraa minua."
775
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kiva, että täällä saa lukea tälläistä.

Äänestä

Silmäni osui textiin päivällä ...katseltuani upeassa hotellihuoneessani kattoon maalattuja kalankuvia. Herra on muistutellut kutsumuksesta..ja tuonut todelliselle kalaApajalle! Varustakoon Hän nyt kaikessa, tarkasti niin totisesti hineni (tässä olen)!

Äänestä

Pietari heitti kehotuksesta verkon veneen oikealle puolelle ja sai suuren kalasaaliin.

Ihmiset jaetaan vuohiin ja lampaisiin. Lampaat oikealle puolelle ja vuohet vasemmalle.

Äänestä

Mietin, että onko oikealla puolella lampaat, koska he ovat ottaneet vastaan Jumalan sanan ihmisten kalastajalta, joka on heittänyt verkkonsa

Vasemmalla puolella venettä ei ollut saalista. Olivatko he kuin vuohia, joille ei kelvannut Jumalan sana.

Noin ei raamatussa noita kahta tapahtumaa yhdistetä . Mutta samaa asiaa ajetaan takaa.
Kunhan pätkähti päähän.

Lampaat menivät kotiin Jeesuksen kanssa mutta vuohet ikuiseen kärsimykseen.

On tärkeästä asiasta siis kyse.

Äänestä

Luuk.5:6 Biblia (1776) Ja kuin he sen tekivät, sulkivat he suuren kalain paljouden, ja heidän verkkonsa repesi. Joh.21:11 Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt.

Äänestä
  • Mitä sanoo Joh 21 : 6 ?

    Äänestä

Joh.21:6 Biblia. Hän sanoi heille: laskekaat verkko oikealle puolelle venhettä, niin te löydätte. Niin he laskivat, ja tuli niin paljo kaloja, ettei he voineet vetää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minävainHerranoma kirjoitti:

Shalom!
Tänään, herättyäni näin kuvan. Se oli mustavalkoinen piirroskuva, jossa mies frakkipuvussaan kalasti virvelillä pöydän yli.
Mietin että oliko hän rikas vai hovimestari?


18. Ja eräs hallitusmies kysyi häneltä sanoen: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
19. Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä, paitsi Jumala yksin.
20. Käskyt sinä tiedät: 'Älä tee huorin', 'Älä tapa', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi'."
21. Mutta hän sanoi: "Tätä kaikkea minä olen noudattanut nuoruudestani asti".
22. Kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän hänelle: "Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua".
23. Mutta tämän kuullessaan hän tuli kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas.
24. Kun Jeesus näki hänen olevan murheissaan, sanoi hän: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!
25. Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26. Niin ne, jotka sen kuulivat, sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?"
27. Mutta hän sanoi: "Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista".
28. Silloin Pietari sanoi: "Katso, me olemme luopuneet siitä, mitä meillä oli, ja seuranneet sinua".
29. Niin hän sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka Jumalan valtakunnan tähden on luopunut talosta tai vaimosta tai veljistä tai vanhemmista tai lapsista,
30. ja joka ei saisi monin verroin takaisin tässä ajassa, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää".
Luuk.18

Ajattelin että en tätä kuvaa lähde miettimään, mutta kuitenkin se alkoi tekemään työtään itsenään.
Yritin jopa kuvahausta löytää tuon kaltaista kuvaa, mutta en sitä löytänyt, joten siltä osin luovutin.
Mielessäni kuitenkin kuuluu koko ajan Jeesuksen sanat:
- " Minä teen teistä ihmisten kalastajia."
Nousi juuri tuosta tämän aamuisesta kuvasta tämä ajatus:
- " Jumala on valmistanut eteemme pöydän, jonka äärestä meidän on hyvä kalastaa, yli pöydän, vihollisen puolelle.."

5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen.
Psalmi 23.
Amen.

Rikas ja köyhä : https://www.youtube.com/watch?v=YiK6UUa549s

17. Ja Jeesus sanoi heille: "Seuratkaa minua, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia".
18. Kohta he jättivät verkot ja seurasivat häntä.
19. Ja käytyään siitä vähän eteenpäin hän näki Jaakobin, Sebedeuksen pojan, ja Johanneksen, hänen veljensä, heidätkin venheessä, laittamassa verkkojaan kuntoon.
20. Ja kohta hän kutsui heidät; ja he jättivät isänsä, Sebedeuksen, palkkalaisineen venheeseen ja lähtivät seuraamaan häntä.
21. Ja he saapuivat Kapernaumiin; ja hän meni kohta sapattina synagoogaan ja opetti.
22. Ja he olivat hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin kirjanoppineet.
Mark.1

mietin ...
KUKA VOI TULLA IHMISTEN KALASTAJAKSI?

Kaikki, jotka ovat ottaneet vastaan Jeesuksen ja Jumalan Sanan, ovat ottaneet vastaan Vapahtajan kutsun tulla ihmisten kalastajiksi.
Pietari oli valmis kulkemaan Jeesuksen kanssa. Jeesus toimii samallatavalla sinun ja minun kohdalla tänään. Jeesus tietää tarkalleen, minkälaiseen palvelutehtävään hän sinut on valinnut. Jeesus tulee osoittamaan sinulle tarkoitetun tehtävän. Päätös ei olisi helppo, mutta niin kuin Pietarikin, silloin tiedät sydämessäsi, mikä on oikein.

Pietari luopui mukavasta kalastajan työstä, mutta hän tiesi, että valinta oli oikea. Hän sai Jeesukselta elämänsisältöä paljon enemmän kuin mitä maailma hänelle oli tarjonnut. Ehkäpä sinäkin joudut tekemään hankalia valintoja mukavuutesi ja kutsumuksen välillä, mutta muista, mitä kaikkea Jeesus on sinulle antanut ja ettei ole mitään, mitä hän ei kykene sinulle antamaan. Valittu tie ei ole helppo eikä tasainen, mutta loppuviimeksi se on turvallinen ja antoisa, koska sen on valmistanut itse Taivaan Herra mittatilaustyönä.

Kun huomaat että Jeesus tulee sinun elämääsi, tehden jotain, mikä puhuttelee sinua. Tällöin ensimmäinen kysymys on:
-" .. tekikö hän minuun vaikutuksen?"

Toinen kysymys ei oikeastaan ole enää kysymys, vaan se on kehotus, johon vain sinä tiedät vastauksen:
- "Seuraa minua."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu