Evoluutioteorian vaaroista

zab

Evoluutioteorian vaaroista pitäisi varoittaa. Ihmiset menettävät elämän halunsa koska evoluutiovalheteoria ei anna mitään syytä elämälle.

Siitä johtuu paljolti myös kaikki nykyiset ongelmat ihmisten keskuudessa.

80

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tjaa, nähdäkseni olisi tärkeämpää varoittaa kouluttamattomuuden vaaroista. Se nimittäin voi altistaa riskikäyttäytymiselle (tyhmäksi leimaantuminen) ja vaaratilanteille (lahkolaisporukoiden uhriksi joutuminen).

      Joka tapauksessa se johtaa siihen että yrittäessä näytellä nokkelaa internetissä, ei onnistu edes yhdyssanojen tavaaminen.

      • dfget

        Evoluutiolahkolaisia pitääkin varoa.

      • Kaaos24
        dfget kirjoitti:

        Evoluutiolahkolaisia pitääkin varoa.

        Paitsi ettei mitään "evoluutiolahkolaisia" ole olemassakaan. Tuollainen on projisointia siitä, että tiedät itse olevasi lahkolainen. Mihin lahkoon muuten kuulut? Niistä on kuultu paljon ikäviä asioita. Suojelevat joissain esim. pedofiileja ja muita seksuaalirikollisia. Lahkonsa sisäisissä neuvostoissaan he painavat villasella noita tekoja ja syyllistävät sen sijaan niiden uhreja! Tiedät varmasti, että tuollainen on täysin väärin, surullista ja häpeällistä.

        Varmaan sinua nolottaa, että kuulutkin itse tuollaiseen lahkoon, mutta et osaa luopua sitä. Kohdistat siksi vihasi ja häpeäsi projisoituna muualle, kuten tieteeseen, jonka koet uhkaksi maailmankuvallesi. Lopettaisit, sillä tuollainen ei ole tervettä. Ja mitä kauemmin tuota jatkat, sitä sairaammaksi sinä sillä vain itsesi teet. Muunun tuolla ei ole juuri vaikutusta, mitä nyt jonkinlainen luotaantyötävyyden efekti välittyy, mitä tulee tuollaiseen lahkohörhöilyyn.

      • dgdgfdgg
        Kaaos24 kirjoitti:

        Evoluutioteoria suojelee juuri noita pedofiileja ja muita seksuaalirikollisia koska evoluutio ei välitä. Lopettaisit tuollaisen evoluutiolahkohörhöilyn koska se on epäterveellistä ja vaarallista.

        Jos ihmisille uskotellaan että he ovat apinoita niin he käyttäytyvät kuin apinat, sen huomaa evoluution todistajien käytöksestä tälläkin palstalla.

      • evoteiosaaajatellaei

        Joo, niinhän se on että kouluttamaton tappamisesta kieltäytyvä kristitty on paljon haitallisempi otus kuin korkeasti koulutettu ateistivaokkikenraaali joka työkseen tappaa toisia ihmisiä raakalaisen raivolla! Tyhmä!

      • Luucifer
        dgdgfdgg kirjoitti:

        Evoluutioteoria suojelee juuri noita pedofiileja ja muita seksuaalirikollisia koska evoluutio ei välitä. Lopettaisit tuollaisen evoluutiolahkohörhöilyn koska se on epäterveellistä ja vaarallista.

        Jos ihmisille uskotellaan että he ovat apinoita niin he käyttäytyvät kuin apinat, sen huomaa evoluution todistajien käytöksestä tälläkin palstalla.

        Tämä palsta uusin nistihän on näysin samanlainen sekopää kuin jyrbä, aamuvarhaisesta keskelle yötä sekoilee täällä ja todistelee menemään.
        Lahkolaisuuden vaarat näkyy ja kauas.

      • vnbvn
        Luucifer kirjoitti:

        Tämä palsta uusin nistihän on näysin samanlainen sekopää kuin jyrbä, aamuvarhaisesta keskelle yötä sekoilee täällä ja todistelee menemään.
        Lahkolaisuuden vaarat näkyy ja kauas.

        Siinä yksi evokkinäyte.

      • JyrbänKirvesKivekseen
        evoteiosaaajatellaei kirjoitti:

        Joo, niinhän se on että kouluttamaton tappamisesta kieltäytyvä kristitty on paljon haitallisempi otus kuin korkeasti koulutettu ateistivaokkikenraaali joka työkseen tappaa toisia ihmisiä raakalaisen raivolla! Tyhmä!

        Eivät kenraalit sotia aloita. Kyllä USA:n sodistakin ovat päättäneet uskovaiset poliitikot.

        Mitä JT lahkon ja muutaman muunkin lahkon pedofiilien suojeluun tulee, niin se on oikeudessa useissa maissa todennettua faktaa.

      • Otahanopiksesi

        Kannattaisikin tosiaan kouluttaa porukat uskomaan tieteen sanaan eikä muuhun kuten siihen että homous muka on luonnollista kuten joka evo uskoo ihan sikasokeasti vaikka yksikään anatomian oppikirjja ei luokittele anusta sukupuolielimeksi. PISTE!

      • dgdgfdgg kirjoitti:

        Evoluutioteoria suojelee juuri noita pedofiileja ja muita seksuaalirikollisia koska evoluutio ei välitä. Lopettaisit tuollaisen evoluutiolahkohörhöilyn koska se on epäterveellistä ja vaarallista.

        Jos ihmisille uskotellaan että he ovat apinoita niin he käyttäytyvät kuin apinat, sen huomaa evoluution todistajien käytöksestä tälläkin palstalla.

        ”Evoluutioteoria suojelee juuri noita pedofiileja ja muita seksuaalirikollisia koska evoluutio ei välitä.”

        Painovoimateoriakin suojelee pedofiileja ja muista seksuaalirikollisia, koska painovoima ei välitä. Eikä suhteellisuusteoria.

      • dfdgdgf
        exhellari86 kirjoitti:

        ”Evoluutioteoria suojelee juuri noita pedofiileja ja muita seksuaalirikollisia koska evoluutio ei välitä.”

        Painovoimateoriakin suojelee pedofiileja ja muista seksuaalirikollisia, koska painovoima ei välitä. Eikä suhteellisuusteoria.

        Jos pedofiili tipahtaa katolta niin ei painovoima suojele sitä vaan päinvastoin. Suhteellisen moni heistä loukkaantuu pahoin.

    • Kaaos24

      "Evoluutioteorian vaaroista pitäisi varoittaa."

      Vain totuutta pelkäävän mielestä teorialla voisi olla vaaroja, joista pitäisi varoittaa.

      "Ihmiset menettävät elämän halunsa koska evoluutiovalheteoria ei anna mitään syytä elämälle."

      Ei pidä paikkaansa, koska mitään "evoluutiovalheteoriaa" ei ole olemassakaan, niin sellainen ei voi aiheuttaa väittämääsi asiaa. Sen sijaan evoluutioteoria nimenomaan antaa syyn ihmisen elämälle selittämällä miten ihmiset ovat kehittyneet ja millaisia ihmiset ovat. On taas tyystin toinen asia, että mitä merkitystä elämällä on tai onko elämällä kenties tarkoitus. Mutta eliöyksilön elämän syy on yksinkertaisesti se, että hän on vanhempiensa jälkeläinen, ja eliöillä on lisääntymisvietti tai -taipumus lisääntyä.

      "Siitä johtuu paljolti myös kaikki nykyiset ongelmat ihmisten keskuudessa."

      Tuo väitteesi on ainakin parilla eri tavalla väärä. Ensinnäkin se on ilmeisen väärä jo siksi, että olet johtanut sen edellisestä, täysin perseestäsi nykäisemästäsi väitteestä joka siis itsessään oli väärä, argumentum ex culo.

      Toisekseen esität väitteessäsi tiedettävän kaikki mahdolliset ongelmat. Jotta voit väittää jonkin asian aiheuttavan kaiken jollain osa-alueella, niin sinun pitäisi tuntea tuo osa-alue kokonaan. Olisi valehtelua väittää tietäväsä, mitä ja millaisia KAIKKI ongelmat olisivat tai voisivat olla.

      Jos vielä kolmanneksi lähestytään väitettäsi sitää kulmasta, että et olisi johtanut sitä edellisestä virheellisestä väittestäsi ja tarkasteltaisin sitä vain väitteenä, että evoluutioteoria jotenkin aiheuttaisi kaikki ihmisen ongelmat, niin voidaan pohtia hölmöä väitettäsi vielä lisää. Kun tiedämme, että evoluutio on havaittu tosiasia, jota evoluutioteoria erinomaisesti selittää, niin olisikin juuri päin vastoin, että evoluutioteoriasta on ihmisellekin paljon hyötyä tarkasteltaessa sitä millaisia olemme, mihin taipuvaisia, miten meidän tulisi liikkua ja syödä ja mille sairauksille tai muille ongelmille olisimme alttiita.

      Evoluution kautta ihminen asettuu osaksi koko eliökuntaa, ja sen monia prosesseja. Meidän on ymmärrettävä evoluutiota, jotta pystymme ymmärtämään ekosysteemeja ja oman toimintamme vaikutuksia niihin, mikrobeja ja niiden resistenssiä vaikkapa lääkkeille tai myrkyille, ja sitä miten voimme tuottaa kestävästi, riittävästi ja monipuolisesti oikeanlaista ravintoa.

      Evoluutioteorian syyttäminen ihmisen ongelmista on itseasiassa täysin harhainen ja jos vakavissaan esitetty, niin aivan kusipäinen valhe. Pistää miettimään, että mikä hemmetin henkinen rappiotila voi saada aikaan tuollaista ajattelua, mutta vastaushan löytyy uskonnollisesta fundamentalismista.

      • jkdfguo

        Olet siis totuuden kieltäjä, niinhän ne muutkin evoluution todistajat on.

      • Kaaos24
        jkdfguo kirjoitti:

        Olet siis totuuden kieltäjä, niinhän ne muutkin evoluution todistajat on.

        En ole vaan minä olen totuuden hyväksyjä. Enkä ole mikään evoluution todistaja, koska evoluutiota ei tarvitse todistaa. Se on todeksi havaittu luonnonilmiö, ja tiedät sen itsekin. Intät vastaan vain siksi, että jokin sinua tässä maailmassa ja elämässä ja missälie hiertää. Ihan turhaa työtä kuitenkin teet.

        Mikään ei muutu sillä, että intät vielä kerran ja toisenkin ja kolmannenkin vastaan. Evoluutio ilmiönä on ja pysyy niin kauan kuin on elämää. Evoluutioteoriaa opetetaan edelleen kaikissa maailman huippuyliopistoissa ja ihmiset ymmärtävät evoluution tosiasiana osana maailman ilmiöitä. Kaatumaseurallasi intetään vastaan, mutta se ei auta mitään. Vain muutama reppana omaksuu kreationismin suhteessa siihen väestöön, joka oppii sen sijaan tiedettä.

        Ja mitä muka saavuttaisit trollaamalla tässä asiassa? Haaskaat vain aikaasi. Minulle keskustelu näistä asioista on harrastus, jota teen joka tapauksessa. Jos tuollainen tyhjänpäiväinen kuittailu puolestaan on sinun harrastuksesi, niin mitähä se kertoo järjenkäytön kyvyistäsi? Ei mitään kovin mairittelevaa.

        Sinä tiedät miten nämä asiat ovat ja silti intät vastaan. Miksi? Tämä kysymys on muuten ennen kaikkea sinun itsesi kannalta tärkeä. Minä tiedän, että teet sitä koska sinulla on joku ongelma joka tapauksessa, olitpa hihhuli tai trolli, mutta sinun kannattaisi selvittää mikä ongelmasi on ja mitä sille voi tehdä. Et sinä kuitenkaan noilla avuilla millekään muulle asialle mitään voi tehdä, niin laittaisit nyt edes omat asiasi kuntoon.

      • hwejgrjew

        Evoluutiota ei todellakaan tarvite eikä voi todistaa niin kuin ei Tuhkimosadun todellisuuspohjaa tai allahia. Olette samalla viivalla.

      • Kaaos24
        hwejgrjew kirjoitti:

        Evoluutiota ei todellakaan tarvite eikä voi todistaa niin kuin ei Tuhkimosadun todellisuuspohjaa tai allahia. Olette samalla viivalla.

        Evoluutiota ei tarvitse siksi enää todistaa, että se on jo havaittu, selitetty ja ymmärretty. Se tiedetään tapahtuvaksi asiaksi. Sen todistaminen olisi koko todistamisen käsitteen semanttisessa mielessä tarpeetonta. Tuhkimosatua taas ei tarvitse todistaa sen takia, ettei ole mitään erimielisyyttä siitä, onko se totta vai ei. Kukaan ei väitä sen olevan totta, eikä kenenkään täten odoteta sitä todistavan. Sinä tiedät itsekin, että tämä on näin.

        Sinä tiedät senkin, että sinä tarkoituksellisesti projisoit väittämällä evoluutioteoriaa saduksi koska olet loukkaantunut siitä, että uskomustasi on pidetty satuna. Noh, on yksi asia tulla höynäytetyksi kerran, mutta nyt kun sinä tiedät, että sinua on höynäytetty, niin tuo se vasta noloa onkin!

        Etkä sinä kuitenkaan saa kenellekään täällä kostettua mitkään etkä mitään pahaa mieltä aikaiseksi kenellekään muulla tekemälä itsestäsi ja uskotosi edustajistosta henkisesti epäkypsiä pellejä inttämällä havaittuja tosiasioita vastaan. Kaikki tuo mitä teet, on täysin turhaa, aivan yhtä turhaa kuin kaikki se aika minkä käytit luomissatusi ja muiden siihen liittyvien muinaisten vuohipaimente maailmanselitysten uskomiseen kirjaimellisena totuutena ja kaikeen mitä siitä seuraa. Täysin turhaa!

      • retket

        Olet siis havainnut sekä Tuhkimon että allahin, vooooouuuu....

      • Kaaos24
        retket kirjoitti:

        Olet siis havainnut sekä Tuhkimon että allahin, vooooouuuu....

        Sinun omaa hallusinaatiotasi tuommoinen on.

      • ergeg
        Kaaos24 kirjoitti:

        Sinun omaa hallusinaatiotasi tuommoinen on.

        Älä nyt häpeile uutta uskontoasi.

      • Kaaos24
        ergeg kirjoitti:

        Älä nyt häpeile uutta uskontoasi.

        En minä häpeile noita sinun hallusinaatioitasi. Sinunkaan ei tarvitse niitä hävetä, vaan riittää kun haet apua. Kirjallisuuden mukaan antipsykoottinen lääkitys toimii hyvin ja vähentää harhoja tehokkaasti. Jospa sellaisilla saataisiin sinultakin pois ne luulot puhuvista käärmeistä ja siitä, että olet jokin Jumalan kuva.

      • Expahisevo

        Tokihan se on selvä että ateisteilla ei ole oikenalaista ymmärrystä ihmiselle tarkoitetusta elämästä ja sen todellisesta laadukkuudesta ja siksi heitä ei ikuinen elämä kiinnosta vähääkään,, vaikka todellisuudessa tuo kiinnostamattomuus johtuu evomoraalisesta homosuosivasta eläntavasta joka ei henkisesti tyydytä ketään. Surullista tässä on se että kun heidät on pennusta asti aivopesty evoiksi homopupukirjoineen niin he eivät edes osaa kyseenalaistaa evomoraaliaan.

        Toisin on kristityillä, sillä elämä on henkisesti huomattavan iloista, tyydyttävää ja täynnä itsekunnioitusta kun ei ole harrastettu kiroilua eikä narkkailua eikä jatkuvaa "uuden rakkkaan" etsintää eikä esiaviollsia sukupuolisuhteita eikä heillä ole itseinho-homokojemuksia eikä avioeroja vaan pitkä onnnellinen perhe-elämä, niin siinä on erittäin suuri ero evomoraaliin verattuna.
        Siksi krisse näkee hyvin selvästi että ihminen on tarkoitettu nauttimaan elämästä täysin rinnnoin eikä tämä suuri onnellisuus voi olla mitään sokean sattuman tuotetta vaan kun tiedetään että Raamattu sen on ihmisille näyttänyt toimimalla ihmiselämän ohjekirjana ja tuhat kertaa viisaamapana kuin elämän jättäminen alati vaihtelevien sattumien varaan vailla vähääkään omaa ajattelua ja itsehillintää.

        Siis onko siis mikään ihme että Raamatun suosittelema elämäntapa on sitä noudattaville mitä selkein todiste Luojan olemassaolosta ja sitä myötä siitä tarkoituksesta että ikuiseksihan tämä elämä on tietenkin tarkoitettu, ihan selvä juttu.
        Mutta tietenkään tätä ei voi tajuta muuta kuin sellainen joka on sen kokenut ja näinollen tieteellisesti havainnoinut faktaksi. Ei tässä uskoa tarvita, tieto asiasta riittää että ymmärtää sen että elämä voi olla ikuista.

        Tämän vasatkohtana on evomoraalinen elämätapa josta fakta-tilastot kertovat se että kuinka evot kärsivät parisuhdelyvyttömyydestään ja äpärälapsistaan ja sukupuolitaudeista ja itseinhosta ja mustasukkaisuudesta ja jatkuvasta riitelystä koska se aito rakkaus puuttuu parisuhteista joten kukapa sitä tuollaista meno ikuisesti haluaissikaan jatkaa.

        Mutta tilannne ei ole toivoton, sillä nuorena evokkina aloin ajatella omin aivoin koska minulla on siihen oikeus, ja jätin taakse sen ajan että annoin evo-vertaispaineen pakottaa itseni hyväksymään järjettömiä ylityperiä evouskomuksia sikasokesti taikka luonnottomuuksia kuten homouden yms.
        Joten ole viisas ja testaa kristillisen elämäntavan paremmuus. Lopeta kiroilu taia vaimolle ja lapsille ja kavereille kenkkuilu kaikissa muodoissaan ja ala tehdä heille hyvää niin tulet huomaan tieteellisen täsmällisesti sen että kohta sinun muuttumisesti huomataan ja tunnet hyvää oloa sen vuoksi etttä nyt sinua kiitellään eikä kukaaan halua olla sinulle ilkeä ja sekin tuntuu kivalta ja kas, näin olet astunut ensimmäisen askeleen sinulle ennen tuntemattomalle kristilliselle elämäntavalle. Tähän et tarvitse mitään uskonnollista herätystä sillä tämä toimii kaikilla ihmisillä.
        Psykoalan ammattilaisena olen opettanut näitä periaatteita tuhansille ihmisille puhumatta sanaakaan uskonnosta ja aina se on toiminut ja ihmiset ovat pelastaneet avioliitttojaan ja perheitään ja lapsiaan ja homoudesta on päästy iloisina eroon.
        Suosittelen että aloitat vaikka helpoimmasta, eli ole ystävällinen läheisillesi, ja nyt kun otin tähän teemaan kuitenkin Ramatunkin mukaan niin siellä käsketään jopa kostaa paha hyvällä sillä se vaikuttaa myönteisesti pahoihin. Siinäpä sitä haastetta.

      • Evotonpeestä

        Totuus eksuaalirikollisten suosimisesta tulee tässä: Moosess langetti raiskkajille kuolemantuomion eivätkä kristityt vastustaisi jos jossain tällainen laki jossain olisi, mutta evokkiateistienemmistöisten maiden oikeulaitokset langettavat raiskaajille tämän tästä hiukan ehdollista eli ei yhtään mitään ja ehkä nimellinen sakko päälle, tuollainen ´prostituuton päiväpalkka jolla uhri rinastetaan prostituoiduksi.

        EIKÖ TÄMÄ OLE MUKANÄHTY?

      • sdggdgdg
        Kaaos24 kirjoitti:

        En minä häpeile noita sinun hallusinaatioitasi. Sinunkaan ei tarvitse niitä hävetä, vaan riittää kun haet apua. Kirjallisuuden mukaan antipsykoottinen lääkitys toimii hyvin ja vähentää harhoja tehokkaasti. Jospa sellaisilla saataisiin sinultakin pois ne luulot puhuvista käärmeistä ja siitä, että olet jokin Jumalan kuva.

        Puhuvat isot apinat, älä unohda niitä. Kuka uskoo olevansa apina?

      • khkhjkhkhjkjh
        Evotonpeestä kirjoitti:

        Totuus eksuaalirikollisten suosimisesta tulee tässä: Moosess langetti raiskkajille kuolemantuomion eivätkä kristityt vastustaisi jos jossain tällainen laki jossain olisi, mutta evokkiateistienemmistöisten maiden oikeulaitokset langettavat raiskaajille tämän tästä hiukan ehdollista eli ei yhtään mitään ja ehkä nimellinen sakko päälle, tuollainen ´prostituuton päiväpalkka jolla uhri rinastetaan prostituoiduksi.

        EIKÖ TÄMÄ OLE MUKANÄHTY?

        Totuus lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista on se, että niitä tapahtuu kohtuuttoman paljon sellaisissa uskonnollisissa yhteisöissä, joissa luonnollisesta seksuaalisuudesta on tehty tabu. Erään yhteisöt, kuten JT yhteisö, katolinen kirkko, vanhalestadiolaisuus, ja viimeisenä ilmitulleena USA:n adventistit, ovat salailleet keskuudessaan harjoitettua pedofiliaa ja näin mahdollistaneet rikollisten jatkavan toimintaansa.

        Ja tällaiset ihmiset katsovat olevansa oikeutettuja opettamaan meille moraalia.

      • Eläkeläisjeppe
        khkhjkhkhjkjh kirjoitti:

        Katsohan vaikka Wikistä hakusanoilla pefdofilia Suomessa, niin huomaat että lähes kaikki muut uskonnot mainitaan, mutta yhdestä sinun listaamstastasi ei puhuta tuossa yhteydessä halaistua sanaa. Mikähän se olikaan?

        Niin, ja miten muka kirkot ovat salailleet? Ei ole kirkon tehtävä puuttua seen sisällä tapahtuneisiin seksuaalirikoksiin muutoin kuin erottamalla rikollinen keskuudestaan. Se on rikoksen uhrin vanhempien asia viedä tapahtunut oikeuteen, eikä ole olemassakaan sellaista ihmistä joka ei varmasti niin tekisi jos oma lapsi raiskattaisiin.

        Ja pedofiliaa esiintyy tietenkin eniten valtakirkon piirissä koska yli puole suomalaisista kuuluu kirkkoon, mutta ikinä ei ole kirkko maininnut halaistua sanaakaan joukossaan tapahtuneista pedofiliatapauksista. Miksi ei? Kas kun se ei ole heidän asiansa eikä velvollisuutensa vaan uhrin omaisten velvollisuus on viedä tapahtunut oikeuteen ja näinhän tapahtuu harva se viikko median mukaan.

        No, nyt tiedät miten todellisuus menee tässäkin asiassa, mutta miten suhtaudut siihen että olet imenyt vääristeltyä totuutta jonka ateistikaverisi ovat ihan silkkaa jumalttomuuttaan rakentaneet? Eikö totta, jatkat vain entistä innokkaammin vlehtelelmista kkuten evouskovaiset tekevät evoluutonsakin kanssa. Ei siis mitään uuttaa auringon alla!

        Televisiosta tuli vuosia sitten ohjelma jossa perusteellisesti selitettiin että mikä on käytäntö siinä prosessissa jossa kirkkojen sisällä havaitaan että sinne on ujuttautuntu joku ateisti päästäkseen lähelle lapsia ja on sitten tehnyt tekonsa. Poliisi ja kirkollisest yhteisöt ovat yhdessä sopineet että yhteisöt kannustavat uhrin omaisia ilmoittamaan tapahtuneesta ja valvomaan että näin taphtuu, ja tämä on toiminut loistavasti meillä jo kymmeniä vuosia. Vai oletko kuullut että ei muka toimisi?

      • sdssf
        khkhjkhkhjkjh kirjoitti:

        Totuus lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista on se, että niitä tapahtuu kohtuuttoman paljon sellaisissa uskonnollisissa yhteisöissä, joissa luonnollisesta seksuaalisuudesta on tehty tabu. Erään yhteisöt, kuten JT yhteisö, katolinen kirkko, vanhalestadiolaisuus, ja viimeisenä ilmitulleena USA:n adventistit, ovat salailleet keskuudessaan harjoitettua pedofiliaa ja näin mahdollistaneet rikollisten jatkavan toimintaansa.

        Ja tällaiset ihmiset katsovat olevansa oikeutettuja opettamaan meille moraalia.

        "...sellaisissa uskonnollisissa yhteisöissä..."
        Eli evoluutiouskonnollisessa. Mutta sehän ei ole mikään uutinen. Sodoma ja Gomorra on taas palannut ja jumalaton meno sen kuin vain kiihtyy. Niin sinä käy kun ihmisille uskotellaan että te olette apinoita.

      • Ajattelueiolekiellettyä

        Evoluutioteorian omaksuminen on taustalla raiskaajilla sillä sehän opettaa että omaa siementä on kylvettävä mahdolisimman laajalle hinnalla millä hyvänsä, siis vaikkapa raiskaamalla kkuten evot usein tekevät.

    • Älä sitten unohda gravitaatioteoriaa, jonka suhtee tilanne on sama!

      • Kaaos24

        Kreationistit ovat jo mielestään kumonneet gravitaation tuolla toisessa ketjussa. Tosiaan mitä oikeasti kumoutui, niin joukko kreationistihöppänöitä kaatumaseuralla kun saarnaaja lähetti Jeesus-aaltoja.

      • fghfhfhh

        Evoluution todistajat kieltävät gravitaation koska kieltävät Jumalan luomistyön jonka piiriin gravitaatio kuuluu.

      • AivopierunTurahdus
        fghfhfhh kirjoitti:

        Evoluution todistajat kieltävät gravitaation koska kieltävät Jumalan luomistyön jonka piiriin gravitaatio kuuluu.

        Totaalinen aivopieru taas kerran. Jatka valitsemallasi linjalla. Kreationismia ei tarvitse kenenkään vastustaa, jos sen puolustajat ovat sinun kaltaisiasi ääliöitä.

      • sfsfs
        AivopierunTurahdus kirjoitti:

        Totaalinen aivopieru taas kerran. Jatka valitsemallasi linjalla. Kreationismia ei tarvitse kenenkään vastustaa, jos sen puolustajat ovat sinun kaltaisiasi ääliöitä.

        Lakkaa aivopiereskelemästä jos se häiritsee. Muista ainakin tuulettaa kämppä. Tai voithan sinä tietysti puussakin asua.

    • >>Ihmiset menettävät elämän halunsa koska evoluutiovalheteoria ei anna mitään syytä elämälle.<<

      Kyllä ihmiset pyrkii yleensä vaan sitkeästi hengissä pysyttelemään vaikkei siihen mitään erityistä syytä olisikaan, ja vaikka olisi suorastaan hyvää ja toivottavaa poistua tästä elämästä olemasta muiden kiusana ja harmina ja vahinkona.

      • fdugyd

        Mutta kun kaikki ei yritä vaan luovuttavat. Paljon turhia kuolemia evoluutiovalheen takia.

      • Kaaos24
        fdugyd kirjoitti:

        Mutta kun kaikki ei yritä vaan luovuttavat. Paljon turhia kuolemia evoluutiovalheen takia.

        Puhut edelleen silkkaa paskaa. Ettäs kehtaatkin. Evoluutiossa ei ole mitään valhetta ja jos joku nyt päättäisi riistää henkensä muka sen takia, että eliömaailman monimuotoisuus tiedetään kehittyneen perimämuuntelun ja luonnonvalinnan avulla, niin se on sitten hänen ja hänen omaistensa tragedia.

        Pidän tosiaan epätodennäköisenä, että juuri tuon takia kukaan itseään kiikkuun laittaisi. Kun ihminen saa tietää kuuluvansa pitkään selviytyjien linjaan, niin miksi se saisi hänet niin tolaltaan? Vähän sama kuin joku päättäisi hypätä katolta saatuaan tietää, että painovoima on totta. Oi miten ironista.

        Kuten yllä jo totesin, niin vain teorioista varoittelevat vain totuuden pelkääjät. Vaikka tosiaan kaikki kreationistit eivät ole suoranaisesti itse syypäitä tietämättömyyteensä, niin he, jotka ovat saaneet nähdä, että tietoa kyllä olisi, mutta kieltäytyvät tarkastelemasta sitä saati sitä jo tarkasteltuaankin kieltäytyvät sitä hyväksymästä, ovat valinneet pelkuruuden tien.

        Vain pelkuri pysyttelee virheellisiksi jo osoittautuneissa käsityksissään pettäen itseään ja antaen samalla valheellisen kuvan itsestään muille, eli muitakin pettäen. Sellaiset kreationistit ovat vastenmielisiä valehtelijoia.

      • hhrhwgr

        Lähdetään kuitenkin liikkeelle siitä että älkää evonössykät hermostuko, PÄÄLLYKÄINEN... PÄÄLLYKÄINEN... ota siitä banaani.

      • Kaaos24
        hhrhwgr kirjoitti:

        Lähdetään kuitenkin liikkeelle siitä että älkää evonössykät hermostuko, PÄÄLLYKÄINEN... PÄÄLLYKÄINEN... ota siitä banaani.

        Kyllä teikäläisellä täytyy olla todella tylsää ja tyhjää elämässä, kun tuollaiseen pelleilyyn valitset käyttää aikasi sen sijaan, että jättäisitte häiriköimättä ja pilailematta siellä, missä ihmiset haluavat keskustella asioista. Jos sinulla ei ole mitään kiinnostusta tähän asiaan vakavissaan, niin miksi helkkarissa roikut täällä? Kai sinä tajuat, että tyhjänpäiväisellä v*ttuilullasi sinä vain kerrot itsestsi sen, ettei sinulla ole kaikki asiat kunnossa. Se on tullut jo meille selväksi, joten nyt voisitkin hankkia elämän tai edes apua itsellesi.

      • Kaaos24 kirjoitti:

        Ajattelen niin että moni tässä ketjussa mainitsemistasi syistä (olla kaheli kreationisti) voivat olla samaan aikaan totta.

        Mietitään vaikka tätä tragikoomista onelinerien heittäjää. Selkeästi hän ei ole penaalin terävin kynä. Melko varmasti kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Ihan varmasti projisoi siitä enemmän tai vähemmän tietoisena. Luulen myös että hän on katkeroitunut -- ehkä tätä palstaa lukiessaan -- oman uskonsa naurettavuudesta. Tietoisena tavoitteenaan hänellä tuntuu olevan rationaalisen keskustelun tukahduttaminen, muttei harhoissaan ymmärrä ettei voi siinä onnistua.

        Kun paletti lyödään yhteen, tulos on nähdyn kaltainen. Nurkkaan ajettu epätoivoinen tapaus, jonka pitäisi pyrkiä välttelemään lukemasta tällaisia palstoja ihan itsensä takia.

      • jhtrvfg
        Kaaos24 kirjoitti:

        Kyllä teikäläisellä täytyy olla todella tylsää ja tyhjää elämässä, kun tuollaiseen pelleilyyn valitset käyttää aikasi sen sijaan, että jättäisitte häiriköimättä ja pilailematta siellä, missä ihmiset haluavat keskustella asioista. Jos sinulla ei ole mitään kiinnostusta tähän asiaan vakavissaan, niin miksi helkkarissa roikut täällä? Kai sinä tajuat, että tyhjänpäiväisellä v*ttuilullasi sinä vain kerrot itsestsi sen, ettei sinulla ole kaikki asiat kunnossa. Se on tullut jo meille selväksi, joten nyt voisitkin hankkia elämän tai edes apua itsellesi.

        Siis apua.... mutta mutta... kun evoluution mukaan millään ei ole mitään merkitystä.

        Jumala joka loi elämän antoi elämälle merkityksen joka on arvokas, ihan jotain muuta kuin apinan arvo.

      • Kaaos24
        jhtrvfg kirjoitti:

        Siis apua.... mutta mutta... kun evoluution mukaan millään ei ole mitään merkitystä.

        Jumala joka loi elämän antoi elämälle merkityksen joka on arvokas, ihan jotain muuta kuin apinan arvo.

        "Siis apua.... mutta mutta... kun evoluution mukaan millään ei ole mitään merkitystä."

        "Evoluution mukaan..." voi Jeesus mitä sontaa päästelet taas. Se, etteivät luonnonilmiöt kuten evoluutio tai gravitaatio määrittele mitään arvoja ja merkityksiä, ei tarkoita sitä, ettei jokin taho, vaikkapa ihminen, voisi jostain muusta syystä määrittää sellaisia asioita näiden luonnonilmiöiden samalla tapahtuessa.

        Siis sillä, että eliömaailman monimuotoisuus on kehittynyt evoluutiolla maailmassa, jossa vaikuttaa painovoima, ei ole mitään vaikutusta puolesta tai vastaan siihen, että sinä tai minä tai naapurin Kake voimme kukin kokea tai määritellä itse tai olla kokematta tai jättää määrittelemättä, mitä merkitystä milläkin asialla on.

        Tietenkään mitään perimmäistä tai absoluuttista merkitystä tällä kaikella ei voida osoittaa olevan, mutta mitä sitten? Luulisi sinulle itsellesi riittävän, että minkä merkityksen sinä koet tai annat. Suotta kuvittelet olevasi pätevä puuttumaan siihen, miten asian kenekään muun kohdalla tulee olla. Mutta sinähän puutut, kun tyrkytät Jumalaasi absoluuttisen merkityksen antajana:

        "Jumala joka loi elämän antoi elämälle merkityksen joka on arvokas, ihan jotain muuta kuin apinan arvo."

        Ja tämä on siis SINUN käsityksesi merkityksistä. Sillä ei ole mitään tekemistä havaittujen luonnonilmiöiden totuusarvon kannalta, että mitä merkityksiä niistä voidaan johtaa tai jättää johtamatta. Ja apinan arvoa vähättelevä asenteesi on lähinnä ylimielinen, antroposentrinen ja itse asiassa melko vastenmielinen. Sinä todellakin kuvittelet olevasi jotain enemmän, vaikka et pysty sitä osoittamaan. Etkä pysty millään tavalla kumoamaan evidenssiä siitä, että biologisessa taksonomiassa ihminen lukeutuu apinoihin. Tätä fakta vastaan on turhaa filosofoida millään merkityksillä, koska ne eivät näitä faktoa muuta.

      • jhtrvfg kirjoitti:

        Siis apua.... mutta mutta... kun evoluution mukaan millään ei ole mitään merkitystä.

        Jumala joka loi elämän antoi elämälle merkityksen joka on arvokas, ihan jotain muuta kuin apinan arvo.

        >> Siis apua.... mutta mutta... kun evoluution mukaan millään ei ole mitään merkitystä. <<

        Luonnontieteet eivät ole arvottavia, eli eivät käsittele arvokysymyksiä. Arvokysymyksiä saatetaan käsitellä ehkä filosofiassa.

        >>Jumala joka loi elämän antoi elämälle merkityksen joka on arvokas, ihan jotain muuta kuin apinan arvo. <<

        Mistä tiedät. Jumalasi silmissä elämäsi arvo voi olla suuresti vähäisempi kuin Turritopsis nutricula -meduusan (ainoa tiedossa oleva biologisesti kuolematon eläinlaji). Ehkäpä suuremmin jumalasi Turritopsista rakastaa.

      • fdugyd kirjoitti:

        Mutta kun kaikki ei yritä vaan luovuttavat. Paljon turhia kuolemia evoluutiovalheen takia.

        Kyllä apteekkiin pitäisi saada itsemurhapillerit käsikauppalääkkeeksi. Vanhustenhuoltokriisi hoituisi tuossa tuokiossa.

      • ghjjghj
        kekek-kekek kirjoitti:

        >> Siis apua.... mutta mutta... kun evoluution mukaan millään ei ole mitään merkitystä. <<

        Luonnontieteet eivät ole arvottavia, eli eivät käsittele arvokysymyksiä. Arvokysymyksiä saatetaan käsitellä ehkä filosofiassa.

        >>Jumala joka loi elämän antoi elämälle merkityksen joka on arvokas, ihan jotain muuta kuin apinan arvo. <<

        Mistä tiedät. Jumalasi silmissä elämäsi arvo voi olla suuresti vähäisempi kuin Turritopsis nutricula -meduusan (ainoa tiedossa oleva biologisesti kuolematon eläinlaji). Ehkäpä suuremmin jumalasi Turritopsista rakastaa.

        Luonnontiede on arpomista, teoria vaihtuu useammin kuin vanhapojan kalsarit.

      • VainEsimerkitPuuttuvat
        ghjjghj kirjoitti:

        Luonnontiede on arpomista, teoria vaihtuu useammin kuin vanhapojan kalsarit.

        Kerrohan, mikä yleisesti hyväksytty luonnontieteellinen teoria on osoittautunut vääräksi viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana.

      • sdsdad
        VainEsimerkitPuuttuvat kirjoitti:

        Kerrohan, mikä yleisesti hyväksytty luonnontieteellinen teoria on osoittautunut vääräksi viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana.

        Evoluutioteoria ei edes ole mikään tieteellinen teoria vaan uskonnollinen. Jotkut hylkäsi totuuden ja ottivat valheen ja syntyi evoluutioteoria.

      • Näinonpoijjaat

        Minä, tavallinen duunari ostin öljyvärit ja maalausoppaan ja kas, meni vain kuukausi ja osasin maalata tauluja jotka menivät kaupaksi kuin häkä.

        Koin valasistuksen. Ihminen on niin täynnä mahdollisuuksia että niitä kaikkia ei ehdi varmasti tämän lyhyen nykyelämän aikana testata, joten ikuista elämää tässä odotellaan kuten Raamattu Aatamille lupasi kunhan ei olisi typeröinyt kuten evot.

    • sdfdgfhfg

      Haastan jokaisen evokkiuskontonsa sokaiseman kuuntelemaan edes muutamia Kent Hovindin videoita sarjasta 'Creation that destroys evolution'. Hän pyytää jokaisella videolla evokkiuskoisia antamaan edes yhden selityksen, miten edes yksi noista hänen esittelemistään Jumalan luomuksista olisi voinut kehittyä itsestään tyhjästä. Vielä ei ole tullut yhtään selitystä. Olkaapa nyt ensimmäisiä ja kertokaa 'tieteelliset faktanne' Hovindille. Rohkeasti vaan. Teille tullaan nauramaan, mutta älkää antako sen häiritä. Tai antakaa, ja tajutkaa, että se nauru tulee hyvästä syystä.

      • Kaaos24

        Kent Hovindin lapsellinen, ylimielinen ja typerä kreationistinen paskapuhe on ollut käsittelyssä tällä palstalla jo monta kertaa. Tuubissa on katseltavissa mainio väittelysarja, missä Aron Ra pyörittelee Hovindia tervassa ja höyhenissä.

        Tiesin Hovindin olevan melkoinen kelmi jo ennen tätä, mutta katsottuani tuon sarjan sain tietää, että hän on suorastaan k*sipää koko jätkä. Hän vain jankuttaa loputtomiin tahallisia väärinkäsityksiään ja sivuuttaa kaiken oleellisen. En ole kierompaa tapausta edes kreationismin ihmemaailmassa kohdannutkaan, vaikka hyvin samalla tavalla tämän palstankin kreationistit käyttäytyvät... on ainakin oppi mennyt perille.

        Hovindin omaisetkin ovat kertoneet, että se mies on täysi narsisti, joka ei pysty myöntämään olevansa väärässä. Ja sen kyllä huomaa niistä videoista mitä katsoin. Voin hyvin kyllä kuvitella, että Jeesus-lasit päässä ja pyhänhengen höyryissä kun Hovindin versiota asioista katselee, niin sitä vain tulee luotua positiivista takaisinkytkentää uskonpönkitykseen.

        Suosittelisinkin kreationisteja rohkeasti haastamaan käsityksensä ja katsomaan tätä asiaa toisesta näkökulmasta. Katsokaapa se Aron Ran sarja, jossa hän keskustelee Hovindin kanssa niin näette miten Hovind kusettaa omaa yleisöään jättämällä oleellisia asioita pois ja jankkaamalla tahallaan väitteitään. Hänellä on toki oma versionsa tästä väittelystä, mutta oleellista on nyt joka tapauksessa katsoa se Aronin versio tästä asiasta, koska muutoin te ette näe miten Hovind seurakuntaansa kusettaa.

        PS. Olen aika varma, että kreationistit eivät uskalla katsoa tätä asiaa fanittamaansa hahmoa kohtaan kriittisestä näkökulmasta. Näin se aina nimittäin menee. Olen monta kertaa huomauttanut kreationisteja siitä, että me "evolutionistit" olemme teitä AINA askeleen tai pari edellä, koska me olemme katsoneet tässä koko kreationismi vs. evoluutio -jupakassa molemmat puolet. Te katsotte aina vain sen uskoanne vahvistavan puolen, ettekä uskalla haastaa käsityksiänne. Mutta teillä on oikeus katsoa asioita yksipuolisesti aivan kuten meillä on oikeus ja keinot argumentoida teidät suohon sen takia.

      • Joka pitää elämäänsä arvossa, ei tuhlaa siitä sekuntiakaan Hovindin sonnalle.

      • asasdad
        kekek-kekek kirjoitti:

        Joka pitää elämäänsä arvossa, ei tuhlaa siitä sekuntiakaan Hovindin sonnalle.

        Ison apinan arvossako?

      • LapsuusLirputtaa
        asasdad kirjoitti:

        Ison apinan arvossako?

        Kyllä.
        Kuvitteletko lapsellisuuttasi, että kukan täysipäinen aikuinen ihminen loukaantuisi siitä, että kerrot ihmisen taksonomisen luokituksen? Me kuulumme Hominidae heimoon, eikä se mitenkään vähennä ihmisyyttämme.

      • Luucifer

        Kertoo paljon ihmisestä, joka uskoo Hovindin kaltaisen huijarin paskapuheet ja mainostaa vielä kyseistä narsistia muillekin.

        Kuten palstalla jo joku mainitsikin, miehen oma perhekin on arvostellut tämän toimintaa.

      • dgdgdgd

        Kaikki evoluutioon uskovat ovat huijareita.

      • sdsdfsf

        Evoluution todistajat vain jankuttaa loputtomiin tahallisia väärinkäsityksiään ja sivuuttaa kaiken oleellisen.

      • Exevokki
        kekek-kekek kirjoitti:

        Joka pitää elämäänsä arvossa, ei tuhlaa siitä sekuntiakaan Hovindin sonnalle.

        Olen samaa mieltä kanssasi. Keskiajan uskomukset eivät päde tämän päivän tieteen kanssa joka on kaatanut Darwinin evoluutioteoriankin.

    • Kääk

      On syytä elää.

      • gdggdg

        Ankkoja ei lasketa.

    • pois.uskonnon.vaaroista

      Voidaan myös ajatella, että olemme jotain sähkömagneettisia hiukkasia, jotka värähtelelevät eri taajuuksilla. Kannattaa etsiä omaa ydintä, rauhaa, myötätuntoa itseä kohtaan, josta kumpuaa myötätunto myös muita kohtaan. Ei siihen tarvita mitään ulkopuolista hurmoshenkistä pastoria saarnaamaan. Rauha löytyy omasta ytimestä ja siitä, että on osa maailmankaikkeutta.

      Tarvitaan uusi lähestymistapa, jossa tiede ja ihmisen henkiset ominaisuudet johdattavat ihmiskunnan pois haitallisista sotaisista uskonnoista, joiden kautta ihminen ei löydä rauhaa, kuten tälläkin palstalla voidaan havaita.

      • ghjgghjg

        Se teidän tieteenne kehittelee uusia yhä tehokkaampia joukkotuhoaseita eikä niitä tehdä rauhan takia,

      • HyvänJaPahanTiedonPuu
        ghjgghjg kirjoitti:

        Se teidän tieteenne kehittelee uusia yhä tehokkaampia joukkotuhoaseita eikä niitä tehdä rauhan takia,

        Edellisellä ei ollut tieteen kanssa mitään tekemistä. Kyse on lähinnä New Ages huuhaasta.

        Meidän tieteemme on myös kasvattanut ihmisen odotettavissa olevaa elinikää esitieteellisen ajan n. 40 vuodesta osin jo 80 vuoteen.

      • etetet
        HyvänJaPahanTiedonPuu kirjoitti:

        Edellisellä ei ollut tieteen kanssa mitään tekemistä. Kyse on lähinnä New Ages huuhaasta.

        Meidän tieteemme on myös kasvattanut ihmisen odotettavissa olevaa elinikää esitieteellisen ajan n. 40 vuodesta osin jo 80 vuoteen.

        5000 vuotta sitten ihmiset eli n. 1000 vuotiaaksi. On se teidän 'tieteenne' pahasti jäljessä.

        Esitieteellinen on valhetta. Tyhjä kupla evokkien päässä.

      • etetet kirjoitti:

        5000 vuotta sitten ihmiset eli n. 1000 vuotiaaksi. On se teidän 'tieteenne' pahasti jäljessä.

        Esitieteellinen on valhetta. Tyhjä kupla evokkien päässä.

        >>5000 vuotta sitten ihmiset eli n. 1000 vuotiaaksi. On se teidän 'tieteenne' pahasti jäljessä.<<

        Nyt sitten vaan osoittamaan väitettäsi todeksi. 5000 v. vanhoja luurankoja ja muumioitakin Egyptistä on löydetty.

      • dssdfsf

        Lue Raamattu, siellä on silminnäkijätodisteet.

      • todistus.ei.ole.todiste
        dssdfsf kirjoitti:

        Lue Raamattu, siellä on silminnäkijätodisteet.

        Pitää kuitenkin muistaa, että myytit silminnäkijöistä eivät ole silminnäkijätodisteita.

      • sdfsfsf
        todistus.ei.ole.todiste kirjoitti:

        Pitää kuitenkin muistaa, että myytit silminnäkijöistä eivät ole silminnäkijätodisteita.

        Ota ne evokkimyytit pois silmiesi päältä ja lue sitten.

      • Mietisitä
        ghjgghjg kirjoitti:

        Se teidän tieteenne kehittelee uusia yhä tehokkaampia joukkotuhoaseita eikä niitä tehdä rauhan takia,

        Niinpä, kristityt rakastavat Jeesuksen käskyn mukaan jopa vihollisiaankin joten he eivät ikinä ammu laukauustakaan sotilaana.

        Googlaa varhaiskristillisyys ja ihmettele.

      • JumalasiOnSotaisa
        Mietisitä kirjoitti:

        Niinpä, kristityt rakastavat Jeesuksen käskyn mukaan jopa vihollisiaankin joten he eivät ikinä ammu laukauustakaan sotilaana.

        Googlaa varhaiskristillisyys ja ihmettele.

        Eivätkö?
        Sadanpäämiehellä oli Jeesuksen mukaan esikuvallinen usko, mutta Jeesus ei käskenyt häntä vaihtaa ammattia.
        Luukkaan evankeliuki: "Silloin Jeesus sanoi: »Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa, samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan. "
        Miekka ei taida olla maataloustyökalu?
        Roomalaiskirje: "Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen."
        Ei kai sillä miekanlappeella pepulle paukuteltu.?

        Poimit kirsikat, vaan et uskalla lukea Raamattua kokonaisuutena. VT:ssa Jumala käskee tappamaan kokonaisten kaupunkien väestöjä miekan terällä miehet, naiset ja palset mukaan lukien.

      • sdfsdfdfdg
        JumalasiOnSotaisa kirjoitti:

        Kirurgi tappaa kokonaisia syöpäpesäkkeitä jotta ihmiset tulivat terveeksi.

    • hoppfg

      Evokin painajainen:

      En ollut mitään, olin jotenkin vain olemassa, päässä tikittää... kuitenkin se päässä vähän tikittää... tai tikittää aika kovaa.
      Niin, ensin en ollut mitään... niin se on jo heti että ai... olin ensin... enkä sittenkään ollut mitään. Ja päässä tikittää...
      Ja sitten, sen jälkeen, kun olin muka jotain, en ollutkaan mitään... ja minä olin... mutta en ollut... ja päässäni tikitti....
      LOPPUS JO TUO HELV. TIKITYS!!!!
      Ja sitten, sen jälkeen, kun tikitys oli vähän kuitenkin helpottanut, niin jotain tapahtui. Otin lääkkeeni.

      Ja sitten taas tapahtui, näin jotain... näin kalan... se melkein hengitti... se kala... sitä ei ollut ja se oli. Ja sitten taas tapahtui... se kala.... ja se tikitys palasi... se muuttui ihmiseksi. Ei se tikitys vaan se kala jota ei ollut... ja se kuitenkin oli.... ja sitten taas tapahtui...

      Hoitaja herätti minut.... oli ruokailun aika.

      Ei kannata uskoa evoluutioon. Jumala loi maailman ja elämän. Pysykää siis terveinä.

      • hkjkhjkhkjjhk

        Tällaisia synkkiä yksinpuheluita kuulee Niuanniemen ja Pitkäniemen käytävillä. Mielenterveysongelmat aiheuttavat usein myös painajaisia, jotka kuvastavat ihmisen harhaista maailmaa.

      • sdffdsdf
        hkjkhjkhkjjhk kirjoitti:

        Tällaisia synkkiä yksinpuheluita kuulee Niuanniemen ja Pitkäniemen käytävillä. Mielenterveysongelmat aiheuttavat usein myös painajaisia, jotka kuvastavat ihmisen harhaista maailmaa.

        Siellä ne evokit hakkaa raivoissaan näppäimistöä kun eivät löydä evoluution todistetta.

      • Exevokki

        Vitsin hyvä Karin plagiointi. Kiva havaita todellinen ajattelija täällä.,

        Tule toistekin.

      • IdioottiKressut
        Exevokki kirjoitti:

        Vitsin hyvä Karin plagiointi. Kiva havaita todellinen ajattelija täällä.,

        Tule toistekin.

        Oletteko niin idiootteja, että ihan vartavasten syyllistytte kunnianloukkaukseen? Voi vittu, mitä urpoja. Pitäisi tunkea turkin hihaan ja nussia uudelleen koko porukka, Jyri kaappihomo jehovantodistaja pedofiili ensimmäisenä.

        Saattaa Enqvist seurata palstaa eilisten herjausten jälkeen. Jossain vaiheessa rauhallisenkin miehen muki tulee täyteen ja se on sitten tutkintapyyntö poliisille.

      • sdfsdsdf
        IdioottiKressut kirjoitti:

        enkvisti syyllistyy itse moniin kunnianloukkauksiin pilkkaamalla joka luennollaan Kristittyjä useaan otteeseen.

    • bbmmmm

      Evoluutiousko on edennyt jo epidemiaksi asti.

    • fdbfghcb

      Evoluution suurin uhka on evoluutioteoria itse koska mikään ei toimi sen teorian mukaan.

    • dgsdg

      Evoluutioteoria on tarkoituksetonta ja jos ihminen uskoo siihen niin hän altistuu paremmin itsemurhalle. Evokkiteoria on oikea itsemurhateoria.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3020
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      300
      1717
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1597
    4. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1417
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1411
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1323
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1149
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1077
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      337
      923
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      264
      895
    Aihe