Sipilän estotta suitsuttaessa toimiensa erinomaisuutta on hyvä huomioida tosiasiallisia vaikutuksia.
Kaksi kolmesta kunnasta teki tappiota - selkeä enemmistö kepukuntia.
Vaikka tällä hallituskaudella tavoiteltiin kuntatalouden vahvistamista, niin todellisuudessa kuntien tehtävät ovat olleet yhä voimakkaassa myllerryksessä ja rahoitusta on vähennetty.
Syömävelkaan jouduttiin turvautumaan 38 kunnassa, kun vuotta aiemmin vuosikate oli pakkasella vain neljässä kunnassa.
Kuntien taloudellinen tulos eriytyi viime vuonna voimakkaasti. Helsinki, Espoo, Vantaa jauhavat hyvää tulosta, mutta moni muu iso kaupunki kuten Tampere, Turku, Oulu, Kouvola ja Rovaniemi tekivät heikon tuloksen. Näiden ääripäiden väliin jää muu kepulainen kuntakenttä.
Tähän kun yhdistetään vielä tieto että palkkasumman kasvu on kiihtynyt julkisella sektorilla niin
selkeä viesti kuuluu että kuntia on yksinkertaisesti liikaa - raha ei kertakaikkiaan riitä ylläpitämään tätäkään kepulaista tukijalkaa eli turhan moninaista kuntahallintoa.
Kaksi kolmesta kunnasta teki tappiota - selkeä enemmistö kepukuntia.
Vaikka tällä hallituskaudella tavoiteltiin kuntatalouden vahvistamista, niin todellisuudessa kuntien tehtävät ovat olleet yhä voimakkaassa myllerryksessä ja rahoitusta on vähennetty.
Syömävelkaan jouduttiin turvautumaan 38 kunnassa, kun vuotta aiemmin vuosikate oli pakkasella vain neljässä kunnassa.
Kuntien taloudellinen tulos eriytyi viime vuonna voimakkaasti. Helsinki, Espoo, Vantaa jauhavat hyvää tulosta, mutta moni muu iso kaupunki kuten Tampere, Turku, Oulu, Kouvola ja Rovaniemi tekivät heikon tuloksen. Näiden ääripäiden väliin jää muu kepulainen kuntakenttä.
Tähän kun yhdistetään vielä tieto että palkkasumman kasvu on kiihtynyt julkisella sektorilla niin
selkeä viesti kuuluu että kuntia on yksinkertaisesti liikaa - raha ei kertakaikkiaan riitä ylläpitämään tätäkään kepulaista tukijalkaa eli turhan moninaista kuntahallintoa.
Vastaukset 28
Vanhimmat
kepuhallitus on nimenomaan kaventanut äänestysalueidensa kuntien palvelumahdollisuuksia.
kepujen äänestäjien keski-ikä maakunnissa lienee 50-60 v eli juurikin näiden palveluista on leikattu.
samoin kouluverkoston supistuminen osuu juurikin kepualueisiin ja koulun sulkeminenhan tietää paikkakunnan hidasta kuolemaa.
Tarkoitatko Antti Rinteen tekemää 900 miljoonan leikkausta vanhustenhoidosta?
Ei tietenkään, vaan Sipilän hallituksen tekemiä kiristyksiä.
"Käsi sydämelle pääministeri Sipilä, tuliko sanottua väärä todistus, kun kerroitte, että valtionapuja ei ole leikattu. Kiitos Kuntalehti ja asiantuntija Lehtonen, kun avasitte, miten kuntien valtionapuja on kuitenkin leikattu myös Sipilän hallituksen aikana. Kyse ei ole pelkästään indeksien jäädyttämisestä (joka ei kuulema olekaan leikkaus?!?), mutta myös muista leikkauksista.
Esimerkiksi julkisen sektorin kiky-sopimus lomarahaleikkauksineen on imuroitu kunnilta pois valtion kassaan. Muutamat kunnat laskivat, että valtio vei enemmän kuin säästöä tuli. Ei siis ihme, että kunnat ja isotkin kaupungitkin ovat rahapulassa, vaikka Suomi on ollut kasvu-uralla ja työllisyys parantunut. Se ei vaan näy kuntien kukkarossa.
Lisäksi valtio leikkasi kunnilta 260 miljoonaa valtionapua oletetun erikoissairaanhoidon keskittämisasetuksen takia tulleita säästöjä. Koska keskittämistä ei ole toteutettu, säästöjä ei tullut, mutta valtionosuudet pienenivät. Tämä heikentää taloutta erityisesti muuttotappiokunnissa. (siis kepukunnissa)
Täällä ne juurisyyt ovat huonolle vanhustenhoidollekin, kunnat ulkoistavat toimintojaan, kun luulevat, että yksityinen tekee halvemmalla. Ja jos tekee halvemmalla se johtuu siitä, että kilpailutus on tehty niin pienellä hinnalla, ettei henkilökuntaan ole enää varaa, kun sijoittajayritykselle pitää tuottaa voittoa. Näin monen mutkan takana nämä asiat ovat."
Sanastoa+kepulaisittain:+
Uudistus+=heikennys+nykyiseen+kokonaisuuteen
Linjaus=hutilointi+suhmuroiden+lehmänkauppoja'
Vastuunkanto=+ei+itse+kanneta+vastuuta,+toiset+kantakoon+vastuun
Sipilän+mielestä+signaali+on+heikko,+kun+koko+kansa+vaatii+vastuullista+toimintaa
Leveämmät+hartiot=valtio+ryöstää+kunnilta+vain+hyvävelikerhon+jäsenille+etuja+ja+pihistää+rahat+itselleen+mahdollisesti+tulevilta+maakunnilta
Mikään+0,5+%+ei+ole+laissa+määritelty,+vain+suositus.+Sipilän+kertomaa+satua+että+on+laki.
Kuntien+resurssit+paranevat=kunnilta+leikataan+verotulot
Keskustelu=minä+olen+näin+sanonut
Kutsu+itämaille=islamistit+suomeen
Kiky vei kunnilta verotuloja.
https://yle.fi/uutiset/3-8870313
Suomi muuttuu. Millaiseksi se on muuttunut vaikkapa seuraavana 15 vuotena? Pelottavalta vaikuttaa.
Suomi säästetään ja myydään hengiltä ja pörssipelaajat vetää voitot plakkariin isänmaallisuudella ja muilla paskapuheilla hurskastellen. Rahalla ei ole isänmaata.
Jep jep. Tulosta tulee. Sipilän Suomessa jopa hoivakotien vanhukset, vammaiset yms on saatu tuottamaan. He tuottavat miljoonavoittoja yksityisille hoivapalveluntarjoajille.
Byrokratia ja säännöt puretaan.
Eihän sitä rahaa nyt kunnille riitä, kun pantava maakuntahimmeliä pystyyn ja kovalla kiireellä!
Vielä ilkeekin tulla televisioon näyttelemään, että olisi huolestunut puolustuskyvyttömien vanhusten järkyttävästä kaltoinkohtelusta - oksettavaa toimintaa ja käytöstä pääministeriltä - YÄÄÄK, Sipilä!
Valehtelija pyrkii EU-eliitin suosioon, hinnalla millä hyvänsä. Kunhan suomalaiset maksaa. Viimeisin villitys on EKP vakautus rahaston sääntöjen runkkaaminen Saksan ja Ranskan haluamaan moodiin. Sipilö ajaa asiaa sääntömuutoksen hyväksymiseksi Suomen parlamentissa tulipalokiireellä. Tarkoittaa yksimielisyydestä luopumisesta vakautusrahaston käyttämisestä huonosti asiansa hoitaneitten pankkien tukemiseen. Tämmöinen holtittomuus tietää taas miljardivastuita Suomen veronmaksajille. Entisten lisäksi. Eikö moista kahelia äijää saada millään kuriin. Aikaa on hänellä vähän, niinpä villiintyy entisestään sylikien mustaa sappeaan suomalaisten niskaan.
Äänestäjät vastuuseen,Sipiläntollon..
Sipilä sanoo, että kuntia on avustettu, vaikuttaako siltä, kaikki on tapahtunut nyt viimeisen vuoden aikana? Eikai sekin ole edellisen hallituksen vika?
MTV:
Kuntaliitto kertoo, että kaksi kolmasosaa kunnista putosi viime vuonna tappiolle. Tulos painui negatiiviseksi peräti 196 kunnassa, kun toissa vuonna miinusmerkkisen tuloksen teki vain 55 kuntaa. Kuntaliiton mukaan tilanne on hälyttävän synkkä.
– Kunnille ei saa antaa enää yhtään uutta tehtävää ilman sille osoitettua rahoitusta. Kaikenlaiset valtionosuusleikkaukset on vihdoin lopetettava, Karhunen vaatii.
Kuntaliiton keräämät tilinpäätösarviot kertovat, että verotulot ja valtionosuudet tippuivat vuonna 2018. Samaan aikaan kuntien ja kuntayhtymien menot kasvoivat yli kolme prosenttia.
– Isoin yksittäinen tekijä kuntatalouden heikentymisessä on kilpailukykysopimus, joka kohtelee kuntakenttää ankarammin kuin yrityksiä, Karhunen korostaa.
Kuntien ja kuntayhtymien velka kasvoi viime vuonna miljardilla eurolla. Kuntien velat lisääntyivät reilut kolme prosenttia ja kuntayhtymien 11 prosenttia.
Tämä vanhustenhoidon katastrofinen tilanne on yksin hallituksen vika. Näin on muunmuassa kuntaliiton vastaava henkilö todennut. Sipilä kuitenkin vakuutti tv:ssä, että kuntien valtionosuuksiin ei ole koskettu.
Sipilä yrittää muuttaa mustaa valkoiseksi väärin tekemistensä osalta.
On aika lainata rahaa EKP:ltä.
Devalvoidaan Euro.
Isoin yksittäinen tekijä kuntatalouden heikentymisessä on keskustan lanseeraama kilpailukykysopimus, joka kohtelee kuntakenttää ankarammin kuin yrityksiä.
Miten lomarahaleikkaukset vaikuttavat heikentävästi?
Raskasta hoitotyötä tekevät perus-ja sairaanhoitajat MUISTAVAT IKUISESTI kuka oli innokkain lomaraleikkaaja.
Kiky vei kunnilta verotuloja ???
Kirjoittaa joku nero. Tottavitussa vei koska kuntien ei tarvitse maksaa niin paljon palkkoja kuin aiemmin. Menojen pieneneminen saattaa vähentää myös tuloja, tämä on vihervasemmistolle käsittämätön asia.
Hei hukkapätkä, lausuja on kuntaliiton toimitusjohtaja, joka ei kuulu vihervasemmistoon.
Mutta sitä kuulut tasavarmasti ignorantteihin maalaisjuntteihin.
No sehän on sitten oikeassa hommassa, varmaankin demari ??
Kepu on ajanut ahdinkoon nimenomaan äänestäjiensä kotikunnat.
Isot kunnat pärjäävätaina teki kepu mitä tahansa mutta vähäväkisten varpaita on helppo talloa.
Ne tietämättömät kun kuitenkin äänestävät totuttuun tapaan paikallista tuttua kepulia.
Esim. lähes kaikki Suomen maaseutukoulut suljetaan 3–4 vuodessa.
Suomessa on tällä hetkellä yhteensä 2 276 peruskoulua, eli saman verran kuin vuonna 1903.
Miksi Sipilä pakotti Rinteen tekemään 900 miljoonan leikkaukset vanhustenhoitoon?
maaseutu kurjistui kiihtyvällä tahdilla tämän hallituksen aikana.
Muutkin huomaavat keskustan epärehellisen toiminnan
Syntymäagritkin?